Kiire on nykypäivän normi?

Tänään pääsemme aiheeseen, josta jaksan itsekin melko ahkerasti pauhata. Kiire, kiire ja kerran vielä kiire. Käsi ylös, kuka ei olisi viime vuosina saanut ystävältä tai tuttavalta kuulumisia kysellessä vastaukseksi, että ”Kiirettä on pitänyt”? Myönnän myös itse lukeutuvani niihin, jotka valitettavan usein mainitsevat olevansa tai olleensa kiireisiä. Tai oikeastaan aivan liian usein. Mikä siinä onkin, että nykypäivänä kiire on varsinkin työelämässä enemmänkin sääntö kuin poikkeus? Pikkuhiljaa huomaan, että kiire on jostain pirullisesta syystä valloittanut myös muita osa-alueita elämässäni. Kuinka siistiä olisi kerrankin sanoa, että on ollut todella leppoisaa ja rentoa! Välillä jopa tuntuu, että ihmiset päivittelevät kiireestä vain siksi, että ovat niin tottuneet siihen. Elämä tuntuu kiireiseltä aina, vaikkei se ehkä oikeasti edes olisi?

Jos miettii hetken maailman menoa satoja vuosia taaksepäin (tai edes kymmeniä vuosia!), en usko että ihmiset juurikaan edes tiesivät, mikä kiireen käsite on. Ainakaan täysin samana käsitteenä kuin mitä tänään. Kiirehän on nimenomaan meidän ihmisten ja yhteiskunnan luoma käsite. Kun täytyy saada enemmän aikaan, lyhyemmässä ajassa ja pienemmillä resursseilla. Yksilön tulee osata sitä ja tätä, olla asiantuntija aiheissa A, B ja C. Olet elämässäsi työntekijän, vanhemman, puolison, ystävän ja sitten vielä oman itsesi roolissa, joista näistä jokainen vaatii sinulta aikaa, energiaa ja panostusta. Ja tietysti tähtäämällä tähän kaikkeen, saatat ehkä hyvällä lykyllä täyttää kaikki ulkoapäin asetetut odotukset.

Kiire on nykyään niin normi, että se on läsnä lähes kaikessa. Kiire töissä, kiire kotiin, kaupungilla kiiruhdetaan kiireessä ikäänkuin laput silmillä, eikä kaiken kiireen keskellä ehkä ehditä kiinnittää huomiota ja keskittyä moneen oleellisen tärkeään seikkaan. Itse toivon monesti, että osaisin suhtautua asioihin enemmän lapsen kaltaisesti. Tiedättekö hetki kerrallaan, keskittyen vain siihen meneillään olevaan asiaan, vailla huolta siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Elää hetki kerrallaan. Ilman kiirettä minnekään.

Ja tottakai se kiire on myös ihan oikea ongelma, eikä vain päämme sisällä ja itsestämme kiinni. Yhteiskunta ja työelämä asettavat meille jatkuvasti erilaisia odotuksia ja paineita. Tulee olla tehokas, luova, kekseliäs, ajatella vastuullisesti, pitää itsestäsi huolta, olla perillä mitä maailmalla tapahtuu, kiinnittää huomiota terveelliseen ruokavalioon, olla täydellinen äiti ja mitäs vielä. Ihan oikeasti, vähemmästäkin tuntee itsensä kiireiseksi. Varsinkin työelämän haasteet ja odotukset ovat kasvaneet hurjasti. Kun simppelimmät ”vanhan kansan tehtävät” ulkoistetaan ja automatisoidaan, jää jäljelle juuri ne haastavammat työt, jotka vaativat enemmän tietoa, taitoja ja resursseja. Ja sitten taas, milloin olisit viimeksi kuullut, että esimerkiksi hoitoalalla ei olisi ollut henkilöstöpulaa? Harva edes muistaa aikaa jolloin ei keskitytty tehostamiseen, vaan oli oikeasti aikaa keskittyä kuuntelemaan ja neuvomaan asiakkaita oikeasti, ilman painetta kiireestä. Osakkeenomistajille halutaan voittoa ja kuluja pyritään minimoimaan, työntekijöiden kustannuksella, tottakai. Tämä on bisnesmaailmassa nykyään niin valitettavan tuttu yhtälö.

Voisin myös omastakin kokemuksesta todeta, että kiireeseen tosiaan tottuu helposti. Ollessasi kiireinen töissä, tarttuu se kiireinen hektisyys tehokkaasti myös muihin elämän osa-alueisiin ja huomaatkin yhtäkkiä olevasi kiireinen kaiken suhteen. Tehdään kymmentä asiaa, mutta silti tuntuu, ettei oikeastaan saa oikein mitään kunnollista aikaan? Allekirjoittaako joku muukin? Itse olen pyrkinyt hölläämään esimerkiksi hieman kotitöiden kanssa. Oppimaan hieman enemmän semmoista hälläväliä-asennetta. Ei ole niin justiinsa, jossei kaikkia kotitöitä saa tehtyä kerralla tai kerättyä kaikkia leluja lattialta kolmesti päivässä vain havahtuakseen siihen, että ne ovat tunnin päästä taas ympäri asuntoa. Välillä pitää osata myös antaa olla. Huomaan kuitenkin itse olevani fyysisten tehtävien lisäksi enemmän kuitenkin ”kiireinen” ajatustulvan ja jatkuvan informaation suhteen. Tiedättekö kun nykyään informaatiota tulee jatkuvasti ja joka tuutista. Välillä tuntuu, että aivot käyvät ylikierroksilla kun ärsykkeitä tulee joka tuutista. Telkkari, some, sähköposti ja kymmenen muuta asiaa. Joskus olisi kyllä ihana kokeilla semmoista wifi-vapaata hemmottelulomaa paratiisisaarella 🙂

Mikä sitten apukeinoksi katkaisemaan kiireen kierteen? Oletteko kiinnittäneet huomiota, että mindfulness, jooga ja muut tietoisuutta kohottavat menetelmät ovat viime vuosina yleistyneet? Syynä on juurikin yleistynyt jatkuvan kiireen ilmapiiri, jonka vastapainoksi ihmiset hakevat rauhaa, itseään ja tietynlaista tasapainoa kiireiseen elämään. Sitähän jokainen tarvitsee. Meditaatio, mindulfness, jooga ja hakeutuminen luontoon. Kaikki nämä kiireen vastalääkkeet ovat yleistyneet juurikin samaa vauhtia kiireen lisääntyessä. Onko sitten kyse sattumasta vai ihmisten vastaiskusta kiireen ilmapiirille? Oma tavoitteeni viimeistään ensi vuodelle on pyrkiä vähemmän kiireiseen elämään, ihan jo itsenikin kannalta.

Lukeudutteko te niihin aina kiireisiin tyyppeihin vai onko teillä kyky ottaa rennosti, vaikka ”olisi kiire”? Saa heittää vinkkejä kehiin!

 

8 Replies to “Kiire on nykypäivän normi?”

  1. Hyviä pointteja, joita tulee itsekin liian harvoin mietittyä. Huomasin eläneeni pitkään kiireen kulttuurissa vieraillessani Indonesiassa. Kiinnitin nopeasti huomiota siihen, miten monet paikalliset maleksivat kaduilla pysähdellen silloin tällöin vain jonnekin istuksimaan johonkin tunniksi tai kahdeksi. Huomasin paheksuvani näitä tehottomuuden ruumiillistumia. Hiljalleen sitten huomasin, että en kaipaakaan ollenkaan kaupungin katuja, joissa jollakin on tarkka päämäärä – ja mahdoton kiire sinne. Kiireestä oli tullut minulle niin suuri itsestäänselvyys, että sen puuttuminen tuntui jollakin lailla väärältä.

    http://aatenarikka.blogspot.com/

    1. Hei monesti tuo vieraaseen kultturiin ”herääminen” on varmasti juuri se hetki kun asian oivaltaa! Se tunne on kyllä niin omituinen kun joutuu kiireen ja kaiken teknologia-härdellin keskeltä tilanteeseen, jossa ei ole mitään kiirettä mihinkään tai mitään velvollisuuksia 😀 Mielenkiintoisia kokemuksia, kivaa viikkoa 🙂

  2. No kyllä! Kiire joka puolella :/ Itse yritän ajatella aina 110 % sitä asiaa mitä teen enkä ajatella muita juttuja. Eli kun vie lapsen päiväkotiin niin on läsnä siinä hetkessä. Kun on työssä, niin tekee työt 110%. Kun on illalla kotona niin on lapsen kanssa läsnä ym ym ym. Välillä se on vaikeata mutta luulen että oon onnistunut aika hyvin. Enkä vaadi itseltä liikoja. Ei haittaa jos koti ei tässä elämäntilanteessa ole tiptop aina tai sallin joskus esim. einekset jos ei jaksa tai ehdi laittaa ruokaa just sinä hetkenä. Muuten tulisin varmaan hulluksi jos kokoajan pitäisi olla siivoamassa tai laittamassa ruokaa tai tekemässä jotain.

    1. Mäkin olen nyt yrittänyt aina keskittyä aina yhteen asiaan kerrallaan ja vetää selkeät rajat ajankäytöllisesti, ei sekään tosin ihan helppoa ole 😀 Olen itse sortunut liian paljon tuohon itseltään liikaa vaatimiseen, onneksi olen ehkä vähän päässyt siitä eroon.. Kiva kun otit kantaa 🙂

  3. Uskon pitkälti et kiirettä ja stressiä pidetään nykyään ns ’hyvän ja tehokkaan’ ihmisen määritelmänä, stressistä on tullut siis kilpailuväline. Kenellä on eniten stressiä on paras koska stressi tarkoittaa että antaa kaikkialle kaikkensa koko ajan, on siis löydetty määre sille omalle arvolle ja sitä omaa arvokkuutta koetaan kiireen kautta:)

    Todellisuudessa kun ei ole mitään ns erillistä elämää tuolla mihin minä osallistuu vaan elämä vain on. Tässä ja nyt ei parempana tai huonompana:) tai näin sen koen, en ole erillinen elämästä vaan olen elämä.

    Koen että siihen asti kun on saanut tarpeekseen itse siitä kiireestä ja vaikkapa esim hyvin nousujohteisesta urasta niin sitä saa mitä tilaa:P kasvava työtaakka usein juuri koetaan itse verrannolliseksi vastuun ottamiseen ja parempaan työntekijään.

    Koin itse viikonloppuna tilanteen jossa mun sisarukset taistelivat siitä kenellä on eniten stressiä, eli kokivat että se kenellä eniten stressiä on menestynein urallaan:D olin mielelläni se kenellä on huonoin ura:D 😀 varsinkin kun näköjään jotenkin tähän kulttuuriin kuuluu että menestys tarkoittaa kärsimystä ja huonoa oloa:P

    1. Niinhän se on! Kamalaa kyllä mihin sitä on menty.. Nykyään tosiaan tuntuu, että kiire on ylpeyden aihe ja saavutus. Itse ainakin olen huomannut, ettei pitkällä tähtäimellä todellakaan ole sen arvoista :/ Kiva kun kerroit oman kantasi, ihanaa viikkoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *