Jyväskylä-viikonlopun kohokohdat

Yhteistyössä Hotelli Verso

Sen jälkeen kun muutin Jyväskylästä Helsinkiin lähes 8 (!!) vuotta sitten, ovat visiittini Jyväskylään laskettavissa yhden käden sormilla. Niin kauan olen ollut lähdössä Jyväskylään ”ihan lähiaikoina”, mutta homma on jotenkin aina jäänyt. Keväällä laitoin kuitenkin Jyväskylässä asuvalle ystävälleni viestiä, että haluaisin tulla pitkästä aikaa käymään ja nähdä taas kunnolla, edellisestä kerrasta kun oli liian pitkään. Aloimme kartoittaa sopivaa ajankohtaa meidän tyttöjen Jkl-viikonlopulle, joka osuikin nyt mitä parhaimpaan ajankohtaan alkukesälle. Kesän aikana aion ehdottomasti käydä vielä toistamiseen ja ottaa pojan mukaan!

Heh, yläasteella ja lukiossa asuin muuten noiden vastapäisen korkeiden talojen välisessä rivitalo-osuudessa heti sillan vieressä oikealla. Miten onkaan, ettei oman ikkunan esteetöntä järvimaisemaa oikein osannut tuolloin arvostaa…? 20 metriä kotiovelta rantaan, melkoinen harvinaisuus nimittäin Helsingissä!

Jyväskylä on ehdottomasti aivan huikea kotimaan kesäkohteena ja haluan itse parhaani mukaan suositella omaa entistä kotikaupunkiani vaihtoehtona kesämatkailulle. Jos etsit rentoa meininkiä, monipuolisia nähtävyyksiä, urbaania kaupunkikulttuuria ja mukavia ihmisiä, voi Jyväskylä olla juuri sinua varten. Mikä Jyväskylässä on mielestäni parasta on se, kuinka helppoa paikasta toiseen on liikkua ja tietynlainen stressittömyys. Elämä Jyväskylässä on oikeasti todella easy going ja sieltä löytyy melkeinpä kaikki, mitä kesälomareissultaan kaipaa. Vesistöä, aktiviteetteja, liuta terasseja, ravintoloita ja kauniit maisemat.

Olin yllättynyt myös siitä, kuinka paljon sain teiltä Jkl-aiheisia viestejä IG Storieseihin! Ilmeisesti Jyväskylä koskettaa ja toisaalta kiinnostaa monia. Moni kertoikin, että tuli kamala ikävä vanhaan kotikaupunkiin tai ihmiset, jotka eivät olleet koskaan käyneet Jyväskylässä, hämmästyivät maisemisen kauneudesta. Ja niin, lähtekää ehdottomasti piipahtamaan. Kesä on vielä parhainta aikaa käydä kaupungissa, Jyväskylästä löytyy ehdottomasti kulttuuria ja sielua 🙂

Nyt sitten Jyväskylä-viikonlopun kohokohtiin ja paikkoja, joita suosittelen katsastamaan kaupungissa vieraillessanne:

 

Ihan ensimmäisenä hotellini, urbaani kaupunkihotelli Verso, joka avasi ovensa Kauppakadulle, kaupungin keskeisimmälle paikalle noin pari vuotta takaperin. Samaisessa kiinteistössä on aikaisemmin ollut Sokos Hotel Jyväshovi (siis oikeasti jo kauan ennenkö synnyin), joten uudet tuulet olivat ehkä toivottujakin. Kun kerroin viikonlopun aikana ystävilleni, että missä yövyn, olivat kommentit aina ”wau, se on kyllä todella loistava hotelli” ja allekirjoitan itse täysin. Hotelli on siis saanut erinomaisen vastaanoton myös paikallisten keskuudessa. Kysyin aikaisemmin keväällä ystävältäni hotellisuosituksia Jyväskylään, koska näiden kaikkien vuosien jälkeen olin itse hieman pihalla tarjonnasta ja hänen ehdoton suosituksensa oli juurikin Verso.

Verso kuuluu arvostettuun Yöpuu-ketjuun, kuten myös legendaarinen Boutique Hotel Yöpuu ja ravintola Pöllövaari. Olinkin todella innoissani kun Verso lähti kanssani yhteistyöhön tämän tyttöjen Jkl-viikonlopun tiimoilta! Tämä taisi olla muuten ensimmäinen kerta ikinä kun yövyn Jyväskylässä hotellissa ja täytyy todeta, että kaupungista sai aivan uudella tavalla irti näin ”turistin silmin”, vaikka onhan kaupunki muuttunut melkoisesti muutenkin tässä ihan parinkin vuoden aikana.

Erityisplussat Versossa:

Ehdottomasti Jyväskylän paras sijainti aivan kaupungin ytimessä Kauppakadulla.

Todella ystävällinen ja toimiva palvelu.

Kilpailukykyiset hinnat. Vertailin eilen huvikseni Jyväskylän hotellitarjontaa ja noin hinnankin puolesta voin ehdottomasti suositella Versoa lämpimästi, keskeinen sijainti on jo itsessään melkoinen valttikortti.

Upea persoonallinen, urbaani skandi-sisustus. Ehdottomasti yksi kauneimmista hotelleista, joissa olen Suomessa yöpynyt.

Aamiainen on täysi kymppi! Itseasiassa moni kaverini mainitsi juuri Verson aamiaisen, joka oli juuri niin loistava, kuin mitä kerrottiin. Yön yli haudutettua ohrapuuroa (lemppari!), karjalanpiirakoita, tuorepuuroa, marjoja, useita eri kahvilaatuja, kattava juusto- ja leikkelevalikoima.. Ah! Parhaita ikinä syömiäni hotellin aamupaloja ehdottomasti. Jos asuisin Jyväskylässä, kävisin jo pelkästään aamiaisen vuoksi. Ja hei, aamiaisella voi muuten piipahtaa, vaikkei olisikaan hotellin asiakas 🙂

Verso muuten lainaa myös asiakkailleen Jopo-pyöriä käyttöön ja me lähdimmekin eilen ajelemaan niillä ympäri kaupunkia 🙂

Jyväskylän satama. Lähivuosina on satama käynyt läpi melkoisen mullistuksen ja onkin nykyään suosittu hengailupaikka. Ravintoloita, vesiaktiviteetteja, muuten vain kauniita järvimaisemia ja nurmikenttää piknikkeilyyn, tätä kaikkea tarjoaa Jyväskylän satama. Viimeisenä päivänä lounastimme konttiravintola Mortonissa, joka oli aivan huippu ja jonon perusteella myös melkoisen suosittu. Itse söin kasvisburgerin, joka oli aivan mieletön! Täytyy mennä toistekin 🙂

Jyväsjärven ja rantaraitin tuntumasta löytyy ravintolan lisäksi muitakin aktiviteetteja. Veneilyä, Gr8wake- wakeboardrata ja hyvät mahdollisuudet vaikkapa pyöräilyyn tai lenkkeilyyn. Oma vakiolenkkini meni muuten aikoinaan juurikin Jyväsjärven ympäri, aivan parasta! Talvisin käydään Jyväsjärven jäällä luistelemassa, ainakin aikanaan aurattiin jäälle aina pitkän matkan luistelurata.

Harju. Harjun portaat ja pururadat ovat urheilijoiden suosiossa, mutta Harjun huipulle kannattaa kavuta myös näköalojen vuoksi. Harjun portaiden yltä on nimittäin todella upeat maisemat kaupunkiin ja Jyväsjärvelle! Myös Vesitorni on näkemisen arvoinen.

Sohwi. Todella legendaarinen rokkihenkinen ravintola ja illanviettopaikka Jyväskylän yläkaupungissa, joka tarjoilee ruokaa vähän gastro pub-hengessä. Sohwi perustettiin 60-luvun lopulla ja on edelleen aivan yhtä suosittu, kuin menneinä vuosina. Yläkaupunki, eli Kauppakadun alkupää on ainakin omissa silmissäni ”perinteistä Jyväskylää”, joka on vuosien saatossa pysynyt aivan samanlaisena kuin aina ennenkin ja on mielestäni aikalailla ”Jyväskylän Kallio”.

Tourujoki. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsee Tourujoki, jonka upea luontopolku tuli lapsena ja nuorena itselleni varsin tutuksi. Tunnelma on kun siirtyisi kaupungista kertaheitolla keskelle ei-mitään, suorastaan viidakkomaisemiin. Jos luonto kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti katsastamaan luontopolun vaikkapa viikonloppukävelyllä.

Lähimmät uimarannat löytyvät keskustasta katsoen Alban rannassa (Jyväsjärvi) ja Tuomiojärvellä, molemmat näistä ovat suosittuja rantoja. Itse rakastin aikoinaan käydä uimassa myös Laajavuoren vuorilammessa, jossa olisin halunnut käydä nytkin, jos aika olisi riittänyt. Alunperin piti meidän mennä testaamaan myös Laajiksen seikkailurata, jota ystäväni kehui, mutta jätimme ukkos-varoituksen vuoksi väliin.

Terassikulttuuri kukoistaa Jyväskylässä kesäisin ja Kauppakadun varrelta löytyykin reippaasti valinnanvaraa. Uskokaa tai älkää, mutta ilmeisesti hieman helteestä höpsähtäneenä kävi niin, että istuin perjantaina parin ystävän kanssa terassilla yhteen asti. Siis minä. Niin, ja sitten uudestaan lauantaina. Vesilinjalla kylläkin, mutta kuinka siistiä! Me istuimme molempina päivinä Kauppakadulla Revolutionin ja Vennin terassilla, jotka tarjoilevat molemmat myös ruokaa. Jos erilainen meininki kiinnostaa, kannattaa myös katsatsaa sataman laivaterassit.

Lauantaina söimme kolmen ruokalajin illallisen Verso Baari ja Keittiössä, joka on aivan lähiviikkoina avattu ravintola Hotelli Verson yhteydessä. Keittiö panostaa tuoreisiin ja ekologisiin raaka-aineisiin, ruoat valmistetaan alusta saakka artesaanityylisesti käsityönä. Ruokalista tarjoaa monipuolisesti niin kasvis-, liha-, kuin kalaruokia, annosten hinnat ovat lisäksi varsin kohtuullisia. Totesimme ystäväni kanssa, että juuri tämmöistä ravintolaa on Jyväskylään kaivattukin. Oikeasti hyvää ruokaa, kohtuullisin hinnoin ja äärimmäisen kauniissa miljöössä. Ravintolan sisustus oli nimittäin aivan mieletön!

Itse söin alkupalaksi marinoitua lohta fenkolilla ja sinapilla, pääruoaksi lemppariani lohikeittoa (koska en osannut päättää sen ja kauden kalan välillä) ja jälkiruoaksi raparperi-valkosuklaa-kauraherkun, joka oli myöskin aivan mielettömän hyvää. Ehdoton suositus Verso Baari & Keittiölle!

Nyt alan suunnitella seuraavaa reissua Jyväskylään, koska vielä jäi aivan liikaa nähtävää ja paikkoja, joissa olisin halunnut pitkästä aikaa käydä 🙂 Onneksi kesä on vasta edessä! Ja hei, voitteko uskoa, että kaikki nämä postauksessa listaamani paikat ovat kävelyetäisyyden päässä keskustasta!

 

Oliko postauksessa teille tuttuja JKL-juttuja tai onko teillä suunnitteilla kesälomareissua Jyväskylään? 

 

 

3 Replies to “Jyväskylä-viikonlopun kohokohdat”

  1. Seuraavalle reissulle suosittelen varaamaan pöydän joko Figarosta tai vanhasta ja sympaattisesta Kissanviiksistä! Myös Harjun Vesilinna-ravintola on kiva ja sieltä on upeat näköalat, torniinhan pääsee myös ihan vain ihastelemaan maisemiakin. Huomasitko Jyväsjärveä kiertäessänne, että reitin varrelle on tehty useampia paikkoja myös lihaskunnon treenaamiselle? Näitä ulkoilmakuntosaleja ja street work out-pisteitä pitäisi itsekin joskus testata! 🙂 Myös Vaajakosjelta löytyy kivoja maisemapaikkoja ja ihana Naissaaren kahvila! Ja tietysti Pandan tehtaanmyymälä 😀 Kannattaa käydä myös Toivolan vanhalla pihalla, joka on tosi symppis paikka ja sieltä löytyy myös käsityökauppa, josta voisit olla kiinnostunut 🙂

    1. Hehe, mua alkoi jo nolottaa kun oon näin pihalla! Ihan kamalaa, että asuin Jyväskylässä 25v, enkä ole koskaan käynyt Figarossa tai Kissanviiksissä 😀 Ja ei huomattu noita Jyväsjärven treenipaikkoja, hittolainen. Pandan tehtaanmyymälä on ihan paras, siellä olisinkin halunnut käydä ja Naissaari on tosi kaunis, pakko siis tehdä uusi reissu pian 😀 Piti ihan googlata tuo Toivolan vanha piha kun en tiennyt siitäkään, hitto kun olisin tiennyt käydä <3 Kiitos vinkeistä!

  2. Kääk! Mä oon kans muuttanut kohta 8v sitten JKL pois ja olin silloin 25v. Jykylä on kyllä muuttunut entistä parempaan suuntaan, harmi kun tulee Keski-Suomen visiiteillä käytyä niin harvoin keskustassa. Oon monta kertaa suunnitellut käyväni tuolla Toivolan vanhassa pihassa, nyt oikeesti kyllä menen kans käymään siellä lomalla. Ja siis ehdottomasti menen tsekkaa myös sen kivikaupan, mistä vinkkasit IG:ssä 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *