DIY: Helpot ja ekologiset tiskirätit neuloen

Noniin! Sain eilen vihdoin ja viimein kuvattua nämä neulomani tiskirätit, joista toinen valmistui vihdoinkin pari päivää sitten. Kieltämättä hieman naurattaa ajatus, että jaan täällä nykyään ohjeita tiskirätteihin, mutta hei! Nämä ovat niitä pieniä, mutta ehdottomasti sitäkin tärkeämpiä juttuja.

Olen todennut, että tiskirätit ovat ainakin meidän taloudessa niitä, joita saa jatkuvasti olla vaihtamassa uuteen. Usein rätti tekisi mieli heittää menemään jo reilun viikon käytön jälkeen ja tästä syystä päätinkin kokeilla kestävämpää rättiä, jonka voi pestä myös koneessa. Valitettavasti en voi vielä sanoa käyttökokemuksia kuin ihan parin päivän ajalta, mutta ainakin hyvin pyyhkii näillä ;D Olen kuullut, että tämmöiset kestäisivät käyttöä jopa pari vuotta! Kun tekee kotiin 2-3 rättiä, on aina yksi puhtaana silloin kun on toisen pyykkivuoro.


Tässäpä äärimmäisen helppo ohje kahteen erilaiseen neulottuun tiskirättiin. Jos neulomisen harjoittelu kiinnostaa, ovat nämä myös helppo keino harjoitella. Varsinkin tuon harmaan rätin ohje on niin yksinkertainen, että jopa nolotti jakaa se täällä ohjeena, heh. Pinkin rätin kuvioinnin bongasin tästä ohjeesta. Nämä voi valmistaa toki myös virkaten, jos se on mieluisampaa hommaa.

Mitä tarvitset? 3,5mm puikot (itselläni esimerkiksi nämä bambusta valmistetut), Tilda Bamboo bambu-puuvillalankaa ja viimeistelyyn 3mm virkkuukoukku. Yhteen rättiin menee noin reilu puolikas lankakerä. Nyt seuraavaksi täytyy kokeilla, että saako jämälangoista vielä toiset rätit, vai käytänkö langat muihin töihin 🙂

Harmaa rätti: Luo 60 silmukkaa. Neulo edestakaisin ainaoikeaa, kunnes työ on noin 23 cm mittainen. Päättele silmukat löyhästi viimeistä lukuunottamatta, jatka viimeisestä silmukasta virkkaamalla kiinteää silmukkaa ympäri työn resoriksi. Päättele. Työn mitat: 23×23 cm.

Pinkki rätti: Luo 58 silmukkaa. Neulo 1o 1n-mallilla neljän kerroksen verran ja vaihda seuraavan neljän kerroksen ajaksi 1n 1o-malliin, eli neulo jokatoinen neljän kerroksen erä 1o 1n ja jokatoinen 1n 1o. Näin saat syntymään tuon kuvion. Jatka tätä, kunnes työn pituus on noin 22cm. Päättele silmukat löyhästi viimeistä lukuunottamatta, jatka viimeisestä silmukasta virkkaamalla kiinteää silmukkaa ympäri työn resoriksi. Päättele. Työn mitat: 20x22cm.

Lähteekö tämä teilläkin kokeiluun?

 

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

8 vastausta artikkeliin “DIY: Helpot ja ekologiset tiskirätit neuloen”

  1. Haha mä just innostuin kun mainitsit muutama päivä sitten että tulet jakamaan tiskirätti-ohjeen xD Sun inspiroimana musta on tullut taas 15 vuoden tauon jälkeen ihan himo kutoja, kokoajan joku työ meneillään ja tää on ihan parasta tekemistä vaikka illalla kun kattoo sarjoja. Eli kiitoksia inspiksestä 🙂

  2. Ovatpa somia! Kuva, että olet vaihtanut kestoliinoihin <3 Meillä ne ovat olleet käytössä pitkään, kestävät ainakin tuon pari vuotta ja paranevat vanhetessaan! Osa on tehty juuri bambusekoitelangasta ja viimeisimmät tein kaapissa hillotuista puuvillalankojen lopuista.

    1. Hei wau! Olipas kiva kuulla noin hyviä kokemuksia 🙂 Innolla kyllä lähden näitä käyttämään! Näihin saa helposti käytettyä juuri jämälankoja!

  3. Mulla on olleet vanhimmat noin 10v. käytössä ja hyvin pyyhkii edelleen. 😀

Vastaa käyttäjälle ida ihana Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.