Ihana BYBI Beauty <3

Eräs loistava ihonhoidon sarja, josta minun on pitänyt postata jo ikuisuus, on jäänyt aivan arkistojen unholaan. Kunnes nyt kun osa näistä purkeista alkaa pikkuhiljaa olla tyhjillään. Nyt viimeisimpänä on käytössäni ollut nimittäin brittiläisen BYBI Beautyn tuotteet, jotka ansaitsevat ehdottomasti oman postauksensa. Jos tätä sarjaa täytyy kuvailla jotenkin ytimekkäästi, sanoisin että BYBI Beauty on tyttömäinen, laadukas ja juuri semmoinen moneen makuun soveltuva sarja, johon on helppo tykästyä. Ainoa asia, joka itseäni hieman harmittaa on se, ettei sarjasta vielä toistaiseksi löydy virallisia kasvovoiteita. Toivotaan, että semmoisia tulisi!

Kasvomistien suurkuluttajana on tuotteiden välillä huomannut suuriakin eroja tässä reilun vuoden aikana kun olen niitä kasvoilleni suihkinut. Joissain tuotteissa ei pumppusysteemi ehkä ole optimaalinen ja vaikka itse mist olisikin erinomainen, jotkut suihkivat liian suppealle alueelle tai liian vähän. Ja muita tämmöisiä valtavia ”ongelmia”, haha. Tätä ennen käytin Kora Organicsin laventelimistiä, jonka pumppupullo jäi loppua kohden jotenkin jumiin ja totesin, että suihku oli todella hento. Tai siis mistiä tuli kerrallaan todella vähän tai ehkä omaan makuuni hieman liian hienojakoisesti, vaikka itse tuote olikin muilta osin erinomainen. Otin itseasiassa pullon jämät Loseihin mukaan, jemmaan aina purkkeihin vähän pohjalle ja otan mukaan matkoille, jolloin ei tarvitse kantaa takaisin täysiä pulloja.

Koran jälkeen käytin hetken LilFoxin ruusukvartsi-mistiä, jota itseasiassa vielä jemmailen nyt seuraavaksi, koska tykkään siitä myös hurjasti, mutta! Tämä BYBI:n Mega Mist on aivan erinomainen. Ehkä parhaimpia suihke-annostelijoita kuin missään aikaisemmin kokeilemassani mistissä. Mistiä tulee sopiva määrä, lasinen pullo on todella jämäkkä ja tällä saa kivasti suihkutettua laajalle alueelle. Tätä on vielä pohjat jäljellä, mutta tuotetta tulee kyllä ikävä.  Itselläni kasvomistit toimivat ihonhoidossa jokapäiväisenä ja ihonhoitorutiinin ensimmäisenä tuotteena aamuisin, kun pesen kasvoni pelkällä vedellä. Suihkaisen kylmällä vedellä huuhdelluille kasvoille mistiä, jonka annan hetken imeytyä ennenkö siirryn öljyyn tai seerumiin. Mistin tehtävä on kosteuttaa, heleyttää ihoa ja samalla edistää seerumin/öljyn tehoaineiden imeytymistä. Lennoilla käytän kasvosuihkeita virkistämään ihoa ja toimii hyvin. Toinen vinkki on misteillä esimerkiksi auringonoton jälkeen 😉 Varoitus: Jos mistien käytön aloittaa, ei pian enää pärjää ilman.. Sanoo siis Iines, joka vielä toissakesänä mistien yleistyessä ajatteli, että vitsi mitä hömppää nyt suihkutella suurinpiirtein vettä kasvoille. Nykyään mielipide on hieman eri ja matkan varrella on tullut testattua niin hyviä suihkeita, että huh! Tämä Mega Mist sisältää runsaasti hyraulonihappoa, joka edistää tehokkaasti ihon kosteustasapainoa.

Toinen tuote, joka lähentelee juuri loppuaan ja oli reissussakin mukana on Supercharge-kasvoseerumi. Okei, tätä en edes raaskinut jättää matkalle, koska pullossa oli vielä liraus pohjalla 😀 Seerumi on melko öljymäinen, tuoksuu aivan ihanalta ja ravitsee kuivaa ihoa todella tehokkaasti. Supercharge sisältää 18 eri kasviöljyä, jotka elvyttävät ja ravitsevat ihoa. Antioksidantit suojaavat ihoa ikääntymiseltä ja vapailta radikaaleilta. Näkisin, että normaali- tai sekaihoiselle tämä saattaa olla liian öljyinen ainakin talvikauden ulkopuolella, mutta kuivalle iholle täydelllinen.

Kesän jälkeen olen aivan hullaantunut beauty balmeihin.. Näistä on itseasiassa pitänyt tehdä ihan oma postauksensa, mutten ole vielä ennättänyt. Rakastan monikäyttöisiä tuotteita, joita voi käyttää moneen tarpeeseen. Varsinkin reissatessa ja lennoilla on kätevä pitää mukana tuubi, josta on moneksi: Superkosteuttajaksi kasvoille, käsivoiteeksi, huulille ja yleisesti kuiviin kohtiin. Babe Balm on juuri tämmöinen ja tuotteesta tuli heti mieleen ”luonnonkosmetiikan Eight Hour Cream”, paitsi tosin parempituoksuisempana 🙂 Jos haluan helliä kasvojen ihoa kunnolla, käytän tätä yönaamiona. Iho on aamulla todella heleä ja ravittu. Tuote toimii myös loistavana kuivan ihon puhdistustuotteena. Olen todennut beauty balmit erinomaisiksi varsinkin niiden ärsyttävien ripsarijämien puhdistuksessa. Kasvivoit nimittäin liuottavat silmämeikin todella tehokkaasti, mikäli jäämiä sattuu vielä kaksoispuhdistuksenkin jälkeen jäämään. Toimii siis niihin haastavimpiinkin ripsiväreihin. Ainiin ja tätä vinkataan myös kokeilemaan luonnollisena highlighterina kasvoille!

Te, jotka pidätte kevyistä huulikiilloista ja kosteuttavista tuotteista, Plumper-huulivoide voi olla teidän mieleen! Itse olen nimittäin rakastunut tähän. Olen se tyyppi, joka laittaa huulirasvaa ihan jatkuvasti ja sen vuoksi pidänkin eniten niistä huolettomista tuotteista ja kiilloista. Joskus vuosia sitten olin ihan hulluna huulia turvottaviin huulikiiltoihin. Muistatteko ne Benefitin ja Too Facedin Lip Injectionit sun muut, jotka kihelmöivät huulissa aivan hulluna? Sanoisinko, että tämä on vähän sinne päin, toki huomattavasti hillitympänä ja luonnollisena versiona. Piparmintun ja verigreipin eteeriset öljyt ovat tässä ne pintaverenkiertoa vilkastuttavat ainesosat, tämä nimittäin jättää juuri semmoisen kevyen kihelmöivän tunteen. Plumper kosteuttaa huulia ja tuo samalla todella hyvän kiillon, sekä samalla semmoisen tietynlaisen täyteläisemmän ”pout”-lookin. Tykkään siis hurjasti! Tämä on ehdottomasti tuote, josta ei oikein löydy vastaavaa kilpailijoilta. Jää siis varmasti ainakin itselläni vakiotuotteeksi.

Viimeisenä haluan mainita Detox Dustista, joka on ihoa kirkastava ja puhdistava jauhemainen kasvonaamio. Olen kiinnittänyt muuten huomiota, että veteen sekoitettavat jauhemaiset naamiot ovat selvästi tämän hetken juttu. Tämä sisältää mm. kaoliinisavea ja aktiivihiiltä, jotka poistavat iholta epäpuhtauksia.

Näiden itse testaamieni tuotteiden lisäksi löytyy BYBI:ltä myös kuorinnat kasvoille ja huulille. Itse ainakin innolla odotan myös sarjan tulevia tuotteita <3

Sain teille jakoon myös alennuskoodin: IINESxBYBI saa -15% alennuksen 18.11.2018 asti.

Onko joku muu jo testannut ja ihastunut?

 

Tuotteet saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

4 vastausta artikkeliin “Ihana BYBI Beauty <3”

  1. Hassua, heti kiinnitin huomiota kun sanoit että tuo supercharge-seerumi tuoksuu ihanalta. Tilasin samaisen seerumin joku aika sitten nettikaupasta, jossa sitä markkinoitiin myös todella hyväntuoksuisena. Pettymys olikin suuri, kun seerumi haisikin pahalta, tuoksu oli mielestäni todella tunkkainen! Kysyin mielipidettä mieheltäni ja ystävältäni ja heistäkin tuoksu oli ummehtunut. Tein tuotteesta reklamaation ja sain kyllä rahat takaisin, mutta nettikaupan mukaan tuoksussa ei ollut mitään vikaa! Olin aivan varma, että tuote on pilaantunut! Nyt kun säkin hehkutat ko. tuotetta, niin mun on kyllä päästävä tuoksuttelemaan sitä uudestaan jossain! 😀

    Bybin Beauty Balm mulla on päivittäisessä käytössä, se tuoksuu hirmu hyvältä! Samoin heidän kasvojen kuorinta on tosi mieleinen! 🙂

    1. Oho, hei onpa kumma!! 😀 Mietin, että onkohan siinä ollut joku tietty yksittäinen öljy, jolle olisit ollut jollain tapaa ”haju-yliherkkä”. Hitsi kun ehdin juuri heittää öljypullon roskiin, muuten olisin mennyt analysoimaan tuoksua, hehe! Bybi on kyllä aivan huippu <3

  2. Ihanan kuuloisia tuotteita! <3

    Mäkin ajattelin kasvosuihkeista ensin vähän samoin, mutta käytän niitä melko ahkerasti. Töissä käytän iltapäivästä, kun lisään puuteria otsalle ja en halua kuivakkaa lopputulosta. Lennoilla käyttäisin, mutta pelkään, että vieressä istuu joku tuoksuallergikko 😀 Sinne täytyisi ottaa siis joku tuoksuton versio mukaan 🙂 Tai mennä vessaan suihkii 🙂

    Talvella suihkeita kuluu töissä enemmänkin, kun tuntuu että ilmastointi kuivattaa ihoa päivän aikana ihan kamalasti.

    1. Niinpä, nämä on kyllä ihan huippuja! Ja hei tuo töissä suihkittava mist on myös hyvä, käytin paljon viime syksynä 🙂 Tosi koukuttavia siis! Täytyy ehkä taas raahata töihin mist, hyvä kun muistutit ;D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *