Hihhulitiistai: Kristallijuttuja ja kodin energiapuhdistus vol 2

Huomenta! Tänään olisi vuorossa taas astetta erikoisempia juttuja. Esittelen nimittäin Köpiksen reissulta tarttuneen kivisaaliin. Ei varmasti yllätä, että olin kivikaupassa sormet syyhyten näpräämässä näitä kiviä ja löysinkin niin hienoja, että huhhei! En malta odottaa lokakuun Kalifornian reissua kun pääsen koluamaan sitä yhtä supermegaupeaa kivikauppaa 😉 Tällä kertaa on muuten ihan pakko ottaa sieltä kuvia myös teille!

Kerroin taas vaihteeksi eilen IG Storiesin puolella hieman oudosta jutusta, jonka tajusin viikonloppuna. Noh, muutama viikko takaperin sain sen viheliäisen noidannuolen alaselkään ollessani juoksulenkillä. Tähän saakka elämässäni en ole kärsinyt minkäänlaisista alaselän ongelmista, jossei nyt lasketa jotain raskaudenaikaisia iskiasvaivoja, jotka ovat riesana varmasti kaikilla odottavilla äideillä. Innostuinpa kuitenkin perjantai-iltana nukkumaan mennessäni lukemaan uudelleen sitä kesäkuussa teettämääni astrologista kartoitusta (postaus täällä), joka sisälsi myös lähiaikojen planetaaristen liikkeiden ”sääennustuksen” ja analyysin siitä, miten nämä voivat vaikuttaa minuun, sekä elämääni. Piti ihan hieraista silmiä kun kartoituksessa mainittiin ihan kahdessa kohdassa, että tiettyjen planeettojen sijainnit voivat vaikuttaa terveyteeni ja että olisi tärkeää pitää huoli erityisesti mm. alaselästä / ristiselästä. Ekalla lukukerralla olin jotenkin sivuuttanut koko asian, koska tosiaan en vielä silloin ollut mitään alaselkävaivoja kokenut. Saatiinpa nyt selvyys sillekin! Sattumaa tai ei, mutta melko outo juttu jokatapauksessa..

Sitten niihin kiviin!  Reissusta siis löytyi muutama vuorikristalli (nyt on tuntunut jotain ihme vetoa niihin viimeaikoina, hehe), ametisti ja fluoriitti. Myös tuo pieni oranssiin tai ruskeaan taittava on joku vuorikristalli, siitä onkin muodostunut melkeinpä lemppari tuon pyöreän kirkkaan vuorikristallin kanssa. Juuri eräs päivä juttelin IG:ssä erään tuttavan kanssa, joka kyseli kristalleista tai kivistä, jotka ovat semmoisia ”peruskiviä”, joilla voisi olla hyvä aloittaa kristalliharrastus. Oma mielipiteeni tähän: Kirkas vuorikristalli, savukvartsi, ametisti ja ruusukvartsi. Nämä tulivat nimittäin itselleni ensimmäisenä mieleen semmoisina melko monikäyttöisinä kivinä, jotka kuitenkin toimivat hieman eri tavalla. Jos siis nyt itse aloittaisin, niin kenties aloittaisin kiviharrastuksen näillä. Vaikkakin yleensä ostan kivet vähän sillä periaatteella ”mitä tekee mieli”, vähän kuin ostaisi karkkia 😀

Näistä jokainen olivat semmoisia, joita ihastelin ja totesin niin kauniiksi, etten enää voinut laittaa takaisin hyllyyn. Fluoriitissa ja kaikissa noissa kirkkaissa kvartseissa näkyy todella kaunista sateenkaarta ja kun huvikseen vertasin muutamiin toisiin kappaleisiin hyllyssä, ei niissä näkynyt juurikaan. Ehkä nämä olivat siis tarkoitettu löydettäväksi. Kivissä on parasta se kun ottaa esimerkiksi pienen breikin työhommista ja ihastelee hetken kiveä. Siitä löytää aina jotain uutta ja ihmeellistä. Ainiin ja btw, kristallissa näkyvä sateenkaari tuo kuulemma hyvää onnea! Tummat rihmat kvartsin sisällä taas poistavat negatiivisia energioita. Näin kertoi Los Angelesin kivikaupan nainen minulle talvella kun etsimme minulle täydellistä kirkasta vuorikristallia. Kirkas kvartsihan on energeettisesti yksi vahvimmista kristalleista ja kyllä, olen itsekin huomannut sen. Pidin eräs aamu meditoinnin jälkeen toisessa kädessäni kahta vuorikristallia ja toisessa kädessä jotain toista kiveä. Juuri tuosta kädestä, jossa vuorikristallit olivat, tuntui selvä energian virtaus (tietynlaista väreilyä), jota taas ei toisessa kädessä tuntunut. Ja kyllä, olen tuntenut näitä aiemminkin tiettyjen kivien kanssa. Anteeksi, älkää pitäkö ihan kreisinä 😀 Mutta kun on paljon kysytty siitä, että olenko oikeasti tuntenut kivien ”tekevän jotain”. Eli olen!

Kirjoittelin juhannuksena postauksen kodin negatiivisten energioiden puhdistamisesta. Valkoista salviaa olen polttanut meillä kotona silloin tällöin, mutta olen nyt innostunut enemmän Palo santon polttamisesta. En oikein ole ihastunut salvian tuoksuun, mutta tämä on ihana! Palo Santo on Etelä-Amerikassa kasvava puu, jossa sitä kutsutaan ”pyhäksi puuksi”. Sitä käytetään mm. hyttysten karkoittamiseen, mutta sen lisäksi sillä on poltettaessa sanottu valkoisen salvian tavoin olevan negatiivisia energioita karkoittava ominaisuus. Palo santoa käytetään yleisesti esimerkiksi meditaatioon valmistautumisessa ja sen on sanottu auttavan pääsemään syvempään tietoisuuden tilaan, sekä lisäävän luovuutta. Puun öljyä on käytetty jo iät ja ajat aromaterapiassa, sekä hoitamaan esimerkiksi useita sairauksia astmasta, flunssasta ja päänsarystä aina stressiin ja masennukseen. Tämä on taas sen sortin juttu, josta moni saattaa ajatella, että jösses mitä huuhaata. Mutta jos joku kasvi on vuosituhansien aikana todettu tehokkaaksi lääkkeeksi mm. alkuperäiskansojen keskuudessa, miksi se olisi täyttä humpuukia vain sen tähden, ettei sovi länsimaisen lääketieteen raameihin..?

Puun pala siis sytytetään tuleen, puhalletaan sammuksiin hiillokselle ja hiillosta puhalletaan, jotta syntyy savua. Tämänkin kanssa kuljen siis ympäri kotia (jos siis puhdistan kotia negatiivisista energioista) fiilispohjalta, usein intuitio ”johdattaa” juuri niihin kohtiin kodissa, jotka kaipaavat erityistä puhdistusta. Tästä ei tule läheskään niin kovaa käryä kun salviasta! Itse poltan tätä välillä ihan muuten vaan jos teen töitä, haluan rentoutua tai tuoda pientä tunnelmaa kotiin. Tästä jää todella mieto, hieman suitsukemainen tuoksu.

En tiedä mistä tätä saisi ostettua Suomessa kaupasta, mutta esimerkiksi Etsystä saa kätevästi tilattua tätä ja myös sitä salviaa (ja siis ihan kaikkea muutakin ihanaa btw, esimerkiksi kristalleja. Omat sieltä tilaamani eivät tosin ole aivan niin ihania kuin itse kaupasta ostamani ja laatu vaihtelee paljon). Jos tiedätte, missä Helsingissä myytäisiin Palo santoa, saa vinkata kommenttiboksiin!

Onko kukaan testannut Palo santoa? (Tai tuntenut kristallien väreilyä, hehe?)

 

5 vastausta artikkeliin “Hihhulitiistai: Kristallijuttuja ja kodin energiapuhdistus vol 2”

  1. Pakko kertoa yhdestä hassusta kivestä. Minulla on ollut ihan lapsesta asti kirjahyllyssä yksi kivi, jonka olen varmaan 5 vuotiaana noukkinut jostain pusikosta. Ruskea sileä pikkukivi. Kivi oli jonkin aikaa myöhemmin myös akvaariossani ja kun sitten aikoinaan akvaariokivet heitin menemään läheisen metsän soraiselle alueelle, meinasi tuokin kivi mennä mukana. Onneksi muistin sen ja kävin sen myöhemmin noukkimassa seiltä takaisin. Olisi kamala ajatus jos se ikinä häviäisi! 😀 Hassua miten tuo onkin niin tärkeä juttu mulle!

    1. Hei vähänkö ihana <3 ehdottomasti voin samaistua! Mullakin on jotain tuommoisia samanlaisia tunne-esineitä, joiden hukkuminen olisi ihan kamalaa! Selkeästi siinä kivessä on jotain maagista 🙂

  2. Random-kyssäri: onko mikään sun kivi alkanut koskaan yhtäkkiä hehkumaan? 😀 Mulla on yksi ruusukvartsi ollut jo vuosia, ja yksi aamu vaan heräsin ja sen sisällä loisti valo??!? Koskaan ennen ei ole ollut sisällä siinä kivessä samanlaista valoa/hehkua. En tiedä mitä se yritti kertoa, mutta otin sen sitten varmuuden vuoksi taskuun mukaan kaupungille päivän seikkailuihin. 😀

    1. Hei Wau!!!! Kuulostaa aivan mielettömältä! Ja tosiaan, ei ole valitettavasti itselläni käynyt näin, olisikin! Se selkeästi halusi kertoa sinulle jotain. Oli hyvä ratkaisu ottaa mukaan seikkailuihin 😉

  3. Palo santoa saa useastakin eri verkkokaupasta. mm.. kuukorento / galleria kivitasku. Olen itsekin tuota ostamassa lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.