Luova luonne: Voimavara vai rasite?

Luovat tyypit. Stereotyyppisesti tulee luovasta ihmisestä mieleen boheemi taiteilijapersoona, joka elää vailla huolta ja suhtautuu kaikkeen vähän ”sådär”. Varmasti jokainen tietää jonkun luovan taiteilijasielun, mutta täällä ilmoittautuu yksi lisää. Pari viime vuotta olen elänyt jonkinlaista itsetutkiskelun vaihetta. Voisin todeta, että olen sen myötä oppinut paremmin ymmärtämään itseäni. Miksi olen semmoinen kuin olen ja miksi teen asioita kuten teen? Olen aina ollut luonteeltani melko luova, mutta voisin todeta, että jossain kahdenkympin ikäetapin jälkeen elin useita vuosia vaihetta, jolloin luovuus oli ehkä vähemmän esillä. Kunnes nyt viime vuosina se on taas päässyt tavallaan ”valloilleen”.

Useimpia lapsia kannustetaan liikuntaan ja ilmaisemaan itseään sitä kautta, mutta itse kuulun niihin, joilla urheilu oli lapsena melko vieras käsite uimaharrastusta lukuunottamatta. Omalla kohdallani laitettiin kaikki paukut taiteellisiin, luoviin harrastuksiin ja lukemiseen. En edes muista mitä käsitöitä en olisi lapsena tehnyt. Olin vuosia kuvataidekoulussa, jossa maalasimme, teimme keramiikkaa, valmistimme omat kamerat, joilla kuvasimme, kokeilimme erilaisia painatustöitä, taidegrafiikkaa, vierailimme museoissa ja vaikka mitä kivaa. Kotona sitten piirtämisen lisäksi neuloin ja virkkasin ihan alaluokilta lähtien. Muoti ja pukeutuminen on ollut intohimoni niin kauan kuin muistan. Pikkutyttönä rakastin pukea Barbie-nukkeja ja pukeutua myös itse ties mihin rimpsuvaatteisiin ja koruihin. Luovuus on enemmän tai vähemmän ollut aina osa minua.

Myös kirjoittaminen on lukemisen ohella ollut aina tärkeä osa elämääni. Ellen ole kirjoittanut päiväkirjaa, kirjoitin tarinoita. Blogi onkin ollut näille luonnollinen jatkumo jo kohta kymmenen vuoden ajan. Toisinsanoen, itselleni luontainen keino ilmaista itseäni on tekemällä jotain luovaa. Unelmoida, pohtia, tuoda ajatuksiani julki ja tehdä jotain konkreettista omin käsin. Olisi outoa, jos se otettaisiin pois. Olen aina ollut haaveilija ja pohdiskelija. Nuorempana saatoin upota tunneiksi omiin ajatuksiini, tarinoihin joita mielessäni pyöri, vähän kun olisin katsonut pääni sisällä itse ohjaamaani elokuvaa. Sinänsä hassua, etten oikeastaan ole kertonut tästä edes kenellekään, vaikka haaveilija ja pohdiskelija olenkin aina ollut. Tämä on varmasti myös syy siihen, miksi ainakin itse tarvitsen tietyn kapasiteetin omaa aikaa. Minulle on elintärkeää saada ajatella asioita omassa rauhassa, käydä läpi tapahtumia ja myös sitä unelmointia.

Mitä itse olen kohdannut, on tietynlainen epäluulo luovaa luonnetta kohtaan. Tai siis eiväthän kaikki ole luovia, kuten eivät ole myöskään sataa muuta asiaa. Henkilö, joka ei tarvitse sitä omaa ”hengähdystaukoa” omien ajatuksiensa ja ideoidensa parissa, ei välttämättä osaa ajatella asiaa semmoisen henkilön näkökulmasta, jolle tämä on elintärkeää. Kaikkein kamalin olisi tilanne, jossa sinun pitäisi yrittää olla erilainen vain sen tähden, että toinen ihminen sitä vaatisi ollakseen sinuun tyytyväinen. Vaikka olenkin äiti, tarvitsen silti ajoittain sitä hetken aikaa, jolloin olen vain yksin ajatuksieni kanssa.

Itse olen tottunut siihen, että mikäli en haaveile lomamatkasta, niin sitten jostain muusta projektista. Jatkuvasti on jotain meneillään ja usein työstänkin useampaa juttua tai projektia samaan aikaan, sekä tulevat jutut jo valmiiksi mielessä. Sanoisinko, että luovalle ihmiselle työ ei ole vain työtä, vaan intohimo, jota tehdään sen vuoksi, että tunnetaan tietynlaista paloa asiaa kohtaan. Siksi ehkä myös toisaalta olen se henkilö, joka stressaantuu helposti, tarvitsee niitä irtiottoja ja lepoa, koska jatkuva tekeminen ja ajattelu saa helposti ylikierroksille, josta on vaikeaa päästä irti.

Mitä tulee näihin piirteisiin, voisin ehkä heittää arvalla, että monet asiat täsmäävät esimerkiksi moneen bloggaajaan. Luova tekeminen, itsensä toteuttaminen, omaehtoinen työskentely. Väittäisinkin, että itseni kaltaiselle tyypille esimerkiksi blogin pitäminen on ehkä parhaita itsensä toteuttamisen muotoja. Uskonkin, että moni bloggaaja voi allekirjoittaa nuo aiemmat kappaleet. Meidän bloggaajien joukosta löytyy varmaan ennätyspaljon niitä luovia, päämäärätietoisia ajattelijoita, joilla on kunnianhimoa saavuttaa omia unelmia ja tavoitteita. Ja mitä tulee kaikkiin kristallihommiin ja muihin näihin ”hihhulujuttuihin”, joihin olen uskonut lapsesta saakka, niin arvelisin että juuri luonteeni vuoksi olen ollut avoin kaikelle valtamassasta poikkeavalle, erilaiselle ja erikoiselle. Rakastan ajatella ”mitä jos”. Mitä jos maailmassa kaikki tapahtuu suurempaa tarkoitusta varten? Mitä jos ei? Entä jos onkin olemassa suurempi merkitys kaikelle? Mitä tavoitetta kohti me ihmiskuntana ja maailman pieninä kappaleina kuljemme?

Tuo vihreä mekko on muuten se Acnen neule, jonka löysin Köpiksestä 2nd handinä. Onneksi ostin! Tällä oli muistaakseni hintaa joku vajaa satanen, mutta kunto on erinomainen ja tämä on aivan loistava turvavaate talvea ajatellen 🙂

Tässä muutamia oman elämäni ”tunnusmerkkejä”, joista ainakin itse tunnistan luovan puoleni:

 

Käyt aivan kokoajan pääsi sisällä läpi ajattelutyötä, ideointia ja tulevien asioiden suunnittelua. Itselläni tämä ajatuksenjuoksu on jossain määrin välillä jopa kuluttavaa, koska päässä pyörii jatkuvasti ajatuksia meneillään olevan ja tulevan suhteen. Kun saat yhden projektin valmiiksi, olet ideoinut mielessäsi jo ainakin pari lisää. Olen monesti kirjoittanut täällä pitkäaikaisista uniongelmistani, jotka ovat olleet läsnä about aina. Mielessä pyörii usein niin paljon ajatuksia, että illalla niistä eroon pääseminen voi olla vaikeaa. Tähän olen saanut apua juuri meditaatiosta ja mielikuvaharjoittelusta. Välillä liiallinen ajattelu saattaa jopa johtaa ahdistumiseen tai sitten toisessa ääripäässä se, ettet saa esimerkiksi hektisessä arjessa edes hetkeä sitä omaa ”ajatteluaikaa”.

Tehdessäsi jotain mitä rakastat, hämärtyy käsitys ajasta. Kun pääsen esimerkiksi blogitekstin suhteen kunnon flow’hun, saatan kirjoittaa jopa pari tuntia putkeen näppis sauhuten, kunnes sitten havahdun, että hups hei, tässähän vierähti melkoinen tovi. Luovilla tyypeillä se usein kertoo intohimosta  tehtävää asiaa kohtaan. Siihen tavallaan uppoaa jokaisella solullaan.

Luova tekeminen on keino rauhoittua ja rentoutua. Ei tule varmasti yllärinä, että neulominen on juuri tällä hetkellä ehkä paras keinoni tähän, haha! Myös liikunta on minulle keino rentoutua, mutta ennen kaikkea kuitenkin kasata ajatuksiani. Käyn aina juoksulenkillä läpi tapahtumia, tulevaa ja ties mitä. Eli ideointi ja ajattelu on käynnissä myös silloin. Ja vaikka luovuus itsestään onkin enimmäkseen sitä energiaa antavaa, tarvitsee itsensä toteuttamisen jälkeen myös sitä omaa aikaa ja lepoa.

Herkkyys. Jos minua ei tunne kunnolla, saattaa helposti saada kuvan kovasta kuoresta ja luonteesta. Vaikka olenkin luonteeltani todella jämpti, suorasanainen ja tyyppi, joka pistää asiat ojennukseen, olen sen kuoreni alla todella herkkä. Murehdin helposti, pelkään loukkaavani muita ja olen todella herkkä esimerkiksi surullisille tarinoille, joista saatan mennä täysin pois tolaltani. Tiedättekö jos näen telkkarissa surullisen luonto-ohjelman tai koskettavan elokuvan. Kyynelkanavat aukeavat kuin vesihanat! Olen pyrkinyt pois turhasta stressaamisesta, mutta toisaalta sitten luonteen herkkyydestä on melko vaikeaa päästä eroon. Ja pitäisikö siitä edes päästä?

Vahva intuitio. Tämä liittyy varmasti vahvasti juuri herkkyyteen. Aistin jatkuvasti asioita, olen aina perillä siitä mitä ympärillä tapahtuu ja millä mielellä ympärillä olevat ihmiset ovat. Herkkä ihminen helposti ”imee itseensä” ympärillä olevia asioita, ihmisten mielentiloja ja ehkä pahimmassa tapauksessa ottaa niistä taakan omille harteilleen. Tiedättekö, jos olet tilanteessa, jossa vallitsee kireä ilmapiiri, tietyllä tavalla imet itseesi sen negatiivisen energian ja seurauksena tunnet itsesi ahdistuneeksi. Koen, että ihmistuntemus on minulla vahva ominaisuus ja nimenomaan ensivaikutelma usein kertoo paljon uudesta ihmisestä. Harvemmin tämä vaikutelma muuttuu tuohon henkilöön syvemmin tutustuessa. Tässäkin tapauksessa huomaa, kuinka hyvin intuitio usein pitää paikkansa. Vaikka olen aina ollut intuitiivinen, vasta viimeaikoina on syvemmin alkanut ymmärtää sitä puolta itsestään.

Sitten vielä lopuksi täytyy mainita luovan tyypin pahin vihollinen: Se ajoittainen luovuuden puute, joka tuntuu melkeinpä siltä, kun olisit käyttänyt ideavarastosi loppuun. Itse kärsin tästä ajoittain, ehkä pari kertaa kuukaudessa. Ahdistun jos tuntuu siltä, etten vain keksi blogiin kiinnostavaa sisältöä, tuntuu siltä että koko viikko on menty höttöpostauksilla ja tätä rataa. Kunnes se inspiraatio taas tuumailutauon jälkeen kumpaakin jostain. Kun olen kriiseillyt tai stressaillut jostain blogiin liittyvästä asiasta, on puolison mielipide ollut usein: ”No lopeta blogi jos se stressaa”. Mutta mitäs sitten jos luopuisin rakastamistani asioista noin helpolla? Millä sitten täyttäisin sen luovuuden tyhjän aukon, joka jäisi jäljelle? Ja kyllä, rakastan tehdä juuri tätä. Vaikka joka päivä ei keksisikään räjähdysmäisen kiinnostavia aiheita tai mielipiteitä, ei maailma kai siihen kaadu. Se on sitä elämää, eikä aina tarvitse olla luova.

Tunnistaako joku näistä itsensä? Luovia sielunsiskoja kuulolla?

 

Kuvat Jutta.

6 Replies to “Luova luonne: Voimavara vai rasite?”

  1. En ole muuten koskaan ajatellut että olisin luova, varmaan just siks kun se luovuus yhdistetään taiteeseen tai johonkin vastaavaan. Mutta kiitos tästä! Löytyyhän sitä luovutta kyllä itsestäkin; käsityöthän on juuri sitä ja varsinkin jos niitä ohjeita aina vähän tuunailee omien mieltymysten suhteen saatikka nyt sitten ihan alusta lähtien tekemistä ilman sen kummempaa ohjetta. Ah, mikä neulomiskuume tulee aina syksyn tullen!
    Onpa muuten kiva neulemekko!

    1. Kyllä luovia löytyy erilaisia 🙂 Itsekään en ole enää aikoihin piirtänyt tai maalannut, mutta kirjoittaminen ja käsityöt ovat pysyneet. Neulominen on kyllä ihan parasta luovuutta 😉

  2. Aivan ihana tuo mekko.

    Tunnistan tosi monta pistettä noista itsestäni. Tämä oli hauska kohta ”Nuorempana saatoin upota tunneiksi omiin ajatuksiini, tarinoihin joita mielessäni pyöri, vähän kun olisin katsonut pääni sisällä itse ohjaamaani elokuvaa. ”
    Leikin itse todella paljon yksin lapsena ja myös keksin päässäni mitä ihmeellisempiä tarinoita. Mulle luettiin paljon ja luin itse tosi paljon ja niistä tarinoista ammensin myös ideoita omiin ”seikkailuihini”. Tämä on muuten jännä juttu, että vielä aikuisenakin saatan välillä nähdä unia, joissa ikäänkuin vaan katson elokuvaa ulkopuolelta. Eli unessa ei ole mukana ketään tuttuja ha siinä tapahtuu mitä oudoimpia asioita.

    Mullekin herkkyys on ollut tietynlainen rasite. Imen itseeni tosi paljon ihmisten mielialoja, sekä hyviä että huonoja. Se voi olla välillä todella kuormittavaa, varsinkin kun työskentelee sos. Ja terveysalalla. Täytyy olla välillä myös itsekäs, ettei väsy liikaa.

    1. Hei arvaa, mäkin näen edelleen semmoisia ”elokuva-unia”! Jos herää kesken unen vaikka vessaan, niin haluaa äkkiä takaisin jatkamaan unta 😀 Ja ehdottomasti allekirjoitan tuon tunteiden ja mielialojen ”tarttumisen”, voin uskoa, että varsinkin hoitoalalla voi olla vaikeaa pitää työasiat erillä ja estää niitä vaikuttamasta itseensä. Ja sama homma esimerkiksi huonon työilmapiirin suhteen, itse olen ainakin ottanut myös semmoiset tosi raskaasti, ihan kuin imisi kaiken sen negatiivisen energian itseensä :/

  3. Voi että, mä tunnistin itseni niiiiin monesta kohdasta! <3 Jokaikinen noista "tunnusmerkeistäkin" täsmää muhun ja voisin allekirjoittaa jokaisen 😀 Mäkin olin muuten nuorena kuvataidekoulussa, ja toinen tärkeä juttu maalaamisen ja piirtämisen lisäksi mulle on ollut aina musiikki ja laulaminen. Luin myös tosi paljon ja nautin aina kirjoittamisessa. Äikkä oli yksi lempiaineista kielien, musiikin ja kuviksen lisäksi. Ne olikin aina todistuksessa kymppejä, mutta matikka ja biologia on sitten ihan toinen juttu 😀

    Ps. Oot upea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *