Hyvinvointia tukevat täsmätuotteet reissussa

Kaupallinen yhteistyö: NORDIQ Nutrition

Reissussa sattuu ja tapahtuu, mutta sairasteluilta haluaisi tietysti aina välttyä. Kuumuus, erilainen ruokavalio ja bakteerikanta matkalla tuovat haasteita keholle ja vastustuskyky joutuu koetukselle. Myös nestehukka on monilla riesana tropiikin kuumuudessa, varsinkin pienten lasten nesteytyksestä on äärimmäisen tärkeää pitää kuumassa huolta. Vaikka viettäisikin aikaa varjossa, haihtuu nestettä ihan yllättäviä määriä jo pelkästään sillä, että käppäillään pojan kanssa ympäri puutarhaa ja leikitään. Usein nestehukka iskeekin varsin yllättäen, varsinkin lapsiin.

Olemme onneksi välttyneet koko perhe sen kummemmilta sairasteluilta. Heti loman alkumetreillä sairastui pieni flunssaan, jonka jälkeen sain itse saman taudin ja parantelen itseasiassa edelleen sitkeää poskiontelontulehdusta. Heti flunssan alkumetreillä kaivoin matkalaukusta esille NORDIQ Nutritionin Immune Complexin, joka on ollut käytössä siitä saakka. Tarkoitus olisi vetää kuurina näitä kaksi purkkia täällä reissussa ja toivon mukaan välttyä jatkossa kaikilta pöpöiltä.

Matkassa ovatkin olleet käytössä nämä kaksi ravintolisää NORDIQ Nutritionilta, jotka sopivat mainiosti käytettäväksi niin matkalla, kuin normaalissa arjessa kotona monipuolisen ruokavalion tukena. NORDIQ Nutritionin tuotteet on räätälöity sopimaan erityisesti modernin ja aktiivisen elämän tueksi. Itselläni on ollut käytössä sarjan ravintolisiä jo pian parin vuoden ajan ja valikoima tarjoaa aivan erinomaisia valmisteita eri elämäntilanteisiin ja tarpeisiin. Valmisteiden tarkkaan valitut luomulaatuiset kasvisseokset on suunniteltu toimimaan synergistisesti, eli tehokkaasti yhdessä kehoa tasapainoittaen. Valmisteissa käytetyt kasvit ja rohdokset on tuorepakastekuivattu, jolloin kasvin ravintosisältö ja kemiallinen koostumus säilyy lähes tuoreen tasolla. Tämä onkin varsin tärkeä seikka, koska tietynlaiset prosessointitavat voivat kadottaa merkittävän osan ravinnon tai ravintolisien arvokkaista vitamiineista ja ravintoaineista.

NORDIQ Nutrition Wholefood Hydration-jauhe soveltuu käytettäväksi liikuntasuoritusten yhteydessä, kuten myös lomamatkojen helteillä (tai jos meillä Suomessa käy tuuri, heh). Jauhe sisältää mm. kookos- ja vesimelonivettä, sekä C-vitamiinipommina tunnettua acerola-kirsikkaa. Kookosvesi on luonnollinen lähde elektrolyyteille ja hiilihydraateille, vesimeloni taas sisältää luontaisia sokereita, sekä synergistisesti virkistäviä ravintoaineita, jotka auttavat tehokkaasti palauttamaan kehon nestetasapainoa.

Toisin kuin ehkä ajattelisi, ei pelkän veden tankkaaminen ole välttämättä paras niksi silloin kun menettää paljon nestettä hikoilemalla kuumalla tai urheilusuorituksen yhteydessä. Hikoilu poistaa kehosta suoloja ja elektrolyyttejä, jotka ei saa palautettua pelkän veden avulla. Tämä on toiminut tehokkaana ja nopeana apuna silloin kun on ollut kuumuudesta semmoinen hujuttava olo tai on tullut aktiivisen rantapäivän jälkeen hikoiltua suoloja pois.  Jauhetta sekoitetaan teelusikallinen lasilliseen vettä (tai vesipulloon, jos olet menossa). Maistuu muuten myös hyvälle! Jauhe sopii käytettäväksi myös lapsille, joka on plussaa, koska useat aikuisten elektrolyytti-juomat ovat sisällöltään semmoisia, ettei niitä hevillä juo, saati sitten antaisi lapselle. Roppakaupalla väri- ja makeutusaineita, lisättyä sokeria.. Ei kiitos! Tämä ei sisällä niistä mitään ja on äärimmäisen hyvä, luonnollinen valinta nesteytykseen. Ehdoton suositus tälle varsinkin aktiivisille lomareissuille mukaan ja lähtee varmasti käyttöön myös ensi kesän juoksulenkkien jälkeiseen palautukseen. Ihan huippu tuote!

NORDIQ Nutrition Immune Complex tukee tehokkaasti immunipuolustuksen normaalia toimintaa, sekä tasapainoittavat suoliston mikrobikantaa. Valmiste sopii erinomaisesti käytettäväksi stressaavissa tai kuormittavissa elämäntilanteissa, aktiivisen elämän tueksi tai kuuriluontoisesti kylmänä ja pimeänä vuodenaikana, jolloin myös vastustuskyky joutuu koetukselle. Ravintolisä on muuten myös tehokas keino ehkäistä kausiflunssaa ja lyhentää infektiotautien kestoa.

Sekoitus tuorepakastekuivattuja kasveja toimivat yhdessä tehokkaasti tasapainoittamassa suolistoflooran toimintaa ja vahvistamassa kehon immuunipuolistusta. Valmiste sisältää mm. mustaseljaa, astragalusta, oliivinlehteä ja maitaketta. Tämä kannattaa napata käyttöön silloin kun ei toivo turhia pöpöjä kylään, eli reissussa, kiireisten työ- tai opiskeluviikkojen keskellä tai ihan vain yleistä vastustuskykyä tulemaan flunssakaudella. Itse olen nyt täällä Ranskan Polynesiassa syönyt tätä maksimiannoksella, eli 3 kapselia päivässä, just in case 🙂

Sarjan kaikki tuotteet soveltuvat kasvissyöjille ja vegaaneille, eivätkä sisällä makeutusaineita tai sokeria (paitsi hedelmän oma sokerin). Käytettävät raaka-aineet ovat luomulaatuisia ja harkiten valittuja. NORDIQ Nutritionin tuotteita myyvät mm. Yliopiston Apteekit, EGO-myymälät, Ruohonjuuret, sekä useat hyvinvoinnin verkkokaupat.

Onko jompi kumpi tuotteista tai joku muu NORDIQ Nutritionin valmiste teille jo ennestään tuttu? ✨

 

 

2 vastausta artikkeliin “Hyvinvointia tukevat täsmätuotteet reissussa”

  1. Hei Iines! Olen blogisi pitkäaikainen lukija ja tykkään sun blogistasi tosi paljon! …Mutta mietin,että voisinkohan mainita/ehdottaa pientä muutosta..Nimittäin olisi kiva jos postauksissasi olisi kuvia monipuolisemmin:) esim. juttu Moorealta olisi mielestäni kaivannut erilaisia kuvia eikä vain sinusta: läheltä ja kaukaa ja sivulta ja vielä toiselta sivulta. Monissa postauksissasi on vähän yksitoikkoiset kuvat ja joskus ne eivät edes liity itse postauksen aiheeseen (Ymmärrettävää toisinaan) joten toivoisinkin, että laittaisit enemmän erilaisia/monipuolisia kuvia ja VARSINKIN sieltä reissustanne näkisi hienoja maisema ym. kuvia:) Toivottavasti ymmärrät ja otat viestini vastaan hyvällä etkä pahoita mieltäsi:) Mukavaa reissua teille! 🙂

    1. Moikka ja kiitos palautteesta! Olin tosiaan julkaissut jo kaksi muuta postausta Mooreasta (en tiedä olitko katsonut niitä ollenkaan?), joissa oli sekalaisia kuvia, maisemia yms ja juurikin monipuolisesti. Siksi oli välissä nuo hieman erilaiset kuvat, jotka nekin tuovat mielestäni monipuolisuutta noiden kaikkien maisemakuvien jälkeen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.