Kurkistus viikonloppuumme

Toivottavasti teillä meni viikonloppu aurinkoisissa merkeissä? Me vietimme paljon aikaa pihahommissa puuhaillen, mutta myös muunlaista actionia riitti. Pieni alkoi lauantaina aivan yllättäen oksennella päiväunien jälkeen, mutta tauti meni onneksi nopeasti parempaan päin. Meidän perheessä on viime viikkoina ja oikeastaan reissusta paluun jälkeen sairasteltu oikein urakalla 🙁 Ehkäpä tämä pikkuhiljaa helpottaa? Tätä samaahan olen tässä kylläkin jauhanut nyt jo varmaan puolentoista vuoden ajan.

Perjantaina olin aamulla Alpron aamiaisella ja tekemässä hommia Kalliossa. Siitä poikkesimme perheen kanssa Linnanmäelle kiertämään muutama lasten laite ja voi sitä pienen riemua kun pääsi minien rekkaralliin! Meinasin alkaa itkemään kun toinen oli niin innoissaan. Itse normaalisti laitehirmuna vastustin kiusausta käydä missään laitteessa, koska en raaskinut maksaa kertalipusta 9€ (!!). Odottelen siis kärsivällisesti sitä kesäkuussa aukeavaa uutta vuoristorataa ja menen sitten rannekkeen kanssa vetämään Lintsi-överit. Itse saan huvipuistoista semmoisia endorfiini-rusheja, että menen ihan johonkin omiin maailmoihin ja kikatan kun pikkutyttö. Ihan parasta! 😀

Normaalisti ollaan koko perhe viikonloppuisin kunnon herkkusyöppöjä, mutta nyt parin viikonlopun ajan ollaan oltu ”herkkulakossa”, joka nyt lähinnä on tarkoittanut sitä, että olen korvannut sipsit kattilapoppareilla ja jättänyt muut herkut kauppaan. Viikolla ei tulisi kuuloonkaan ostaa kaupasta herkkuja, karkkia nyt en syö muutenkaan, mutta suklaa ja sipsit ovat pahe. Ehkä parempikin pitää välillä vähän paussia, vaikka kieltämättä kyllä pidän herkuttelua yhdestä elämän parhauksista, haha. Olisihan se aika ankeaa, jos pitäisi aina tarkkailla syömisiään ja laskea kaloreita. Ei tarvitse olla niin vakavaa, vaikka välillä voikin pitää pienen tauon.

Pieni puutarhuri orvokkien kimpussa 😀

Eilen kitkin rikkaruohoja, mylläsin vähän extempore itselleni kasvimaata (!!!), luin, virkkasin, neuloin, siivoilin, yritin ymmärtää uhmisraivareita ja hengailin terdellä hörppien kombuchaa. Semmoinen sunnuntai siis! Uskokaa tai älkää, mutta uusin neulomisvillitykseni ovat ekologiset tiskirätit. Sain eilen ekan valmiiksi ja yritän ehtiä jakamaan ohjetta blogissa jo tällä viikolla. Enpä olisi uskonut, että lähden tälle linjalle, mutta kun ajattelin asiaa enemmän, ovat juuri tiskirätit ainakin meillä niitä, joita saa jatkuvasti olla vaihtamassa, joten kestävä semmoinen on todellakin tarpeen 🙂 Stay tuned tämän osalta!

Kesässä on muuten aivan parasta kotimainen kesäruoka ja kasvikset! Nyt kun ei ole kalaa tai satunnaista kanaa lukuunottamatta syönyt lainkaan lihaa pian neljään kuukauteen (!!), täytyy sanoa, ettei sitä edes enää ajattele. Eikä lihaa ole oikeastaan tehnyt mielikään. Kesäruoan suhteen ainoa muutos, jonka olen ”joutunut” tekemään lihasta luovuttuani on se, etten enää kääri mustapekka-juustolla täytettyjä herkkusieniä pekonilla, ne olivat nimittäin yksi paheistani ja ehdoton kesälemppari. Täytyy kyllä todeta, että ovat kyllä hyviä myös ilman pekonia, tein juuri perjantaina 😉

Lauantaina söimme paistettua ahventa keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa, eilen teki Tommi lohikeittoa, nam! Nämä ovat semmoisia ruokia, joita tulee aina matkoilla kamala ikävä. Varsinkin juuri semmoista perinteistä lohikeittoa, joka on yksi lempiruoistani.

Tällä viikolla onkin ajatuksena vähän kartoittaa, että mitä ihmettä istutan sinne raivaamalleni kasvimaalle. Ideoita? Samalla odotan myös ”vähän” kärsimättömänä yrttien itämistä ja terassiprojektin etenemistä!

 

Kivaa maanantaita 🙂

 

 

4 vastausta artikkeliin “Kurkistus viikonloppuumme”

  1. Hei, Ooon miettinyt pitkään kans että onko noi virkatut tiskirätit käteviä. Mistä langasta virkkasit? Imeekö ne hyvin vettä ja likaa? En oo siis ite virkannut sellaisia ollenkaan mutta olishan se kätevää jos ei tarvis vaihtaa koko ajan ja heittää edellistä roskiin.

    1. Neuloin semmoisesta 50/50-puuvilla-bambulangasta, jota suositeltiin erityisesti rätteihin. En oo vielä ehtinyt testailemaan kun meidän poika on ollut sairaana ja täytyy ensin ottaa kuvat, mutta olen kuullut noista tosi hyvää! Raportoin heti kun kokeilen ;D

    1. Niinpä! Mutta se on ihan huippua, että sieltä löytyy useita ilmaisia laitteita lapsille 🙂 Ja ala ihmeessä, ohjetta tulossa piakkoin kunhan saan rätin kuvattua ;D

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.