7 x Hyvinvoinnin trendejä vuodelle 2019

Tein viime vuonna postauksen hyvinvoinnin trendeistä vuodelle 2018 ja koska aihe kiinnostaa ainakin itseäni aivan hurjasti, ajattelin tehdä samanlaisen katsauksen myös tälle vuodelle. Tulevien hyvinvointihittien tutkailu on nimittäin mielestäni kiinnostavinta ikinä! Yleisesti jatkuu henkiseen hyvinvointiin panostaminen yhä enemmän. Jooga ja meditoiminen ovat nykyään monelle arjen perusjuttuja, mutta näiden ohelle on noussut myös muita ilmiöitä aina kristalleista aromaterapiaan.

Minkä juttujen uskon itse nousevan enemmän pinnalle tänä vuonna?

 

Äänimaljat aka singing bowls. Vitsi, haluaisin niin kovasti ostaa omia äänimaljoja! Olen ollut muutamia kertoja jooga- tai meditaatiotunneilla, joissa on käytetty äänimaljoja ja kokemus on aivan mieletön. Homman idea on se, että eri taajuuksilla värähtelevät ääniaallot vaikuttavat eri tasoilla meihin ja auttavat pääsemään esimerkiksi meditoidessa syvempään tilaan. Äänimaljarentoutuksessa ihan tosissaan tuntee, kuinka ääniaallot menevät tietyllä tapaa ”tajuntaan”, monet uskovatkin ääniaaltojen palauttavan kehon energioita tasapainoiseen tilaan ja näin auttavan erilaisiin vaivoihin, kuten kiputiloihin, ahdistuneisuuteen tai stressiin. Siis todella erikoinen kokemus ja äärimmäisen rentouttavaa.

Hyvinvointi-retreatit. Itse olen jo pidemmän aikaa haaveillut pääseväni jonkinlaiselle retreatille kertakaikkisesti vain rentoutumaan ja irrottamaan itseni irti arjen ärsykkeistä. Kaiken tämän nykypäivän online-villityksen vastapainona on ilmestynyt myös paljon erilaisia offline-elämyksiä ja retreateja, joiden tarkoitus on kytkeä sinut pois kaikesta tuosta ympärivuorokautisesta wifimaniasta, joka nykyään vallitsee kaikkialla. Toisinsanoen, idea on siis palata siihen, mitä rentoutuminen ja lomailu ehkä oli joskus ennenvanhaan. Koomista sinänsä, että tämmöinen on nykyään jopa harvinaisuus. Talvinen winter wonderland-offline retreat voisi vetää hyvin porukkaa vaikkapa Suomen Lappiin, ellei semmoista jo ole kehitetty. Vinkki Lapin turismiin 😉

Adaptogeenit ja kognitiivisesti vaikuttavat lisäravinteet, joiden sanotaan mm. lisäävän stressinsietokykyä, lievittävän ahdistuneisuutta, parantavan muistia ja unenlaatua. Näistä saatoin kirjoittaa jo viime vuoden postauksessa (ja tässä postauksessa, jossa käsittelin Kalifornian hyvinvointivillityksiä), mutta adaptogeeniset valmisteet tekevät yhä kovemmin tuloaan. Myös itse olen intoutunut näistä ja käytin syksyn ajan ashwagandhaa, johon tykästyin hurjasti. Kaikki kognitiivisesti vaikuttavat lisäravinteet, kuten B-vitamiineja sisältävät valmisteet ovat kovassa huudossa ja sorruinhan syksyllä itsekin ostamaan Moon Juicen adaptogeenisia jauheita, mm. Moon Dustia ja Brain Dustia. Eräs adaptogeeni, jota olen jo pitkään ajatellut testaavani ja jota yritin etsiä reissustakin on rhodiola. Adaptogeenit vaikuttavat hermostoon esimerkiksi rauhoittamalla tai aktivoimalla hyödyntäen yrttejä tai kasveja, jotka ovat olleet käytössä tuhansia vuosia esimerkiksi ayurvedisessa lääketieteessä.

Kukkaterapia. Tästä innostuin itse viime vuonna ja uskon vahvasti, että kukkaterapian suosio kasvaa ihmisten etsiessä vaihtoehtoisia ja luonnollisempia hoitokeinoja erilaisiin vaivoihin. Eri kukista uutetut tipat vaikuttavat eri värähtelytasoilla tasapainottaen kehon energioita (I know, hihhulihommia). Kukat vaikuttavat erilaisiin kielteisiin tunnetiloihin poistaen negatiivisuutta. Itse olen kokenut tämän varsin mielenkiintoiseksi aiheeksi! Olen aikaisemmin kirjoittanut kukkatipoista- ja terapiasta tässä postauksessa.

Myös aromaterapia tekee edelleen kovasti tuloaan laajemmassa mittakaavassa, myös tänne meille Suomeen. Ihanaa! Itselläni ovat öljyt ihan päivittäisessä käytössä diffuuserin kautta aamuin illoin, piristämässä tai rentouttamassa. En voisi nykyään enää elää ilman diffuuseriani, haha. Olen myös miksaillut omia öljyseoksiani eri tarkoituksiin, tehnyt esimerkiksi selluliittiöljyn, jota käytin kuurina ennen reissua ja nyt viimeisimpänä pari öljymixiä kasvojen iholle. Aromaterapia on kyllä myös yksi juttu, joka tosissaan tempaisee mukaansa. Voisin lähiaikoina kirjoittaa aiheesta taas laajemmin ihan omassa postauksessaan.

Sitten pari ehkä meidän suomalaisten makuun jopa ”överivillitystä”, joihin törmäsin Loseissa..

 

Vitamin shots. Jenkeissä erilaiset vitamiiniruiskeet ovat olleet kovassa huudossa jo jonkin aikaa ja tämä on eräs juttu, jota en ehkä itse täysin ymmärrä tai saati sitten lähtisi neulakammoisena kokeilemaan. Vitamiinibaareissa on siis mahdollista ottaa esimerkiksi C-vitamiinia suoraan suoneen, edistämään esimerkiksi vastustuskykyä. Okei, en tosiaankaan usko, että tämä menestyisi meillä Suomessa, mutta maailmasta varmasti löytyy sankoin joukoin terveystrendien hifistelijöitä, jotka lähtevät innolla näihin mukaan 😀 Yleisellä tasolla on vitamiinien hyödyntäminen erilaisten vaivojen hoitoon ja ehkäisyyn yleistynyt paljon.

Kryoterapia. Tätä olisin halunnut itse syksyllä testata Loseissa, mutta homma sitten jäi. Kylmäterapiaa tarjoavia hoitoloita oli nimittäin ilmestynyt katukuvaan paljon! Kryoterapiassa vartalo altistetaan todella kylmille lämpötiloille muutamien minuuttien ajaksi kylmätankissa, jonka uskotaan auttavan mm. lihaskipuihin, treenistä palautumiseen, painonpudotukseen ja mielialojen hoitoon. Tehdäänköhän Suomessa jo jossain tätä?

 

Tuleeko mieleen lisättävää?

Ovatko nämä ilmiöt jo teille tuttuja? 🦄✨

 

8 vastausta artikkeliin “7 x Hyvinvoinnin trendejä vuodelle 2019”

  1. Kryoterapia on parasta! Ainakin tälläiselle liikkuvaiselle sortille oon kokenut että palauttaa treenistä tehokkaasti. Itse olen käynyt vain Pasilassa koska se osuu omalle reitille parhaiten mutta tiedän että on muitakin paikkoja ympäri suomea. Tässä linkki pasilaan: https://www.cryo-fit.fi

      1. Alla olevat vastasivat että avantouinti ajaa saman asian mutta tosiaan, cryo on sen verran kylmempi ja hieman teknisesti eri prosessi niin on eri asioita. Kumpikin kyllä ihania, virkistäviä kokemuksia mutta cryo selvemmin palauttaa ja avantouinti rentouttaa.

  2. Periaatteessa Suomesta löytyy hyvin monesta paikkaa mahdollisuus kryoterapiaan, ja vielä ilmaiseen: avantouinti. En siis halua mitenkään dissata ”varsinaista” kryoterapiaa. Vaikutukset lienevät kuitenkin samoja, ainakin sen perusteella mitä olen kuullut. Itse en ole uskaltanut kokeilla, nim. arka kylmälle 😀

  3. Hmmm avantouinti tai uimahallin kylmäaltaassa dippaaminen, niillähän on varmaan samanlainen vaikutus kuin tuolla kylmäaltistuksella?

    1. Joo on, mutta kryoterapiaa tehdään siis huomattavasti kylmemmissä asteissa, puhutaan siis jostain vähintään -50c pakkasasteista. Mutta noin pääpiirteittäin varmasti kyllä ajaa samaa asiaa! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *