Eniten inspiroi: Elämä ja miksi kiire on ansa?

Kuluneina viikkoina ja kuukausina olen taas vaihteeksi pohtinut sitä, että mitä oikein haluan elämältä, noin pitkällä tähtäimellä? Jos aikaisemmin alkoi tämän kysymyksen kuultuaan latoa pitkää listaa asioista, joita haluaa saavuttaa tai omistaa, on tuo lista nykyään melko yksinkertainen: Olla onnellinen, tyytyväinen, terve ja elää mahdollisimman tasapainoista elämää. Mitä muuta sitä loppupeleissä tarvitsisi, noin oikeasti? Juuri tällä hetkellä arvostan eniten arjen joustavuutta, vapautta ja sitä ettei arki vie liikaa voimavaroja esimerkiksi äitiydeltä.

Itseasiassa nykyään jopa nolottaa ajatella olleeni aivan liian pitkään juuri se kiireeseen tuudittautuja, jopa sillä kehuskelija. Kiireessä ei nimittäin ole mitään kehuttavaa, jos minulta kysyy. Harmillista on, että usein tämän oivaltamiseen tarvitaan juuri se seinä, joka pitkässä juoksussa väistämättä tulee vastaan. Nykyään jos toisen vastaus kysymykseen ”mitä kuuluu?”, on pelkkää kiireestä jauhamista, tulee ainakin minulle automaattisesti fiilis siitä, etten edes halua kuulla enempää, koska kiireen toistelu on vuorovaikutuksessa ehkä suurin EVVK ikinä. Ketään ei oikeasti kiinnosta kuulla kiireestä, vaan siitä mitä ihan oikeasti kuuluu, siellä ainaisen kiireen takana? Nykyään voi aivan jokainen olla kiireinen (ja varmasti onkin), jos vain asennoituu niin.

Olen itse jo pitkään pyrkinyt siihen, että kun tekisi mieli vetää esiin kiire-kortti, yksinkertaisesti keksin jotain muuta. Jos pitäisi sanoa oma tiivistetty ajatukseni kiireestä juuri nyt, kuuluisi se näin: Kiire on yksi suurimmista uhista tulevaisuudelle, niin työelämän kuin terveydenkin suhteen. Jos työelämän riskit olivat ennen vanhaan fyysisiä, ovat ne nykyään enemmänkin psyykkisiä, joka näkyy myös tilastoissa listana oireista tai terveysongelmista, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän työelämän muutokseen. Multitasking, tehostaminen ja jatkuva kiire. Onko tässä enää mitään järkeä? Jollain tapaa on jopa sairas ajatus, kuinka yhteiskunta ja koko tämä nykypäivän ”nopea maailma” on luonut kiireestä sen tavoitellun tilan, jolloin olet jotain. Kun on kiire, teet varmasti tärkeitä asioita ja olet tärkeä. On suotavaa olla kiireinen, koska on luotu mielikuva, jossa kiire on hyvä asia. Paitsi hetkinen, kenen mittapuulla? Kuinka pitkään ihmiset edes voivat kilpailla tehokkuudellaan koneita tai tekoälyä vastaan? Mutta juttuhan on se, että niin kauan kun henkilöstöresursseja käyttäviä toimintoja ei voida automatisoida, viedään ne kyllä äärimmilleen. Ei ihmisiä ole luotu huipputehokkaaksi tietokoneeksi, joten miksi meiltä vaaditaan samanlaista suorityskykyä? Tehokkuus on korvannut inhimillisyyden ja loppupeleissä vain ROI merkkaa jotain. Mikä on reaktiosi kun olet käyttänyt koko elämäsi kiireelle ja ollaksesi yhä tehokkaampi vain herätäksesi huomisen todellisuuteen, jossa sinut korvataan koneella ja sanotaan heippa? Nykyään näen sen niin selvänä. Kiire on yksi suuri ansa ja sen koristelu upeana, tavoiteltavana tilana yksi suuri illuusio.

Olin pitkään itse pahimman sortin ”joojoo, mä hoidan”-tyyppi. Se, joka jää ylitöihin useana päivänä viikossa, koska on kivaa olla kiireinen ja se suorittajatyyppi, joka ei koskaan sano ei töille. Monissa työyhteisöissä ei katsota hyvällä sitä, että sanotaan ei tai kieltäydytään ylimääräisistä jutuista. Kun olet työurasi alkutaipaleella, voidaan ei helposti mieltää vastahakoisuudeksi tai laiskuudeksi, tottakai kieltäytyminen pelottaa. Liike-elämässä arvostetaan juuri sitä tehokkuutta ja ylin johto haluaa sen avulla lisää tuottoja, tottakai. Mitä olen itse nähnyt työurani aikana on, että pahimmassa tapauksessa ne kiireiset joojoo-tyypit jäävät junnaamaan paikallaan työkuormaa puurtaen, samalla kun ohi jyräävät juuri ne ei-kiireiset tyypit, jotka kyllä tuntevat oman arvonsa ja osaavat priorisoida. Ja tiedättekö, jokaisen tulisi tietää oman aikansa arvo ja olla sen suhteen juuri se, joka osaa tarvittaessa sanoa ei. Useimmiten ne ei-kiireiset tyypit ovat niitä, jotka jakavat juuri niitä lisähommia tyypeille, jotka eivät kieltäydy mistään. Ristiriitaista?

Kun mietin nyt jälkeenpäin 12 tunnin työpäiviä vuosien taakse, mietin vain, että mitä noista käytetyistä tunneista, viikoista tai kuukausista on jäänyt käteen? Tilille pompsahti ehkä muutama satanen lisää, mutta noin muuten: Ei kyllä mitään. Entäs jos olisin jatkanut samaa kymmenen vuotta putkeen, mitä elämässä olisikaan mennyt ohi vain sen vuoksi, että olin kiireinen? Nykyään nimittäin eniten inspiroi elämä, ei kiire. Ei kenenkään kuulu tehdä kymmenen tunnin työpäiviä, saati sitten jaksaa sitä. Lukea työsähköposteja vapaa-ajalla tai osallistua ammatilliseen keskusteluun työminällään omalla ajallaan. Työelämä on nimittäin yhä enemmän ujuttautunut myös työelämän ulkopuolelle, joka hetki pitäisi olla valmiina vetämään päälle työrooli. Less is more, mutta miten päästäisiin siihen mielentilaan? Kiirettä riittää tasan niin kauan kun jaksetaan olla kiireisiä.

Toki satunnainen kiire voi joltain osin olla myös hyvä asia ja pieni kiire jopa suorituskykyä nostava seikka. Myös kiirettä on erilaista, mutta ei ketään ole luotu olemaan kiireinen, jatkuvasti. Oma mielipiteeni on, ettei kiireessä ole mitään kehuttavaa. Aikaansaava voi myös olla muilla keinoilla ja mielestäni jatkuva kiire on automaattinen hälytysmerkki siitä, että jotain on pielessä. Liittyi se sitten ajanhallintaan, pelkoon sanoa ei tai yksinkertaisesti jonkin tyhjiön, kuten yksinäisyyden pakenemiseen. En itse ainakaan halua olla tunnettu siitä, että teen eniten delegoituja hommia, vaan ennemmin se, joka oikeasti saa asioita aikaan, kykenee ideoimaan, osaa priorisoida asioita terveellä järjellä ja ennen kaikkea; On tarpeeksi itsekäs pitääkseen itsestään huolta. Kun keskittyy kiireeseen, vilahtaa se oikea elämä helposti vauhdilla ohi, eikä hukattuja hetkiä tai menetettyä aikaa valitettavasti vielä nykytieteen puitteissa saa takaisin. Kuinka siis tahdot itse käyttää oman aikasi?

 

Haastan teidät sanomaan ei kiireelle, edes joskus. Seuraavan kerran kun ystäväsi kysyy kuulumisiasi ja tekisi mieli päivitellä kiireestä, kerro jotain muuta! Palkitsevimpia juttuja, joita olet viime viikkoina kokenut, uudesta harrastuksesta tai hitaista arkiaamuista. Keskustelun kulku voi yllättää 🙂

Ahdistaako teitä kiire tai paine riittävästä tehokkuudesta?

 

Kuvat Jutta

 

8 vastausta artikkeliin “Eniten inspiroi: Elämä ja miksi kiire on ansa?”

  1. Hyvä kirjoitus ! Mua myös ahdistaa jatkuva kiire joka on muuten myös pahin inspiraation tappaja. En tiedä onko tämä myös jotenkin kulttuuriin sidonnainen asia, koska silloin kun asuin Suomessa oli minulla myös sellainen mentaliteetti että kiire olisi jotenkin tavoiteltava olotila. Toki olin sillon myös paljon nuorempi. Muutin Australiaan 22-vuotiaana ja yksi havainto minkä tein siellä oli että kukaan ei jauhanut kiireestä eikä oikeastaan töistä ollenkaan vapaa-ajalla mikä oli supervirkistävää.

    Joku aika sitten olin postissa jonossa ja edessäni asioi vanha nainen, joka pahoitteli minulle hitautttaan. Vastasin tähän vaan että ei hätää ei mulla ole mikään kiire mihinkään johon hän totesi, että onpa harvinaista että nuori ihminen sanoo noin. Musta tää oli jotenkin surullista, mutta myös silmiä avaava kohtaaminen ja tajusin että kiireiseltä ihmiseltä menee usein ehkä elämä ihan ohi koska kokoajan vaan jatkuva stressi päällä.

    1. Kiitos! Ja olen täysin samaa mieltä kanssasi! Nimenomaan Suomessa törmää erityisesti kiireeseen. Todella pysäyttävä ja samalla surullinen tuo kertomasi Posti-keikka, mutta täysin totta 🙁 Juuri jo nuoret ovat nykyään todella kiireisiä, joka on hälyttävää. On itse ollut helpottavaa herätä tähän ”kiireettömyyteen” 🙂 Kivaa viikkoa!

  2. Olipa mahtavan hyvä kirjoitus! Antoi kyllä paljon mietittävää itse kullekin. Pitää ajatella omaa terveyttään ja hyvää oloa niin samalla vaikuttaa läheisten hyvinvointiin. Olin juuri tyttäreni kanssa vajaan viikon kiireettömällä lomalla missä ei ollut kiirettä mihinkään ja sai nukkua pitkään ja tehdä mitä sillä hetkellä halusi ja jaksoi. Oli tosi rentouttavaa vaan olla, syödä ja jutella ilman etukäteistä ohjelmaa ja suunnitelmia. Oli terapeuttinen loma molemmille. Nyt suunnitellaan jo toista samanlaista olo lomaa jossain kauniissa ja rentouttavassa ympäristössä.

  3. Hieno teksti!! Tuo oli kyllä niin hyvin sanottu, että kiireessä ei ole mitään kehuttavaa! Tuntuu, että nykyään tyypillinen ja hyväksyttävä vastaus mitä kuuluu -kysymykseen on kiirettä, ja seuraavaksi kuuluu ladella mistä kaikista syistä. Minusta sen että on koko ajan liian kiire ei pitäisi olla ok tai normitila. Eikä sitä ainakaan kuuluisi ihailla, vaan kysyä läheiseltä, miten jaksat, voinko auttaa, miten löytyisi keinoja purkaa kiirettäsi.
    Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta ja mukavia kesäpäiviä!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Kiva jos tykkäsit! Joo, huoh! Sen kerran kun näkee kavereita, olisi mukava kuulla jostain muusta kuin kiireestä. Nykyään kun loppupeleissä näkee ihmisiä paljon harvemmin kun tulee ennemmin viestiteltyä Whatsapissa ja Instassa. Kiitos kommentistasi ja ihanaa viikkoa! 🙂

  4. Hieno ja herättelevä kirjoitus!

    Olen itse yrittäjäperheestä, jossa kiire on jatkuvasti läsnä. Työt ulottuvat ainakin arkisin aina kotiin ja päivät ovat ympäripyöreitä. Siis todella ympäripyöreitä, aamulla lähdetään ja illalla jatketaan vielä sähköpostien purkuja nukkumaanmenoon. Onko tuossa sitten mitään järkeä… Siinä suhteessa olen itse onnellinen ja osaan laittaa ”oman kiireen” perspektiiviin, että tavan työntekijänä oma työurakkana ei tunnu raskaalta. Menen töihin, teen hommani ja lähden kotiin. Siinä se. En mieti työasioita juuri vapaa-ajalla.

    1. Kiitos! Mukava jos tykkäsit 🙂 Toisaalta tunnistan itsekin yrittäjänä tuon, koska työ on usein läsnä ja sähköposteja lukee välillä iltaisinkin, mutta olen pyrkinyt kuitenkin selkeisiin rajoihin työn ja vapaa-ajan suhteen. Ja sitten toisaalta luopumaan siitä ”kiireestä”, vaikka olisikin hommaa, niin asennoituessa toisin ei edes tunnu kiireiseltä! Mutta ymmärrän täysin pointtisi 🙂 Ei vapaa-ajalla todellakaan täyty miettiä työasioita! Aurinkoista viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.