Maailma, jossa olisimme toisillemme kilttejä..

Loman ja näiden sairasteluhommien jälkeen kieltämättä hieman jännittää nämä tulevat hektiset viikot. Eiköhän se tästä taas lähde rullaamaan, toivon mukaan.. Asia, joka eniten kuitenkin näin alkuun on häirinnyt täällä kotosalla on tietysti harmaus ja pimeys. Kylmyyskin on ollut ihan toissijaista. Ihan hyvillä fiiliksillä silti ollaan, vaikka kohta koittaakin ehkä koko vuoden ankein kuukausi, marraskuu.

Eräs asia, jota eilen tuumailin illalla sängyssä on ihmisten kiltteys. Tai ehkä enemmänkin se, mikseivät ihmiset voi olla toisilleen kilttejä? Olen itse viime kuukausina joutunut ikävään tilanteeseen toisen ihmisen hieman ilkeän käytöksen vuoksi ja tämä on aiheuttanut valitettavan paljon pahaa mieltä. Pyrin itse olemaan kaikille kiltti ja ystävällinen, oli sitten kyse tilanteesta, jossa itse asioin jossain asiakkaana, juttelen uuden tuttavuuden kanssa tai mitä ikinä. En minä halua antaa itsestäni ilkeää kuvaa. Ennemmin sitten otan etäisyyttä, josseivat näkemykset yksinkertaisesti kohtaa. Mitä tulee tulee ihmisten kemioihin, eivät kaikki yksinkertaisesti voi tulla toistensa kanssa toimeen, mutta esimerkiksi työpaikoilla on välit pakko pitää ”professional”, vaikka kuinka ärsyttäisi toisen lärvi. Usein asiat riitelevät, eivät ihmiset.

Pakko sanoa, että ajaudun todella harvoin mihinkään sen kummempiin selkkauksiin ja koen olevani ihminen, joka tulee melko helposti kaikkien ihmisten kanssa toimeen. Kun asiaa miettii laajemmassa kuvassa, on tämä maailmamme semmoinen, jossa aatteiden ja erimielisyyksien vuoksi jopa tapetaan. Ihan oikeasti. Mikä saa sitten ihmisen käyttäytymään rumasti toista kohtaan? Oma paha olo? Kauna? Ärsyttääkö toisen luonne niin paljon? Kateus? Syitä on varmasti yhtä monta kun meitä ihmisiäkin. Olenpa joskus kuullut ystäviltäni tapauksista, joissa heistä ei pidetä yksinkertaisesti sen vuoksi, miltä he näyttävät. En osaa ajatella itseäni tilanteeseen, jossa analysoisin täysin vieraan ihmisen pelkän ulkonäön perusteella, esimerkiksi ”Näyttääpä ärsyttävältä diivalta, tuosta tyypistä en pidä”. Haloo! Toisaalta, voihan joku ajatella näin minunkin lärvistäni.

Luonteeni on melkolailla semmoinen, että minulla on pokkaa sanoa ääneen oikeastaan mitä vain. Myös toisten puolesta jos tilanne vain sen vaatii. Jos joku tilanne tai asia ei toimi, on väärin tai jotain epäoikeudenmukaista on tapahtunut, sanon sen kyllä. Jos palkkani ärsyttää, sanon senkin. Tottakai nyt joku raja tämänkin suhteen, mutta oma ajatukseni on, ettei asioihin voi vaikuttaa, jossei ikinä sano ajatuksiaan tai mielipiteitään ääneen. Eikä nyt kaikkea tietenkään kannata sanoa ääneen, toki itsellänikin on takana joitain tilanteita, joissa sanavalintojaan olisi ehkä voinut miettiä hieman tarkemmin. Asia, jota taas en voi sietää, on tietynlainen tytöttely tai yritys alentaa omaa asemaani esimerkiksi sen vuoksi, että olen nuorempi/nainen/whatever. Tilanteissa siis, jossa ihmiset ovat oikeasti samalla viivalla. Se, että sanoo suoraan ei tarkoita sitä, että olisin tyly, vaan sitä että haluan nostaa asiat pöydälle. Mikään ei johda mihinkään siinä maailmassa, jossa jokaista ärsyttää, mutta kukaan ei sano mitään ja jokainen kiehuu sisällään myrkyttäen ennen kaikkea itsensä negatiivisuudella ja kiukulla.

Olen huomannut, että tietyt ihmistyypit ovat niitä, joille on ehkä vaikeampi niellä sitä, että joku sanoo asioita suoraan (ollaanhan me siis hei suomalaisia) , rikotaan tietynlaisia vanhanaikaisia ikä- tai valtahierarkioita. Tai yksinkertaisesti vain ollaan asioista eri mieltä. Ettei nuorempi tai vastakkaista sukupuolta oleva nyt yksinkertaisesti voi olla oikeassa. Ja voi kuulkaa, näitäkin tilanteita on tullut vastaan esimerkiksi pankkimaailmassa semmoisella mitalla, että huhhei! Usein ennakkokäsitykset muuttuvat ihmisiin tutustumalla ja keskustelemalla, mutta kyllä niitäkin löytyy, joille se oma ego on jollain tapaa liian vahva tunnustaakseen, että hei, ehkä tämä 157-senttinen tyttönen ehkä tietää sittenkin edes jotain. Oli nyt sitten bloggaamisesta, sijoitusrahastoista tai neulomisesta. Se taas on ärsyttävää, että ennakkoluulot tai omat mielipiteet viedään henkilökohtaiseksi. Nimenomaan asioiden pitäisi olla ristiriidassa, ei ihmisten. Eihän siinä ole mitään väärää, että ajattelee eri näkökulmasta kun toinen?

Ennakkoasenteet, oma ego, tietämättömyys. Ne ovat tässä maailmassa varmasti suurimpia syitä sille, ettei toisille ihmisille välttämättä osata tai muisteta olla kilttejä. Edes niissä tilanteissa, joissa se olisi vähintäänkin suotavaa, tai edes yrittää. Asiakaspalvelutilanteet, työpaikat.. Uskokin on niin näkemysasia, miksi se sitten on syy vihata toista ja sotia vain, koska toinen uskoo eri tavoin? Historiassa ehkä karmeimpia esimerkkejä ovat sisällissodat, sanotaan nyt vaikka Afrikassa. Mikä saa saman kansan sotimaan, tappamaan ja raiskaamaan omiaan vain aatteiden ja mielipiteiden vuoksi? Sairasta. Tai no sairastahan sotiminen ja väkivalta aina on.

Se mitä itse voimme tehdä, on edes omalla toiminnallamme levittää sitä kiltteyttä. Olemalla kilttejä toisille. Ja ehkä sitten toisaalta yksinkertaisesti välttelemällä niitä henkilöitä, jotka eivät kykene samaan. Hassua sinänsä, kuinka ennustaja tiesi myös negatiivisuuden ilmapiiristä, joka on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan minulle pahaa mieltä, joka ei ole minulle hyväksi. Jotenkin karmivaa, että monet asiat saavat heti todella konkreettisen merkityksen näin viikko ennustajakäynnin jälkeen. Sattumaa vai ei? Hehe.

Kuvissa on muuten päällä tuo kesällä neulomani harmaa kevyt mohairneule, joka on yksi suosikeistani mitä tulee näihin omatekemiini neuleisiin. Ohje on todella yksinkertainen ja nopea tehdä. Paita on päällä äärimmäisen pehmeä ja sopivan lämpöinen, tosin itse tein tämän hieman vajaamittaisilla hihoilla enemmänkin kevät/kesäneuleeksi. Tämä on muuten ehdottomasti yksi semmoinen malli, josta villapaita-kokeilut kannattaa aloittaa! Ohjeen olen jakanut täällä.

Takki on yksi ehdottomista suosikkilöydöistäni 2nd handinä. Vintagea Biarritzistä toissakesänä bongaamastani 2nd hand-aarreaitasta ja onneksi ostin, vaikka alkuun reilun satasen hinta kirpaisi.. Materiaali on kuitenkin villaa ja takki jostain ehkä 80-luvulta, joten tästä en luovu ehkä ikinä. Tulevien vuosien leotakki-villityksiä odotellen 😀

Mutta hei! Kivaa iltapäivää teille. Unohdin aamulla julkaista postauksen, mutta vielä ehtii myöhäisellä lounastauolla 🙂

 

Kuvat Jutta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *