Aromaterapiaa ja kurkistus makuuhuoneeseen

Syksy etenee hurjaa vauhtia ja yhtäkkiä mennäänkin jo lokakuussa. Hassua kun tuntuu, että vasta eilen vietin kesälomaa terassilla ja lenkkeilin helteessä. Olen virittäytynyt ahkerasti syystunnelmaan tupruttelemalla öljyjä uudella diffuuserilla. Ei varmasti tarvitse mainita, että koukussa ollaan! Ostin tosiaan sitten loppupeleiasä sen Young Livingin starttipaketin, mutta olen kyllä käyttänyt diffuuserissa muitakin öljyjä. Young Living-ihmisethän ovat melko jyrkkiä sen suhteen, ettei muiden öljyjen käyttö muka olisi suositeltavaa, mutta itse olen hieman eri mieltä tässä asiassa ja uskon, että kyse on enemmänkin markkinointikikasta. Diffuuseri on kuitenkin aivan huippu ja joskus aikaisemmin kun kyselin Instassa vinkkejä näihin, suosittelivat todella monet Young Livingiä. Siispä päädyin itsekin siihen ja olen ollut tyytyväinen.

Olen itse käyttänyt  diffuuserissa esimerkiksi kotimaisen Frantsilan öljyjä, enkä todellakaan usko, että olisivat ainakaan laadultaan noita jenkkiperäisiä öljyjä huonompia, ehkäpä juuri päinvastoin. Muutamat öljyt kuitenkin himottaisivat tilata myös Young Livingin omista! Olen esimerkiksi koukussa Jade Lemonin tuoksuun, joka täytyy tilata jossain välissä. Lisäksi Palo santo ja Royal Hawaiian Sandalwood kiinnostavat kovasti.

Koska tiedän sieltä löytyvän muita öljyfaneja, ajattelin vinkkailla omista suosikkiöljyistäni! Ihan kamalan montaa niitä ei (vielä) löydy, mutta muutama kuitenkin.

 

Nykyään aivan pakollinen iltarutiini on laittaa diffuuseriin Frantsilan laventeliöljyä rentouttamaan. Laventelihan tunnetusti rentouttaa ja auttaa nukahtamaan. Ennen diffuuseria olen levittänyt iholle aina iltaisin laventeliöljyä, koska yksinkertaisesti rakastan laventelin tuoksua. Ensi keväänä täytyy itseasiassa laittaa laventeli kasvamaan terassille. Tänä vuonna yksinkertaisesti unohdin..

Iholle käytettävistä laventelituotteista ykköslemppareistani ovat Weledan laventeli-ihoöljy ja Frantsilan iltaöljy, aivan ihania molemmat. Ainiin ja joskus lapsena laitoin aina tyynylleni illalla pari tippaa laventeliöljyä, olin jo unohtanut tämän! Kyseessä on siis tosiaan todella pitkäaikainen suosikki, haha. Ja huomaan kyllä tehon, laventeli auttaa tehokkaasti irtaantumaan päivän mietteistä, rentouttaen sekä kehoa, että mieltä ja siksi se onkin ollut niin ahkerassa käytössä jo kauan. Tommilla meni eilen hermo mun laventelituprutteluihin (”miksi aina tämä sama?!”, vaikka vielä pari viikkoa sitten sanoi tykkäävänsä laventelin tuosusta. Kuulemma olikin luullut sitä toisenlaiseksi, haha 😀

Tein erään ihanan lukijan innostamana vihdoin ja viimein nyt syksyllä ayurveda-kehotyyppitestin ja tulokseni oli vata. Tarkoituksena onkin ollut  jo useamman viikon ajan kirjoittaa postaus aiheesta, joka on ihan supermielenkiintoinen. No anyway, olen nyt höyrytellyt myös tätä Frantsilan tasapainoittavaa Vata-öljyä, jonka öljy-yhdistelmä tasapainoittaa mielialaa ja hermostoa, varsinkin silloin kun käy hieman ylikierroksilla. (Ainakin minulle on todella tyypillistä useinkin touhottaa menemään ja unohtaa hengähtää, en tiedä onko tämä joku tyypillinen vata-juttu? :D)

Aamuisin ja päivisin olen sitten höyrytellyt esimerkiksi Jasmiinia ja Neroliöljyä. Ehkä eniten kuitenkin pidän näiden kahden yhdistelmästä, joka on todella ihana. Pidän melko hennoista ja hienostuneista tuoksuista, esimerkiksi osa niistä Young Livingin aloituspakkkauksen öljyistä oli aivan liian tujuja ja no-go.

Jasmiinin sanotaan kohottavan mielialaa ja rentouttavan. Sitä käytetään esimerkiksi masennuksen hoitoon, sekä parisuhteen ylläpitämiseen, koska se auttaa syventämään tunteita. Rakkausöljy siis <3

Neroli on myös mielialaan kohentavasti vaikuttava öljy. Se on yksi pidetyimmistä tuoksuista, jota käytetään pelkotilojen, ahdistuneisuuden, masennuksen ja unettomuuden hoidossa. Eli kun tunnet olosi alakuloiseksi, pistä tämä kaksikko höyryämään.

Ostoslistalla olisi myös greippi- ja mandariiniöljy. Sitrusöljyt ovat usein piristäviä ja mielialaa kohottavia, näitä kahta käytetään lisäksi hoitamaan esimerkiksi PMS-oireita.

Muistin myös, etten ole vielä ehtinyt esitellä tätä taulua, jonka teetätin kesällä. Kuten olohuoneen ranta-aiheinen taulu, on tämä myös Hilkka Helmen työtä ja tehty kustomoituna juuri tuonne minun tyttönurkkaukseeni. Toiveena oli tyttömäinen taulu, jossa olisi jonkinlaista ranta-teemaa mukana. Hilkka laittoikin mukaan helmiäismaalia ja simpukan. Aivan ihana <3 Hinta tämän kokoiselle taululle oli muistaakseni noin 200€ (se olohuoneen iso oli 600€) ja voin kyllä suositella lämmöllä. Hilkka löytyy esimerkiksi Instagramista @hilkkahelmiart , mikäli kaunis ja uniikki taideteos kiinnostaa.

Mikä on teidän lempiöljy? Saa vinkkailla jos on tiedossa kivoja öljyjä, joista voisin pitää!

 

Ps. Nyt kun kerta oli kotijutuista puhe, niin pakko vinkata teille Elloksen syysalesta, jossa paljon mm. kodin tuotteita jopa -50%. Ale on voimassa 16.10 asti ja löytyy täältä. Omia suosikkejani alejutuista mm. nämä pellavapussilakanat, sänkykatos (unelmani edelleen..), pörrö-tyynynpäällinen ja kimaltava Gåva ruukku <3

Ja pps. Kyllä, minulta löytyy nyt myös ne Young Livingin jälleenmyyntioikeudet, jos jotakuta kiinnostaa liittyä ja tilata starttipaketti diffuuserin kanssa 😀 Lupaan kuitenkin,ettei minusta kuuna päivänä tule täällä niiden tyrkyttäjää!! 😀

 

Frantsilan öljyt saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

10 vastausta artikkeliin “Aromaterapiaa ja kurkistus makuuhuoneeseen”

  1. Nää öljyt ovat mulle aivan uusi juttu, mutta kuulostavat kyllä kiinnostavilta! Jostain luin, että eläimiä ei saisi pitää samassa tilassa jossa toi diffuuseri on, onkohan tää totta? Meillä nimittäin on koira, joka nukkuu kyllä makkarissa myös.. Ja tärkeimpänä: toimiiko nää susta? Esimerkiksi iltaisin, auttaako nukahtamaan/rentoutumaan? Näihin tarkoituksiin voisin itekin näitä harkita 🙂

    1. Hei tuo eläin-juttu oli minulle uutta, vitsi kun en ollut edes tullut ajatelleeksi asiaa!! Hyvä kun sanoit, täytyy ehdottomasti ottaa asiasta selvää! Itselläni auttaa ehdottomasti tuo laventeli illalla saamaan unta, muiden tuoksujen esim piristävistä yms ominaisuuksista en osaa vielä sanoa, mutta täytyy pitkässä juoksussa tarkkailla. Ainakin jossain määrin säätelee mielialaa kun on joku ihanan tuoksuinen öljy, mutta laventelin suhteen on kyllä selkeä teho! 🙂

  2. Vitsi että oon miettiny noita öljyjä jo kauan!! Ne varmaan niin paljon auttais mua nyt ku oon niin järkyttävän stressaantunut 😀 oon muuttamassa nyt luultavasti kerrostaloon ja mietin et kulkeekohan toi tuoksu siellä sitten jotain ilmastointeja pitkin. Et tuoksuuko kaikkien kodissa seuraavaksi laventeli 😀

    Sun blogi on kyllä niin paras, vitsi miten paha mieli on ollu ku en oo mitenkään vaan kerenny lukea! Sulla on niin hyviä pointteja ja tärkeitä juttuja, esimerkiksi aina jaksat muistuttaa siitä kuinka tärkeetä se oma aika on <3

    1. Haha, öljyt on kyllä ihania <3 Jotenkin en usko, että tuoksut kulkisivat asunnosta toiseen, ainakaan kovin voimakkaana, mutta voi toki riippua talostakin? Ja hei kiitos hurjasti, Kiitos sinulle kun olet pysynyt blogin matkassa mukana 🙂

  3. Mä tilaan kaikki mun öljyt iherbistä! Ne now foodsin öljyt on 100% aitoja ja mä en oo huomannu eroa 3x kalliimpiin öljyihin 🙂 oon kans ihan hassahtanu diffuusereihin. Meillä on kolme kotona ?

    1. Heeeiii, kiitti vinkistä! En ollut tajunnutkaan kurkata iHerbiä 🙂 Eilen Whole Foodsissa oli juurikin Now:n öljyjä, täytyy tosiaan kurkkailla niitä kotona tarkemmin netistä !! 🙂 Ja haha, nyt iski uusi diffuuseri-kuume ;D

  4. Hei, kiitos kivasta postauksesta!
    Olen vuosia sitten käyttänyt tuoksulyhtyä, johon laitoin muutamia tippoja eteeristä öljyä. Nyt olen havainnut, että useat ovat kuvanneet ja kertoneet diffuusereista, tämä siis muistutti itseäni myös tuoksulyhdyn käytöstä ja otin sen taas kaapin perältä käyttöön ☺️.

    Meillä on perheessä koira, eikä se ole reagoinut näihin tuoksuihin. Olen kuullut, että tuoksuvia kynttilöitä käyttävän koira on jopa oksennellut, mutta en tiedä tästä tarkemmin. Olen myös miettinyt, että tuleeko diffuuserista enemmän tuoksua/aromeja vesihöyryn muodossa huoneilmaan, kuin esim.tuoksulyhdystä, missä lyhdyn alaosassa poltetaan tuikkukynttilää. Tuoksulyhdystä muodostuu ns.lempeä tuoksu, mutta vertailukohtaa ei itselläni ole.

    Tuoksuista tällä hetkellä suosikkejani on Frantsilan frankinsensi, jota voi lisätä muutaman tipan myös kasvovoiteeseen, myös mandariini (suosikkini) ja greippi on ollut ihania tuoksuja. Farfallan Mut&Kraft on ihana ns.”take care”-tuoksu. Laventeli on vielä testaamatta, vaikka sitäkin löytyy kaapista.

    Ihanaa ja rentouttavaa syksyä kaikille!

    1. Hei kiva jos tykkäsit! Hei vitsi en olekaan kuullut tuosta lemmikki-asiasta, täytyypi hieman ottaa selvää. En jotenkin edes ajatellut, että voisi vaikuttaa lemmikkeihin 🙁 Olen kuullut, että tuoksulyhdyssä palaisi öljystä pois jotain arvokkaita osia, jotka taas diffuuseri säilyttää. Tosin, en tiedä vaikuttaako itse tuoksukokemukseen. Kiitos vinkeistäsi 🙂

  5. Oih öljyt ❤ Mulla on paljon lemppareista ja riippuu ihan fiiliksestä mitä haluan käyttää.?
    Young Livingin peace & calming 2 on yksi mun suosikeista ja mun mies ei narskuta hampaitaan öisin, kun käyttää tätä!!
    Ylang ylang on myös ihana, sekä sensation ? Ne on sellasia naisellisia ja romanttisia tuoksuja.
    Sit Pine ja Northern Lights Black Spruce ovat musta ihanan maadoittavia öljyjä.
    Valor tuo mulle itsevarmuutta ja White angelica on mulle sellanen lohdutus tuoksu.
    Piparminttua ja sitrusöljyjä käytän ku haluun piristystä.
    Mulla on niin pitkä lista öljyistä, joita vielä haluan. Oon ihan hurahtanut näihin?
    Toivottavasti kirjoittelet jatkossakin sun kokemuksia eri öljyistä ja kerrot lemppareista! Aloituspakkauksessa monet öljyt on tosiaan alkuun aika pahan tuoksuisia, mut hassusti hajuaistikin ikäänkuin tottuu. Ja positiivisten kokemusten kautta niistä haisevistakin oon alkanut tykkää ? esim. R.C on auttanut monessa flunssassa, vaikka on musta ihan hirveen hajuinen ?

    1. Hei kiitos hurjasti vinkeistä! 🙂 Mäkin alan kyllä olla pahasti hurahtanut, haha.. Täällä reissussa on myös niin ihanat öljyvalikoimat <3 Täytyy kokeilla kotona, jos tuohon R.C:hen tottuisi ajan kanssa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.