Ei ole aina helppoa

Yksi bloggaamisen kääntöpuolista on ainakin omalla kohdallani ajoittaiset luovuuteen liittyvät kriisit. Ne ärsyttävät kaudet kun kirjoittaminen tökkii pahasti ja tuntuu, ettei oikein saa mitään aikaan noin muutenkaan. Itse en ole pitkään aikaan kärsinyt kirjoitus-blokeista, mutta nyt viimeiset viikot sitäkin pahemmin. Olo on kertakaikkiaan kuin pahimman luokan talvihorroksessa ja olen pyrkinyt menemään bloginkin suhteen päivä kerrallaan. Eilen istuin aamulla 3 tuntia (!!) läppärillä yrittäen saada yhtä asiaa aikaiseksi, mutta mitäs kun vain jumittaa aivan sairaasti ja jo yhden lauseen kirjoittaminen on työn ja tuskan takana?

Ei ole kyse siitä, etten haluaisi kirjoittaa tai olisi motivoitunut, mutta eipä ole aina helppoa. Vuosien kokemuksesta tiedän, että näitä kausia tulee ja menee, ne ovat luovassa työssä perusjuttuja. Todennäköisesti on tilanne viikon päästä jo täysin eri. Harvemmin edes nostan esille näitä ajoittaisia luovuuskriisejä, joita ilmenee ainakin kuukauden-parin välein, koska aina riittää niitä jotka tuumaavat, että mitäs tuo nyt ruinaa lukijoiltaan postausideoita, eikös bloggaajan työ ole keksiä niitä itse? No, sepä siinä onkin, ettei loppupeleissä ole ihan kamalan helppoa kestää jokaiselle vuodenpäivälle uutta, mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa aihetta, eikä siinä ole mitään mitä pitäisi pyydellä anteeksi tai nolostella. Luultavasti siinä vaiheessa kun sanon tämän ääneen, ollaan jo uudessa nousussa täältä ankeilun alamäestä!

Tottakai sekin vaikuttaa, mitä kaikkea muuta elämässä on meneillään. Jotenkin tuntuu, että tässä omassa pienessä maailmassani on viime kuukausina ollut vaikka mitä myllerrystä ja muutoksia. Työuupumusta, irtisanoutuminen päivätyöstä, yrittäjyys, lähtö ulkomaille.. Ei kai se nyt ole ihme, että keho on jonkinlaisessa ”mitäs nyt sitten”-moodissa kun stressivyyhti pikkuhiljaa alkaa purkaantua. Ehkä tätä voisi luonnehtia jonkinlaiseksi lieväksi stressin jälkeiseksi PTSD:ksi kaiken härdellin jäljiltä 😀 (Yksi epävirallisista ammattinimikkeistäni on nettitohtori..) Veikkaan, että tämä koko homma konkretisoituu vasta reissussa kun pääsee tosissaan eroon hetkeksi tästä kaikesta ”vanhasta kotiarjesta” ja oikeasti fokusoitumaan uusiin juttuihin.

Yksi syy viime aikojen ahdistukseen on ollut kaiken tämän rumban taustalla erään kollegan ikävä käytös, jonka olen ottanut todella raskaasti. Asia on vaivannut minua jo kuukausia ja olen sen vuoksi itkenyt niin monet itkut, menettänyt yöunia ja stressannut aivan perkeleesti. Eniten ehkä kuitenkin vaivaa se, etten ole saanut ajatuksen tasolla minkäänlaista päätöstä asialle ja mielenrauhaa. Koko tämä homma on ollut elämässäni niin kokonaisvaltainen ahdistuksen aihe jo pitkään, että on se jo yksinään vaikuttanut jo moneen seikkaan ja ajanut aivan loppuun. Ei ole kovin kiva esimerkiksi tulla takaisin töihin 2 kuukauden burnout-saikulta tilanteeseen, jossa kollegasi ei edes tervehdi ja käytös on suoranaista piilovittuilua. Varsinkin kun työpaikalla fokuksessa ovat työt, eivät henkilökohtaiset asenteet. Siksikin toivon, että tämä tuleva talven maiseman muutos auttaa unohtamaan vanhat ja keskittymään uusiin, positiivisempiin juttuihin eli, case closed.

Kaivoin tuon vuosia vanhan pörrötakin juuri pari viikkoa sitten varaston uumenista. Miten olinkaan unohtanut sen kokonaiseksi talveksi? Viime vuonna en nimittäin tainnut käyttää tuota ollenkaan! Ehkä sain jotain pieniä traumoja raskausajoilta, jolloin tuo oli ainoita takkeja, jotka mahtuivat vatsan kohdalta päälle jopa ihan viimeisille raskausviikoille. Rasittavaa on kuitenkin semmoinen talvitakkien kertakäyttökulttuuri, jossa takkia käytetään se yksi talvi, jonka jälkeen se heivataan jonnekin takkien unholaan. Itsekin muistan nuorempana kun uusi takki oli saatava jokaikinen syksy tai talvi ja käyttöikä oli useimmiten juuri sen yhden talven verran, kunnes kyllästyi. Pyrin itse nykyään siihen, että talvitakkini pysyvät käytössä ainakin 5 vuotta. Siinä ajassa voi ainakin todeta saaneensa vastinetta rahoilleen!

Tuo harmaa pipo on omaa mallistoani ja juuri siitä viimeisimmästä unisex-mallistosta. En ollut napannut pinkasta itselleni ainuttakaan noista Slim-pipoista, enkä edes tiedä miksi? Sitten kun pari viikkoa taaksepäin testasin päähäni tuota yhtä nurkassa lojunutta jämäpipoa, tuumasin, että tuohan on aivan paras!

No mutta, tulin juuri juoksulenkiltä ja tänään olisi tarkoitus ehtiä jo vähän kasata pakattavia tavaroita. Kivaa päivää!

 

Kuvat Jutta

4 vastausta artikkeliin “Ei ole aina helppoa”

  1. Voi Iines! Aivan mahtava juttu, että toteutatte unelmianne ja lähdette ulkomaille! 🙂 ja tosi kurja juttu tuo kollegan käytös. En ymmärrä miksi täytyy olla ilkeä, kun ei koskaan voi tietää mitä toisella osapuolella on jo valmiiksi meneillään omassa elämässä. Mulla on tässä syksyn mittaan ollut itsellä käynnissä ero, uuden kodin etsiminen samalla kun olet yrittänyt ”vanhassa” hoitaa kaikki kotityöt, koulut ja työt ja kaiken tämän kruunasi kun ex-anoppi soitti ja haukkui pystöön ja uhkaili lastensuojelulla. En tiedä miten oon edes hengissä enää, kyllä oma vastustuskyly ja terveyskin romahti jossain kohtaa niin alas. Mut nyt on taas valoa tunnelin päässä 😀 pikku avautuminen, haha! Ihanaa joulun odotusta teille <3

    1. Hei onpa kurja kuulla mitä kaikkea sulla on meneillään 🙁 Huhheijaa, varmasti melkoinen rumba järjestellä kaikki asiat. Hurjasti tsemppiä ja ihanaa joulun odotusta <3 🙂

  2. Hei! Tekee kyllä surulliseksi lukea tuollaisesta työpaikkakiusaamisesta. Luulisi että aikuiset ihmiset osaisivat käyttäytyä arvokkaammin. Otitko asiaa puheeksi kyseisen henkilön kanssa? Tai esimiehesi kanssa? Toivottavasti saat matkalla etäisyyttä asiaan, ja mielenrauhan. Oikein ihanaa matkaa teille!

    1. Niinpä :/ Otin asiaa esille useasti esimiehen ja muiden kanssa, eikä asiaan siltikään oikein saatu ratkaisua. Siinä tilanteessa ei ollut enää oikein muuta vaihtoehtoa kun lähteä itse menemään 🙁 Ja kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.