Randomit tältä viikolta x 5

Hello! Kuinka voikaan olla, että vuosi toisen perään yksi bloggaamisen vaikeimmista asioista on keksiä järkeviä otsikoita? Jos olen jossain aivan äärimmäisen huono, niin siinä. Edelleen, haha. Tämä viikko on taas vaihteeksi ollut hieman kaoottinen näiden omien hommieni vuoksi ollessani pojan kanssa kotona. Toivottavasti teitä ei siis haittaa, että mennään enemmänkin tämmöisillä kevyillä aiheilla ja kuulumisilla. En ole kertakaikkiaan edes ehtinyt miettimään tulevia postausaiheita! Jos on jotain toiveita, niin nyt saa ehdottomasti ilmiantaa niitä.

Sillä aikaa muutamia ajatuksia tältä viikolta..

 

Sairastelujuttuja. Poika on tosiaan ollut taas sairaana! Kerroin tämän oksennelleen viikonloppuna ja oksentelu palasi sitten jälleen maanantai-iltana kuumeen kera. Olo lähti eilen kuitenkin nopeasti kohenemaan Floridralilla kyllästettyjen banaanipannareiden ja vesitankkauksen avulla. Meidän pojalle on muuten aivan mahdoton (siis oikeasti) saada juotettua mitään muuta kuin vettä tai maitoa. Tämä on siis aivan äärimmäisen tarkka erityisesti juomisistaan, eikä edes mehut tai kaakaot maistu. Toisaalta saa kai olla iloinen, ettei olla pulassa sokerin vuoksi, haha. Löytyykö muita? Alkaa muutenkin jo mennä usko tämän sairastelukierteen vuoksi 🙁 Jos vielä olisi mahdollista, niin jäisin luultavasti jollekin hoitovapaalle uudelleen, esimerkiksi reissussa ei ollut mitään ongelmia kun ei altistunut noille pöpöille. Tuntuu, että olen taas itsekin ollut aivan jatkuvasti sairaana ja jatkuvat sairastelukierteet vievät muutenkin valtavasti voimia, olit sitten itse sairaana tai lapsi. No, onneksi kesälomat ovat tulossa!

3v!! Meidän pienokainen täyttää nimittäin ensi viikolla jo hurjat 3 vuotta. Huh, kuinka aika menee nopsaa! Järkätään pienet juhlat ystäville ja kummeille viikonloppuna, ensimmäiset kaverisynttärit varmaankin vasta sitten ensi vuonna. (Pihalla oleva mamma tässä miettii, että missä iässä niitä edes aletaan järjestää? 4-5v?) Pitää yrittää saada terassia siis ojennukseen ennen sitä. Raahasin juuri tänään postista sen tilaamani terassikeinun, jee!

Matkakuume. Okei, uskaltaako tätä nyt enää edes mainita? Anyway, jo pidemmän aikaa on ollut aivan kamala matkakuume Loseihin, taas vaihteeksi. Tälle kesälle ei tosiaan näillä näkymin tule yhtäkään reissua ulkomaille, mutta olisin niin kovasti halunnut Loseihin. Ainiin ja haluaisin taas uudelleen sinne ennustajalle 😀 Ja käydä Griffith Obsevatoryssä (olen himoinnut sinne varmaan viimeiset pari vuotta), Veniceen hengailemaan ja ihailemaan taloja aamulenkeille. Myös Seychellit on alkanut taas houkuttaa nyt kun kerran päästiin haaveilun makuun. Mulla lojuu kasa Finnair Plus-pisteitä käyttämättömänä, joita olen jemmannut niitä joko ilmaiseen kaukolentoon tai kaukolennon upgradeen. Hamstraaja ei raaski käyttää, vaikka saisin jo minkä tahansa ilmaisen edestakaisen lennon ja päälle vielä upgradenkin. Olen kyllä pahimman luokan bonusten keräilijä.

Keramiikkakurssi. Ajattelin tällä viikolla viimeinkin kysellä keramiikkakurssien hintoja. Näillä näkymin olen miettinyt yksityistunnin ottamista, jolloin saa vapaammin itse päättää, että mitä haluaa tehdä. Eräs tuttu suosittelikin yhtä paikkaa, johon pitääkin laittaa tänään mailia. Katsoin myös, että Iittala & Arabia järjestävät workshopeja, jotka tosin taitavat olla melko suosittuja ja teema aina hyvin rajattu. Alkuun mietin, että kyhäisin jonkun kivan lukija-workshopin, jonne teilläkin olisi mahdollisuus tulla kyhäämään keramiikkaa, mutta en tiedä löytyykö teidän joukosta niin montaa savi-intoilijaa Helsingistä?

Olen tottakai ollut aivan intona näistä lämpimistä keleistä ja kuinka outo fiilis olla öisin kuumissaan ilman peittoa, varsinkin kun edes ilmalämpöpumppu ei ole päällä. Raahaan aina aamuisin kasvit ja yrtit pihalle chillaamaan. Tein joskus aikanaan Jkl-vuosina chileilleni niin päivittäin toukokuusta lähtien ja ”ulkoilu” kyllä näkyi nopeasti kasvien kunnossa, sekä sadossa. Nyt tänä vuonna en ehdi enää itse istuttamaan chilin taimia, mutta ostimme tosiaan yhden valmiin taimen ja haluaisin käydä vielä hakemassa pari lisää. Se on ihan parasta kun saa pakkasen täyteen itse kasvatettuja chilejä.

Nyt syödään pienen herran kanssa vatsat täyteen meidän yhteistä lempparia uunifetapastaa! Palataan 🙂

 

Kuvat Jutta

 

8 vastausta artikkeliin “Randomit tältä viikolta x 5”

  1. Koiriin liittyvät postaukset kiinnostaisi! Sun koirat ei ole vilahdelleet blogissa enää aikoihin, joten olisi kiva itsekin koiranomistajana lukea jotain niihin liittyvää. Miten muutto ja lapsi vaikutti niihin tms.

    1. Kiitos ideasta! päivittelen hauvoista enemmän ig storiesiin, tuntuu niiden lähtevän aina karkuun kun otan kameran 😀 Yritän siis päivitellä hauvakuulumisia enemmän 🙂

  2. Voih, matkakuume täälläkin vaikka juuri palattiin reissusta! Näillä näkymin meilläkin seuraava reissu vasta syksyllä (miksi vuosilomia on niin vähän!). Seychellit on kyllä jotain niin mieletöntä! Tehtiin sinne nyt toinen reissumme, ja miehen kanssa suunniteltiin että otetaan aivan vakkarikohteeksi. Eläkkeelläkin sitten vuosittain Seykkärit kutsuu 😀 Toivottavasti sinäkin pääset viimeistään syksyllä taas toteuttamaan matkahaaveita 🙂

  3. Koirien kuvat kiinnostaisi! Ja Yleensäkin kuvat ihan tavallisesta arjesta 🙂

    1. Kiitos ideasta! Yritän tehdä koirista postausta. IG storiesiin kuvailen niitä enemmän, tuntuu että hauvat lähtevät heti karkuun kun kaivan järkkärin 😀

  4. Keramiikkakurssi kiinnostaisi minuakin. Helsinkiin vaan on niin pitkä matka..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.