Muutama sana rasismista ja omia kokemuksiani mamuna

Joku saattaa nyt otsikon luettuaan ajatella, että mitä valkoihoinen suomalainen nainen mahtaa tietää rasismista? Totuus on kuitenkin se, että itseasiassa paljonkin. Jopa ihan omakohtaisesti. Minähän olin nimittäin itse lapsena ”mamu”, eli maahanmuuttaja uudessa ja vieraassa maassa.

Asuin lapsena muutaman vuoden Tukholmassa äitini opiskellessa siellä yliopistossa ja täytyy todeta, että jos esimerkiksi virolaisilla tai venäläisillä oli ennakkoluulojen vuoksi vaikeaa Suomessa 90-luvulla, oli tilanne noihin aikoihin melkolailla samanlainen suomalaisena Ruotsissa. En haluaisi yleistää, mutta voisin väittää, että tietynlaiset ennakkoluulot suomalaisia kohtaan ovat edelleen varsin vahvoina Ruotsissa, puhumattakaan muista maista tulevia siirtolaisia tai pakolaisia kohtaan. Ja sitten taas, sama juttuhan täällä meilläkin jyllää. Vieläkin usein mietityttää se, että kuinka eri planeetoilta olemmekaan, vaikka kyseessä ovat kaksi naapurimaata. Se, että joutuu ”häpeämään” omaa kansalaisuuttaan naapurimaassa ja sitten taas erikoinen kontrasti: Kun muutin takaisin Suomeen, halusivat kaikki olla kavereitani vain sen vuoksi, että oli niin ihailtavaa ja ihmeellistä, että olin asunut Ruotsissa. Jep, tämä tosiaan toimii oikeastaan vain toiseen suuntaan.. Täällä Suomessa taas onkin sitten ne muut kansalaisuudet ennakkoluulon kohteina.

Ystäväpiirini on aina ollut kirjava kansalaisuuksien suhteen. Tukholman vuosina olivat lähimmät ystäväni Ruotsissa asuvia suomenruotsalaisia, iranilaisia, yksi kiinalainenkin, enkä edes muista kaikkia. Vähiten kuitenkin kantaruotsalaisia. Ystäviini on aina kuulunut eri kansalaisuuksiin lukeutuvia ihmisiä ja itselleni tämä on aina ollut jotenkin itsestäänselvää. Tai siis en minä ainakaan ole ihminen, joka luokittelee ihmisiä kansalaisuuden mukaan, varsinkin kun on omakohtaisestikin kokenut rasismia lapsena. Mikä kuitenkin järkyttää eniten on se, kuinka syvällä etninen syrjintä on jopa lapsissa. Ja puhutaan siis jopa alakouluikäisistä. Omat ystäväni jakautuivat Ruotsissa kahtia. Oli ne ”mamukaverit” ja sitten ne suomenruotsalaiset, joiden kanssa puhuimme sekaisin suomea ja ruotsia vaihdellen. Suomea puhuvat kaverit eivät taas voineet sietää esimerkiksi iranilaisia ystäviäni ja haukkuivat näitä milloin miksikin. Välillä olin hieman ristitulessa näiden kaveriporukoideni kanssa, enkä oikeasti voinut ymmärtää, mikä siinä on niin vaikeaa olla kaikkien kanssa kaveri? Eräs parhaista ystävistäni Behrang tuosta iranilaisten porukasta on muuten nykyään Ruotsissa joku ”julkkisjuristi” 😀

Olimme eri kouluissa, he suomenkielisessä ja minä kahdessa eri tavallisessa ruotsinkielisessä koulussa, ekan vuoden ”mamuluokalla” keskustan tuntumassa melko fiinissä koulussa, josta en tuntenut ennakkoon ketään. Ensimmäisen vuoden tavoite oli opiskella osittain mamuluokassa, jossa opin kieltä muiden mamujen kanssa ja välillä olin mukana ”normaaliluokkani” tunneilla, jossa valtaosa luokkakavereista oli varakkaiden östermalmilaisperheiden lapsia, joiden vanhemmat olivat julkkiksia, uutisankkureita, aatelisia sun muita. Ensimmäiset syrintäkokemukseni koin juuri tuossa koulussa, jossa en missään vaiheessa sopeutunut siihen ruotsi-luokkaan, vaikka mamuluokka taas olikin ihan kiva. Tiedättekö kun ekaluokkalaisena saa kuulla kommentteja esimerkiksi siitä, ovatko vaatteeni ostettu kenties jostain alesta tai katsotaan muuten vain kieroon sen perusteella, että olen suomalainen. Ihan kun olisin pompannut tuonne kouluun jostain katuojasta. (Nyt kun mietin, niin aloin juuri tuolloin ensimmäisellä luokalla panostamaan vaatetukseen. Samoja vaatteita ei voinut laittaa kahta päivää putkeen, olisihan se ollut vähintään noloa hienostoluokkakavereiden kesken. Tämä tapa on niin juurtunut minuun, etten edelleenkään voisi käyttää samoja vaatteita kahta päivää peräkkäin, ihan älytöntä!) Jätetään ulkopuolelle leikeistä ja muista jutuista, katseita päästä varpaisiin, mitä näitä nyt onkaan. Jeps. Tuosta koulusta en saanut ainuttakaan ystävää, enkä onneksi mitään sen kummempia traumojakaan. Koko tuon vuoden vietin omissa oloissani ja erään kiinalaisen tytön kanssa, joka roikkui minussa kuin takiainen, koska koulussa meillä ei ollut muuta kuin toisemme 😀

Seuraavana vuotena sain onneksi opittuani kielen siirryttyä toiseen kouluun, jota valtaosa pihani lapsista ja kavereistani kävi, kilometrin-parin päässä edellisestä koulusta. Se olikin sitten niin eri pataa! Ainakin ennen oli Ruotsissa (tai ainakin Tukholmassa) yleistä, että lapset kuljetettiin kauempaa koulukyydeillä keskustaan kouluun. Ensimmäisen kouluvuoteni kuljin jokaikinen päivä taksilla kouluun ja koulusta fritikseen (joka on siis Ruotsissa semmoinen iltapäiväkerho, johon valtaosa koululaisista menee koulun jälkeen), koska tuo oma kouluni ei järjestänyt koulukyytiä meidän asuinalueelta. Toisena vuonna taas pääsin normi-koulubussien kyytiin ja kaksikerroksinen koulubussi tuli aina aamuisin hakemaan pihamme lapsia kouluun. Se oli niin kivaa! Kilpailtiin aina aamulla siitä, kuka on ensimmäisenä jonossa ja saa varata ensin parhaimmat paikat bussista. Tykkäsin ihan hurjasti tuosta toisesta koulusta ja luokallani oli useita pihassamme asuvia kavereita.

 Kohtasin kuitenkin rasismia myös aikuisten taholta. Eräällä kantaruotsalaisella kaverillani oli isäpuoli (nimi taisi muuten olla Jan), joka toistuvasti piikitteli minua suomalaisuudesta, haukkui finnjäveliksi ja kaikkea muuta ihan käsittämätöntä, jonka olen jo aikoja sitten unohtanut. Lapsikin kuitenkin ymmärsi mistä oli kyse, eli silkasta halveksunnasta, mutta onneksi olin fiksu ja ymmärsin itsekin, että herran jutut olivat ihan luokkaa höpönlöpö. Jossen nyt aivan väärin muista tuonne 25-vuoden taakse, oli tämä isäpuoli itse melkoinen ”elämänkoululainen” ja semi-työtön tapaus, joten ehkä nämä vihapuheet vain heijastivat henkilön omaa tyytymättömyyttään elämäänsä. Mutta hei, ei kukaan hauku 7-8-vuotiasta lasta vain siksi, että tämä on eri maan kansalainen.

Mitä tämä kaikki on sitten opettanut minulle? Ehdottomasti ainakin sitä suvaitsevaisuutta ja vahvistanut henkisesti. En oikein edes tiedä mikseivät nuo selkkaukset edes tuntuneet kovin loukkaavilta? Jotenkin ne pisti jo tuolloin toisesta korvasta ulos. Toki tämä on ehkä myöhemmin tehnyt minusta jollain tapaa vahvemman, enkä hetkahda ihan pienistä. Noina vuosina parasta olivat kuitenkin nuo kaikki mamukaverit, joiden kanssa pidimme yhtä. Voisin kuvitella, että rodun tai etnisyyden vuoksi kiusaaminen ja syrjiminen ovat nykyään aivan eri sfääreissä, mutta kyllä, tiedän miltä se tuntuu. Epäreiluinta on mielestäni se, mitä ne pienet lapset joutuvat kestämään. Kaikki eivät ole niitä, jotka pistävät jutut toisesta korvasta ulos, vaan ilkeät kommentit saattavat jättää ikuiset arvet. Itse en voi sietää rasismia. Sitä, että toinen ihminen luokitellaan tietynlaiseksi vain pelkän kansalaisuuden perusteella, eikä välttämättä edes anneta mahdollisuutta tutustua tähän. Oma mielipiteeni on, että ennakkoluulot ja vihamielinen asenne kertovat paljolti tämän ennakkoluuloisen tietämättömyydesta ja omasta epävarmuudesta.

Ja niin, vaikka asuminen ja peruskoulun käyminen toisessa maassa ovatkin omalla kohdallani olleet rikkaus, ei se aina helppoakaan ole hypätä esikoululaisena täysin uuteen maahan, opetella täysin uusi kieli ja kaikki on uutta. Itse kohtasin kuitenkin enemmän hankaluuksia palatessani takaisin Suomeen. En osannut kunnolla kirjoittaa suomeksi. Sekoitin aina o:n ja u:n (koska ruotsissa o voi olla o tai u, sanasta riippuen), kaksoiskonsonantit ja vokaalit tuottivat ongelmia, koska olin aina kirjoittanut ruotsiksi. Jos tarkoitus oli kirjoittaa esimerkiksi tuuli, saatoin hyvin kirjoittaa tuli. Usein yritykseni kirjoittaa suomeksi olivat hassuja. Tiedätte varmasti millaista teksti voi olla suomalaiselta, joka on koko ikänsä asunut Ruotsissa ja harvemmin joutunut kirjoittamaan suomeksi. Suomessa oli opettani aivan näreissään vanhanajan kaunokirjoituksesta, jota olin ensimmäisestä luokasta asti opetellut. Jouduin siis opettelemaan uudelleen myös kaunokirjoituksen. Onneksi lapsi oppii nopeasti! Omalle lapselleni haluan ehdottomasti opettaa, että kulttuurierot ovat rikkaus ja parhaani mukaan yrittää kasvattaa hänestä suvaitseva oman esimerkkini avulla.

 

Onko joku teistä kokenut ennakkoluuloja tai rasismia suomalaisena? Kuinka se on ilmennyt?

 

Kuvat Jutta

4 vastausta artikkeliin “Muutama sana rasismista ja omia kokemuksiani mamuna”

  1. Itselleni ei ole mamukavereita, ehkä jotenki olen kasvanut ja oppinut pelkäämään heitä. En rehellisesti ole tavannut yhtään mamua, joka jakaisi kanssani samanlaisen ajatusmaailman. En tiedä johtuuko kulttuurieroista vai minun ”suppeasta ajatusmaailmasta”.

    Olen myös nuoresta asti valitettavasti joutunut kuulemaan loukkauksia mamuilta (15 vuotiaana sain kuulla olevani huora, koska en suostunut antamaan pusua), sekä kokenut ihan fyysistä väkisin koskettelua. Hyvä ystäväni, joka on homoseksuaali on pahoinpidelty tämän vuoksi mamujen osalta. Tässä vain osa tapahtuneista.

    Tiedän ettei saisi yleistää, mutta jos kaikki kokemukseni ovat pelkästään negatiivisia, niin on minun vaikea ajatella, että mamujen joukossa voisi oikeasti olla ”inhimillisiä” ihmisiä.

    1. Hei, anteeksi viivästynyt vastaus!! 🙂 Onpa kurja, että sinulle on osunut kohdalle noin ikäviä kokemuksia, inhottavaa!! Ei kenenkään pitäisi joutua kuulemaan huorittelua, oli sitten mamu tai ei 🙁 Hyvää uutta vuotta!

  2. Olin reilut kymmenen vuotta sitten au pairina Saharan eteläpuolisessa Afrikassa suomalais-brittiläisessä perheessä. Asuimme pienessä kaupungissa, jonka keskustassa saattoi hyvinkin liikkua useamman tunnin näkemättä ketään muuta valkoihoista.

    Siellä piti kodin vesi- ja kaasulaskut käydä maksamassa ko. paikkojen konttoreissa käteisellä, se oli yksi minulle kuuluvista töistä. Näissä paikoissa mustat etuilivat usein valkoisia kassalle jonottaessa. Sanoin joka kerta asiasta ystävällisesti tyyliin ”olin tässä ennen sinua, voisitko siirtyä jonon päähän tuonne taakseni”. Joskus sain osakseni silmien pyörittelyä ja huokailua, mutta aina tyypit kuitenkin siirtyivät taakseni.

    Jotenkin en osannut ottaa asiasta kovin itseeni, pidin sitä ehkä vähän huvittavanakin. Toki ärsytys olisi varmaan ollut kovempaa, jos siellä olisi asunut vakituiseen, eikä ollut vain käymässä puolen vuoden settiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *