Kun luovuin jatkuvasta kiireestä

Olen aikaisemmin kirjoittanut ajatuksia kiireestä ja siitä, että onko ilmiö vain meidän itse luomamme yhtälö? Nykyään kaikki ovat kiireisiä. Kun kysytään kuulumisia, on yleisin vastaus: ”Kiirettä pitää.” Näin oli myös itselläni, kun taas nykyään pyrin parhaani mukaan keksimään jotain muuta tilalle silloin kun tekisi mieli vastata kuulumisten kysymiseen kiireellä.

Ennen tätä hetkeä olen ollut kiireinen about aina. Tai ainakin viimeiset yli 10 vuotta aina siitä lähtien kun aloitin opiskelut, tein ohella osa-aikatöitä ja päivitin blogia lähestulkoon päivittäin. Nuorempana sitä ajatteli, että kiire on cool. Opiskeluaikoina menivät päiväni suunnilleen näin: Herään klo 6, juon kahvin, teen blogihommia, lähden aamun ensimmäiselle luennolle klo 8. Koulusta usein töihin klo 14, jossa vietin iltakahdeksaan. Siitä kotiin, tekemään kouluhommia, lukemaan tentteihin ja tekemään lisää blogijuttuja. Näin elin muutaman vuoden. Kun muutin Helsinkiin, täyttyivät päivät lähinnä blogilla ja kokopäivätöillä. Ah, aina oli niin kiire ja jollain tapaa jopa nautin siitä.


”Olen niin kiireinen, etten ehdi kotiin kun suurin piirtein nukkumaan” oli opiskeluvuosina melko tuttu lausahdus. Vaikka silloin ehkä niin ajatteli, ei jatkuvassa kiireessä ole mitään coolia, päinvastoin. Onhan se pitkässä juoksussa todella kuluttavaa ja nykyään jopa todellinen ongelma. Toki, monella ovat opiskeluvuodet samanlainen yhtälö, mutta olen itse elänyt vastaavanlaista kiirettä myös vuosia tuon jälkeen. Nykyään en halua olla kiireinen. Liiallinen suorituskeskeisyys jopa ahdistaa. En buukkaa kalenteriini kissanristiäisiä tai hömpötyksiä, jotka eivät oikeasti kiinnosta. En halua tuhlata aikaani turhalle ja asioille, jotka tuottavat millään tapaa stressiä, päänvaivaa tai juuri sitä kiirettä.

Tänä päivänä saattaa kiireeni olla sitä, että blogipostauksen julkaisun jälkeen istun sohvalla sylissäni kaksi keskeneräistä pipoa, kaksi virkkuutyötä ja mietin, että mitä äänikirjaa kuuntelisin tai mitä dokkaria katsoisin sen lomassa kun yritän vuorotellen työstää kaikkia valmistuvia käsitöitä. Haha! Tämä on juuri sitä ihanaa ”kiirettä”, josta nautin juuri nyt. Tietysti tiedostan sen, ettei tämmöiset päivät tosiaankaan ole kaikille itsestään selviä, saati edes mahdollisia, mutta ei tämä ole itsellenikään vain sormia napsauttamalla ole tullut. Olen nimittäin myös todennut, että ulkopuolisen silmin yrittäjyys saattaa ehkä vaikuttaa siltä, ettei tee mitään. Varsinkin jos vietän kotipäiviä, jolloin käyn lenkillä tai kaupassa, mutta noin muuten chillailen kotona ehkä ihan pyjama päällä kirjoittaen, kuvaten, vastaten sähköposteihin, tehden kotitöitä ja väkertäessä käsitöitä. Mutta niin, ei se aina tarkoita, että ainut tapa tehdä töitä olisi se, että lähdet fyysisesti jonnekin. Tykkään itse siitä, että saan viettää arkena ainakin pari päivää kotona tehden hommia ilman, että tarvitsee miettiä mitä sitä pukisi päälle, fiksata hiuksia tai meikata.

Voisin todeta, että kiireen määritelmä on minulle seuraavanlainen: Hommaa riittää, mutta priorisoin ja jaan asiat niin, että aikaa riittää niille asioille, joita oikeasti haluan tehdä ja jotka ovat tärkeitä. Lenkkeily, aika perheen kesken, rentoutuminen ja riittävät yöunet ovat asioita, joista en suostu nykyään tinkimään. Ja tiedättekö, elämä on täydellistä kun oivaltaa oikean tasapainon arjen askareiden keskellä. Teen viikottain itselleni tietyt tavoitteet, jotka kategorisoin myös päivätasolla. Aamupäivän käytän esimerkiksi sähköposteihin vastaamiseen ja iltapäivän kuvaushommiin, näiden välissä saatan käydä lenkillä tai yksinkertaisesti rentoutua vaikka lukien. Tehokkuus ja priorisointi ovat juttuja, joilla pääsee pitkälle. Ja parhaimmassa tapauksessa eroon siitä kiireen illuusiosta ja ehkä oivaltaa, että loppupeleissä kyse on usein vain ajatusmallien ja rutiinien muokkaamisesta omaan arkeen sopivimmiksi.

Jos elämä tuntuu pyörivän pelkän kiireen ympärillä, käytä hetki kartoittaaksesi mihin kaikkeen aikaa oikeasti kuluu? Turhaan piipeertämiseen aivan huomaamattaan? Töihin? Kotihommiin? Voisiko työtunneista karsia edes muutamia tunteja viikossa ja kalenteroida tilalle jotain mielekästä, jos tuntuu ettei arjessa ole ylimääräistä aikaa? Jos taloustilanne sallii, voisiko omaa arkeaan helpottaa ostamalla ajoittain esimerkiksi siivousapua? Tehostaa omaa tekemistään ja puuttua esimerkiksi työntekoa katkoviin häiriötekijöihin, jotka saavat keskittymisen katkeamaan? Tai ottaa yksinkertaisesti tavoitteeksi kalenteroida päivään aina vaikkapa tunnin ”en tee mitään”-hetki. Loppupeleissä sitä aikaa kyllä usein löytyy kun vain päättää tehdä asian eteen jotain. Oli se sitten oman ajan kalenteroiminen, turhasta tekemisestä eroon pyrkiminen tai työnteon tehostaminen.

Vuosien varrella olen itse oppinut multitaskingin mestariksi, koska joskus on yksinkertaisesti ollut ”pakko” tehostaa, saada hommat tehtyä ja aika riittämään. Ei se aina helppoa ole. Esimerkiksi moni työssäkäyvä pienen lapsen äiti osaa varmasti samaistua, varsinkin jos tavoitteena on myös jaksaa tai ehtiä pitää itsestään huolta. Loppupeleissä meillä jokaisella on samat 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissään. Jutun juju onkin ajanhallinta ja se, mitä asioita priorisoi?

 

Mitä asioita te priorisoitte arjessa?

Onko kiire jatkuva piina vai oletteko oppineet siitä eroon? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

8 Replies to “Kun luovuin jatkuvasta kiireestä”

  1. Nimenomaan näin; kaikkea ei voikaan ehtiä samalla tapaa kuin ennen lasta eli täytyy priorisoida ja olla tehokkaampi ja suunnitella ja ennen kaikkea täytyy olla niitä hetkiä kun ei vaan tee mitään, ehkä korkeintaan jotain helppoa kutomista 😀 . Suosittelen muuten sellaista kuin Uraäidin selviytysmisopas, löytyy Bookbeatista ainakin. Ite oon tykännyt ja oonkin melkein kuunnellut sen varmaan viikossa loppuun.

    1. Ooh, kiitti kirjavinkistä! Juuri eilen etsinkin juuri uutta kuunneltavaa, täytyy ehdottomasti käydä heti etsimässä tuo! 🙂 Ihanaa viikkoa!

  2. No kyllähän nyky-yhteiskunta ihannoi aktiivisuutta ja aikaansaavuutta. Kiireisyys on kuin joku meriitti, jolla todistaa että ainakin ajatuksen tasolla saa paljon aikaan, kun aikaa ei ole mihinkään aikaansaamattomaan, kuten sohvalla makaamiseen.
    Ite oon irrottautunut tosta ajatusmaailmasta, koska koen sen melko ahdistavana. Ja jotenkin ihmettelen myös miksi tämä ”kiire” on usein lähinnä vain naisten juttu?

    1. Niinpä! Olen itse myös kiinnittänyt huomiota samaan, että juuri meillä naisilla on aina kiire :/ Se on kyllä jotenkin raadollista, mihin maailma on mennyt: Olet hyvä ja aikaansaava, jos olet kiireinen. Plööh. Itse olen myös pyrkinyt tästä pikkuhiljaa pois.

  3. Hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia, näitä pitänee pureskella vielä 🙂 Mullakin on yksi kirjavinkki liittyen aihepiiriin: Keskittymiskyvyn elvytysopas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *