Tänään vietimme viimeistä päivää Moorean saarella ja huomenna on suunta kohti Tahitia loppuviikoksi ennen lopullista kohteen vaihtoa. Odottelen jo innolla Tahitin mustahiekkarantoja ja saaren kiertelyä. Tavoite olisi löytää vielä yksi seppele jostain tienvarsikojusta.
Istuskelen luonnostelemassa tätä postausta bungalowin terassilla, samalla kuunnellen kun aallot kohisevat iskeytyessään koralliriuttaan. Tämä on ollut kyllä aivan mieletön paikka ja sana maaginen kuvaa Mooreaa täydellisesti. Vaikkakin tämä chillailu, makoilu ja joka päivä rennosti ottaminen alkaa kieltämättä pikkuhiljaa kyllästyttää myös minua, uskokaa tai älkää. Ehkä ei siis aivan vielä tehdä mitään muuttoelkeitä Moorealle, kuulemma Tommi ei halua tänne uudelleen kyllästymään (ei oikein ole surffia), mutta minä kyllä haluan, vaikka nyt en ehkä ihan seuraavalla reissulla 😀
Käsite island life on kyllä täällä ihan varsinaisessa merkityksessään. Mikään ei stressaa ja uppoutuu kyllä aivan omiin mietteisiinsä, keräilemään kukkia, ihmettelemään jotain ihme juttuja, kuten noita kaukaisia tyrskyjä, kuuntelemaan sateenropinan eri variaatioita ja sen semmoisya. (Okei ja kieltämättä kyllä laiskistuu myös melkoisesti, kuten olen ehkä jo muutamaan otteeseen jauhanutkin.) Toisaalta, ehkä elämä olisi ihanan yksinkertaista ja huoletonta juuri tämmöisenä. Kasvattaa pihassa avokadoja, mangoja ja nauttia elämästä. Harvemmin kun länsimaalaiset ihmiset viettävät semmoista elämää, vaan ollaan enemmän tai vähemmän oravanpyörässä. Joskus on ihan hyvä vain olla sen koommin miettimättä sitä, mitä ehkä pitäisi tehdä.
Näin viime yönä unta, että olimme taas Loseissa. Jostain kumman syystä on meillä nyt jo ikävä sinne takaisin. Haaveilen suunnilleen enemmän paluusta Loseihin kuin kotiin. Silti on ehkä aivan pikkiriikkinen koti-ikävä iskenyt nyt kuukauden jälkeen. Tiedättekö sen tunteen kun kaipaisi matkalaukkuilun jälkeen sitä, että kaikki tavarat olisivat omilla paikoillaan, voisi löhötä sohvalla ja tietty oma sänky, ah. Eikä siinä, onhan reissussa ihan mieletöntä, mutta aina kotiarjella ja reissailulla on ne omat puolensa. Ei voi koskaan saada kaikkea! Jos nukkuu tyytyväisenä omassa sängyssään, ärsyttää harmaa keli ja sitä rataa. Reissussa taas alkaa jossain vaiheessa aina haaveilla lohikeiton ja kotiruoan perään. Semmoistahan se aina on, aina haaveilee siitä, mitä sinulla ei juuri sillä hetkellä ole. Siispä olenkin täällä reissussa pyrkinyt parhaani mukaan nauttimaan jokaisesta hetkestä, päivästä, auringonlaskusta, kukasta ja lukuhetkestä kirjan kanssa ainutlaatuisina hetkinä. Ilman mitään pikakelauksia tai muita taustalla pyörivää arjen ajatusvirtaa.
Semmoista tällä kertaa! Palataan siis Tahitilta 🌈
