Suru

Sain sunnuntaina ystävältäni puhelun, jota en ole saanut mielestäni tuon jälkeen. Puhelu, jollaista ei toivoisi ikinä saavansa. Yhteinen ystävämme oli äkillisesti poissa onnettomuuden seurauksena. Eihän näin voi käydä, ei meille, ei näin nuorena. Ensin tuli epäusko ja hämmennys, sitten kyyneleet.

Elämä on äärimmäisen epäreilua ja ennalta arvaamatonta. Suru aivan valtava. Olen pari päivää kököttänyt kotona jähmettyneenä ja yrittänyt käsittää tapahtunutta todeksi. Toivoa, että tämä olisi vain pahaa unta. Toisen poismenon vierellä kaikki muu menettää siinä hetkessä merkityksensä. Elämän hauraus konkretisoituu ajatukseen, ettei huomisesta voi tietää. Se ei katso titteliä, tulotasoa tai kansalaisuutta. Aina eivät asiat mene suunnitelmien mukaan, saati sitten tunnu reiluilta. En edes ole laskenut montako kertaa olen käynyt ystäväni sometileillä, ikäänkuin odottaen, että ehkä tämä olikin vain pahaa unta. Avannut Whatsapp-keskustelumme ja miettinyt, että mistä juttelimme viimeisimpänä. Harkinnut, että pitäisikö lähettää viesti? Lukisiko joku sen?

En tiedä katoaako suru koskaan, mutta muistot säilyvät ikuisesti. Synkempien ajatusten lomassa on mielessäni pyörinyt todellisuus siitä, kuinka elämästä pitäisi nauttia ja tehdä juuri niitä asioita tai valintoja, jotka saavat sinut onnelliseksi. Joskus voi olla liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan, elää juuri tässä, juuri tänään.

 

💕

 

20 vastausta artikkeliin “Suru”

  1. Lämmin osanotto <3 niin surullista ja epäreilua!!

    Itsekin olen menneen syksyn ja alkuvuoden aikana joutunut kohtaamaan asioita joilta on tähän asti onnellisesti välttynyt.. Ei sitä oikein vieläkään tiedä kuinka käsitellä näitä asioita. Täytyy vaan elää päivä kerrallaan ja nauttia pienistä asioista. Onneksi oma lapsi pitää kiinni arjessa ja auttaa näkemään elämän positiiviset puolet 🙂

  2. Syvä osanotto suureen suruunne. ❤️ Ihmiselämä on kovin hauras. Suru ei koskaan katoa, mutta tulee se päivä, kun enää ei tee niin kipeää. Suru on myös asia, joka on pakko elää läpi, sitä ei voi mitenkään ohittaa tai kävellä ylitse. Noi tuntemukset, mitä sulla on, on tosi tavallisia tuollaisen tietyllä tavalla traumaattisen menetyksen kohdalla. Ei kannata pelästyä myöskään kehon eri reaktioita, koska nekin on tosi tavallisia ja lisäksi muistakaa kertoa pojalle miksi olette surullisia. Lapset ei siitä mene rikki, että heille puhuu kuolemasta, mutta vaistoavat hyvin sen että jotain on pielessä. Jos yhtään tuntuu siltä, niin kannattaa harkita yhteydenottoa kriisiapuun asian läpikäymiseksi. Kunnilla on erilaisia tapoja järjestää sitä, mutta googlaamalla saa yhteystietoja. Kriisiavun kautta pidetään joillain paikkakunnilla debriefing-tilaisuuksia asianosaisille ja noiden tarkoitus on ennaltaehkäistä post-traumaattisen stressioireyhtymän kehittymistä. Voimia myös hautajaispäivään. Se on raskas, mutta tärkeä päivä surutyössä. Paljon jaksamista tuleviin viikkoihin. ❤️

Vastaa käyttäjälle Nicola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.