Ihoa kevätauringolta suojaavat ravintolisät x 3

Kaupallinen yhteistyö: Solgar

Aurinkoista sunnuntaita! Tänään päästään iloitsemaan ainakin täällä Helsingissä aivan loistavasta ulkoilusäästä ja sen kunniaksi on esittelyvuorossa kolme iholle suotuisaa ravintolisää, jotka toimivat erityisen hyvin yhdessä näin kevätauringon säteiden pikkuhiljaa vahvistuessa. Kevätaurinko yllättää usein voimakkuudellaan, eikä ihon suojaamista UV-säteiltä tulisi unohtaa silloinkaan kun on vielä lunta maassa. Lumipeite tunnetusti heijastaa auringonsäteitä, jolloin esimerkiksi ulkoillessa, altistuu kasvojen iho voimakkaammin auringolle.

Eräs lisäravinne on ollut minulla säännöllisessä käytössä jo pian vuoden, nimittäin astaksantiini. Se on karotenoideihin kuuluva voimakas antioksidantti, jota esiintyy luonnossa esimerkiksi levissä ja lohessa. Astaksantiini suojaa soluja UV-säteiden haitallisilta vaikutuksilta ja on juurikin ainesosa, joka toimii levien luonnollisena suojamekanismina UV-säteille. Sen on myös sanottu antioksidanttina hidastavan solujen vanhenemista, ehkäisevän soluvaurioita, suojaavan kehoa vapailta radikaaleilta ja edistävän vastustuskykyä. Astaksantiinia suositellaan myös aktiivisille ihmisille ylläpitämään nivelten terveyttä. Kenelle sitten suosittelisin astaksantiinia? Ehdottomasti ainakin henkilöille, joiden iho on erityisen herkkä auringolle tai on taipumusta palaa helposti ja myös säännölliseen käyttöön antioksidanttina. Nyt on käytössäni ollut Solgarin Astaksantiini-valmiste.

Olen itse todennut, että astaksantiinin ja beetakaroteenin yhdistelmä toimii mitä parhaimpana yhdistelmänä aurinkolomille. Ennen käytin matkoilla vain beetakaroteenia, mutta sen jälkeen kun lisäsin käyttöön myös astaksantiinin, olen huomannut selkeän eron ihon reagoimisessa UV-säteisiin. Vaikka toki käytänkin korkeita suojakertoimia aina auringossa, en ole palanut, saanut minkäänlaista ihoärsytystä tai aurinkoihottumaa kertaakaan sen jälkeen kun olen ottanut astaksantiinin käyttöön. Ehdottomasti tuotteet, jotka kannattaa ottaa kokeiluun myös täällä Suomen auringossa sisäisesti tuomaan luonnollista suojaa iholle. Suuri suositus siis näille!

Solgarin laajasta valikoimasta löytyy Luteiini-lykopeeni-karoteeni Complex, joka sisältää luonnollisen betakaroteenin lisäksi myös muita karotenoideja,  kuten luteiinia ja lykpopeeniä, jotka yhdessä antavat tehokasta suojaa iholle UV-säteilyltä. Luteiini on karotenoidi, joka edistää erityisesti silmien terveyttä ja suojaa niitä UV-säteilyn haitoilta. Lykopeeni taas hidastaa ihon vanhenemista ja on antioksidanttina huomattavasti betakaroteenia tehokkaampi. Karotenoidien saanti on äärimmäisen tärkeää myös siksi, että UV-säteiden lisäksi ne antavat elimistölle suojaa mm. alkoholin, tupakan ja ympäristömyrkkyjen sisältämiltä vapailta radikaaleilta.

E-vitamiini on rasvaliukoinen antioksidantti, joka suojaa kehoa hapettumisstressiltä. Se myös suojaa ihoa ja ehkäisee sen ennanaikaista vanhenemista. E-vitamiini tehostaa ihon omaa UV-suojaa. Solgarin E-vitamiini sisältää 268 mg luonnollista E-vitamiinia. Erinomainen tuote käytettäväksi ihon hyvinvointia tukevana lisäravinteena, esimerkiksi juuri yhdessä karotenoidien kanssa.

Solgar panostaa toiminnassaan erityisesti laatustandardeihin ja tuotekehitykseen, niin että laatu on varmistettu aina raaka-aineista tuotantoprosesseihin saakka. Yrityksen tavoite on kehittää laadukkaita ja innovatiivisia ravintolisiä jo yli 70 vuoden kokemuksella. Valikoimasta löytyy yhteensä yli 350 korkealaatuista valmistetta eri vitamiini-, aminohappo-, mineraali- ja yrttivalmisteita. Solgar ei käytä tuotteidensa raaka-aineina geenimuunneltuja kasveja tai yrttejä. Maailmanlaajuisesti on Solgarin tuotteita myynnissä yli 60 maassa. Tuotteita myyvät luontaistuotekaupat, apteekit ja hyvinvoinnin verkkokaupat, kuten esimerkiksi Hyvinvoinnin Tavaratalo ja House of Organic.

 

Oletteko te jo kokeilleet astaksantiinin ja betakaroteenin yhdistelmää ihon suojaamisessa UV-säteiltä?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

2 vastausta artikkeliin “Ihoa kevätauringolta suojaavat ravintolisät x 3”

  1. Tuntuu että esittelet todella paljon kaikenmaailman lisäravinteita ja purnukoita. Eräs ihotautilääkäri kertoi, ettei betakaroteenilla ja auringolla ole mitään yhteisvaikutusta. Betakaroteeni ”ruskettaa” ihan yhtälailla otit sen kanssa aurinkoa tai et. Melkeimpä kaikki nämä esittelemäsi lisäravinteet on ihmiselle ihan turhia. Tietenkin näitä kehitellaan ja saadaan ihmiset uskomaan vaikka mitä, mutta todellisuudessa oikeestaan kaiken mitä ihminen tarvitsee saa ihan puhtaasta ravinnosta. Jos oikeasti käytät itse kaikkia näitä esittelemiäsi tuotteita, niin hieman olen järkyttynyt siitä määrästä mitä vedät nappeja naamariin.

    1. Siis toki käytän tai olen käyttänyt tuotteita, joista kerron kokemuksiani. En toki samaan aikaan, vaan lähinnä kuureina. Astaksantiinia olen tosin jo käyttänyt pitkään säännöllisesti karotenoidien kanssa ja todennut näistä todella suuren hyödyn ihon sietokyvyssä UV-säteilylle, joten sinänsä en menisi ihan turhaksi haukkumaan. Tottakai lisäravinteiden tarkoituskin on olla vain lisänä jo valmiiksi monipuoliseen ruokavalioon, mutta itse ainakin täydennän sitä lisäravinteilla, jotka olen kokenut toimiviksi, enkä varmasti ole ainoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.