Ystävyyssuhteeni aikuisena

Usein ystävyys- ja ihmissuhteet muuttuvat ainakin jossain määrin aikuistuessa. Mikäli nyt eivät täysin muutu, niin ainakin muuttavat muotoaan. Pisimmät ystävyyssuhteet omalla kohdallani ovat semmoisia, jotka ovat alkaneet joko ala- tai yläasteella. Siis kun puhutaan niistä, jotka ovat edelleen suurissa määrin läsnä elämässäni.

Omalla kohdallani ystävyyssuhteet aikuisena tarkoittavat tietynlaista äänetöntä luottamusta. Vaikka ystävät eivät olisikaan fyysisesti läsnä niin usein, tiedät kuitenkin heidän olevan siinä tarpeen tullen. Tukenasi. Ja tietysti päinvastoin. Aikuisuuden ystävyysuhteet ovat kumppanuutta, sielunsiskoutta, eivätkä enää ehkä samoissa määrin sitä, että vietät konkreettisesti aikaa tämän kanssa, kaupoissa kiertelyä ja yleistä hengailua, mitä se nyt joskus teinivuosina  enemmänkin oli. Nyt aikuisena toinen on se, jonka kanssa puntaroidaan asiota, tuetaan vaikeina hetkinä ja nimenomaan sitä henkistä tukea. Ei sillä, että hengailu tai kaupoissa kiertely olisi meiltä aikuisilta kiellettyä, päinvastoin! Sehän on ihanaa, mutta olen ainakin itse kokenut, että sille vain on nykyään perheen ja muun arjen ohella vähemmän aikaa.

Kun perheen ja arjen lomassa vapaa-aikaa ei ole enää aivan yhtä paljoa kuin joskus ennen, panostaa mielellään myös ystävien suhteen niihin timantteihin, joille oikeasti haluaa sataprosenttisesti antaa aikansa. Itse ainakin noudatan ystävyyssuhteiden suhteen seuraavaa: Määrä ei merkkaa mitään, vaan ihmissuhteiden laatu. Kun alkaa kartoittamaan sitä suhteiden todellista laatua, lähtevät helposti karsintalistalle ainakin ne tapaukset, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Jos autan ystävää pahan päivän tullen, toki toivon, että vaikeina aikoina saan myös toiselta samanlaista tukea, vaikken tietysti tarkoita tällä sitä, että ystäväni olisi minulle jotain velkaa siitä, että tuen tätä. Ymmärrätte nyt kuitenkin varmasti pointtini.

Minulla on noin kourallinen, ehkäpä 5 semmoista sydänystävää, joille voin kertoa lähestulkoon mitä vain ja keiden kanssa olen yhteyksissä melkeinpä päivittäin. Vaikka en hetkeen näkisikään ystäviäni, on yhteydenpito silti todella tärkeää. Kuvat, kuulumiset, ääniviestit ja muut tyttöjen jutut. Välillä voi mennä useampi päivä tai jopa viikko siitä, ettei ole johonkin ystävään yhteydessä, mutta itse ainakin tunnistan hyvät ystävyyssuhteet siitä, että pienen tauonkin jälkeen tuntuu siltä, kuin ei oltaisi erossa oltukaan! Suuri onni on pitkäaikainen ystäväverkosto, mutta olen usein miettinyt, että aikuisena on oikeasti melko hankalaa saada uusia ystäviä. Tiedättekö, jotenkin ainakin itsestäni tuntuu, että aikuisena semmoinen ”hei, voisiko meistä tulla kavereita”-meininki on jotenkin ”noloa” vaikkei se edes ole! Ja pakko myös todeta, että kenelläkään läheisimmistä ystävistäni ei ole lapsia ja toisaalta joskus mieltäni on painanut juuri se, ettei ole ketään ”mammakaveria” vertaistueksi.

Koen, että minulla on melko hyvä ihmistuntemus ja aistin helposti potentiaalisen ystävän. Tiedättekö sen tunteen kun ”kuudes aisti” antaa uudesta henkilöstä tietynlaisen vaikutelman, hyvän, huonon tai joskus harvoin semmoisen mysteerisen, josta ei oikein ota selvää muuta kuin tutustumalla. Useimmiten nuo mysteeritapaukset ovat paljastuneet todellisiksi timanteiksi, jotkut ihmiset kun puhkeavat kukkaan vasta syvemmän tutustumisen jälkeen. Sitten taas on niitä tapauksia, joista saa heti semmoiset vibat, että nyt ei kemiat oikein kohtaa. Tai päinvastoin, tuntuu että klikkaa heti ensi hetkellä! Ja sehän on täysin normaalia, eihän sitä voisikaan olettaa, että me kaikki miljardit ihmiset tulisimme toistemme kanssa toimeen, siinä tapauksessa maapallo olisi todennäköisesti hieman erilainen paikka, parempi siis.

Olen itse kokenut monenlaisia ihmissuhteita. Niitä, joissa minusta on jollain tapaa yritetty hyötyä (valitettavasti ihmisillä riittää monenlaisia motiiveja, vaikken itse pidäkään minkäänlaisesta tuomitsemisesta), pidetty vakio-olkapäänä suruille, mutta karattu pois heti toisen murheiden kohdalla ja sitten tottakai niitä aivan upeita ja toivottavasti loppuelämän mittaisia ystävyyksiä, jotka antavat hurjasti. Ehkä tärkein juttu ystävyydessä on arvostaa toista ja toisen erilaisuutta. Kaikki eivät ole kuten sinä, mutta sehän siinä rikkaus onkin. Jokaisella meistä on opetettavaa ja annettavaa toiselle osapuolelle 🙂

Kimono / No brand

Toppimekko alla / Gina tricot

Kello / Swatch

Korvarenkaat / Glitter (aitohopea, saatu)

Sandaalit / Sam Edelman

Ja hei, aiheesta toiseen. Olin nimittäin superinnoissani näistä asukuvista jostain syystä. Kuvissa nimittäin supermukava vaatekappale, jonka ostin Köpiksestä, eli siis tietysti tuo vihreä kimono. Tuo on sieltä samaisesta oudon nimettömästä putiikista, josta mainitsin aikaisemmin, jossa kävi maksuvälineenä vain käteinen. Oli pullollaan juuri erilaisia vastaavanlaisia kimonoja eri pituuksissa ja printeissä. Eivät olleet mitään aivan edullisia, mutta sitäkin kauniimpia!

 

Ovatko teidän ystävyyssuhteet muuttaneet muotoaan aikuistuessa?

Onko teidän ystäväpiirissänne enemmän ”mysteeritapauksia”, vai niitä keiden kanssa on klikannut heti ensi hetkestä lähtien?

 

Kuvat Jutta

2 vastausta artikkeliin “Ystävyyssuhteeni aikuisena”

  1. Mielenkiintoinen postaus! Tykkään näistä pohdiskelevista teksteistä. Minulla on käynyt melko usein juuri niin, että en ole ollut varma klikkaako miten hyvin, mutta sitten paremman tutustumisen jälkeen huomannut, ettå tässä on todella samanhenkinen tapaus! Mm. Nykyinen kumppani 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *