Mihin panostan ja mistä pihistän?

Ihmiset kuluttavat kovin eri tavoin rahaa. Kun yksi panostaa vessapaperiin, voi toinen haluta ostaa marketin hyllyn parasta oliiviöljyä. Arvot ja kulutustavat ovat kovin erilaisia ja tottakai, kukin saa käyttää omat rahansa ihan miten lystää. Olen joskus kauan sitten tehnyt panosta- ja pihistä-postauksen, mutta nyt ajattelin tehdä aiheen suhteen uusinnan. Eli mihin panostan ja missä pihistän?

Hei tässä muuten Semi-chunky beanie tulevasta pipomallistosta! Tulee neljässä värissä, olen itse ihan rakastunut tähän 🙂 Yritän ehkä saada pipot ulos ensi viikon alussa!

Panostan:

 

Hyvinvointi ja terveys. Tähän lukeutuu esimerkiksi itsensä hemmottelu, laadukkaat lisäravinteet, vakuutukset yms. Minulla ja pojalla on kummallakin sairauskuluvakuutus, koirillamme on vakuutukset ja niin edespäin. Mielellään turvaan meidän terveyden ja hyvinvoinnin, vaikka siihen menisikin useita satoja euroja vuodessa vakuutusmaksujen muodossa. Ja erityisesti siihen, että jos sairastuu, niin pääsee hoitoon heti ja saa itse valita minne hakeutuu. Rakastan myös testailla erilaisia superfoodeja ja terveystuotteita, joten niihinkin menee välillä joitakin euroja. Myös vitamiinit ovat juttu, jota käytän aina. Niissäkin säästäisi kuukaudessa varmaan kymppejä, jos pitäisi jostain nipistää.

Ihonhoito. Ennen en todellakaan olisi laittanut tätä kohtaa panostan-listan puolelle. Varsinkin kun ihonhoitorutiini koostui lähinnä ”pesen meikit vedellä ja kosteutan Nivea Softilla”, yäk! Nykyään luonnollinen ihonhoito on kuitenkin ehdottomasti asia, johon panostan. Sama juttu meikkien kanssa, joita tulee tosin ostettua nykyään aivan äärimmäisen harvoin. Niitä en kuitenkaan hanki sen mukaan, mitä saa halvimmalla, vaan mikä soveltuu parhaiten itselleni ja on toimiva, hinnasta viis.

Vaatteet ja asusteet. Vaikken osta uusia vaatteita kovin usein, panostan niiden suhteen ehdottomasti laatuun ja kestäviin materiaaleihin. Ennemmin siis maksan enemmän laadukkaasta kuin kympin kuukauden kestävästä. En juurikaan kyllästy vaatteisiini tai tavaroihini, joten kun ostan jotain uutta, pysyy se usein vaatekaapissa ainakin seuraavat 5-10 vuotta. Pitkässä juoksussa on tämä asia, joka säästää rahaa. Myös ulkoiluvaatteet ovat ehdottomasti asia, johon panostan! Koruissa suosin esimerkiksi hopeakoruja, jotka kestävät vuosia ahkeraa käyttöä, mutta ovat kuitenkin suhteellisen edullisia myös ihan muotiasusteiksi. Myös laukut ovat asia, johon ehdottomasti panostan, tosin nykyään huomattavasti vähemmän. Miksi ostaa kahden tonnin nahkalaukku arkikäyttöön jos aikalailla yhtä kestävän saa alle muutamalla sadalla? Sen, että panostaa, ei tarvitse kuitenkaan tarkoittaa sitä, että käyttää kamalasti rahaa johonkin. Itselläni se tarkoittaa enemmänkin juuri huomion kiinnittämistä materiaaleihin ja aikaa kestäviin malleihin.

Tekniikka. Eli siis läppäri, puhelin, kamera.. Kaikki tämmöinen, mitä käytän työntekoon ja tarvitsen päivittäin. Silloin en jaksa taistella reistailevan koneen tai jumittavan puhelimen kanssa. Juuri keväällä oli pakko ostaa uusi tietokone rikkoontuneen tilalle ja vaikka 2000€ uudesta tietokoneesta kirpaisikin, huomaa panostuksen ehdottomasti pitkässä juoksussa. Ei halvalla PC:llä nimittäin (ainakaan oman kokemukseni mukaan) pötki yhtä pitkälle.

Ruoka. Osittain panostan, osittain pihistän.. Jos tuolla alempana pihistelen ruokakaupassa taloustuotteista, panostan sitten ruokatarvikkeisiin. Jos haluan tehdä pastaa, valitsen kunnon pastan sen halvimman spagetin sijaan, saatan ostaa erikoistuotteita, kuten papupastaa ja kaikkea kivaa mitä hyllystä bongaa, mutta sitten taas vaikkapa kaurahiutaleet ostan edullisinta, kuitenkin aina luomuversiona. Pyrin ruoan suhteen siihen, että ostaa sitä mitä haluaa, nuukailen sitten taloustuotteista ja tietyistä asioista.

Kahvi. Älytöntä muuten, että olen päässyt osittain kahvihifistelystäni ja nykyään juon aamuisin tavallista suodatinkahvia. Ennen keitin aina lattet! Kahvi on kuitenkin asia, jonka on oltava hyvää ja laadukasta, en ikinä voisi ostaa kaupan halvinta kahvia. Niistä tulee kamala närästys ja hyvä kun saan itse kurkusta alas. Usein ostan joko espressojauhetta, jota keitän normaalisti suodatinkeittimessä, mutta välillä (ja nykyään ihan liian harvoin) saatan ostaa kahvikaupasta jotain ”kunnon laatukahvia”. Hyvä kahvi on kuitenkin asia, jota rakastan. Harmi, etten ole enää samalla tavoin hifistelijä sen suhteen kuin ennen.

Pihistän:

 

Sisustus. Ostan todella harvoin mitään uutta meille kotiin, ellei nyt ole ollut juuri joku muutto tai vastaava. Olen pyrkinyt siihen, että kun hankkii ajattomat ja kestävät kalusteet, ei niitä tarvii uusia hyvässä lykyssä kymmeniin vuosiin. Monet kalusteistamme ovat olleet minulla lapsesta saakka, Artekin ruokailuryhmän ostin joskus käytettynä jne.. Eli periaatteessa siis panostan kotiin, mutta sitten taas en. Tänä vuonna olen tosin ostanut meille muutamia viherkasveja, pussilakanoita, marokko-rahin, kaksi taulua, poufin (okei, onhan tämä lista aika pitkä kyllä..), mutta lähinnä siksi, että tämä meidän sisustus on edelleen ollut ”tekeillään”. En ole se sisustaja, joka ostaa huvikseen joka kaudelle uudet tekstiilit ja koriste-esineet, vaan ihan aitoon tarpeeseen. Kuten nyt esimerkiksi siihen, että aiemmat vaaleat petivaatteet alkavat olla kulahtaneet tai meiltä puuttuu kokonaan rahi. Jos haluan uudet koriste-esineet, kaivan kaappeja ja monesti sieltä löytyy esimerkiksi jotain kivoja matkamuistoja. Tällä hetkellä en kyllä koe, että kotiimme tarvitsisi oikeastaan mitään. Mutta siis, jos joku toinen shoppailee kotiin intohimosta sisustamiseen, ostan itse useimmiten vaan siihen tarpeeseen. Enää en edes ole niin hifistelijä petivaatteiden suhteen kuin ennen!

Taloustuotteet, kuten wc-paperit, pesuaineet, ruokaöljyt sun muut. Pesuaineista ja papereista ostan aina Pirkkaa tai Rainbowta, yleensä en ehkä ihan sitä kaikkein halvinta, mutta melkein. Kokemukseni mukaan ihan yhtä hyvää, mutta halvempaa. En jaksa maksaa pyykinpesuaineista tai muusta paljoa, jos halvempikin ajaa asian riittävän hyvin. Yleensä ei edes käytetä pyykissä huuhteluainetta, vaan se on ehkä semmoista ”muutaman kerran vuodessa-luksusta”, haha. Sama homma esimerkiksi öljyjen suhteen, Pirkkaa tai Rainbowta yleensä ostan niissäkin.

Liikunta. Vaikka liikun, en haluaisi maksaa liikuntaharrastuksesta ihan kamalasti. Jos siis voi liikkua edullisemminkin. Olen aina suosinut melko edullisia itsepalvelukuntosaleja, ulkona juoksemista ja kaikkea, mitä voi tehdä melko edullisesti tai liikuntaseteleitä hyödyntäen. Jooga nyt kuitenkin on asia, johon panostan ja osittain se menee tuonne hyvinvointi-kategoriaan.

Ulkona syöminen ja juominen. Aikaisemmin lounastin usein ulkona, mutta nyt olen vähentänyt sitäkin. Sanoisinko, että syön ulkona illallisen merkeissä ehkä kerran kuussa. Lounastan ehkä muutamia kertoja kuussa. Haenkin usein aamupalat ja lounastarvikkeet töihin kaupasta, välttelen take-away-kahveja ja smoothieita jne. Tosin, välillä teen töitä kahviloista käsin ja silloin nyt tietysti ostan jotain.

Mihin te panostatte ja mistä pihistätte?

 

Kuvat Jutta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *