Suuria kysymyksiä ja sattumien summaa

Kökötin eilen aamulla pojan vielä nukkuessa keittiön pöydän äärellä kahvikupin kanssa ulos katsellen varmaan puoli tuntia. Ai mitäkö mietin? Lähinnä tulevaa syksyä ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Alan perinteisesti aina heinäkuussa tietyllä tavalla panikoimaan kesän loppumista ja syksyn tuloa, vaikkei siihen vielä olisikaan mitään syytä. Mainitsin jo aikaisemmin jonkun postauksen yhteydessä, että tänä vuonna tulee syksy merkitsemään minulle hyvin erilaisia asioita ja olemaan muutenkin normaalista poikkeava. Nimittäin ensimmäinen syksyni yrittäjänä ja tietyllä tapaa ”omillani”.

Tällä hetkellä tuntuu, että sisälläni on jonkinlainen ”tyhjiö” ja olen oivaltanut, että se johtuu juurikin siitä, että en entiseen tapaan ole täyttänyt tulevaisuuttani erilaisilla sen kummemmilla suunnitelmilla. Tähän onkin ollut totuttelemista, koska aikaisemmin olin tottunut olemaan hyvin organisoitu ja järjestelmällinen, myös tulevaisuuden suhteen. Nyt on kaikki oikeastaan omissa käsissäni ja siihen totutellaan edelleen. Itse olen nähnyt tämän ennen kaikkea hyvin henkisesti kasvattavana asiana. Sopeutumiseen epävarmuuteen, mutta samalla myös tietynlaiseen vapauteen. Moni blogiani pitkään seurannut voi varmasti todeta kanssani, että olen nyt aivan eri ihminen, kuin vaikkapa muuttaessani Helsinkiin vuonna 2011. Tuolloin olivat fokukseni ja tavoitteeni elämässä aivan erilaiset. Toki mukana oli myös vielä tietynlaista nuoruuden sinisilmäisyyttä ja vielä osittain kypsymättömiä ajatuksia siitä, mitä oikeasti tahdon elämältäni.

Kun ajattelen tätä nyt, on todettava, ettei 25-vuotiaan todellakaan täydy vielä tietää, mitä elämältään haluaa. Nykyään tuntuu, ettei moni nelikymppinenkään vielä tiedä. Tuolloin se tuntui lähinnä dilemmalta, johon oli pakko yrittää saada vastaus, mieluiten mahdollisimman pian. En toki vieläkään näe, että välttämättä koskaan saisi lopullista varmuutta siitä, mitä elämältään haluaa tai mitä tavoitteita on loppuelämälleen (apua), joka tuntuu jopa pelottavalta sanalta lausua ääneen. Olen myös pohtinut paljon sitä, että elämä ja sen kulku suuntaan tai toiseen on loppupeleissä kiinni niin pienistä asioista tai sattumuksista.

Se, että satut juuri tiettynä päivänä tiettyyn paikkaan, voi ratkaista koko loppuelämäsi suunnan ja jälkikäteen saatat miettiä, että mitä jos olisinkin ollut tuossa hetkessä aivan toisaalla? Entä jos joku pieni asia menneisyydessä olisi ollut toisin? Missä olisin juuri nyt? Uskon vahvasti siihen, että asiat tapahtuvat kuten niiden on tarkoituskin ja pienet asiat johtavat toiseen. En voisi esimerkiksi enää ajatellakaan elämääni muuta kuin äitinä. Koen, että se on omalla kohdallani ollut yksi niistä tärkeimmistä poluista, jolle ne pienet sattumat ovat johdattaneet. Myös yrittäjyys on ollut yksi parhaimmista ratkaisuista juuri siltä kantilta, että minulla on ollut mahdollisuus olla enemmän läsnä lapseni elämässä ja joustaa sen mukaan, kuin mitä olisin ehkä vaikkapa toimistotyöläisenä voinut.

Olen ehkä maininnutkin olevani monen asian suhteen melko vaativa itseäni kohtaan ja noin yleisesti melko vaatimaton, kuten perisuomalaiseen luonteeseen tyypillisesti kuuluu. En esimerkiksi edelleenkään osaa käsittää sitä, että olen ollut päätoimisena yrittäjänä jo reilusti yli puoli vuotta ja elättänyt itseni tämän kautta. Tuntuu kuin aika olisi vilissyt silmissä. Eipä tämä aina niin helppoa ole, esimerkiksi kesäkuu oli taloudellisesti todella tiukka, koska tuloni ovat kovin epäsäännölliset, mutta pääosan ajasta silti aivan huippua.

Tätä toppia / bikiniyläosaa on tulossa muuten muutama myyntiin, heti kun saan sen läppärini huollosta ja kuvia koneelle 😀

Olenpa tässä myös tuumaillut, että haluaisin nyt lähiviikkoina mennä pitkästä aikaa kanavointiin tai tilata uuden astrologisen tulkinnan syksylle. Viime marraskuun kanavoinnissa nousi esille niin kiinnostavia seikkoja, että olen tuumaillut niitä kevään ja kesän aikana uudelleen. Kuten esimerkiksi se, ettei maailmassa ole ollut minulle valmiina mitään, vaan tehtäväni on ollut kehittää ja rakentaa itselleni ”se oma juttuni”. Minun pitäisikin keskittyä asioihin, joita kykenen kehittämään eteenpäin, eikä jäädä jumittamaan samaan ja muuttumattomaan. Jumittuminen nimittäin ahdistaa, kehittyminen ja uudistuminen taas inspiroi.

Olipas sekavia mietteitä tälle aamulle. Toivottavasti saatte jotain tolkkua 😉

 

Kuvat Jutta