Sisustusinspistä makuuhuoneeseen ja terassille

Sisältää kaupallisia linkkejä

 

Olette ehkä huomanneet, että minusta on kevään kynnyksellä kuoriutunut melkeinpä jo jonkin sortin kodin hengetär. Sen jälkeen kun palasimme talven matkalta, on ollut käynnissä useita mini-sisustusprojekteja täällä kotona. Ensin kylppäri, sitten pojan huone ja nyt parhaillaan yritän tuumailla päivitystä meidän terassiin / pihaan, sekä myös yläkerran tyttönurkkaukseeni ja makkariin, joka on tällä hetkellä osittain jonkinlainen käsityöjuttujeni varasto 😀 En edes muista milloin olisin sen koommin ehtinyt selailla nettikaupoista sisustusjuttuja, mutta eilen intouduin pitkästä aikaa katsomaan pientä inspistä terassille ja yläkertaan. Ehkä myös innostuin muidenkin juttujen kanssa. Postauksen lopussa muuten alekoodi!

Bambuvalaisin / kuutiohyllyt / pussilakanat puuvillaa / puuvillamatto koristetyynyn päällinen / marmorinen mortteli / vaaterekki / keraamiset kahvikupit

Haluaisin keksiä yläkertaan jonkin säilytysratkaisun vaatteille, puolet vaatteistani ovat nimittäin tällä hetkellä alakerran kaapeissa. Ostoslistalla on lipasto, jonne saisi toimistotarvikkeiden lisäksi vaatteita, mutta myös uusi vaaterekki pitäisi hommata vanhan ollessa hieman rikkinäinen. Tämäkin on ollut ostoslistalla jo varmaan pari vuotta. Nyt kesällä on muuten tarkoitus tehdä itse erilaisia yrttisekoituksia ja tuo mortteli on siihen aivan mainio! Itseltäni löytyy samainen vähän vanhempaa mallia 🙂

Tekotalja / naisten kylpytakki puuvillafroteeta / kylpytakki pellavaa / bambuhylly / kylpyhuoneen säilytyspurkit / sohvapöytä / kukkakuvioiset pussilakanat / sänkykatos / käsinpainettu tyynynpäällinen

Olen maininnutkin olevani makkari-hifistelijä! Rakastan selata pussilakanoita ja kaikkia makkari-härpäkkeitä, esimerkiksi tuosta sänkykatoksesta olen haaveillut jo vuosia. Ja arvatkaa, laitoin sen nyt vihdoin ja viimein tilaukseen! Viime syksynä minusta tuli myös kylpytakki-hifistelijä (nimim. päällä nytkin) ja olen alkanut katselemaan niitäkin ihan uusin silmin. Koomista, että joku toinen hullaantuu korkkareista, minä kylpytakeista 😀

Riipputuoli / Lepotuoli bambua / keraaminen ruukku / valoköynös / bambupöytä / aurinkovarjo / bambutuoli / juuttimatto / aurinkokennovalaisin

Sitten muutamia terassi-poimintoja. Juuri pari viikkoa takaperin sanoin Tommille, että haluaisin meille terassille tuommoisen keinun. Ensin mietin riippukeinua, mutta tuommoinen istuttava olisi helpompi kiinnityksen kannalta. Nyt pistinkin tuon tilaukseen, kun oli vielä alennuksessakin. Saa nähdä miten istuu terdelle. Juuttimatto oli jo ostoskorissa, mutta Tommi sanoi ei 😀 Noin yleisesti olisi haaveenani sisustaa pihaa ja terassia bambukalusteilla, juuri vähän rantsu-tyyliin. Voi olla, ettei minua siinä vaiheessa kovin hevillä saisi pois kotoa kesän aikana..

En muista olenko aikaisemmin maininnut, mutta jos täytyy mainita jokin asia, johon minulla on jonkinlainen fiksaatio, on se Marimekko. Rakastan Marimekon tekstiilejä ja yhtä lukuunottamatta ovat esimerkiksi kaikki keittiöpyyhkeemme Marimekkoa, samoin patalaput- ja kintaat, jotka tosin olisi jo ajankohtaista uusia. Siitä asti kun Marimekon kodin valikoimaan ilmestyi astioita, olen himoinnut myös niiden perään. Tommin mielestä meille ei mahdu astiakaappiin enää yhtäainutta astiaa, jonka vuoksi olen pitänyt himoni kurissa näiden hamstraamiseksi. Mutta ovathan nämä aivan ihania!

Seuraavat kaikki tuotteet ovat Marimekolta:

Siirtolapuutarha-tyynyliina / Unikko-kahvikuppi / Siirtolapuutarha-kulho / Kaalimetsä-tarjotin / Siirtolapuutarha-kulho / Puolikas-lautanen / Unikko patakinnas / Unikko-keittiöpyyhe / Unikko-patalappu /  Mielitty-tyynynpäällinen / Flower-maljakko / Oiva Siirtolapuutarha-muki

Omia suosikkejani näistä ovat erityisesti tuo Siirtolapuutarha-tyynynpäällinen (ollut ostoslistalla muuten ikuisuuden), Oiva-muki ja Flower-maljakko <3 En voinut vastustaa Oiva-mukia ja tilasin uudeksi kahvimukiksi.

Siirtolapuutarha-pyyhe / Uurna-maljakko / Onni-kylpytakki / Unikko-muki / Mynsteri-muki / Kukkaketo-keittiöpyyhe / Kukkaketo-patakinnas / Onni-pussilakanaOiva-tarjoiluvati / Oiva-lautanen / Kaksi raitaa-kylpypyyhe

 

Koko Marimekon valikoima löytyy täältä!

 

Ja hei, koodi 460014 antaa viikonloppuna -40% tilauksen kalleimmasta tuotteesta Elloksen oman valikoiman tuotteesta. Tarjous koskee naisten, miesten ja lasten tuotteita. Voimassa 13.5 saakka.

 

Ps. Elloksella on 14.5 saakka myös kampanja, jossa Ellos Homen mattovalikoimasta saa -40% alennuksen koodilla 460006 🙂 Matot löytyvät täältä.

 

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.