Mikä ihmeen kukkaterapia?

Jo useamman viikon ajan olen pyöritellyt blogini luonnoksissa tämän postauksen pelkkää otsikkoa, ”Mikä ihmeen kukkaterapia?” Ja juuri samalla tavalla ajattelin itse vielä viime keväänä kun ensimmäisiä kertoja tutustuin kukkaterapiaan- ja tippoihin. Ihan rehellisesti olivat ensimmäiset ajatukseni, että mitä hittoa, ei tämä voi olla todellista? Tippoja, jotka sisältävät kukkaeliksiiriä ja jotka vaikuttavat kehossa eri värähtelytasoilla? Kuulostaa vähintäänkin erikoiselta.

Ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja jonkun sattuman saattelemana olin jo kesällä aivan hurahtanut tutkimaan kukkaterapiaa netistä, kunnes sitten syksyn kynnyksellä marssin PUR-kauppaan ostamaan ensimmäisen pullon Bachin Cherry Plum-kukkatippoja, sekä kylkiäisenä vielä Ainsworthin Recovery Plus-ensiaputippoja, joita käytetään esimerkiksi todella stressaavissa tilanteissa tai paniikkikohtausten yhteydessä.

Moni teistä varmasti miettii jo, että mistä ihmeestä mahtaa olla kyse? Kukkaterapia on nimittäin meillä Suomessa vielä todella tuntematon juttu, eikä kokemuksiakaan ihan kamalasti netistä löydy. Loseissa taas oli melkoiset apajat kukkatippoja ja löysin sieltä itseasiassa myös kauan etsimäni lootustipat, joita minulle suositeltiin kesällä astrologisessa syntymäkartassani tasapainoittamaan tulevia haasteita. Myös monissa Euroopan maissa ovat kukkatipat todella yleisessä käytössä, vaikka harva Suomessa välttämättä on koskaan edes kuullut koko käsitteestä.

Ja kyllä, tähän aiheeseen pitäisi kirjoittaa suurin punaisin kirjaimin se tuttu ”hihhulivaroitus”-teksti, koska uskon, että aihe varmasti jakaa mielipiteitä melko paljon. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tiettyihin vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin, enkä ikinä lähtisi hoidattamaan sairautta vaihtoehtoisella hoitomuodolla, mikäli kyse on oikeasti terveydessä ja riskinä esimerkiksi sairauden paheneminen. Kuitenkin niissä tapauksissa, kun ei ole mitään hävittävää, kuten esimerkiksi haastavampi jakso elämässä tai tunteiden myllerrystä,  miksi ei sitten kokeilisi uusia ja mielenkiintoisia juttuja? Testaamatta ei voi tietää, vaikka sattuisikin löytämään niistä suuren avun ennakkoluuloista huolimatta. Harva meistä varmasti haluaa kärsiä esimerkiksi pitkittyneestä stressistä tai kiputiloista, joiden sanotaan johtuvan juuri kielteisistä tunteista ja pahimmillaan johtavan kehon sairastumiseen. Itselleni tärkeä pointti on kuitenkin se, ettei vaaranna itseään tai muita vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla, vaan käyttää niitä enemmänkin tietynlaisena ”lisänä” arjessa. Esimerkiksi nyt vaikka tasapainottamaan sitä arjen stressiä.


Kukkaterapian kehitti englantilainen lääkäri Edward Bach, joka omisti elämänsä etsimään kukkia, joita voisi käyttää ihmisten negatiivisten tunteiden käsittelemiseen ja näin ollen ennaltaehkäistä sairastumista. Kukkaterapia ei siis hoida sairautta, vaan pyrkii vaikuttamaan nimenomaan ratkaisemaan ja käsittelemään tietynlaisia negatiivisia tunteita, jotka pahimmillaan voivat johtaa henkilön sairastumiseen. Kukkaterapian idea onkin hoitaa ihmistä ja kielteisiä, kehoon jumittuneita tunteita, ennen mahdollisia näistä seuraavis fyysisiä vaivoja. Kiteytettynä, pyrkiä positiivisen värähtelyenergian sisältämien tippojen avulla neutralisoimaan negatiivisuutta.

Henkilön persoona ja negatiivisten tunteiden laatu määrittää sopivat tipat. Mustasukkaisuus, epätoivo, väsymys.. Tipat valitaan siis juuri kyseisen tai kyseisten negatiivisten tunnetilojen mukaan. Mikäli näitä on useita, voidaan kukkatippoja käyttää myös yhdessä. Suomessa myydään muutaman merkin tippoja, esimerkiksi PUR-kauppa myy mm. Bachin menetelmään perustuvia tippoja ja kotimainen Frantsila valmistaa enemmän meille suomalaisille tutumpien kukkien tippoja. Itse olen käyttänyt tässä parin kuukauden mm. seuraavia tippoja:

Bach Cherry Plum: Pelkoon, erityisesti siitä, että menettää kontrollin asioihin. Tämä kukkauute on suuriin tunteisiin ja stressiin.

FES Lotus: Stimuloi kruunuchakraa avautumaan ja auttaa avautumaan henkisille kokemuksille, sekä oivaltamaan, että ihminen on muutakin kuin fyysinen kokonaisuus.

Frantsila Voikukka: Tuo auringon voimaa ja energiaa. Auttaa mielen lukkiutumiseen, masennukseen ja jännittämiseen.

Frantsila Mesiangervo: Sydämen rauhattomuuteen, hermostuneisuuteen ja rauhoittamaan ylikierroksilla käyvää mieltä.

Frantsila Tuomi: Vapauttamaan menneisyyden kielteisiä tunteita ja esimerkiksi lapsuuden kokemusten tunnetaakkoja. Tuomi auttaa ymmärtämään menneisyyden jumittuneita tunteita ja auttaa antamaan anteeksi.

Olen käyttänyt kukkatippoja nyt noin reilun kolmen kuukauden ajan. Sekoitan päivittäin neljästi yhtä tai kahta kukkauutetta juomaveden sekaan noin 2-4 tippaa. Olen käyttänyt eniten Lotusta, jonka kanssa olen sekoittanut muita tippoja. Oli sitten täyttä placeboa tai ei, olen kyllä huomannut tiettyjen kielteisten tunteiden kadonneen, sekä tietynlaisen ”henkisen kasvun” erityisesti lootustippojen aloittamisen jälkeen. Loppupeleissä, jos 6-10€ maksavalla ja muutaman kuukauden kestävällä pienellä pipettipullolla voi saada edes jotain selkeää tulosta, edes hyvää mieltä tai uskoa siitä, että apu oli juurikin niissä tipoissa, on se mielestäni sen arvoista. (Olen nyt muutenkin ihan himotestaaja kaikkien tämmöisten suhteen :D)

Mielenkiinnolla kuulisin, että onko joku teistä kuullut kukkaterapiasta tai kenties testannut tippoja? ?✨

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Frantsilan tipat saatu.

4 vastausta artikkeliin “Mikä ihmeen kukkaterapia?”

  1. Mua on oikeesti niin paljon naurattanut kaikki nää sun hihhulijutut, kun mun äiti on oikeen hihhulikuningatar, ollut ihan mun varhaislapsuudesta asti ja kaikki sun kivi, kristalli, astro, ennustaja/Tarot jutut ym. On ollut jo ihan tuttua kauraa äitiltä! Oon miettinyt et vieläköhän kirjoitat kukkatipoista, energiahoidoista ja homeopaattisesta lääkityksestä jossain vaiheessa ja nyt sit lähti yks taas listalta 😀 mut ihanaa et oot löytänyt iloa kaikista näistä, itelle ne on ollut osa normaalia elämää lapsesta asti niin ihan niin paljon en näistä jaksa innostua, mutta hyvä kun tieto leviää muille 🙂 mukavaa alkavaa viikkoa <3

    1. Haha, eikä! JA hei, huom! Oon jo kirjoittanut energiahoidosta! 😀 Homeopatia ei tosin niinkään oikein mua innosta. Mutta myös mun äiti on siis hihhulijuttujen perään, siksi olin tosi pitkään nuorena kaikesta vähän, että blaah 😀 Ihanaa viikkoa <3

  2. Mun äiti uskoo vahvasti homeopatiaan ja muakin on lapsena hoidettu homeopatialla länsimaisen lääketieteen lisäks. Sen yhteydessä oon käyttänyt Bachin tippoja, harmi vaan en muista mihin ”vaivaan”. Pitääkin tutustua aiheeseen, työpaikan vaihtaminen stressaa joten, voisi olla hyvä tilaisuus testata saisko kukkatipoista helpotusta 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.