Muuttaisinko pois Helsingistä?

Viikonlopun reissun yhteydessä minulta kyseltiin paljon fiiliksiäni Jyväskylään paluusta ja siitä, että voisinko harkita muuttavani takaisin? Kieltämättä tuo reissu herätti kaikenlaisia tunteita, ennen kaikkea niitä, kuinka kiva kaupunki Jyväskylä onkaan. Vaikka olenkin kokenut oloni Helsingissä viihtyisäksi, en rehellisyyden nimissä kuitenkaan kovin ”kotoisaksi”. Ainakaan samalla tavalla kuin aikanaan Jyväskylässä, vaikka puolensa kaikella. Totesin tässä yksi päivä, etten osaisi kuvitella esimerkiksi osallistuvani Helsinki-päivään, koska jostain syystä en koe täällä semmosta yhteisöllisyyttä tai kuuluvani niin tiiviisti osaksi kaupunkia. Sen sijaan, jyväskyläläisten tapahtumien kanssa oli jotenkin aivan eri juttu. Tätä on oikeastaan vähän hankala selittää.

Helsingissä olet tavallaan osa massaa, harvoin tunnet vastaantulevia ihmisiä ja näin omasta mielestäni on liikkuminen (varsinkin lapsen kanssa) kieltämättä välillä hieman hankalaa, ellet siis asu aivan keskustassa. Meiltä menisi Korkeasaareen julkisilla about tunti, Lauttasaareen toinen tunti, mutta onneksi keskustaan pääsee vajaassa puolessa tunnissa. Ahdistun siitä, jos joudun juna-asemilla liikkumaan vaunujen kanssa hisseillä ja ties mitä erityisreittejä. Täytyy sanoa, että suorastaan jopa kammoan juna- ja metroasemia, nyt lapsen kanssa on tämä ehkä jopa pahentunut, koska on yksinkertaisesti pakko käyttää vaikkapa niitä epämääräisiä hissejä, joita vihaan yli kaiken. Tästä syystä valitsen bussilla matkustamisen yleensä aina lapsen kanssa. Tiedän, olen outo, mutta välillä on tuntunut, että olisi ihanaa omistaa ajokortti vain siksi, ettei täytyisi enää mennä noista epäilyttävistä paikoista, mikä tietysti olisi hullua, koska Helsingissä kuitenkin on äärimmäisen hyvä julkisen liikenteen verkosto.

Juttu lähti vähän raiteiltaan ja ilman muuta tiedostan, etteivät nämä välimatkat ole mitään suurkaupunkeihin verrattuna, mutta Jyväskylässä varttuneena kun tottui siihen, että oikeastaan kaikki on 10 minuutin kävely- tai automatkan päässä. Melkeinpä kaikkialle pääsi kävellen tai pyörällä, harvemmin edes menin mihinkään bussilla. Toki Helsinki on upea kaupunki ja Euroopan mittapuulla todella turvallinenkin, mutta yksi asia täällä on alkanut viime vuosina risomaan. Kaikilla on niin kiire! Muistan kun aiheesta tehtiin joskus Ylen taholta tutkimus, jota itsekin katoin muistaakseni Prisma Studiosta. Kaupunkien keskustoissa mitattiin ihmisten kävelynopeuksia ja mitä hitaampi kävelynopeus oli, sitä pienemmästä kaupungista oli kyse. Eli ihmisillä ei selvästi ollut kiire mihinkään, toisin kuin Helsingin keskustassa, jossa kävelynopeus oli tietysti nopeusmittareilla ykkösenä.

Ja itse niiin tunnistan tämän! Nyt muistelen itsekin eilistä, kun taas kerran hiihdin ihan kamalaa vauhtia asioilla keskustassa niin, ettei ympärillä oleviin asioihin oikein edes ehdi kiinnittää huomiota. Itseasiassa olen yrittänyt huomioida tämän seikan ja ihmetellä enemmän ympärillä olevaa, mutta kyllähän semmoinen kaupungin syke tietyllä tavalla imaisee mukanaan. Kiire on niin pirullisen tarttuvaa. Vaikka yrittäisi kuinka olla se ”ei-kiireinen tyyppi”. Vuosi vuodelta on alkanut yhä enemmän kaipaamaan tietynlaista omaa rauhaa ja sitä, ettei ympärillä olisi semmoista kamalaa kaaosta ja härdelliä. Varmaankin juuri sen vuoksi vietänkin paljon aikaa kotona, täällä oman rauhan keskellä.

Päästyäni ensihämmästyksestäni tämän vuosien JKL-tauon jälkeen, huomasin ettei ihmisillä ollut läheskään niin kiire kaikkialle ja tämän oikeasti aisti jo ilmapiiristäkin. Olin muuten aivan unohtanut, että jyväskyläläiset ovat niin rentoja ja vilpittömiä. Siellä on helppo olla oma itsensä. Nyt kun mietin, niin täytyy todeta, etten ollut Jyväskylässä asuessani koskaan niin stressaantunut kuin Helsingissä. Täällä on ilmapiiri monesti semmoinen, että pitäisi jatkuvasti olla tekemässä jotain, suunnitella viikkoa ja harvemmin ehkä tehdään radikaaleja extempore-juttuja. Mikä myös on nykyään jotenkin surullista, on se kuinka muiden kanssa täytyy sopia tapaamisia kalenterin kera, jopa useiden viikkojen päähän. Vain nähdäkseen jotain ystävää tai kutsuakseen kylään. Mitä kävi sille vanhalle ”Hei nähdäänkö illalla?” tai ”Voinko tulla käymään?”. Koen itsekin etääntyneeni joistakin ihmisistä sen vuoksi, että heillä tuntuu olevan aina niin kiire. Kun ehdotat about viisi kertaa tapaamista ja jokaisella kerralla on kalenteri jo ”täyteen buukattu” seuraavalle kuukaudelle, ei sitä jotenkin  lopulta jaksa edes yrittää, kun koko elämä tuntuu olevan yhtä kalenterin mukaan elämistä. Mikä ilahduttaa itseäni on, se kuinka olen huomannut yhä enemmän vastaavani ihmisille ”ihan milloin tahansa sopii”, tapaamista miettiessä. Enkä nyt tietenkään yleistä, koska olemme kaikki erilaisia. Jos itse valitsen vilinän ja vilskeen sijaan oman kodin rauhan, voi sama tuntua toisesta jopa ahdistavalta.

Tietyllä tavalla totuin ehkäpä juuri maailmanympärysmatkalla pikkukylien rauhaan, jonka jälkeen esimerkiksi Gold Coast oli liikennevaloineen meille melkoinen kulttuurishokki. Uudessa-Seelannissa oleskelimme vain Raglanin ja Waihi Beachin kaltaisissa pienissä kylissä, joissa kiire ei totisesti ollut läsnä. Ultimaalisesta kiireettömyydestä pääsi nauttimaan Ranskan Polynesiassa – toisaalta pitkässä juoksussa ehkä vähän liiankin rauhallisesta. Vaikka reissumme alkoi Los Angelesistä, emme sielläkään yleensä oleskele muualla kuin leppoisissa rantakylissä, jotka eivät juuri hektisyydellään säikäytä. Helppoa ja rauhallista elämää, se on asia jota olen näinä vuoden -parin aikana alkanut yhä enemmän kaipaamaan. Ilman oravanpyörää ja jatkuvaa kalenterin armoilla elämistä. Ja ei, en varmasti ole ainoa näin ajatteleva. Ainakin omassa ystäväpiirissäni on alettu yhä enemmän hakeutua rauhaan ja luonnon äärelle. Sama ilmiö on yleistymään päin myös suuremmassa mittakaavassa. Haetaan rauhaa ja pienempää paikkakuntaa kasvattaa lapsia, vaikkakin vaakakupissa onkin sitten työpaikkojen vähyys kasvukeskusten ulkopuolella. Onneksi kuitenkin etätyöskentely ja työskentelyn rajattomuus ovat hyviä askeleita tätä kohti, yhä useammat voivat tehdän työnsä käytännössä mistä tahansa. Olisiko tästä maakuntien pelastukseksi?

 

Mitä tulee postauksen alkuperäiseen ajatukseen siitä, voisinko muuttaa takaisin Jyväskylään: Periaatteessa, kyllä. Voisin kuvitella, että elämä ehkä olisi tietyiltä osin mielekkäämpää, mutta toki kaikessa on puolensa. Kun on tottunut Helsingin palveluihin ja siihen, että suurin osa ystävistä asuu nykyään täällä, voisi muutto olla pieni shokkikin. Juuri tällä hetkellä en koe muuttoa realistisena, mutta vähän tuli kieltämättä ikävä. Ja heh, nyt lähiaikoina olen jopa haaveillut muutosta Uuteen-Seelantiin! Sielläpä sitä vasta olisi kaukana ystävistä. Olisi ihana järjestää ystävien kanssa joku yhteinen ”joukkopako” maalle ja perustaa oma yhteisö pienempään kaupunkiin, heh 🙂

 

Kumpi viehättää teitä: Pienen kaupungin rauha vai suuren kaupungin vilinä?

 

 

Kuvat Jutta

 

3 Replies to “Muuttaisinko pois Helsingistä?”

  1. Nuorempana (teini-ikaisena ja parikymppisena) oikein unelmoin jossain metropolissa asumisesta, koska kasvoin pienella paikkakunnalla Suomessa. Nykyisin asun Edinburghissa Skotlannissa joka on vakiluvultaan noin Helsingin kokoinen paikka, mutta paljon enemman ”pikkukaupungin” tuntuinen ja pinta-alalta huomattavasti pienempi kuin Helsinki. Ihmiset ovat mun mielesta rennompia ja kiirrettomampia kuin Helsingissa. Kaikki on lahella eika pyoralla liikkuessa tarvitse ikina polkea 20 minuuttia kauempaa vaikka menisi kaupungin laidalle. Tykkaan tosi paljon asua taalla, mutta toisinaan haaveilen pienempaan kaupunkiin muuttamisesta, jossa olisi enemman yhteisollisyyden tuntua. Suuren kaupungin vilina ei oikeastaan innosta ja en haluaisi muuttaa esim. Lontooseen juuri tasta syysta vaikka siella onkin kiva kayda valilla.

    Hyva kirjoitus taas Iines ! Taa sun blogi on just inspiroiva koska arvostat yksinkertaisia asioita etka pintaliitoelamaa niinkuin monet suositut blogit.

    Kivaa viikkoa 🙂

    1. Sama juttu! Sillon ajattelin, ettei Helsingistä ole mihinkään ;D Hyviä pointteja ja juuri tuo yhteisöllisyyden kaipuu on ollut itsellekin se suuri kuoppa. Ja voi kiitos hurjasti <3 🙂 Kivaa viikkoa sinulle myös!

  2. Matkustan usein täältä Länsi-Suomen pikkukaupungista lentokentälle ensin bussilla, joka menee Kamppiin. Sieltä kävelen rautatieaseman lentokenttäjunaan, ja jo tuo kävelymatka Helsingin ytimessä tuntuu pikajuoksulta – sitä vaan automaattisesti alkaa kipittämään niin lujaa kuin vaan ikinäkään pääsee 😀 Helsingin keskusta ei kyllä olisi minunkaan valintani asuinpaikaksi, vaikka siellä onkin kiva joskus pyörähtää.

    Yksi asia, mikä pienemmissä kaupungeissa on plussaa on asumiskulut! Asun hyvin mukavan kokoisessa uudehkossa joenranta-asunnossa, josta maksan kuukaudessa n. 600e. Pk-seudulla tällaisesta saisi maksaa vuokraa vähintään puolet enemmän. Vaikka välillä ahdistaa pikkukaupungin samat naamat, niin jääpä ainakin rahaa säästöön ja näin ollen voi matkustella enemmän 🙂 Miinuspuoli on työmahdollisuuksien vähyys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *