Viikonlopuissa parasta on..

Kaupallinen yhteistyö: Change Lingerie

Olen monesti maininnut täällä olevani todellinen kotihiiri. Mielestäni parasta ikinä on viettää aikaa kotona, yhdessä perheen kesken. Minulle koti on ehdottomasti turvapaikka, jossa tunnen oloni rentoutuneeksi ja jossa saan olla oma itseni, sekä tietysti viettää vaikka kokonaisen viikonlopun oloasussa ja tukka takussa. Ehdotonta viikonloppujen parhautta! Jos joku toinen lataa akkujaan käymällä bilettämässä tai illallistamassa, on oma keinoni rentoutua kotona – kukin tavallaan, eikä kummassakaan mitään väärää ole.

Kuten olen aiemminkin kertonut, olen kotivaatteiden himohamstraaja. Olin sitten kiertelemässä kaupoissa tai surffailemassa nettikaupassa, kiinnittyy huomioni aina juuri olovaatteisiin. Söpöt pyjamat ja mukavat kotihousut, ah! Myönnän, että siinä missä jollekulle toiselle on heikkoutena kengät, ovat kotivaatteet omalla kohdallani salainen pahe. Jos olisi mahdollista, viettäisin varmasti kaiket päivät joko a) bikineissä b) kotivaatteissa. Vaihdankin kotivaatteet päälle aina heti tullessani töistä kotiin, sekä välillä saatan viettää juurikin kokonaisen viikonlopun ihan vain pyjamassa. Miksi kotivaatteisiin ei sitten panostaisi? Ulkoiluvaatteet vaihdan esimerkiksi koiralenkin tai leikkipuistokeikan ajaksi, mutta sitten taas heti rentoiluvaatteet ja kotisukat jalkaan. Ja hei, nimenomaan ne sukat ovatkin todella tärkeä osa tätä kotiasuani 😀 Kannan usein jopa lennoille unimaskin lisäksi mukana kotisukat, koska mitä tulee näihin seikkohin, olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen. Täytyy olla justiinsa, eikä melkein! Eikä muuten varmasti yllätä, että jos olen ostanut hemmottelulahjoja itselleni, ovat ne useimmiten olleet juurikin oloasuja.

Minulle yksi tärkeimmistä seikoista oloasuissa on tietysti mukavuus. Se, että vaatteet tuntuvat kivoilta päällä, eivät kiristä ja materiaali on iholla pehmeää. Aikaisemmin minulla oli käytössäni kaksi erilaista (todella kauhtunutta) koti-neuletakkia, jotka kuuluivat ”kotiuniformuuni”, koska meillä on talvisin kotona todella viileä. En ole koskaan edes omistanut kylpytakkia, kunnes nyt. Miten ihmeessä olen pärjännyt kaikki nämä vuodet ilman? Tuo kuvien Changen pehmeä hupullinen kylpytakki on ollut nyt yli kuukauden päivät päälläni melkeinpä jokaikinen hetki, jonka olen viettänyt kotona. Todella pehmoinen ja lämmin! Ehdottomasti talven paras lämmike kotihengailuihin.

Olen itse käyttänyt Changen alusvaatteita jo vuosia ja yritys on myös pitkäaikainen yhteistyökumppanini. Mitä tulee rintaliiveihin, en ole enää aikoihin käyttänyt muita, koska Changen liivit ovat laadun lisäksi todella kestäviä ja mukavia päällä. Lisäksi palvelu myymälöissä on aivan priimaa ja henkilökunta auttaa sinua löytämään juuri ne itsellesi täydellisesti istuvat tuotteet. Rintaliivit ovat nimittäin asia, jota naiset ostavat harmillisen usein väärässä koossa. Monet omatkin tuttuni ovat kokeneet ahaa-hetkiä Changessa asioinnin jälkeen kun on selvinnyt, että oma ympärysmitta tai kuppikoko ovat jotain aivan muuta, kuin mitä on vuosia luullut. Hyvä asiakaspalvelu on kuitenkin itselleni tärkeimpiä asioita asiakkaana ja asioin ehdottomasti ensisijaisesti niissä paikoissa, joissa tiedän varmuudella saavani erinomaista palvelua. Changessa palvelu pelaa joka kerta ja toki on myös tärkeää saada asiantuntevaa opastusta löytääkseen juuri ne itselleen parhaiten sopivat tuotteet.

Tänä syksynä olen tutustunut Changen olo- ja yöasuihin, joita löytyykin sitten todella kiva valikoima. Yö- ja alusmekkoja, pyjamia, toppeja, kimonoita ja perinteisiä yöpaitoja. Oikeastaan kaikille jotain. Kävin joku aika takaperin valikoimassa Changelta juuri omiin kotihetkiini parhaiten sopivat kotivaatteet, jotka näkyvät kuvissa. Musta toppi on 100% silkkiä ja lämpimiä pampulasukkia löytyy eri väreissä. Unimaskin bongasin sattumalta mukaan kassalta ja sehän kruunasi kotiasun täydellisesti.

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ainakin meidän perheessämme on tämä aina tarkoittanut pyjamahengailua ja rentoja kotipäiviä. Vaikka tänä vuonna vietämmekin joulun poissa kotoa, lähtevät kotivaatteet tottakai perinteisesti mukaan myös maapallon toiselle puolelle. Vuorossa onkin siis hieman erilainen perhejoulu!

 

Muita kotivaate-faneja? ??✨

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.