Pala amerikkalaista unelmaa?

Meillä alkaa ensi viikolla pojan kanssa kesäloma ja yritänkin vielä ennen sitä tehdä intensiivisesti rästihommia tämän viikon. Blogi tulee toki päivittymään normaalisti, mutta aikomus on heräillä tarpeeksi ajoissa aamulle tekemään kirjoitusjuttuja. Olen pari viime viikkoa kärsinyt ajoittain kamalasta kirjoitusblokista. Ehkä ahdistavimpia ovat bloggaajana ne päivät kun istut koneen äärellä tyhjä tekstikenttä edessäsi, etkä yksinkertaisesti saa sanoja ja lauseita syntymään.

Kieltämättä olen lähiviikkoina ollut melko poikki, koska meneillään on ollut useampi projekti, jotka ovat vieneet hurjasti aikaa. Yksi omista luonteenpiirteistäni (ja välillä juuri yksi niistä haastavimmista) on nimittäin, että aina kun saan yhden asian päätökseen ja olisi saumaa ottaa hetki rauhallisemmin, keksin heti kaksi uutta ideaa ja ajattelen, että nämä vielä. Toisaalta auttaa tuo piirre eteenpäin ja kehittymään, mutta toisaalta taas uuvuttaa pidemmän päälle. Kieltämättä olen myös ehkä hieman huono olemaan oikeasti ylpeä tekemistäni jutuista ja monesti saatan ajatella asioista vähän liiankin vaatimattomasti. Vaikka kymmenen muuta kehuisivat jotakin asiaa upeaksi, saattaa omassa päässäni pyöriä lähinnä se, että mitä olisin voinut tehdä vieläkin paremmin? Itsekriittisyys ja vaativuus itseään kohtaan ovat ehkä niitä heikkouksia, joita pitäisi parantaa. Olenkin tässä haaveillut pienestä lomasta, siis oikeasta semmoisesta. En edes muista milloin olisin oikeasti lomaillut yli kolme päivää? Siis niin, ettei vaikkapa blogi, käsityöt ja sähköpostittelu olisi olleet jollain tapaa kuvioissa.

Viime aikoina olen pohtinut menestystä ja, että tuleeko se koskaan helpolla? Mitä siihen oikeastaan vaaditaan? Toki menestys merkitsee eri ihmisille täysin eri asioita ja on muutenkin käsitteenä varsin laaja-alainen. Minulle menestys on sitä, että pääsen toteuttamaan itselleni tärkeitä, mielekkäitä asioita, tunnen iloa tekemistäni asioista ja olen tyytyväinen valintoihini, joita elämässäni teen. Toiselle voi menestys merkitä ”amerikkalaisen unelman” tyyliin suuren skaalan menestystä, joka usein yhdistetään taloudelliseen menestykseen. Kuten vaikkapa Yhdysvalloissa tai monissa Aasian maissa, on meillä Suomessa huomattavasti vaatimattomampi suhtautuminen menestykseen. Toki kannustetaan kouluttautumaan korkealle ja tavoitellaan mukavaa elämää, mutta kuitenkin ehkä siinä määrin, että elämä on mielekästä ilman, että joutuisi luopumaan täysin vapaudestaan tai omasta ajastaan. Myönnän itsekin joskus haaveilleeni siitä kuuluisasta ”amerikkalaisesta unelmasta”, mutta sitten taas ajattelen asiaa toiselta kantilta. Olisinko valmis vain rahan vuoksi puurtamaan pitkiä päiviä vuodesta toiseen ilman lomaa? Ei kiitos. Monessa maassa ovat viikkojen palkalliset lomat – asia joka on meille täysin itsestäänselvää,  jopa täysin utopistinen unelma.

En nyt tiedä näenkö itseäni minään supermenestyjänä, mutta omalla skaalallani on menestystä se, että kykenen itse elättämään itseni yritykseni kautta niin, että tulen toimeen ja on mahdollisuus tehdä juuri niitä asioita, joista itse nautin. Ja tottakai koen itseni menestyjänä myös äitinä, jos nyt hypätään ura-asioiden ulkopuolelle. Mielestäni jokaisen pitäisi asennoitua niin, että kokee itsensä oman elämänsä menestyjäksi. Itse en (tällä hetkellä) mittaa menestystä rahassa, mutta onhan raha tottakai merkittävä mittari tietynlaisen menestyksen määrittämiseen. Tarkoitan tällä sitä, että voin kokea menestyneeni asiassa x, vaikkei siihen käytetyt tunnit välttämättä näkyisikään samassa suhteessa pankkitilillä. Lisää rahaa korreloi lisää menestystä ja monelle rikastuminen onkin se perinteisin merkki menestyksestä. Mutta onko se kaikki kaikessa?

Itsekin toimin pienyrittäjänä ja jos toisaalta olen yllättynyt siitä, kuinka helppoa Suomessa loppupeleissä on yrittää tai perustaa yritys. Silti valehtelisin jos väittäisin, että yrittäminen on aina helppoa, saati sitten oikeasti rikastuminen yrittämällä Suomessa. Hoidettavia juttuja riittää aina, vaikkei niistä saisikaan rahaa pankkitilille. Kyllä, sinänsä pääsee palkkatöissä huomattavasti helpommalla, koska ei juurikaan tarvitse stressata toimeentulosta. Useimmiten riittää, että menet paikalle ja hoidat työsi hyvin.


Olen itse monesti törmännyt siihen, että jos henkilö X menestyy elämässään tai omalla alallaan, on perusolettama se, että on syntynyt kultalusikka suussa tai että ne hyvät edellytykset ovat olleet valmiina esimerkiksi perhetaustan vuoksi. Unohdetaan se, että onnistumisten ja menestyksen eteen vaaditaan usein paljon työtä, uhrauksia ja jopa ensin useita epäonnistumisia. Melko harvassa ovat ne menestystarinat, joissa noustaan huipulle tekemättä mitään. Asia, joka täytyy todeta näin oman näkemykseni perusteella ja mitä olen aiheesta muiden ihmisten kanssa keskustellut, on motivaatio ja kunnianhimo menestyä tai pärjätä usein jopa vahvempi silloin, kun sosiaalisesta tai yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsoen ei omata valmiiksi niitä edellytyksiä tai tukijoukkoja elämään.

Ainakin minua todella risoo ajatus siitä, että pitäisi saada kaikki, mutta asioiden eteen ei olla valmiita tekemään kertakaikkiaan mitään. Kaikki pitäisi saada valmiiksi kannettuna nenän eteen. Ei maailma vain toimi niin. Ehkä tämä johtaa juurensa juuri siitä faktasta, että me suomalaiset olemme ehkä ajan mittaan tottuneet ajatukseen siitä, että kaikki on niin hyvin. Ilmainen koulutus, laadukas terveydenhuolto ja sosiaalietuudet. Mihin siis tarvitaan amerikkalaisia unelmia kun on mahdollista elää ihan ok-mukavaa elämää helpollakin? Keskiverto-koulumenestyksellä riittää, että päätät itse mitä haluat opiskella ja tehdä elämälläsi. Kaikille ei sama ole yhtä itsestäänselvyys. Jollain tapaa voisi siitä vaatimattomuudesta pois opettelu ja pienissä määrin tietynlaisen ”dream big”-asenteen omaksuminen jopa tehdä hyvää meille suomalaisille, jotka tunnetusti olemme melko kilttiä, vaatimatonta ja jossain määrin jopa vähään tyytyvää, mutta hurjan innovatiivista kansaa. Voisiko se johtaa lukuisiin uusiin Nokian tai Rovion kaltaisiin maailmanluokan menestystarinoihin?

En ole muuten tainnut muistaa mainita mitään uudesta tukastani? No, pidennykset tekivät pienen paussin jälkeen paluun ja olen ollut todella tyytyväinen tukkaan! Nyt on jo reilu vuosi edellisestä raidoituksesta ja sen jälkeen olenkin ollut ”omillani”, mitä nyt on tullut pientä luontoäidin aurinkoraitaa ulkona 😀 Nyt kun huonokuntoista vaalennettua latvaa on siistitty (ja mainitsinkin, että se on varissut pois ihan itsestäänkin) niin aletaan oikeastaan olla omassa luonnollisessa sävyssä, vihdoinkin 🙂 Ja kaikkien näiden blondaus-vuosien jälkeen täytyy todeta: Tämähän on aika kiva! Viimeksi käytin reilut puoli vuotta BP Hairin Slavic-pidennyshiusta, josta tykkäsin hurjasti, mutta nyt halusin käyttää vanhoja jemmapaketteja kaapista ja päähän päätyi pitkästä aikaa Rapunzelin Premium-hiusta. Meniköhän päähäni noin 2 pakettia, sävyinä tämä ja tämä. Kampaajani Qhairin Maria leikkaa sinetit aina pienemmiksi ja napsi noista raidallisista sineteistä niin, etteivät kaikkein vaaleimmat osiot päätyneet tukkaan.

Tulipas hieman sekava postaus, toivottavasti saitte jollain tapaa tästä kiinni 😀 Ainiin ja tuo leo-kuosinen hame on yksi kirppislöydöistäni Jyväskylän Uffilta!

Kuinka te ajattelette menestyksestä?

 

Entä mitä tuumaatte tukasta?

 

Kuvat Jutta

 

8 vastausta artikkeliin “Pala amerikkalaista unelmaa?”

  1. Tosi hyvää pohdiskelua aiheesta 🙂 Samaistun sun kanssa moniin ajatuksiin. Ja tää lause: ”Minulle menestys on sitä, että pääsen toteuttamaan itselleni tärkeitä, mielekkäitä asioita, tunnen iloa tekemistäni asioista ja olen tyytyväinen valintoihini, joita elämässäni teen.” AMEN! 😀

  2. Aika mauton ”tyyli” sulla nyt kyllä näissä kuvissa. Kannattaisikohan jatkossa vilkaista peiliin ennen ulos lähtöä, näkyy meinaan kunnolla läpi, lienee se sulla tarkoituskin. Toki jokaisen oma asia, mutta omasta mielestäni hyvin mautonta ja silmiinpistävää. Suosittelen jatkossa käyttämään edes nännisuojia. 😉

  3. Tosi hyvä postaus! Laiska kommentoija aktivoituu pitkästä aikaa 🙂 : asun tällä hetkellä Japanissa ja täällä ei tosiaan ole mitään viikkojen lomia per vuosi ihmisillä, monet jättävät saadut lomapäivät pitämättä ja toimistolla ollaan iltamyöhään. Amerikkalainen työelämä on lomien suhteen vähän saman tyylistä ainakin mitä olen ystäviltä kuullut jotka siellä asustavat. Itseäni myös hieman ahdistaa ajatus, että monet kouluttamattomat joutuvat siellä tekemään useita töitä pärjätäkseen, ei ole varaa hammaslääkäriin tms.

    Onko menestys sitten sitä, että on rahaa muttei vapaa-aikaa tai vaihtoehtoisesti 35-v / 45-v taloudellista riippumattomuutta kun työstressi ja nukkumattomuus ovat ensin tehneet tuhoja kropalle… ehkä ei?

    Sitten taas toisaalta ajattelen, että monet valittavat suomalaisessa työelämästä ihan turhaan – työpäivät ovat useimmille suht lyhyitä ja työntekijöitä kohdellaan pääsääntöisesti hyvin.

    1. Hehe, kiva kun kommentoit! Ja niinpä, Japani on työelämän suhteen yksi ”raadollisimmista” ja luulen, että tietynlaisen Aasialaisen kulttuurin vuoksi on paine menestyä ja pärjätä vielä pahempi kuin mitä Jenkeissä, epäonnistumisia kun ei juuri suvaita tai ole hyväksyttyä näyttää 🙁 Ja tosiaan, meillä on kyllä asiat työelämässä niin hyvin moneen muuhun maahan verraten 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.