Raglan on lemppari!

Terkkuja täältä Raglanista. Päädyin pitämään viikonlopun ajan pientä sometaukoa ja kylläpäs teki hyvää. Kytkin puhelimesta lentotilan päälle lauantaina ja vasta tänään kurkkasin ensimmäistä kertaa pariin päivään mm. IG-kuulumiset. En muista milloin olisin viimeksi ollut yli vuorokauden mittaisessa somelakossa, mutta täytyy todeta, ettei yhden viikonlopun aikana kai ihan kamalasti menettänyt, pikemminkin päinvastoin. Vaikka täällä reissussa onkin ollut vähemmän puhelimella ihan senkin vuoksi, ettei ole mobiiliverkossa, niin aivan tarpeeksi kuitenkin.

Hassua sinänsä kuinka sitä ajattelee, ettei somesta tai ”viihteestä” voi saada övereitä, mutta viimeaikoina olen tullut aivan toisiin aatoksiin – välillä tarvitsee oikeasti niitä päiviä, kun loggaat itsesi ulos appseistä ja keskityt aivan muihin juttuihin. Ilman niitä erilaisia ilmoituksia ja päivityksiä. Täällä matkalla on sinänsä ollut eri juttu, koska puhelin on ainoa yhteyteni perheen ulkopuolelle, mutta niin, eiköhän sitä ehdi kotona taas vaihdella kuulumisia ihmisten kanssa.


Kerroinkin viime viikolla, että seuraava etappimme on pieni surffikylä Raglan pohjoisen saaren toisella puolella. Täällä olemmekin hengailleet nyt muutaman yön. Rakastuin Raglaniin heti kun tänne pääsin! Ehdottomasti lempparipaikkani tähän asti näistä Uuden-Seelannin kylistä. Meno muutaman tuhannen asukkaan boheemissa hippikylässä on varsin rentoa. Pieniä kahviloita, joista saa paikallista luomu-kahvia, kivikauppoja, terveysputiikkeja, surffimeininkiä, söpöjä pieniä vaateliikkeitä, paikallista taidetta ja käsitöitä, niitä löytyy täältä vaikka millä mitalla, vaikka todella pieni kylä onkin kyseessä. Eniten olen ollut ehkä innoissani kaikista käsityöjutuista, joita löytyy täältä reippaasti. Useampikin putiikki myy paikallisten taitelijoiden tekemiä teoksia, koriste-esineitä ja käsitöitä. Ihan jo harmittaa, ettei ole mahdollista kantaa täältä ihan kamalasti tavaraa mukana.

Ainiin ja voitteko uskoa, että vietimme historiallisia hetkiä ja söimme illallista kaksin! Poika nukahti myöhäisille päikkäreillä tässä eräs päivä ja nukkui vaunuissa muutaman metrin päässä kun söimme ekoja kertoja reissussa ilman minkäänlaista kaoottista menoa tai kiirettä 😀

Ainoa asia, jota olen Raglanissa harmitellut, on etten ole onnistunut löytämään mistään lankakauppaa. Googlettelin, että lähin lankakauppa sijaitsee Hamiltonissa vajaan tunnin ajomatkan päässä, nyt olenkin kärsinyt todella pahoista neulomis-viekkareista, koska täällä jos jossain on saanut ihan mieletöntä inspistä erityisesti kevään ja kesän DIY-juttujen osalta. En millään malta odottaa, että pääsen muutaman viikon päästä testailemaan muutamia uusia virkkuu- ja neuleideoita 🙂 Tuommoinen virkattu toppi lähtee testitekoon ihan ensimmäisenä!

Reissua on vielä kolme viikkoa jäljellä ja vielä yksi maa jäljellä. Lennämme tällä viikolla Australian Queenslandiin, jossa vietämme viimeiset viikot. Ihan kamalasti emme ole tehneet suunnitelmia viimeisen kohteen osalta, onhan tässä ihan kohtuullisesti jo tullut siirryttyä paikasta toiseen. Tarkoitus olisi hengailla Gold Coastilla ja piipahtaa ehkä pariksi yöksi Byron Bayhin. Jännä nähdä Australian ja Uuden-Seelannin erot konkreettisesti täältä lähtiessä. Ainakin itselleni on jäänyt se kuva, että Uusi-Seelanti olisi huomattavasti vielä Australiaa enemmän laid-back, mutta itselläkin alkaa olla edellisestä Aussi-visiitistä niin monta vuotta aikaa, ettei osaa suorilta päin verrata. Tykkään kuitenkin Australiasta aivan hurjasti ja olenkin viimeisestä kohteesta aivan intona.

Jos teillä on Byron Bayn lisäksi hyviä vinkkejä Gold Coastin ja Sunshine Coastin hoodeille, niin saa ehdottomasti vinkata. Crystal Castle onkin jo yllättäen visiittilistalla, heh heh.. Haluaisin käydä katsomassa jossain pojan kanssa kenguruita ja koala-karhuja, ihan kun olisimme tutkineet aikaisemmin, että Gold Coastilla on joku luonnossa vahingoittuneita eläimiä hoitava paikka, johon saa mennä katsomaan. Täytyy vielä tutkia, että muistanko aivan omiani.

Jos teillä on muuten matkaan tai muihin aiheisiin liittyviä postaustoiveita, niin saa huikata 🙂 Ajattelin tehdä ainakin maailmanympärysmatkalle pakkaamisesta postauksen, jos semmoinen kiinnostaa? ✨

 

 

6 vastausta artikkeliin “Raglan on lemppari!”

  1. Ah, voi että siellä varmaan on saanut hirveesti inspistä neulomisiin ja mikään ei ole kamalampaa kuin että ei ole lankaa ja tekee mieli neuloa! Odottelen innolla sun neulomisinspiksiä 🙂

    1. No älä!! Olen ihan tuskissani täällä kun ei ole löytynyt mistään lankoja ja juuri viikonloppuina loppuivat viimeiset, huh! !:D

  2. Oi vitsit, tuollanen virkattu toppi on ollu tosi pitkään omalla ostoslistalla 😍 Meinasin teetättää tänä vuonna tuollaisen, kun ei meinaa mistään löytyä, eikä itsellä virkkaaminen suju tarpeeksi hyvin. 🤗😊 Kauniita kuvia tässä postauksessa!

  3. Pakkaamis-postaukset kiinnostaa aina. Olen mielestàni hyvà pakkaamaan vain tarpeelliset, mutta aina on kiva lukea miten muut pakkaa, Mukavaa loppulomaa.

Vastaa käyttäjälle Erica Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.