Aikaisten aamujen parhautta

Moikka ja toivottavasti teidän pääsiäinen sujui kivasti? Palasin eilen iltapäivällä kotiin ja vitsi kun täällä on lämmin! Ihanaa olla kotona, vaikkakin kamalat allergiat pukkasivat päälle heti samantien kotiin päästyäni, argh! Viime viikon aikana ehdin jo antaa melkein periksi hoidettavien asioiden ja blogijuttujen kanssa, koska netti oli reissussa niin huono, että kuvien lataaminen oli äärimmäisen hidasta, ellei jopa mahdotonta. Melkein menee nyt ihan pää pyörälle kun kotinetti lataa kuvatiedostot aivan hujauksessa. Eihän siinä, pieni paussi näistäkin hommista tekee välillä varmasti ihan hyvää. Tällä viikolla olisi tarkoitus palata bloginkin kanssa taas vähän muihin aiheisiin, kun näihin rentoihin reissukuulumisiin.

Olin pakannut mukaan juoksulenkkarit, mutta loppupeleissä en kaivanut niitä reissussa edes pois matkalaukusta. Tällä viikolla onkin pakko saada patistettua juoksemaan kaiken laiskottelun jälkeen, koska viime viikko oli melkoista laiskottelua liikunnan osalta. Yritän myös saada julkaistua sen neulemekon ohjeen ja Bali-vinkkejäni. Lisäksi ajattelin tehdä old school-postauksen Balin ostoksistani (joita ei tosin ihan kamalasti ole, mutta sitäkin kivempiä juttuja) 🙂

Eilen olin niin poikki reissaamisesta ja aikaerosta, että nukahdin jo kahdeksalta. Nousin tänään sitten jo ennen kuutta ja tykkään matkoilta palatessa juurikin tästä aikaisesta rytmistä, varsinkin nyt kun on aamuisin jo valoisaa. Ei haittaa ollenkaan herätä jo superaikaisin tekemään juttuja, vaikka toki herään yleensä aina viimeistään ennen seitsemää. Olenkin usein kirjoitellut siitä, kuinka rakastan aikaisissa aamuissa sitä tietynlaista rauhaa ja tunnetta siitä, että muu maailma on vielä unilla. Parasta tämä on keväisin ja kesäisin. Vietettiin pojan kanssa rauhallista aamua (tällä oli ilmeisesti joku myötätunto-jetlag kanssani ja heräsi jo ennen seitsemää, joka on siis äärimmäisen harvinaista) ja tein äsken parin tunnin raivosiivouksen putsatakseni kaikki siitepölyt meiltä sisältä. Näin lomalta paluun kynnyksellä kävi tuo siivous kyllä treenistä, olisi melkein pitänyt laittaa sykemittari päälle, haha.

Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi mulla on aamuisin ja lounasaikaan aina niin kamala nälkä. Johtuu varmaan siitä, että olen aamuisin aktiivisin ja puuhailen aina sitä sun tätä. Aamutoimet, pojan kanssa tarhaan, koirat kävelylle, kotihommia ja mitä vielä, yleensä kaikki ennen kymmentä. Itse saan ehdottomasti aamuisin eniten hommia aikaiseksi ja siksi toki panostankin siihen, että herään mieluiten aikaisin. Reissussa huomasin, että kun olin aikaeron vuoksi aamuisin paljon väsyneempi, eikä reissupäiviä raaskinut käyttää myöhään nukkumiseen, oli blogijuttuja ja muita pakko yrittää hoitaa sitten illalla. Ei muuten sovi minulle yhtään! Huomaan heti, että tuottavuus ja luovuus ovat aivan eri tasolla iltaisin. Ei siis sovi aamuvirkulle ollenkaan. Muutenkin jotenkin ahdistavaa tehdä ajatusta vaativia hommia ennen nukkumaanmenoa.

Tällä viikolla olisikin tarkoitus näihin arkirutiineihin paluun lisäksi hieman järjestellä kaappeja kotona, ottaa itseäni niskasta kiinni pojan huoneen uudelleen organisoinnin kanssa ja ehkä ehtiä käydä hakemassa multaa, sekä siemeniä istutettavaksi. Saatoin ehkä jossain vaiheessa mainita, että tarkoitus olisi tehdä kevääksi ja kesäksi jonkinlainen pieni yrttitarha, joten täytyy nyt laittaa istutukset etenemään.

 

Palataan ja tsemppiä teillekin arkeen paluuseen ✨

 

Kuvat Jutta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.