Uhmisjuttuja ja kotiäitinäkö pääsee helpolla?

Minulla on ollut jo pitkään mielessä kirjoittaa eräästä aiheesta, nimittäin kotiäitiydestä. Aihe muistui itseasiassa taas mieleeni töissä lomilta palattua ja lomakuulumisia kerratessa kun totesin työkavereilleni, että melko totuus on, että töissä on jopa ”helpompaa” kuin lapsen kanssa kotona ”lomaillessa”. Ja hei, olin juuri se mamma, joka 4kk vauvan syntymän jälkeen toitotti nimenomaan sitä, kuinka paljon helpommalla kotona pääsee töihin verrattuna. Toki lapsi kasvaa ja sitä myötä tulee uusia ihania asioita, mutta myös erilaisia haasteita. Arki taaperon kanssa on ”hieman” eri juttu kuin viettää päivät lähinnä sängyssä loikoillen (eli imettäen tunteja) samalla pläräämällä puhelinta kyllästymiseen saakka tai sarjojen katsomista. Ainiin ja ne ihanat vaunulenkit.

Yhteistyössä Lindex (=kuvien vaatteet saatu, sisältää kaupallisia linkkejä)

Myönnän, että elämä oli tuolloin vauvavuotena oikeasti useimmiten melko huoletonta. Ainakin jos vertaa tuota arkea pienen uhmiksen kanssa kaupassa tai lenkkipolulla taisteluun, täysien lattialle heitettyjen ruokalautasten siivoamista ja mitä näitä nyt on. Nämä nyt ovat juttuja, jotka lähinnä pistävät naurattamaan kun toinen raivoaa niin tosissaan, mutta jokainen uhmismamma kyllä varmasti tietää mitä tarkoitan, haha. Ja korostan, että tottakai niitä hyviä ja ihania puolia on enemmän, mutta asioilla on aina ne kaksi puolta, eikä kotimammailu aina todellakaan ole helppoa. Ainakaan siis kaikilla. Heräsin tänään jo viiden maissa kukkumaan ja jostain ajauduin pohdiskelemaan, että mikä äitiydessä on parasta. Sitä ei oikein osaa selittää, mutta se lämmin tunne, joka leviää rintaan kun edes mietit omaa lastasi. Kun tämä nukahtaa kainaloosi, haluaa halata tai pusutella, kun kutittelette, tanssitte yhdessä tai heräätte aamulla koko perhe toistenne vierestä. Se on maailman parasta. Ja se, kuinka kaikkein huonoimpanakin päivänä muistat, että mikä on oikeasti tärkeää. Mikään ei saa niin hyvälle mielelle kun oman lapsen kanssa oleminen. Ne ajoittain hankalat kiukuttelut ovat siihen verrattuna aivan mitätön juttu.

Sitten meidän uhmisjuttuihin! Meillä on nimittäin taas lähipäivinä ollut ihme rageiluita. Viikonloppuna poika oli tosi kiukkuisella tuulella. Poskihampaita on ilmeisesti puskenut viimeaikoina, joka on tuonut kiukkua ja myös vienyt ruokahalua. Päikkäreiden jälkeen tarjosin omenaviipaleita, joita hän selvästi halusi (omppu suurinta herkkua), mutta sitten taas ei. Omenat lentelivät ympäri terassia, kunnes tämä tuli toisiin aatoksiin, paiskasi terassin oven kiinni ja meni omppulautasen kanssa YKSIN istumaan terassille. Perushomma. Haha! Ja tämmöiset eipäs – juupas -jutut on nykyään niin tuttuja. Jos tarjoat jotain, ei se missään nimessä kelpaa, mutta jos hän itse keksii ottaa, niin onkin ok 😀 Ei voi koskaan tietää! Ja siis missään asiassa ei missään nimessä saa auttaa tai avustaa! Joskus ollaan niin isoa poikaa ja lukitaan itsensä omaan huoneeseen, kunnes sitten 10 sekunnin päästä tuleekin jo kamala hätä, heh. Äärimmäisen itsepäinen tyyppi on jokatapauksessa kyseessä, vanhempiinsa selkeästi tullut! Ja tosiaan, ne täydet ruokalautaset lentävät meillä edelleen lattialle, päivittäin. Ei ikinä tarhassa, mutta kotona kyllä. Kellään muilla ollut tätä…? Mikä avuksi? Tuntuu, että ollaan kokeiltu kaikki keinot.

Eräs juttu, josta on pitänyt mainita jo ikuisuuden ajan, on kiitollisuus päivähoidon henkilökuntaa kohtaan. Ihan totta, he tekevät aivan mieletöntä työtä, eivät pienestä hätkähdä ja jaksavat aina olla kärsivällisiä, vaikka riehuvia uhmiksia olisi sen yhden sijaan vieressä viisi. Mielestäni lastenhoitajien ja lastentarhanopettajien työ on aivan liian aliarvostettua siihen nähden, millaista työtä he tekevät. Samaa voisi sanoa esimerkiksi sairaanhoitajista. Ovat aivan ihania lapsillemme, joista pitävät päivittäin hyvää huolta, vaikkei lapsi olisikaan oma. Keksivät ihania aktiviteetteja, huumoria ja ovat oikeasti kiinnostuneita hoitolapsista. Tai tämä käsitys on ainakin meidän kohdallamme ja koen, että olemme todella onnekkaita. Myönnän, etten tiedä olisiko minusta tuohon työhön, hoitamaan päivän ajaksi vilkkaita pikkulapsia ja siitä sitten kotiin oman lapsen luokse, joten siitäkin syystä haluan antaa ison hatunnoston heille.

Nuo Niken Air Force Onet ostin muuten pienelle keväällä Portugalista, mun piti esitellä ne jo joskus ajat sitten, mutta unohdin. Yritän selkeästi leipoa tästä lapsesta toista Nike-fania. Kuvassa myös pienen syysvaatteita, jotka tilasin jokunen viikko takaperin Lindexin verkkokaupasta blogin kautta saamallani lahjakortilla.

Keltaiset hauvatrikoot ovat nämä ja tilasin myös saman setin paidan. Molemmat ovat pehmeää luomupuuvillaa. Collegepaita on taas tämä ja on hurjan pehmeää materiaalia. Vuori on todella mukavan tuntuinen ja lämmin! Bongasin myös, että Lindexin verkkokaupassa on vielä 19.8 saakka tarjous lastenvaatteista ja kaikki lasten tuotteet osta 3, maksa 2 koodilla kids18. Oman tilailuni jälkeen on tuonne tullut vaikka mitä kivaa, mutta esimerkiksi nämä tilaamani autohousut ovat kovin juttu ikinä meillä!! 😀 Koko lastenvaatevalikoima löytyy täältä!

Reilu vuoteni kotona äitiys- ja hoitovapaalla oli ehdottomasti elämäni tärkein (ja ihanin) vuosi. Oman lapsen vauvavuosi ja ensimmäiset kehitysaskeleet ovat asioita, joita ei ikinä saa takaisin ja vaikka luulin olevani juuri se tyyppi, joka vannoo palaavansa töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, niin eihän se nyt ihan niin tietysti mennyt. Omalla kohdallani reilu vuosi oli se rajapyykki kun alkoi tulla seinä vastaan kotirutiinien suhteen. Vaikka kotona olikin tietysti ihanaa, tarvitsen itse arjessani erilaisia haasteita ja virikkeitä. Voin suoraan todeta, että päivittäin toistuvat kotityöt ja aina uusien leikkien, sekä harrastusten keksiminen ei vain ole minun juttuni. Huomasin nimittäin, että myös lapsi alkoi turhautua kotona, vaikka paljon asioita teimmekin. Todella temperamenttisen ja voimakastahtoisen pojan äitinä ei aina pääse kovin helpolla, mutta toki arki on kasvattanut meitä vanhempiakin hurjasti. Kotiäideille nostan todella hattua, koska se käy taaperon kanssa oikeasti kokopäivätyöstä, mikä tuli taas tässä parin ensimmäisen lomaviikon aikana todettua.

Lapset ovat erilaisia, kuten myös me äidit. Luonteemme eivät tee kenestäkään sen huonompaa ja ainakin toivon, että jokainen tietää rajansa, halunsa ja tekee päätökset sen mukaan. Tarkoitan tässä lähinnä työhönpaluuta sun muuta. Omalla kohdallamme koimme, että päiväkodin aloitus oli juuri oikea päätös viime vuoden syksynä. Poika oli tuolloin vähän vajaa 1,5v. Arkemme helpottui, poika oli tyytyväisempi kun sai ryhmästä seuraa ja uusia virikkeitä. Toiset lapset viihtyvät paremmin kotona, nauttivat rauhasta ja toiset taas ovat niitä hyperaktiivisia, jotka haluavat uutta ja jännittävää jokainen hetki, jolloin toistuvat rutiinit ja samat virikkeet turhauttavat.

Ja hei, teidän lukijoiden joukossahan on tarhahenkilökuntaa, jos teillä on vinkkailla kivoista ideoista, joilla voisi kiittää tarhatätejä, niin vinkkejä otetaan vastaan!

 

Saa jakaa teidän uhmis-kommelluksia!! 

 

12 Replies to “Uhmisjuttuja ja kotiäitinäkö pääsee helpolla?”

  1. Mä olin monta vuotta töissä päikyssä ja täytyy sanoa, että vaikka kotona riitti pinna lasten kanssa niin kotona ei jaksanut kyllä aina olla rauhallinen. Tosin esikoinen oli helppo lapsi ja uhmakin lievä. Nyt 1,5 v. Kuopus uhmailee jo tässä vaiheessa. Helpot vuodet tulossa ? tosin hän onkin tyttö. Jostain syystä tytöt on usein pippurisempia heti alusta. Tämä nyt on toki vaan mun kokemus.

  2. Joo, siis töissähän saa lukea hesarin rauhassa ja juoda kahvin kuumana 😀 oi niitä aikoja kun tein päivittäin vaunulenkkejä ja kattelin Hart of Dixien kaudet 😀 Nykyäänhän ei edes ehdi teeveetä kattelemaan kun kokoajan on tekeillä jotain.
    Meillä ei lautanen lennä (vielä? 😀 ) lattialle mutta poika on alkanut tiputtamaan tahallaan leivän paloja tms lattialle. Yleensä nekin ruokailun loppuvaiheessa joten olen sitten tulkinnut että on syöty jo tarpeeksi 😀

    1. Haha! Täällö lautanen siis myös lentää ruokailun lopussa, merkiksi kai, että nyt riittää 😀 toivottavasti leipämeininki ei teille mene siihen! Mutta joo, todellakin kokoajan tekeillä jotain, haha 😀

  3. Heh, no meillä tää vauvavuosi ei tosiaankaan oo ollu mitään lepposaa oleilua, vaan liikkumista, hytkymistä, heiluttelua, itkua… noh, on vauvavuosia ja sit on allergisten kivuliaiden vauvojen vuosia. 😀 mutta joo. Oon aivan loppu kantamiseen ja kyykkäilyyn! Meillä lisäksi hyperaktiivinen tapaus, koko ajan pitää tapahtua jotain, ei viihdy edelleenkään istuvassa sylissä hetkeäkään.

    1. Nooo, ehkä hän on sitten myöhemmin rauhallisempi tapaus! ;D <3 Mutta jep, välillä mennään näin päin. N lähti aika myöhään liikkelle, joten ehkä senkin vuoksi mentiin melko rauhallisissa merkeissä sen suhteen pitkään 🙂

  4. Meillä 3,5v tyttö ja 2,5v poika. Molemmilla jonkin sortin jäätävä uhma menossa ja oon ihan vakuuttunu et joku vaihtaa ne lapset aina päiväkodin oven ja auton välissä. 😀 ruokahan voi siis olla väärän väristä, mukissa liikaa (tai liian vähän) maitoa, sukat huonosti ja mitä näitä nyt on.. vauvakuume ainakin tuhottu todella tehokkaasti tämmösellä vuoden ikäerolla.

    Mahallaan maaten itkupotkuraivarit ihan missä tahansa on varsinkin nuoremman bravuuri.

    1. Haha! Todella tutulta kuulostaa 😀 Voin vaan kuvitella, mitä tuo taistelu on kun on tupla-uhmis! Kiva kun kommentoit ja tsemppiä arkeen 🙂

  5. Itse olen lto:na päiväkodissa. Tällä hetkellä tosin äitiyslomalla kohta kolmen kuukauden ikäisen tytön kanssa. Mietinässä on kyllä muut työt kun äitiysloma loppuu.. Minulle mieleenpainuvin kiitos vanhemmilta on ollut sydämen muotoinen kivi ja onnenapila, minkä itse sai laittaa ruukkuun kasvamaan ? Mutta mä oonkin leijona ja uskon kans vähän ’kaikkeen hömppään’ kuten just kristalleihin yms ☺

    1. Ooh, hei muuten mainitsitkohan joskus aikaisemmin, että kivet olisivat ihana idea tarhan hoitajille lahjaksi? <3 Alkoi himottaa itselleni tuo onnenapila! Ja ihanaa, ollaan tiimi! Hurjasti tsemppiä vauva-arkeen ja toivottavasti urasuunnitelmat selkiintyvät mielessä 🙂

  6. En ole hetkeen lukematkaan sun blogia, eli täytyy aloittaa uudestaan ?
    Meillä on nyt päiväkodin aloitus 2 viikon päästä, ja olen todella ristiriitaisin tunnelmin liikenteessä, poika on jo vähän yli 2v, mutta on todella herkkä tietyissä asioissa ja kunnon mammanpoika, mikä on itselle ihan fine koska tiedän hänen olevan viimeinen lapsi.. Plus en haluaisi palata itse töihin todella pahan henkilökuntapulan takia.. Lyhyesti siis, odotan kauhulla kaikkea tulevaa ??

    1. Kiva kun eksyit takaisin 🙂 Kaikki menee aivan varmasti hienosti tarhassa! Mutta ymmärrän ehdottomasti työpaluu-ahdistuksen 🙁 Hurjasti tsemppiä tarhaan ja töihin <3

Vastaa käyttäjälle Jenni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *