Terassin uusi ilme minibudjetilla

Kerroinhan saaneeni sunnuntaina terassin jotenkuten valmiiksi ja sen jälkeen onkin tullut aika reippaasti vietettyä aikaa siellä hengaillen! Ajattelin ensin, että joudumme ostamaan kamalasti uutta kalustaaksemme terassia nyt ruokailuryhmän siirryttyä varastoon, mutta suureksi yllätykseksemme emme sittenkään. Uskokaa tai älkää, mutta taidan tykätä terassista juuri näin: Varsin yksinkertaisena ja varaston jämätavaroilla sisustettuna. Mietin alkuun, että olisin tilannut terdelle sen hehkuttamani juuttimaton, mutta sitten muistin tuon varastossa lojuvan räsymaton, joka pääsi nyt sitten ensin tilapäisratkaisuksi ulos, mutta tykästyinkin tuohon niin, etten välttämättä edes halua toista mattoa 🙂 Mutta sen rottinkisen sohvan ostan tuohon aivan varmasti jos vain tulee hyvä vastaan, haha.

Ystäväni äiti teki minulle viime kesänä tuon betoniruukun lahjaksi ja olen ihan rakastunut siihen! Välitin jo viestiä, että ostan lisää noita jos tämä vain jaksaa tehdä 😀

Ja juu, terassimme ei tosiaan ole suoraan mistään sisustuslehdestä, mutta emme ole semmoista lopputulosta hakeneetkaan, hehe. Olemme hurjan tyytyväisiä näin! Tämän kesän projektini on edistää tuota kasvimaa-juttua, mutta viimeistään ensi kesän fiksata meidän nurmikkoa, joka on aivan kamalassa kunnossa, enkä siitä syystä sitä kehtaa edes kuvata. No, asia kerrallaan. Jos joku on teetättänyt uuden nurmikon asennuksen tai uudelleen kylvämisen jollain asiantuntijalla, otetaan ehdottomasti suosituksia vastaan!

Eräs asia, joka täytyy kylläkin vielä hommata tuonne on jokin matala pöytä. Ja se köynösvalo, josta mainitsin viikonloppuna. Tällä hetkellä ajaa pöydän asemaa kaksi päällekkäin pinottua muovista leipäkoria, joita en kehdannut ottaa mukaan kuviin, hehe. Mietittiin jo, että jos tekisi eurolavasta jonkun kivan pöydän tuonne? Mietittiin lavoista tehtyä sänkyä joskus aikoinaan varmaan vuosia, muttei tullut aikaiseksi koskaan sitten semmoista väkertää.

Ja tosiaan, muutama uusi juttu tuli tosiaan tuohon ostettua, joten aivan nollabudjetilla ei päästy. Tuo ostamani punottu riipputuoli / keinu asennettiin vihdoin viikonloppuna ja vitsi se on kiva! Aivan ihana köllötellä ja ihmetellä tuossa riippuessa. Tekisi mieli ostaa toinen, haha. Keinu on tosiaan tämä. Näköjään tuo valkoinen oli loppu, mutta olisin itseasiassa mielummin ottanut juuri tuon luonnonvärisen. Jos riipputuolit kiinnostaa, niin kurkatkaa ihmeessä myös tämä uutuus! Aivan ihana 🙂

Tuon korkean hyllyn löysin Kierrätyskeskuksesta 15 eurolla ja maalasin kukkahyllyksi jämämaaleilla, joita meille oli jäänyt seinien maalaamisesta. Yhden hyllyn irrotin tuosta välistä, koska muuten eivät korkeimmat kasvit olisi mahtuneet hyllylle. Tuon viereisen lavavirityksen ja sen käyttötarkoituksen esittelen myöhemmin, kunhan pääsemme tositoimiin sen kanssa!

Olen aurinkotuoli-ihminen 4life ja ehkä huomaattekin, että tuo taitettava aurinkotuolini alkaa olla melkoisen kulunut näiden pian neljän kesän jälkeen. Ostin tuon aikanaan Ikeasta kun asuimme Käpylässä. Olin tuolloin raskaana ja raahasin aurinkotuolin tuona keväänä 2016 helleallon aikana varastosta meidän kerrostalon takapihalle jokaikinen päivä 😀 Siitä saakka olen ollut liimautuneena tuohon enemmän tai vähemmän. Luen, neulon ja ihan vain ihmettelen siinä istuen, hehe. Ostaisin meille toisen samanlaisen, mutta ilmeisesti nuo on vedetty pois myynnistä, eikä enää löydy Ikeasta. Joten edelleen ostetaan jos teiltä löytyy moinen käyttämättömänä!

 

Mitäs tykkäätte meidän budjetti-terassista?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

6 vastausta artikkeliin “Terassin uusi ilme minibudjetilla”

  1. Kiva ilme terassilla, haaveilen myös riipputuolista. Meillä tosin on avoterassi, jossa osittainen markiisi, joten ei vaan ole kiinnityspaikkaa, harmi.

    Onko teidän nurmikolla paljon täytettävää, kuoppia tms muokattavaa? Meillä poistettiin ylimääräisiä pensaita, kaivettiin sadevesiputkia yms, mutta niihin ja muualle nurmialueelle lisättiin vain multaa, kalkkia ja kylvettiin nurmikko, hyvin alkoi kasvaa jo samana kesänä. Eli jos nurmen kasvu vain vaatii piristystä, niin lisäisin nykyisen nurmikon päälle vain lisää multaa, kalkkia ja nurmensiementä. Näin esim. äitini sai enimmät voikukat pois ja nurmikko kasvaa entistä ehompana. Voikukat ei ilmeisesti viihdy niin kalkitussa maaperässä..

    1. Hei kiitos vinkistä! On siis jonkin verran kuoppia ja kaikenlaisia ihme kaljuja läikkiä, lisäksi meidän naapurin kuusirivistö, joka ulottuu myös meidän tontille, on jotenkin hankaloittanut minkään kasvua sillä alueella… :/ Täytyy kyllä keksiä joku ratkaisu, vaikka juuri tuommoinen multaoperaatio 🙂 Ja hei semmoisia riippukeinuja löytyy ainakin nykyään telineen kera, eli ei tarvitse kiinnittää kattoon tai mihinkään, jos se siis edes jollain tasolla korvaisi riipputuoli-haaveita 🙂

  2. Meillä on kaksi tuollaista tuolia tarpeettomina varastossa. Ei ole kauheasti käytetty, mutta muistaakseni rungot ovat hiukan tummuneet, kankaat on hyvässä kunnossa. Saa hakea ilmaiseksi jos vaan kelpaa.

Vastaa käyttäjälle taya Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.