Vauvakuumetta ilmassa (?)

Ihme ja kumma en ole hetkeen kohdannut kysymyksiä perheenlisäyksestä tai siitä, että onko vauvakuume taas päässyt yltymään. Tiedättekö kun olet yhden pienen lapsen äiti, olet jatkuvasti tietynlaisen tarkkailun alla ja tuntuu olevan vain ajan kysymys, milloin toinen lapsi on tuloillaan. Jollain tapaa tämä on todella ahdistavaa. Ensinnäkin siksi, että tuntuu olevan jollain tapaa ”väärin” olla vain sen yhden lapsen äiti (koska täytyyhän lapsella olla aina leikkikaveri!) ja toisekseen kun se kyselyihin vastaaminen on jotenkin todella vaivaannuttavaa. Tietynlainen paine siitä, että pitäisi lisääntyä vain siksi, että ulkopuoliset jollain tapaa sitä odottavat. Mitä vikaa olisi olla yhden lapsen perhe?

Eikä sillä, että raskautuminen olisi mikään itsestäänselvyys. Vaikka omalla kohdallani olin onnekas, enkä kokenut sen suhteen mitään erityisiä haasteita, oli raskausaika sitäkin stressaavampaa. Synnytystä unohtamatta. Rehellisyyden nimissä ahdistun edelleen valtavasti kun mietin taaksepäin kasvututkimuksia, rakenneultraa, josta saimme lähetteen lisätutkimuksiin poikkeavien mittojen vuoksi, keskusteluita lapsivesipunktiosta, mahdollisen keskenmenon riskistä ja kehityshäiriöistä. Kaikkien tutkimusten ja NIPT:in  jälkeen todettiin, että ”vauva nyt vain on pikkuinen, kuten sinäkin”, mutta kontrolleissa ravasin parin viikon välein aina synnytykseen saakka. Huh. Unohtamatta alkuraskauden panikointia kaiken maailman listeriatartunnoista ja hysteriaa ruoka-aineiden suhteen. Kertakaikkiaan raskaus oli kohdallani todella stressaavaa aikaa.

Kaikesta huolesta ja murheesta huolimatta saimme maailman kauneimman terveen pojan, joka ihme ja kyllä oli vielä kaiken hössötyksen jälkeen melko normaalin mitoissa 3,3kg painollaan ja 50cm pituudellaan. Kokoarvio kun oli koko ajan jotain maksimissaan 2700g luokkaa. Ja no, synnytyksestä en tässä postauksessa edes aloita, muttei sekään mennyt ihan oppikirjojen mukaan. Vaikka pääosin olenkin päässyt suurimmista raskaus- ja synnytystraumoistani yli, painavat ne edelleen välillä mieltä. Ajatus siitä, että pystyisinkö tuohon kaikkeen uudelleen? Kestäisinkö pahimmillaan samanlaisen stressin ja vielä samalla olemaan äiti tälle rakkaalle pörröpäälle? Mitä jos seuraavalla kerralla joku menisi oikeasti kunnolla pieleen synnytyksessä jos kerta jo ensimmäisellä kerralla luulin etten selviäisi? Ajatusta ei helpota tieto siitä, että virhetila, jossa poika oli, on periytyvä ja olen myös itse syntynyt hätäsektiolla samassa virhetilassa.

Noin yleisesti olen ajatellut, että jos saisin enemmän kuin yhden lapsen, olisi kaksi lasta ihan ehdoton maksimi. Minulla ja miehellä on kummallakin yksi sisarus, joten ehkä siitäkin syystä se oma perhetausta usein antaa tietynlaisen mielikuvan sopivasta lapsimäärästä? Tai ainakin oman tuttavapiirini perusteella tämä pätee todella usein! Jos perheessäsi on ollut 3 lasta, haaveilet itse usein kolmesta lapsesta ja niin edespäin. Ei nyt tietenkään aina, mutta monissa tapauksissa se oma sisarusmäärä tietyllä tavalla tuntuu luontevalta ja ehkä myös osaa itsekin asettua lapsen asemaan siitä, miltä tuntuu kun on yksi tai kaksi sisarusta.

Ja mitä tulee siihen vauvakuumeeseen, en koe että potisin erityisemmin vauvakuumetta. Välillä toki käy mielessä, että olisi ihana saada toinen vauva, mutta jotenkin ajatus pelottaa liikaa. Arkemme on tällä hetkellä melkoisen hektistä tuon yhden villivekaran kanssa ja välillä olen kauhuissani miettinyt, että apua, mitä jos heitä olisi tuplat? Tottakai omat lapset ovat maailman tärkeimpiä ja he menevät aina kaiken edelle, mutta itse pyrin myös ajattelemaan käytännön seikkoja ja kyllä, itsekkäästi myös sitä omaa aikaani. Jos minulla olisi mahdollisuus olla kotiäiti, olisi tilanne varmasti eri, mutta sitten kun on kuitenkin intohimoa tehdä uraa ja omia juttujaan. Ja tietysti kaiken sen takana tärkeimpänä seikkana, olla äiti.

Jos lapsiluku tuplaantuu, kasvavat myös asumiskulut ostaessa isomman asunnon, omaa aikaa on huomattavasti vähemmän, matkustaminen paljon kalliimpaa ja sitä rataa. Eikä siinä, voisin helposti olla eri mieltä mikäli tukiverkostomme olisi parempi. Tiedättekö tilanteen kun 2,5-vuotias ei ole vielä kertaakaan ollut yötä poissa vanhempien luotaan ja tarhan lisäksi hoidossa ulkopuolisilla noin 3h ajan koko tämän reilun kahden vuoden aikana. Kyllähän se verottaa myös parisuhdetta. Kuinka kireänä pinna olisi kahden pienen lapsen kanssa ilman tukiverkkoa..? Ihan oikeasti, te keillä on lähellä isovanhempi, sisaruksia tai joku, joka voi tarvittaessa tukea tai avustaa, saatte olla niin onnekkaita.

Moni varmasti pitää itsestäänselvänä sitä, että isovanhemmat auttavat hoidossa kun haluatte puolison kanssa lähteä kahdestaan päivälliselle tai vain viettää rauhallisen illan kotona kahdestaan. Olkaa todella kiitollisia!! Meidän kahdenkeskistä aikaa ovat perjantain nopeat kauppareissut lähikauppaan ennenkö haemme pojan päivähoidosta. Very romantic 😀 Kahdestaan olemme käyneet dinnerillä tasan yhden kerran. Poika on iltakukkuja ja yleensä olen itse aikaisemmin nukahtamispisteessä, joten harvemmin tulee iltaisinkaan istuskeltua kahdestaan viettämässä aikaa. Ja sitten miettii, että miten tämä kuvio muuttuisi, jos mukaan tulisi pieni vauva? Tietysti kaikkeen sopeutuu, mutta ymmärrätte varmasti, että juuri tällä hetkellä tuntuu tämä perhe-elämä aivan tarpeeksi hektiseltä yhden villin minitapauksen kanssa. Eikä siinä, emme tietenkään valita pojan kanssa vietetystä ajasta. Mehän rakastamme olla yhdessä. Nukumme yhdessä, katsomme telkkaria yhdessä, teemme kaiken yhdessä. Mutta sitten taas, ymmärrätte varmasti pointin myös parisuhteen ja sen kahdenkeskisen ajan kannalta.

Lopuksi kerron salaisuuden. Kesällä teki eräs ystäväni minulle tarot-ennustuksen, jonka kaikki kortit liittyivät jollain tapaa hedelmällisyyteen tai lisääntymiseen. Menin tästä jotenkin täysin lukkoon, koska ajatus ei juurikaan ollut käynyt mielessä. Sinänsä hauska sattuma, että kolme korttia neljästä liittyi juuri tuohon aiheeseen, mitä ikinä se sitten tarkoittikaan.

 

Muita yhden lapsen perheitä, jotka ovat kokeneet sosiaalista painetta siitä, että yhden lapsen perhe on ”väärin”?

 

Kuvat Jutta

14 Replies to “Vauvakuumetta ilmassa (?)”

  1. No niinpä, ei ne raskausutelut jää vissiin naisilta koskaan. Ensin udellaan että milloin lapsi, sitten milloin toinen lapsi :/ Mä sinänsä oon vähän yllättynyt omasta reaktiosta; olin pitkään siinä uskossa että haluan vain yhden lapsen mutta nyt tuo ihana lapseni on hurmannut minut ja salaa haaveilen toisesta 😀 Mutta tietyllä tapaa kyllä kauhulla kyllä mietin että miten niistä kahdesta lapsesta selviää kun yksikin on aika villi 😀 Mutta aikalailla samoja ajatuksia täälläkin, ajatus synnyttämisestäkin pelottaa ja vaikka raskausaika oli itselle suht helppo niin olisiko se enää toisen kerran yhtä helppo?

    1. Noniiin!! Mikä siinä onkin, että aina me naiset joudutaan kestämään tämmöisiä 😀 kieltämättä välillä on ikävä sitä ihanaa vauvatuhinaa ja rauhallisia päiviä, mutta toisaalta sitten itse raskaus ja synnytys pelottaa. Ehkä ne kaksi villiä tapausta sitten riehuisi keskenään kaiken ylimääräisen energian ;D

  2. Minulla on yksi 4-vuotias lapsi ja olen aina halunnut myöskin toisen lapsen. En ikinä halunnut lapsia alle 2 vuoden ikäerolla, ja ajattelin että siinä kun eka on noin 3-vuotias, voisi toinen tulla. Teimme ensimmäistä lasta 8 kuukautta ja toista ei ole kuulunut vajaaseen pariin vuoteen. Itse en tästä ota stressiä ja olen onnellinen myöskin yhden lapsen vanhempana. Mutta lähipiiristä on jo kerrottu miten emme enää voi tehdä toista, koska lapsista ei olisi toisilleen seuraa, talomme on liian pieni jne…. lähipiiri ei siis tiedä että vauvan saaminen on meille vähän hankalampaa. Joskus haluaisin luovuttaa ja kertoa miltä tuollainen minusta oikeasti tuntuu..

    1. Todella harmillista! Eikä tarkoitukseni ollut tosiaankaan kirjoittaa siltä kantilta, että toinen lapsi olisi mikään itsestäänselvyys, vaan juuri sitä, miksei voisi olla ”täydellinen perhe” yhdellä lapsella. Uskon kyllä, että tietynlainen olettaminen on melko yleistä, että lapsia vaan ”saadaan”, vaikkei asia monesti ole todellakaan niin yksinkertaista :/ Toivon kaikella lämmöllä, että pian tärppäisi <3

  3. Tuli mieleen, että onko teillä pojan kummit lähellä niin et voisivat joskus auttaa, ja pääsisitte vaikka leffaan tai syömään? Kyllähän se kahdenkeskinen aika ois varmasti kivaa silloin tällöin, vaikka ymmärrän ettei se päällimmäisenä ookaan mielessä. Itse ainakin oon vain innoissani jos joku äiti pyytää mua lapsenvahdiksi, harmi vaan että sitä on käynyt aika harvoin 🙂

    Oon itse ainut lapsi ja täytyy sanoa, että oikeastaan aina oisin toivonut itselleni sisaruksia. Ja mitä vanhemmaksi tulee, se vaan korostuu. Nyt kun vanhemmat on eläkkeellä ja tarvivat monessa asiassa apua, kaikki vastuu siitä on mulla. Tietenkään ei oo mitenkään varmaa, että sisaruksista ois aina apua vastaavassa tilanteessa, mutta silti usein huomaan miettiväni et oispa mulla joku jonka kans jakaa vastuuta. Tää on ainut syy, jonka vuoksi itse haluaisin useamman kuin yhden lapsen. En siis haluais että mun ainokaisella ois vastaava vastuu aikanaan. Vielä ei oo itsellä lapsia ollenkaan ja joskus jopa mietin, että jos en niitä hanki lainkaan, saattaa kaikilla olla helpompaa 😀

    1. Varmasti kyllä auttaisivat, jotenkin vaan nolottaa kysellä ystäviä kun kaikilla kuitenkin se oma arki. Mutta hyvä pointti, varmasti moni suhtautuu asiaan tosi mieluisasti, itse sitä vaan helposti ajattelee, että jotenkin törkeää pyytää muilta hoitoapua 🙂 Ehkäpä rohkenemme kysäisemään! Ja olet ihan oikeassa, juuri tuossa mielessä ovat sisarukset tärkeitä. Onhan se yhden lapsen vastuu suuri sitten vanhempana :/

  4. Pitkään mietittiin halutaanko ollenkaan vanhemmiksi ja päädyttiin lopulta sitten siihen, että yksi lapsi on meille hyvä. Ehtii tehdä elämässä muutakin. Vähänpä tiedettiin silloin, nimittäin odotetaan tällä hetkellä kaksosia saapuvaksi loppusyksystä! Että voihan sitä näitä asioita suunnitella vaikka kuinka, mutta aina ei suunnitelmat toteudu, suuntaan tai toiseen. Meiltä tuskin heti udellaan tehdäänkö lisää lapsia (tai mistäs sen tietää), mutta jo nyt kommentoidaan ikään kuin olisi voitu valita montako tulee. Tyyliin ”ette kyllä tiiäkään mihin olette ryhtyneet kun kaksi lasta teette”. Hohhoijaa, koskaan ei kelpaa!

    1. Ohhoh!! Onnea hurjasti <3 Melkoinen yllätys tosiaan varmasti ja ihan totta, että elämä on kyllä todella arvaamatonta! Mutta ihanaa varmasti pienokaisille kun on kaksoissisarus! Itse pienenä olisin niiiiiin paljon halunnut, että minulla olisi ollut kaksonen, jotenkin ne kiehtovat, vaikka vanhempien näkökulmasta tietysti varmasti vaatii pientä asennoitumista. Tsemppiä loppuodotukseen 🙂

  5. Entäs kun on monta lasta, sit sanotaan että ette voi kyllä enää! Myönnän, googlasin tänään töistä tullessani missä urheilujoukkueessa olis 5 jäsentä ja vois ottaa sit siistin kuvan tekstillä ”joukkue pian kasassa” :,D
    Meidän paras tukiverkosto on päiväkoti. Kuulostaa varmaan lähinnä säälittävältä. Oltiin ekaa kertaa viikko lasten luota pois kun olivat 4, 8&9v ja oli bonuksena raskaana puolivälissä että uskalsi lentää..
    Ei nyt ehkä ihan vastannut sun kysymykseen 😀

  6. Meille oli hankalaa saada tuo yksi rakas viisivuotias joten toinen lapsi voi olla jopa mahdottomuus. Ennen luulin että haluan useamman lapsen, mutta nyt en ole varma edes haluaisinko. En koe painetta ulkopuolelta koska meidän läheiset tietää meidän tilanteen. Asetan kuitenkin itse niitä paineita. Jotenkin on tullut tunne että lapsi on se joka kaipaisi sisarusta. Kaikilla meidän lähipiirin perheillä on useampi lapsi joten tutuilla lapsilla on sisaruksia. Sieltä lapsikin varmaan saanut mallin että perheessä voi olla useampi lapsi. Toisaalta myös haluaisin että lapsella olisi sisarus jotta saisi sen kokea ja olisi aina joku turvana. Mutta toisaalta en tiedä haluaisinko sitä toista kuitenkaan. Kamalan vaikea asia kaikin puolin. Jääkö lapsi paljosta paitsi ilman sisarusta?

    1. Onpa harmillista kuulla <3 Olet ihan oikeassa, monesti asiaa miettii juuri seura-aspektista, onhan siitä sisaruksesta tukea ja turvaa lapselle. Nämä ovat kyllä hankalia aiheita ja päätöksiä. Sinänsä myös harmillista, etteivät asiat aina mene niin kuin elokuvissa. Toivottavasti asiat sujuisivat toisen pienokaisen suhteen mutkitta, mikäli päädytte yrittämään 🙂

  7. Mietin pitkään, että kommentoinko, koska nämä lapsilukuasiat on sen verran herkkiä paikkoja. Meillä on 2 lasta ja heillä ikäeroa 2,5v. Syy miksi toivoimme toista lasta on juurikin tuo sisaruusaspekti, vaikka koskaan ei voi tietää osuvatko lasten temperamentit lopulta yksiin. Kaksi ei mene siinä missä yksi, mutta nyt kun nuorempi on muutama kk vajaa 2v., heistä on tosi paljon seuraa toisilleen ja touhuavat paljon yhdessä eli leikkikaveri on tässä kotona jo olemassa ilman että tarvitsee olla viihdepankki itse. Väitän lähipiiriä seuranneena, että lopulta kahden kanssa pääsee helpommalla kuin yhden kanssa. Toki tässä on se puoli, että jos ikäeroa alkaa lapsilla olemaan n. 4v. tai enemmän, heistä ei pikkulapsiaikana ole samalla tavalla leikkikaveria toisilleen ja sisarussuhde on varsin erilainen kuin pienemmällä ikäerolla. (Tämäkin on lähipiirissä nähty.) Mitä raskauteen tulee, niin ei sitä edes toista odottaessa ehtinyt paljon ajatella raskautta, koska oli jo yksi lapsi viemässä huomiota. 😀

    Tukiverkoista pitää kommentoida, että niiden luomisessa on varmasti haastetta, jos esim. isovanhemmat ei asu lähellä. Kannattaa silti kysyä ystäviltä apua, koska jostain ne verkostot kuitenkin kannattaa luoda, että on jotain apuja tarvittaessa. Osaavathan ihmiset sanoa ei, jos ei sovi (tällä metodilla itse kyselen lastenhoitoapua ystäviltä). MLL:lla on se lastenhoitajapalvelu ja sitä on monet kehuneet. Nettisivuilta löytyy ohjeet, miten se toimii.

    Kivaa alkavaa syksyä teidän perheelle! 🙂

    1. Hei ja mukava kun avasit ajatuksiasi aiheesta. Täytyy tosiaankin alkaa enemmän kysymään ystäviltä apua hoidossa. Ja olet oikeassa, varmasti moni asia on toisen kohdalla helpompaa 🙂 Ihanaa syksyä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *