Ihmelääkkeenä positiivinen ajattelutapa?

Keskustelu masennuksesta ja mielenterveydestä on käynyt kuumana tänä vuonna ja varsinkin sen jälkeen kun Maria Nordin kertoi vastikään ehkä hieman radikaalin mielipiteensä siitä, kuinka ”synnytyksen jälkeinen masennus on vain asennekysymys”. Okei, vaikken itse (onneksi) varsinaisesti synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunutkaan, on myös itselläni kokemusta uupumuksesta vauvavuoden aikana. Kaikille ei yksinkertaisesti sovi kyhnyttää vuotta kotiympyröissä kaksin vauvan kanssa, kuten yhtälailla on iloinen fakta, etteivät kaikki myöskään koskaan masennu. Ja kyllä, on minulla kokemusta siitäkin.

En itse usko, että asenne auttaa välttymään masennukselta tai monelta muultakaan asialta, mutta oli Marian mielipiteissä kuitenkin jotain pointtia: Kyllähän positiivinen asenne elämässä kannattaa noin yleisesti. Olin aloittanut tämän postauksen luonnostelun jo kesällä, kunnes jotenkin yhtäkkiä muistin koko homman.. Ja huom! Teksti ei itsessään liity mitenkään mielenterveyteen tai siihen, että masennukseen sairastumisessa olisi vika yksilössä itsessään tai negatiivisissa ajattelumalleissa, vaan yleisesti siihen, miksi positiivinen ajattelu mielestäni kannattaa.

Olen joskus itsekin (monesti) sortunut negatiiviseen ajatteluun ja semmoiseen ”kaikki menee kuitenkin mönkään-asenteeseen”, mutta jotenkin varsinkin nykyään tuntuu, että kun asenne on tuo niin menee kaikki kyllä ihan varmasti juuri niin huonosti kun on pelännytkin. Jokainen varmasti tuntee edes yhden todellisen negistelijän. Ja todella negatiivisten ihmisten seura on pidemmän päälle oikeasti suoraan sanoen äärimmäisen raskasta. Tiedättekö semmoinen kun kaikki on huonosti, mitä ikinä tapahtuikin. Jos elämä on pelkkää valitusta ja tulevaisuus tuntuu synkältä ilman mitään ilon ajatuksia antavia suunnitelmia, on joku kyllä pahasti pielessä. Ja eihän siinä, kaikilla on huonoja päiviä ja välillä on yksinkertaisesti pakko purkaa murheita tai päästää höyryjä ulos. Silti eroaa yleinen negatiivisuus ja pessimistisyys paljon normaalista arjen murheista ”valittamisesta”.

Negatiivisuus ikäänkuin vetää puoleensa negatiivisuutta. Omastakin kokemuksesta voin kertoa, että väsyneenä, turhautuneena tai muuten vain huonolla tuulella sortuu todella helposti kaikennäköisiin worst case scenarioihin. Ja sehän on tosi yleistä ja loppupeleissä todella inhimillistä. Itse kuitenkin uskon siihen, että kun keskityt elämässäsi hyviin asioihin, tekemään muille hyviä juttuja ja olet toiveikas tulevasta, tapahtuu myös sinulle niitä hyviä asioita. Usein nimittäin tuntuu, että niitä negatiivisia asioita tapahtuu juuri niille, jotka aina pelkäävät sitä pahinta. Ehkä siihen pahimpaan vaihtoehtoon uskoo alitajuisesti niin vahvasti, ettei sitten edes yritä tehdä mitään estääkseen sitä, koska ”kohtalo on jo sinetöity”? Ja sitten kun jotain pahaa tapahtuu, todetaan, että ”Noniin, mitä minä sanoin?”. Klassinen esimerkki pessimistisyyden tunnelukosta, eli jo lapsuudessa opitusta ajatusmallista, joka ohjaa ajattelua ja käytöstä ihmisen sitä itse tiedostamatta.

Vähän sama homma kun hylätyksi tulemista pelkäävä ja hylkäämisen tunnelukon omaava ihminen usein tiedostamattaan toimii ja käyttäytyy tunnelukkonsa ohjaamana niin, että pahimmassa tapauksessa tulee lopulta hylätyksi. Toistelee lähipiirilleen, ettei hän ole rakastamisen arvoinen, eristäytyy tai käyttäytyy tavoilla, joilla tulee hylätyksi, eli ruokkii tiedostamattaan juuri sitä omaa pahinta pelkoaan. Tämän jälkeen onkin hyvä todeta, että ”Mitä minä sanoin, ei kukaan minua halua”. Vähän sama juttu pessimistisyyden kanssa. (Kannattaa muuten lukea Kimmo Takasen Tunne Lukkosi-kirja, selittää todella mielenkiintoisesti eri tunnelukkoja ja kuinka ne tiedostamattamme ohjaavat toimintaa.)

Toki tulee loppupeleissä muistaa ne elämän realiteetit, antaa itselleen oikeus surra vastoinkäymisiä ja harmitella menetyksiä. Eihän positiivinen ajattelutapa mikään vippaskonsti ole parempaan elämään tai onneen, mutta ehkä se juttu onkin, ettei jää vellomaan niihin huonoihin juttuihin tai ajattele, että jos nyt kävi näin kurjasti, käy varmasti aina jatkossakin. Sehän juuri ruokkii sitä negatiivista ajattelutapaa, varsinkin jos murehtii jo ennakkoon asioita ja uskoo niiden menevän pieleen jo ennenkö mitään edes on tapahtunut. Elämä on varmasti todella raskasta, jos ajattelee kaikesta, ettäei tämä kuitenkaan taas onnistu, mitä jos ajan tänään kolarin, en varmaan saa taas illalla unta tai, että kesälomallani on varmasti taas aivan paskat kelit”.

Yritän itse keskittyä elämässä juuri niihin pieniin ilonaiheisiin ja olla onnellinen niistä. En edes ajattele useimpia asioita siltä kantilta, että meneekö tämä nyt pieleen vai mitä tässä käy? Käy mitä käy, turha sitä on ennakkoon stressata. Itse olen ainakin viime vuosina päässyt eroon juuri turhasta murehtimisesta ja oppinut tietyissä asioissa semmoisen ”mitä sitä nyt miettimään”-ajattelutavan. Siis semmoisten asioiden kohdalla, joihin et voi vaikuttaa. Miksi stressata ennakkoon ja aiheuttaa itselleen negatiivisia tunteita tai huolta jostain, mikä ei ole sinun käsissäsi tai jolle et voi mitään? Tai jos voit vaikuttaa asiaan, tee se! Oli kyse sitten ihmissuhteesta, työjutusta, jostain omasta projektista tai mistä ikinä, tee asiat niin huolellisesti ja kunnolla kun vain pystyt. Näin tiedät, ettei epäonnistuessa syy ollut sinussa, vaan jossain ihan muussa. Tällöin asia on helpompi unohtaa ja ajatella, että yritit parhaasi ja näin oli vain tarkoitus. Sitten taas.. Myös liiallinen ja teennäinen positiivisuus voi olla todella rasittavaa. Siitä tulee paremman fiiliksen sijaan semmoinen olo, että haluaako henkilö peittää tietynlaista epävarmuutta itsestään tuon positiivisuuden kuoren avulla?

Karmahan esimerkiksi perustuu siihen, että ”karmasaldosi” voi olla erilainen sen perusteella, mitä olet kenties aiemmissa elämissäsi tehnyt tai saanut aikaan. Tekemällä hyvää ja pyrkiessäsi myös eettisiin valintoihin elämässä, keräät karmaa ja joidenkin uskomusten perusteella petaat itsellesi tulevaa. ”Kun teet hyvää, ajattelet positiivisesti ja elät hyvien oppien mukaan, palkitaan se myöhemmin”. Samaanhan perustuu moni uskonto ja olit sitten uskonnollinen tai et, on tämäkin mielestäni yksi niistä elämän perusopeista, joissa on järkeä ja joihin varmasti useimmat meistä pyrkivät.

Vielä loppusanoiksi on todettava, että kyllä, ihminen voi myös olla tilanteessa, jossa on vaikeaa keksiä elämässään yhtäkään positiivista asiaa. Itsekin olen valitettavasti joskus ajatellut näin, enkä tarkoita että positiivinen ajattelu olisi mikään ihmelääke pois masennuksen syövereistä siinä hetkessä kun kaikki on yhtä synkkyyttä. Tarkoitukseni oli enemmänkin pohtia sitä, että jos lisää elämäänsä ajatuksen tasolla niitä pieniä onnistumisia ja positiivisia juttuja, tasapainoittavat ne pikkuhiljaa sitä negatiivisuuden taakkaa. Parhaimmassa tapauksessa ehkä oivaltaa, että niitä kivoja asioita on yllättävän paljon, vaikkei ehkä huonoina hetkinä olisi niihin kiinnittänytkään huomiota. Eräs ”harjoitus” tähän voi olla esimerkiksi päivittäinen meditointi tai manifestointi, jolloin otat rutiiniksi listata esimerkiksi asioita, joista olet kiitollinen tai jotka ovat hyvin. Kun annat sijaa hyville jutuille, väistyy ikävistä ajatuksista edes osa 🙂 Voit listata esimerkiksi omia hyviä piirteitäsi, sitä mitä sinulla on elämässä tai mitä olet saanut aikaan.

Keskitytkö sinä positiivisiin asioihin vai stressaatko ennakkoon, että kaikki menee kuitenkin mönkään?

 

Kuvat Jutta

4 Replies to “Ihmelääkkeenä positiivinen ajattelutapa?”

  1. Hmm olen ehka vahan kumpaakin – yritan keskittya positiiviseen mutta huomaan myos stressaavani ennakkoon asioita. Etenkin lapsen saamisen jalkeen stressilevelit on aivan eri tasolla verrattuna ennen lapsen syntymaan. Tana vuonna olen kylla tsempannut taman suhteen ja toivon mukaan ensi vuonna on vielakin helpompaa. 🙂 ja kylla, asenteella on ISO merkitys!

  2. Myönnän aiemmin sortuneeni negatiivisuuteen turhankin usein erityisesti ”entä jos” -ajattelun kautta. Jossain vaiheessa aloin kyseenalaistaa tätä ajattelua tyyliin ”entä jos kaikki ei menekään pieleen?”. Se muuten pisti ajattelemaan 😀 Kaikesta negatiivisuudestani huolimatta en ole päässyt sellaisen jatkuvan negatiivisiuden tasolle. Totta puhuen pidän sellaista lähes taitolajina, sillä itse en siihen pystyisi jos näin saa todeta 😀 Ihmistyyppi on kyllä tuttu..

    1. Niinpä! Kuvittelisi, että semmoinen yleinen kokonaisvaltainen negatiivisuus on raskasta ennen kaikkea henkilölle itselleen. Mutta tosiaan, kuten sinäkin sanoit, on positiivista ajattelutapaa mahdollista harjoitella (ja ehdottomasti kyllä toimii) 🙂 Kivaa viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *