Lastenhuoneen sisustusjuttuja

Ehdinkin jo viikonloppuna vilautella IG Storiesissa lastenhuoneen uutta ilmettä, enkä tietenkään malttanut olla postaamasta siitä tännekin. Kirjoittelin sunnuntaina, että projekti etenee luultavammin lähiviikkoina, mutta järjestelyvimman kourissa päätin lopulta, että huone on saatava heti järjesteltyä kuntoon, edes melkein. Ja niin, aikalailla valmistahan tuli jo heti sunnuntai-iltapäivästä 🙂

Tilannehan oli se, että purin lastenhuoneessa aikaisemmin olleen rämän Malm-lipaston jo aikapäiviä sitten ja aloitin projektin ”omat toimistotavarani yläkertaan”. Minullahan ei siis ole ollut yläkerrassa mitään kunnollista säilytysratkaisua (tai ehh ei ole edelleenkään, se onkin seuraava projekti) ja jaoimme puolet Malmista pojan kanssa. Oikeastaan siitä asti (tai oikeastaan kylppärirempasta saakka, jolloin pojan huone muuttui joksikin ihme tarvikkeiden säilytyspaikaksi) on pojan huone ollut ”jäähyllä”, eli toisinsanoen romuvarastona. Ottaen huomioon, ettei hän tosiaan edes nuku siellä ja leikitkin sijoittuvat pääasiassa olohuoneeseen.

Noh, ystäväni lupasi minulle viime syksynä vanhan kaappinsa uuden tilalta ja kaapin vapauduttua nyt jokunen viikko takaperin, saimme vihdoin ja viimein käytyä hakemassa sen. Ja kaappi on täysi kymppi pojan huoneeseen! Ihanaa kun sai vihdoinkin kaikki pojan vaatteet kaappiin sängyn pinoista lojumasta (sanoinhan, että siellä oli vähän kaaosta :D).

Edellisen kerran taisin postailla lastenhuoneen sisustuksesta joskus viime kesän puolella ja vaikka mitään ihan järin radikaalia muutosta ei tapahtunutkaan, olemme niin kertakaikkisen tyytyväisiä pojan huoneen lopputulokseen! Kaappi sopii tuonne aivan täydellisesti ja varsinkin yhteen työpöydän kanssa. Joku hyllyratkaisu olisi vielä tarkoitus keksiä, jonne saisi kirjat, valokuvia ja erinäisiä muistoesineitä. Ostin jo lähes pari vuotta sitten erään seinähyllyn, joka oli tarkoitus laittaa pojan huoneeseen sen valmistuttua, mutta hylly lojuu edelleen paketissaan ja nyt tajusin, ettei se enää edes sopisi tuonne. Täytyy siis yrittää tunkea se yläkertaan, koska olen itsekin kipeästi vailla jonkinlaista kirjahyllyä.

Tuon vihreän torkkupeiton virkkasin viime kesänä. Hyvä idea vaikka kesälomien käsityöprojektiksi! Ohje löytyypi täältä.

Pojan huoneen sisustuksessa olen pyrkinyt käyttämään vanhoja ja kierrätettyjä kalusteita. Puinen keinuheppa on minun vanha, samoin Muuramen ikivanha työpöytä, joka on itseasiassa jo mummoni peruja ja ollut minulla käytännössä aina. Tuo ja olohuoneen nojatuoli ovat perintöhuonekaluja, joista en luopuisi kuuna päivänä! Tuolin ostin joskus Käpylän aikoina Tori.fi:stä ja haluaisin haalia vielä pari Artekin tuolia meille lisää.. Pitää aloittaa taas nettistalkkaus niiden osalta, haha. Nuo tekotaljat on saatu vuosi takaperin yhteistyönä Jyskiltä.

Samalla vaihdoin hieman järjestystä ja ihana huomata kuinka paljon lisätilaa toi kun sai ison lipaston veks! Vielä kun olisi joku nojatuoli pojan huoneessa, niin varmaan hengattaisiin vuorotellen siellä Tommin kanssa enemmän kuin poika itse. Pienen kommentti oli huoneen nähdessään ”WAU!”-huuto kovaan ääneen, haha <3  (Vaikkakin meni eilen pois tolaltaan kun olin raahannut kaikki lelut olohuoneesta tuonne omaan huoneeseen ja tämä raahasi päättäväisesti KAIKKI lelut takaisin olohuoneeseen.) Tommikin jo uhosi, että omii pojan huoneen itselleen 😀 Vielä riittää pientä fiksattavaa, kuten tuumailua, että mitä noista pienistä tauluista laitan seinälle ja minne.

Lemppariautot… Eteenkin tuo sininen, joka tulee sänkyyn mukaan unileluksi jokaikinen ilta 😀

Mitäs tykkäätte?

 

Sisustaako joku muu lastenhuonetta vanhoilla tai perintökalusteilla? 💫

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *