Sometyöläiset = tyhjäpäisiä bimboja?

Ette varmasti ole voineet lähipäivinä välttyä keskustelusta viime viikon EVS-ohjelman aiheuttamasta kohusta. Puhun siis tietysti tästä ehkä jo kyllästymiseen asti jauhetusta Sieppi vs Veitola casesta. Kyllä, myös minä kirjauduin loppuviikosta Katsomoon kyyläämään tuon jakson ja lopputulos oli myös omalla kohdallani melko järkyttynyt, vaikka mielipiteet asiasta jakautuvatkin aika vahvasti kahtia. Itselläni ei ole ollut sen kummempia mielipiteitä niin Sara Siepistä kuin Maria Veitolastakaan, mutta tämän jupakan myötä asetun kyllä aivan sataprosenttisesti Saran puolelle.

Mikä tässä koko sotkussa sitten eniten ärsytti?

 

a) Se kuinka haastattelija, eli tässä tapauksessa Veitola tuo ripityksen omaisesti esille omaa kantaansa feminismistä. Omasta mielestäni tämä meni jo todella ohi aiheen. Kaikille on varmasti tullut matkan varrella selville Marian suhtautuminen feminismiin, mutta oliko haastattelun pointti tämä ja hänen mielipiteensä..? Kyllä, olen myös itse feministi, mutta silti postaan someen silloin tällöin reissuilta esimerkiksi bikinikuvia. Samoin ”esittelen itseäni” päivittäin somessa. Tekeekö tämä minusta sopimattoman feministiksi? Sitten taas toisaalta: Onko hyvän feminismin mukaista talloa alas muita naisia, jotka ovat onnistuneet rakentamaan itselleen ison ja toimivan brändin, kuten tässä tapauksessa Sara someammattilaisena? Eikö tämmöisistä asioista nimenomaan pitäisi tsempata muita naisia, eikä tuoda heitä alas ja yrittää saada näyttämään tyhjäpäiseltä bimbolta? Mielestäni todellista anti-feminismiä. Itse ainakin pyrin täysillä kunnioittamaan ja tukemaan muita naisia. Myös heitä, jotka ovat onnistuneet luomaan itse jotain urallaan ja sen ohella kestämään kaiken paskan, mitä media ja julkisuus tuo mukanaan.

b) Sosiaalinen media työnä = PÖH, ei se mitään työtä ole! Itsekin olen kohta kymmenen vuotta tehnyt enemmän tai vähemmän töitä somen parissa blogini parissa ja kohtaan itsekin paljon ennakkoluuloja siitä, ettei blogiin tai someen liittyvä ”työ” voi olla oikeaa työtä. Noh, onko marjojen poimiminen työtä? Entäpä mainosten jakaminen? Taitelijan työ? Tuntuu, että oikeaa työtä saisi olla vain ne, joilla palvellaan omaa maata, säästetään ihmishenkiä tai muulla tapaa tehdään jotain todella urheaa tai fyysisesti rankkaa työtä. Tietysti kaikkia töitä tarvitaan ja kaikki työ on arvokasta. Myös se sosiaalisen median työ. Koska ala on vielä sen verran uusi, ei siitä oikein tunnuta tietävän mitään ja näinollen alaa ei myöskään ymmärretä. Vähän sama kuin tässä tapauksessa haluttiin yrittää yleistää, että Saran sometyö on sitä, että hän lavastaa itsestään someen puolialastomia kuvia sängyllä. Ja kyllä, oli se sitten Pinterest, Instagram tai naistenlehti, kiinnostaa ihmisiä kauniit kuvat ja inspiraatio. (Sorry, mutta KYLLÄ, ennemmin itse katselen feedissäni Saran lavastettua sänkykuvaa kuin Marian arkirealismi-kuvaa, joka tosin sekin varmasti oli hieman överiksi heitetty ja tätä tarkoitusta varten otettu…) Se on kuitenkin vain se pieni murto-osa, joka näkyy ulospäin. Aivan yhtä paljon kuuluu sometyöhön suunnittelua, myyntiä, sähköpostittelua, kampanjoiden hiontaa, olla luova, keksiä uusia ideoita ja kymmentä muuta asiaa. Ennen kaikkea on tämä kaikki jatkuva prosessi. Ei ole nimittäin ihan kamalan helppo homma haalia itselleen suurta seuraajakuntaa ja sen myötä hallita myös sen tuomaa julkisuutta kaikkine oheisilmiöineen. Toki, jokainen valitsee alansa, mutta oikeuttaako se kuitenkaan paskaan kohteluun?

c) Kolmantena ärsytti ihan vain kunnioituksen puute toista kohtaan. Siis toista ihmistä. Toista naista. Pahinta tässä kaikessa oli se, kuinka Sara haastattelun alussa vielä innostuneena kehui Marian äänikirjaa 🙁 Jos jonkun mielestä toiselle henkilölle vittuilu ja kuittailu suorassa lähetyksessä on sen tärkeämpää työtä kun somekuvien lavastaminen, eletään kyllä melko sairaassa maailmassa.

Mikä tässä oli sitten opetus? Ihmiset arvostelevat helposti sitä, mistä eivät tiedä tai mitä eivät ymmärrä. Ensinnäkin, mielestäni toisen työn arvosteleminen on todella lapsellista ja tässä tapauksessa myös epäammattimaista. Oman näkemykseni mukaan koko jupakka kertoi enemmän haastattelijasta ja hänen ennakkoasenteistaan, kuin mitä se kertoi Sarasta ja hänen työstään sosiaalisessa mediassa. JOS haastattelu olisi toteutettu oikean etiikan mukaisestu ja luotu mukava luottamussuhde haastateltavan ja haastettelijan välille, olisi kenties voitu saada kauhusta kankeasta Sarastakin enemmän ajatuksia ulos aiheesta. Tällöin monelle olisi varmasti tullut esille uusia seikkoja siitä, millaista sometyö oikeasti on. Harmi vaan koen, ettei tähän kuitenkaan annettu reilua mahdollisuutta. Itselleni jäi koko hommasta lähinnä mielikuva, että ajatus tämän takana oli saada toinen tarkoituksella niin jäihin, ettei normaali argumentointi puhuttavasta aiheesta enää ollut mahdollista. Voin hyvin kuvitella, että olisin itsekin jäätynyt aivan samalla tavalla ja alkanut höpötellä joutavia.

 

Herättikö tämä teissä ajatuksia?

 

Osa kuvista Jutta.

11 vastausta artikkeliin “Sometyöläiset = tyhjäpäisiä bimboja?”

  1. Mun mielestä täytyisi ottaa huomioon tän ohjelman luonne, sekä yleisesti haastattelijan tyyli. (eihän tää ohjelma oo mikään aamutv) Ikävää, että Saralle jäi ikävä maku tästä, mutta ohjelma ei kyllä minusta dissannut Saraa tai muita sometyöläisiä, tai ei minulle ainakaan tullut sellaista kuvaa. Katsoin kyllä ohjelman vasta vkl:na kun olin jo lukenut näitä juttuja. Jotenkin mä kuvittelin että se olisi ollut pahempikin Saraa kohtaan. Tietenkään kenenkään fiiliksiä ei saa vähätellä, mutta Sarakin ilmeisesti on lähtenyt studiolta ihan hyvissä tunnelmissa. Ehkä Saralla oli myös ennakkoluuloja Mariasta ja jotenkin jäätyi jo alkumetreillä? Olisikohan tähän auttanut parempi valmistautuminen ja kuvittelisin Sarasta esiintymisen ammattilaisena että olisi paremmin osannut vastata jo ensimmäiseenkin kysymykseen, taas peräänkuuluttaisin parempaa valmistautumista ja ottamasta paremmin selvää ohjelmasta? Eihän reilussa kymmenessä minuutissa kovin paljon ehdi tuomaan kaikkea esille mitä ehkä haluaisi. Ja minusta Sara kyllä hyvin kuittailikin takaisin esim. smoothieista että kuka meistä nyt kuvan ottaa.

    1. Mä en ole tätä EVS:ää juurikaan katsonut, mutta ei ole Mariasta aikaisemmin tullut jotenkin noin päällekäyvää fiilistä. Mutta joo, hankala sanoa mitä kulissien takana on tapahtunut ja kokonaisuudessaan kyllä harmittava sotku 🙁

  2. Aikamoinen juttu ja harmittaa kyllä Saran puolesta. Hitto, pitääköhän feministin sitten olla meikitön inhorealisti jotta voi sanoa olevansa feministi? Oon toki siinä samaa mieltä, että some on omiaan aiheuttamaan negatiivisia fiiliksiä JOS ei ymmärrä kauniiden kuvien takana olevan kuitenkin ns. normaali ihminen omine haasteineen. Kun osaa asennoitua oikein, on some lähinnä viihdyttävä ja inspiroiva kanava arjen keskellä. Ei se voi olla mitenkään muilta pois, jos kaunis nainen poseeraa alusvaatteissa sängyllä. Jos hän saa siitä itselleen tuloja ja on tyytyväinen siihen mitä tekee, niin antaa palaa! Luulen, että someala on vaan vieläkin niin ”uusi”, että joidenkin on vaikea nähdä sitä työnä. Onko se sitten siksi että ala on ainakin täällä Suomessa vielä naisvoittoinen – en tiedä, mutta näkisin sen kyllä ainoastaan monia työllistävänä ja luovana tulevaisuuden alana!

    1. Jep! Ja toki itsekin arvostan myös muuta kuin pelkkää kiilloiteltua sisältöä, mutta monelle se kuitenkin on tietynlainen pako omasta arjesta. Itse ainakin kaoottisen perhearjen ohella kaipaan juuri jotain aivan muuta ajateltavaa. Mutta tässä tapauksessa sinänsä harmi, ettei sometyöstä saatu irti enempää juttua 🙂

  3. Itse Maria Veitolan uraa pitkään seuranneena mielestäni hän oli ystävällinen Saralle. Jos joku kutsuisi minua suorassa lähetyksessä upeaksi naiseksi ja haluaisi ottaa yhtä hienoja kuvia Instagramiin kuin minä, olisin onnesta soikeana! Saralla oli heti alussa mahdollisuus kertoa itsestään mitä halusi kertoa sometyöläisenä ja mistä rahat tulee. Kertoiko hän? Ei. Sen sijaan hän vaikutti, ettei ollut juurikaan valmistautunut haastatteluun ja antoi itsestään valitettavasti ei_vakavasti_otettavan_ammattilaisen kuvan. Feminismistä kysyttäessä hänellä oli ensin mielipide, että on joissain asioissa feministi, mutta kun Maria sanoi oman mielipiteensä, niin Saran mielipide muuttui. Mitä haastattelija suorassa lähetyksessä voisi muuta tehdäkään? Haastattelun pitää olla mielenkiintoinen, että katsojat katsovat ohjelman seuraavallakin viikolla. Jos haastateltavasta ei saa mitään irti, niin haastattelijan pitää silloin ottaa isompi rooli.

    Suosittelen katsomaan haastattelun uudestaan ja katsomaan perään muitakin Marian haastatteluja. Kyllä se Sara selvästi itse mokasi tämän (ilmeisesti ei ole esiintynyt pitkään aikaan, joten jännitys otti vallan) ja yrittää nyt vierittää julkisen epäonnistumisensa toisen niskoille.

    1. Heh, miten mulle jäi päinvastainen fiilis! Ei nimittäin ole koskaan ennen tullut Mariasta tämmöistä fiilistä, vaikken juuri tätä EVS-sarjaa seuraakaan. Mutta huomasin itse, että Sara meni totaalisen lukkoon heti ”pahojen” kysymysten alkaessa, harmillista sinänsä jossei kysymysten kulku ollut selvillä ennalta, jotta niihin olisi osannut valmistautua kunnolla? Mutta hyviä pointteja sinulla, kiva kun kerroit kantasi!

  4. Tällainen pintaliitomainen nykypäivän ajattelutapa kyllä puistattaa: ”Sorry, mutta KYLLÄ, ennemmin itse katselen feedissäni Saran lavastettua sänkykuvaa kuin Marian arkirealismi-kuvaa, joka tosin sekin varmasti oli hieman överiksi heitetty ja tätä tarkoitusta varten otettu…” Itse taas paljon paljon mielummin katson niitä ihan normaaleita arkirealismikuvia kuin lavastettuja ja siloteltuja, koska se on just sitä pinnallista ja esitettyä, mitä oikeasti ei kenelläkään aina ole ja niitä vaan nykypäivän somet pullollaan. Arvostan sitä, että pystytään näyttämään aidosti asiat niin kuin ne oikeasti ovat eikä mitään teennäisiä kuvia, jotka eivät ole lähelläkään totuutta. Ärsyttää niin paljon nykypäivän pinnallisuus ja pintaliitomaisuus, että jos joku rohkenee näyttää asiat niin kuin ne OIKEASTI ovat, niin ei voi muuta kuin hattua nostaa!

    1. Hyviä pointteja ja onhan tämä jakanut paljon mielipiteitä kahtia. Toki itsekin mielelläni tietysti seuraan somessa oikeaa elämää, kuvaan itseäni ilman meikkiä ja meidän arkisotkuja, mutta kaiken oman arkihärdellin keskellä kyllä ihme ja kumma kaipaa myös niitä inspiroivia kuvia feediinsä, jotka vievät ajatukset pois tiskivuorista ja sotkuisesta kodista.

  5. Ja mielestäni Jasmin Mäntylän kommentti aiheeseen tiivisti hyvin sen, miten asiasta pitäisi ajatellakin: ”Uhriutuminen on ihmeen yleistä nykyään, mutta kun julkisuuden henkilö ei osaa odottaa edes hieman haastavia kysymyksiä asioista, joita itse somessa jakaa… Se vaikuttaa aika omituiselta. Veitolan tyyli on aina ollut suora ja siksi hän on loistava haastattelija, ei se ole ilkeyttä tai toisen kiusaamista. Näen tapauksen myös niin, että miksi suostua haastatteluun, joka koskee omaa elämää; töitä, elämäntyyliä jne, mikäli et halua puhua niistä..?”

    Eli näin juuri, jos niistä asioista ei pysty kerta puhumaan, mitä kuitenkin itse somessa kaikelle kansalle jakaa, niin siitä on ihan turha itkeä sitten jälkikäteen. Aina on helppo ryhtyä ja uhriutua marttyyriksi, tämä oli selkeästi pelkkää huomionhakuisuutta sekä säälipisteiden kalastelua haastateltavana olleelta osapuolelta…

  6. Minusta tuntuu että Veitola kyllä tietää mistä sometyössä on kyse ja tän haastattelun pointti oli antaa Siepille tilaisuus kertoa itse siitä, vastaten Veitolan kysymyksiin. Eihän haastattelun tarkoitus ole että haastateltva istuu tuppisuuna ja haastattelija kertoo vieressä että tämä Sara tässä tekee sitä ja tätä. Sieppi meni lukkoon, ei osannut puhua ja on nyt vihainen maailmalle kun epäonnistui. Siepillähän oli mahdollisuus sanoa mitä vaan ja se on hieno tilaisuus eikä hän osannut käyttää sitä tilaisuutta. Ei pitäisi syyllistää muita jos mokaa. Kaikille ei edes anneta tollaisia tilaisuuksia. Ehkä Sieppi ei ole luonteva esiintyjä tai hyvä puhuja mutta aika ihmeellistä silti ettei hän osaa kertoa mistä hänen työstä on kyse tai miksi on velkaantunut. Haastattelu ei sinällään muuttanut minun kuvaa Sarasta mihinkään, mutta haastattelun jälkeinen uhriutuminen, muiden haukkuminen, marttyyrimeininki on aika huono look.

Vastaa käyttäjälle Titta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.