Arjen taikaa ja mystisiä unia


Alunperin oli tarkoitukseni tänään postailla aivan muista aiheista, mutta syvennyin aamulla pohdiskelemaan asioita ja sen myötä muistui mieleeni myös muutama sattuma. Parin viime viikon aikana olen nimittäin nähnyt omituisia ja varsin todentuntuisia unia. Aamulla on täytynyt ihan miettiä, että mikä olikaan totta ja mikä ei.

Olenko muuten ainut, joka tarvitsee aamulla herättyään pienen hetken ”sulatella” unta ja käydä sitä läpi? Itse käytän aina herättyäni muutaman minuutin siihen, että pohdiskelen unen kulkua ja mitä tietyt asiat ehkä tarkoittavat. Viime viikonloppuna näin oudoimman unen ikinä, jossa toistui kuusikulma-symboli hexagon. (Tiedän, outoa!!) Muistin tämän vasta jälkeenpäin ja käytin ihan kamalasti aikaa tutkiakseni mitä tuo ehkä mahtaa meinata ja mistä ihmeestä juuri tuo symboli on uinut uniini. Ja kyllä, se oli myös unessa juuri hexagon. En edes muista olenko koskaan erityisemmin tuota sanaa edes käyttänyt missään arjen jutuissa, vaikka onkin käsitteenä tuttu. No, unista nyt ei ota selkoa ja kyllä, nyt kun perusteellisesti tutkin hexagonia, symbolisoi se universaalia yhtenäisyyttä ja sitä, että ”kaikki on yhteydessä kaikkeen”. Tuo symbolihan ilmenee luonnossa laajasti (esimerkiksi mehiläiskenno ja kristallikide) ja ahkeran googlettamisen perusteella myös Saturnuksen pinnalla 😀 Oletteko te koskaan nähneet unia oudoista symboleista? Vieläkin hieman vaivaa tuo. Ainoa unimääritelmä, jonka tälle löysin oli:

 

”To dream of a hexagon represents your life being totally dedicated to confronting negativity. You might also be experiencing so much negativity that you don’t know what to do about it.”

 

Okei. En koe, että elämäni olisi mitenkään ”totaalisen negatiivisuuskeskeistä” tällä hetkellä, mutta voihan olla, että tämä liittyy joihinkin viimeaikoina vaivanneisiin asioihin tai seikkoihin, jotka ovat jääneet roikkumaan käsittelemättöminä. Tietynlaista negatiivisuutta on nimittäin tullut lähiaikoina kohdattua ja se on juuri aiheuttanut paljon murhetta ja pohdintaa, jopa ihan liikaa.

Unethan voivat toimia alitajunnan muistuttajina asioista, jotka pitäisi saada käsiteltyä tai päätökseen. Tämä nyt ei tosiaan ole ensimmäinen kerta kun kohtaan jotain tämmöisiä ”outoja juttuja”. Raskausaikana aloin nimittäin nähdä toistuvasti tietyt numerot. Jokaikinen päivä kun katsoin vaistomaisesti kelloa, oli se juuri minuutilleen tämän ajan. Kun tätä oli tapahtunut pari kuukautta, aloin kiinnittää asiaan enemmän huomiota ja jossain vaiheessa mieskin alkoi vitsailla, että olen kuin Jim Carrey siitä leffasta Numero 23, haha. Kyllähän se alkaa jossain vaiheessa mietityttämään, että miksi juuri nämä kaksi numeroparia, ihan joka päivä? Raskausajan hormonihuuruissa menin tästä jopa niin psyykkeeseen, että ystäväni kävi tutkimassa netistä noita numeroita ja vakuutteli, ettei ole kyse mistään sen kummemmasta.

Jossain vaiheessa sitten hoksasin, että nämä numerot ovat yhteenlaskettuna meidän talon numero, joka taas on yhteenlaskettuna poikamme syntymäpäivä (okei, tässä vaiheessa muistutin jo vähän sitä leffan Jim Carreytä…). Myönnän, että saattaa kuulostaa hullulta, mutta nuo numerot ovat edelleen ihan jokapäiväinen juttu. Puhelimen kello, mikron ruutu tai mikä tahansa näyttö, näen tuon yhden ja saman kellonajan tai numerot ihan lähes päivittäin. Juuri eilen en ollut katsonut puhelinta tai kelloa tunteihin, kunnes nostin puhelimen ja vilkaistuani kelloa, näytti se juuri tuota aikaa. Tervetuloa mun arkeeni, jossa jokainen päivä on pohdiskelua symbolien ja numeroiden parissa 😀 Perushomma. Kun kello näyttää xx.xx, totean vain mielessäni, että kas.

Sitä en tiedä, johtuvatko nämä sattumukset siitä, että yksinkertaisesti ehkä kiinnitän muita enemmän asioita pieniin juttuihin ja niiden merkityksen analysointiin. Miksi, mitä?

Onko teille sattunut vastaavanlaisia outoja juttuja esimerkiksi numeroiden suhteen? Tai onko joku luku tavallaan ”läsnä” elämässäsi?

 

4 vastausta artikkeliin “Arjen taikaa ja mystisiä unia”

  1. Mulle käy myös jatkuvasti kellonaikojen kanssa samantyylisesti. Katson aina sattumalta kelloa, kun se näyttää esim. 13.13, 19.19, 23.23 jne. Ihmettelen toisinaan, että miksi näin. Välillä taas pohdin, niinkuin sinäkin, että kiinnittääköhän siihen vaan tarkemmin huomiota.

    1. Haha, aika jännä! Siis mulle ei ole koskaan taas käynyt noin ja voisin luulla, että kiinnittäisin siihen kyllä huomiota! Selkeästi tuo siis esiintyy sulle ;D

  2. Mulla oli sellainen kausi, että katsoin kelloa aina kun se oli 7.12 ja se on kellonaika millon oon syntynyt 😀 nyt ei oo hetkeen tullut moisia.

Vastaa käyttäjälle Siiri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.