Oletko sinäkin empaatikko?

Olen monesti kirjoittanut olevani todella empaattinen ihminen. Lapsesta saakka olen ollut todella herkkä huolestumaan kaikesta ikävästä ympärillä ja keräämään itseeni suurin piirtein kaikki maailman murheet. Tiedättekö, ihan kun olisin joku sieni, joka imee itseensä kaikki tunteet ja energiat ympäriltään, olivatpa sitten hyviä tai huonoja. Jos seurueessa tai tilassa on kireä ilmapiiri, tunnen sen todella nopeasti omassa fiiliksessäni. Vähän kun nappaisin mukaani kaikki ilmassa leijailevat asenteet ja tunteet itseeni. Välillä tunnen surua, pelkoa, ahdistusta tai sitten taas päinvastoin positiivisia tunteita, jotka ovat ympärillä olevien ihmisten. Monta vuotta ajattelin, että okei, välillä tulee ja menee outoja tunnetiloja, joille ei löydä mitään selitystä. Tyrkytettiin diagnooseja masennuksesta ahdistuneisuushäiriöön, mutta oikeastaan vasta viimeisen parin vuoden aikana olen oivaltanut, että okei, ehkä vain olen tämmöinen. Empaatikko nimittäin.

Tunneälyni on todella vahva, murehdin helposti muiden ihmisten huolia, pyrin jatkuvasti miettimään niihin ratkaisuja päässäni. Imen helposti itseeni muiden negatiiviset tunnetilat ja menen helposti tolaltani yleisestä ”maailman kurjuudesta”. Joku voisi kutsua sitä välinpitämättömyydeksi, mutta minulle tietynlaisen kuoren luominen kaikkea semmoista ikävää ja negatiivista vastaan, johon en itse (ainakaan sillä hetkellä) voi vaikuttaa, on ollut oman terveyteni kannalta paras ratkaisu. Pahimmassa tapauksessa empaattinen ihminen huolehtii kaikesta, turhasta ja tärkeästä, jopa voi jopa johtaa itsensä loppuun polttamiseen. Itselleni tunne siitä, että velvollisuuteni on yksinkertaisesti ratkaista kaikki ympärillä pyörivät ongelmat välillä A-Ö, olivat ne sitten omia tai eivät, on varsin tuttu. Helposti tämä onkin johtanut siihen, että on aivan liian kiltti ja tunnollinen. Vuosia sitten sain melkein allergisia reaktioita niistä somefeedillä vilisevistä ”nyt oivalsin, että olen erityisherkkä ja maailmani avartui”-jutuista, mutta okei, myönnettäköön, että ymmärrän nykyään ilmiötä huomattavasti paremmin. Vaikka erityisherkällä ja empaatikolla onkin useita samoja ominaispiirteitä, on kuitenkin kyse eri asioista. Empaatikko voi kuitenkin olla myös erityisherkkä ja päinvastoin.

Jos ”ei-normaalia herkempi ihminen” luontaisesti blokkaa tietyt ympäristön ärsykkeet, eli ei välttämättä alitajuisesti edes reagoi niihin, ei empaatikolla ole samanlaista suojamekanismia. Kaikki ympärillä olevat äänet, valot, ihmisten eleet ja energiat, eli käytännössä kaikki, mitä ympärillä tapahtuu, rekisteröityvät tajuntaan sellaisenaan ilman suodatinta. Itselläni vaatii todella paljon, että pääsen niin keskittyneeseen tilaan, etten huomaisi kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Lapsen kanssa on tämä siinä mielessä vielä aivan huomattavasti ”pahentunut”, että ollessani lapsen kanssa on jokainen sekunti täysin vaistomaisestikin tietoinen siitä mitä lapsi tekee, missä hän menee ja mitä ympärillä tapahtuu. Tämä varmasti onkin merkittävin syy miksi olen parin vuoden aikana kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota, koska välillä on asian kanssa toimiminen oikeasti todella haastavaa. Myös oman ajan merkitys on korostunut aivan huomattavasti. Siitä on tullut jopa välttämätöntä. Sanoisin jopa, että äitiys on kaivanut sisältäni esiin sen empaatikko-puolen.

Ja oikeasti, se on pitkässä juoksussa todella raskasta olla ihan jokaikinen hetki vastaanottavainen kaikelle mahdolliselle mitä ympäriltä tulee. Joskus ihan rehellisesti jopa esitän, etten kuule mitä ihmiset sanovat jos yritän keskittyä johonkin muuhun asiaan. Vaikka puoliso olisi lapsen kanssa minun tehdessä vaikkapa töitä, olen silti läsnä ihan kaikessa mitä ympärillä tapahtuu. Vähän kuin osallistuisin kaikkeen siihen, mutta samalla myös niihin omiin juttuihini. Tästä syystä suosin olla omissa oloissani varsinkin silloin kun haluan oikeasti saada jotain aikaiseksi, mietiskellä tai yleisesti ajatella.

Tulisin hulluksi, jossen saisi viettää niitä omia hetkiäni, jolloin vain olen yksinäni ajatusteni kanssa. Tuolloin tunnen ”latautuvanani”. Vaikka olenkin melko sosiaalinen, olen kuitenkin viime vuosina oivaltanut, että loppupeleissä olen melko introvertti. Tämän oivaltaminen on sinänsä ollut omituista, koska olen aina pitänyt itseäni ekstroverttina. Ehkä kyse onkin ollut enemmän siitä, että olen yrittänyt kieltää ja sulkea pois niitä introvertin piirteitä ajattelemalla esimerkiksi, että minussa on jotain vikaa, jossen aina jaksa riekkua viikonloppuisin jossain tai ettei se ole ok, että välillä vietät aikaa ihan vain itsesi kanssa, tehden niin-en-mitään. Usein introverttius ja ekstroverttius kärjistetään ääripäiksi olettaen, että ekstrovertti on aina äänessä ja introvertti hiljainen vetäytyjä. Ihmisessä voi kuitenkin olla paljon piirteitä ja ominaisuuksia näistä molemmista, vaikka olisikin introvertti. Itse tasapainoitan introverttia puoltani juuri vapaalla, jolloin mielelläni vietän aikaa pienen lähipiirin kesken. Rakastan viettää aikaa ihan vain kotona perheen kanssa. Tai yksin viikonlopun juoksulenkillä. Silloin kun ei tarvitse käyttää ihan kamalasti energiaa siihen sosialisointiin, joka taas voi toisenlaiselle ihmisille olla päinvastoin energiaa tuova asia vaikka kokoajan. Mutta kyllä, nautin ilman muuta myös siitä sosialisoinnista, mutta vastapainona niille rauhallisille hetkille.

Myös empaattisuuden voi kääntää voimavaraksi. Kun tunteet oppii tiedostamaan ja erottamaan sen, milloin tunne on omaa ja milloin jonkun toisen henkilön, on niistä myös helpompi päästää irti. Itselläni on auttanut se, että olen pyrkinyt ottamaan tiettyihin asioihin jonkinlaisen hälläväliä-asenteen. Siis semmoisiin, joista ehkä aikaisemmin on juurikin stressannut turhaan ja joihin et voi juuri nyt vaikuttaa. Kuten Facebook-ryhmässä kotoa karanneen kissan kohtaloon tai juuri ne kaikki suuren maailman murheet. Sinänsä hassua, koska eihän kukaan vaikkapa murheistaan kertova ystävä tietenkään ajattele, että minun tulisi jollain tapaa ratkaista noita ongelmia, vaan kyse on vain omasta tuntemuksestani. Jos ystävä on surullinen, tunnen tavallaan tuon surun omana tunteenani. Mietin useinkin muiden ihmisten murheita ja asioita, vaikkeivat ne nyt minun harteillani olisikaan.

Puoliso on esimerkiksi joskus ihmetellyt, miten pystyn ignooraamaan tietyt ikävät asiat, kuten olla katsomatta tai välittämättä surullisista eläinvideoista tai tarinoista. Vastaus on yksinkertaisesti siksi, koska ahdistun niistä niin paljon, että välillä on ihan itsensäkin kannalta pakko yrittää olla tiedostamatta tiettyjä asioita. Ei ole kyse siitä, että en välittäisi, vaan siitä, että jos sallin itseni välittää, välitän aivan liikaa ja tulen surulliseksi asioista, joille en välttämättä itse siinä hetkessä voi tehdä mitään. Tietynlainen suojakeino ikäänkuin. Nyt taannoin ahdistuin valtavasti tuotantoeläinten kohtelusta maidontuotannossa  erästä kirjaa lukiessa ja päätin, että vähennän kotona maitotuotteiden määrää radikaalisti!

Joku siellä varmasti nyt miettii, että ei hittolainen, taas yksi höpömääritelmä ihmisille, jotka haluavat uskotella olevansa erilaisia ja uniikkeja. Mutta niin, emmehän me kaikki ole samanlaisia tai saati sitten suhtaudu asioihin tai ympäristön ärsykkeisiin samalla tavalla. Enkä nyt myöskään missään nimessä väitä, että kaikkien herkkien ihmisten masennus- tai ahdistuneisuusdiagnoosit olisivat vääriä, mutta joissain tapauksissa varmasti. Jos kyse on yksilön ominaispiirteestä, tunteiden käsittelykyvystä ja yleisesti suhtautumisesta emotionaalisiin seikkoihin, ei ratkaisu ole turruttaa niitä lääkkeillä, vaan oppia hallitsemaan omia suojautumiskeinojaan ja blokkaamaan itsensä turhilta ärsykkeiltä. Onko ihmisessä jotain lääkkeillä korjattavaa vikaa vain sen vuoksi, että tämän biokemia on ehkä jo synnynnäisesti erilainen kuin toisella? Aivan! Emme me ole toistemme klooneja, miksi pitäisikään olla? En itse myöskään häpeile näyttää tunteitani. Itkeä tai nauraa aina kun siltä tuntuu. Mielestäni tunteiden näyttäminen on äärimmäisen tärkeää, eikä minua nolota lainkaan itkeä työpaikalla, jos joku ärsyttää aivan suunnattomasti. Tai sitten taas revetä ääneen huonolle vitsille. Monelle suomalaiselle tunteiden näyttäminen voi olla epämukavaa ja maailmassa useissa kulttuureissa jopa todella epäkohteliasta.

Empaatikot ovat usein myös vahvasti intuitiivisia ja tämän allekirjoitan. Parin viime vuoden aikana olen harjoittanut intuitiotani ja se on ehdottomasti mahdollista! Kun oppii tunnistamaan erilaiset tunteet ja niiden erot esimerkiksi päätöksenteossa, voi omaa intuitiotaan käyttää tehokkaasti hyväksi erityisesti juuri suurten kysymysten äärellä. Harvemmin sitä tekee intuition saattelemalla kovin vääriä päätöksiä.

Empatiaa pitäisi mielestäni korostaa erityisesti työelämässä, koska varsinkin liike-elämässä on empaattisuudella ollut varsin vähän jalansijaa. Näen itse tämän kuitenkin ehdottomasti asiana, jolla on tulevaisuudessa potentiaalia. Esimerkiksi empaattinen johtaminen on asia, joka voi vaikuttaa merkittävästi työhyvinvointiin. Sitä, että ymmärretään ihminen ja tämän tunteet kokonaisuutena, eikä käsitellä työntekijää sokeasti tämän tuottaman datan pohjalta. Ottaa siis enemmän huomioon ihmisiä, ei asioita. Empaatikoilla on suuri sydän ja he antavat usein asioille tai hankkeille kaikkensa, valitettavasti saatetaan tätä myös käyttää hyväksi. Tämän vuoksi onkin tärkeää tiedostaa omat resurssinsa ja juuri löytää omat toimintatavat, jotka sopivat juuri itselleen 🙂

 

Onko ruudun toisella puolella muita empaatikkoja?

 

10 vastausta artikkeliin “Oletko sinäkin empaatikko?”

  1. Hyvä teksti! Samaistuin hurjasti. Kun itse oppii tiedostamaan tämän piirteen, on tärkeetä opetella juuri toi sun kirjoittama hälläväliä asenne joihinkin asioihin!
    Olen itse huomannut, että kun omassa elämässä menee huonommin, niin tämä piirre korostuu enemmän. Iloisena on jotenkin helpompi tarttua tohon hälläväliä asenteeseen!

    Kiitos kirjoituksesta <3

  2. Samaistuin todella paljon sun tekstiin! Vasta viime vuosina olen oppinut ja hyväksynyt tämän puolen itsessäni. Se auttaa valtavasti luomaan sellaisen elämän ja arjen joka toimii itselle. Allekirjoitan myös tuon intuitiivisen puolen, energiat aistii hyvin helposti, sekä hyvät että huonot. Ihana kirjoitus, kiitos!

  3. Kuulostaa kyllä tutulta. Varsinkin negatiiviset tunteet tulevat tosi vahvasti ja niiden ”kumoaminen” vaatii moninkertaisen määrän positiivista.

  4. Kyllä on saman kaltaisia fiiliksiä täälläkin! Mulla oli joskus aivan ihana työterveys lääkäri, joka kuunneltuaan kertomustani siitä kuinka väsyttää ja ahdistaa totesi ”Sun mieli on niin avoin, että se kerää kaike informaation ympäriltään, siksi sua nyt väsyttää.” Tämän seurauksena olen oppinut jonkin verran rajaamaan asioita, joita kuulen ja näen. Kaikesta ei tarvitse mun kantaa huolta, mutta muiden tunteille reagoin kyllä vahvasti. Hyväkin päivä voi hetkessä muuttua huonoksi, jos päätyy ihmisten seuraan, joilla on paljon negatiivista energiaa.

    1. Ihana työterveyslääkäri osunut kohdallesi <3 Hän oli aivan oikeassa! Ja se on totta, että muiden energiat vaikuttavat todella vahvasti.

  5. Samastuin tähän täysin! Olen ollut koko elämäni tämmöinen (yli) herkkä ja mpaattinen. Poikani on samanlainen, vaikka toivoisinkin, että hän ei sukeltaisi ihan niin syvälle tunteisiin kuin äitinsä tekee.
    Halaus ja tervetuloa takaisin Suomeen! Toitte auringon mukananne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *