Perustulolla potkua työllisyyteen?

Kirjoitin lyhyesti ajatuksiani perustulosta viime kevään eduskuntavaalien yhteydessä. Lähinnä näkölkulmasta, kuinka perusturva voisi olla tehokas apu kannustamaan suomalaisia yrittäjyyteen. Kuten varmasti moni muukin, oli oma suhtautuminen perustuloon vuosia takaperin todella jyrkkä ja hämmästynyt. Mitä, rahaa kaikille tekemättä mitään. Miksi? Ja mitä hyötyä siitä muka voisi olla? Noh, tällöin en juurikaan ollut perehtynyt aiheeseen (tai siis ollenkaan) ja vuosien varrella on suhtautumiseni perustuloon ehdottomasti muuttunut. Ja kyllä, nykyään kannatan ehdottomasti perustuloa.

Luin pari viikkoa takaperin Johann Harin kirjan Mielen yhteydet- Masennuksen todelliset syyt– kirjan, josta mainitsin täälläkin. Ja jos täytyy mainita joku kirja, jota suosittelen aivan kaikille, niin ehdottomasti tuo! Kirja käsitteli aiheena mielialahäiriöiden lisäksi myös monialaisesti työelämää, sekä sivuttiin myös perustuloa. Ajatukset olivat todella samankaltaisia sen kanssa, mitä itse olen päässäni pyöritellyt. Kuten, että varmasti monessa tapauksessa työ on vahvasti taustalla monen masennuksessa tai ahdistuneisuudessa. Siispä päätin tehdä aiheesta ihan oman postauksensa, koska työhyvinvointi on tärkeä aihe, joka on aina kiinnostanut minua valtavasti.


Kuinka monelle seuraava kuulostaa tutulta? Tehdään työtä, joka ei haasta, palkitse tai tunnu ehkä edes miltään kantilta ”tärkeältä”. Kiireen ohella on boreout nykyään yleinen ilmiö. Tehdään työtä, joka itsessään tuottaa ahdistusta tai nimenomaan ei tuota elämässä niitä ilon ja onnistuneisuuden tunteita, joita työn pitäisi tuottaa silloin kun teet mielekkäitä asioita, joilla on jokin tarkoitus. Olen itsekin aikanaan tehnyt todella prosessinomaista työtä, jota tehdessä monesti mietin työpäivän aikana, että miksi edes teen tätä samaa päivästä toiseen? Tuntuu, että nykyään on enemmän sääntö, kuin poikkeus, ettei työn ole tarkoituskaan olla kivaa ja inspiroivaa, vaan tasapaksua puurtamista. Sunnuntaina tunnetaan ahdistusta maanantaista ja maanantaina odotetaan jo epätoivoisesti perjantaita. Useimmat meistä viettävät suuren osan elämästään tehden töitä, joten eikö se aika (ja elämä!) pitäisi käyttää asioihin, jotka tuovat enemmän, kuin ottavat? Ei arjen pitäisi olla viikonloppujen ja lomien odottamista.

Alanvaihto saattaa pelottaa, koska kilpailu työpaikoista on kovaa ja no, koska raha. Eipä sitä tyhjästäkään nyhväistä rahaa elämiseen. Myös omalla kohdallani oli kynnys ryhtyä yrittäjäksi todella korkea,  mutta näin vajaan vuoden jälkeen täytyy sanoa, että yksi parhaimmista päätöksistä elämässäni. Olen itse saanut viime joulukuusta lähtien starttirahaa ja omalla kohdallani se oli ehdottomasti yksi niistä syistä, jonka vuoksi uskalsin lähteä päätoimiseksi yrittäjäksi. Starttirahan hakeminen tai saaminen ei kyllä todellakaan ole mikään helppo homma. Byrokratiaa riittää ja monesti mietin, että onko tämä tarkoituksella tehty näin perkeleen hankalaksi? No, loppupeleissä siis sain myönteisen päätöksen ja siitä saakka olenkin joka kuukausi tehnyt netissä maksatushakemuksen ja saanut tililleni 500€. Tuo summa onkin ollut tänä vuonna ”turvani”, joka on lievittänyt paljon huolta taloudellisten seikkojen suhteen. Vaikkei muutamilla satasilla kovin leveästi elä, on summa kuitenkin jotain ja varsinkin psykologisesti asia, joka on tuonut turvan tunnetta ja kannustanut, koska starttirahassa ei ole tulorajaa. Olisinko koskaan uskaltanut ryhtyä yrittäjäksi ilman starttirahaa? EN välttämättä.

Heh, näin ollen olen tehnyt itselleni tämmöisen melko suppean empiirisen tutkimuksen perustulosta, tavallaanhan starttiraha on kovin samanlainen systeemi, joskin vain aloittaville yrittäjille suunnattu. Mitä tästä on seurannut? Olen luonut itselleni työpaikan, jota vieläpä rakastan. Vaikka yrittäjyys onkin aikaavievää, on se silti mahdollistanut enemmän aikaa mielekkäille asioille, perheelle ja ennen kaikkea ei ole tuntunut merkityksettömältä puurtamiselta. Tärkeintä työssä on ehdottomasti se, että pidät siitä mitä teet, koska työ säteilee niin moneen muuhun elämän osa-alueeseen. Kuinka moni muu uskaltaisi toteuttaa itseään, tavoitella mielekkäitä juttuja jos sama olisi mahdollista kaikille? Tunnetusti motivoituneet työntekijät saavat enemmän aikaan ja uskon, että ihmisryhmä, jotka mielummin olisivat loputtomiin ”tekemättä mitään”, kuin tekisivät töitä, on melko marginaalinen, varsinkin siis jos jokaiselle annettaisiin mahdollisuus tehdä itselleen mielekkäitä asioita tai yrittää, ilman rangaistuksia tai karensseja.

Nimittäin tottakai myös tekemättömyys lamaa ja aiheuttaa erinäisiä ongelmia yksilötasolla. Jokaisen pitäisi saada kuulua yhteisöön, jossa kokee itsensä arvostetuksi ja osaksi joukkoa. Päihde- ja mielenterveysongelmat ovat monissa tapauksissa seurausta työhön liittyvistä seikoista. Työuupumuksesta, stressistä, epäinspiroivasta työstä tai työttömyydestä. En edes halua miettiä, paljon verorahoja käytetään hoitamaan sairauksia ja oireita, jotka voitaisiin edes osittain ennaltaehkäistä sillä, että edistettäisiin työn mielekkyyttä, toimivaa johtajuutta, säännöllistä palautteenantoa ja realistisia tavoitteita. En nyt ehtinyt kaivella mitään statistiikkaa suomalaisten työikäisten sairauspoissaolojen syistä, mutta omalla näppituntumalla veikkaisin, että jollain tavalla stressiperäiset syyt tulevat tilastoissa melko pian akuuttien flunssatautien perässä.

Itseäni on yhä enemmän alkanut risoa terveydenhuollon suhteen se, ettei meitä monestikaan (ehditä tai osata) ajatella kokonaisuutena, vaan pyritään hoitamaan oiretta. En väitä, että toimintatapa aina olisi näin, mutta monissa tapauksissa varmasti. Sen sijaan, että mentäisiin oireen syihin tai henkilön elämäntilanteeseen tai elämäntapoihin, on helpompi määrätä lääkeresepti ja toivoa, että tilanne paranee sillä, vaikka todellisuudessa esimerkiksi kuormittava elämäntilanne harvemmin hellittää, ellei itse kuormituksen aiheuttaja poistu. Ja jos puhutaan vaikkapa työssä uupuneista tai masentuneista, kuinka monessa tapauksessa pitkät sairauslomajaksot ovat parempi vaihtoehto kuin se, että tilanteen aiheuttajiin pyrittäisiin vaikuttamaan? Sosiaalisesta työyhteisöstä erottaminen voi olla monelle jopa pahempi vaihtoehto.

Oma näkemykseni on, että kannustamalla ja antamalla yksilölle enemmän mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja mielekkään työn tekemiseen, johtaisi uusiin innovaatioihin, kannustaisi yrittäjyyteen ja toisi juuri sitä talouskasvua, jota meillä Suomessa kaivataan. Näen, että tämä voisi erityisesti edistää naisten työllistymistä yrittäjinä, esimerkiksi pitkien hoitovapaiden aikana tai jälkeen. Ja tottakai pitkässä juoksussa varmasti säästää suuren siivun terveydenhuollossa. Jos yksilöllä olisi mahdollisuus tehdä enemmän valintoja ja kieltäytyä työstä, joka tekee onnettomaksi, olisi myös työnantajien pakko puuttua tilanteeseen muokkaamalla työolosuhteita ja puuttumalla epäkohtiin. Nykyään kun pelataan paljolti työnantajien korteilla peliä, jossa heikoimmat ja eri mieltä olevat pelataan ulos.

 

Tässäpä omia mielipiteitäni aiheesta. Kiinnostaisi kuulla mitä mieltä te olette aiheesta? Kyllä vai ei perustulolle?

 

 

Ja ennen kaikkea: Mitä te tekisitte, mikäli saisitte kuukausittain vastikkeetonta perustuloa esimerkiksi 600 euroa? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

7 Replies to “Perustulolla potkua työllisyyteen?”

  1. En ole koskaan oikein ajatellut että mitä mieltä olisin perustulosta. Kaikissa lienee aina hyvät ja huonot puolet. Onneksi nyt kuitenkin jo hieman enemmän painotetaan sitä että mitä juuri sinä haluat ja yritetään saada oikeat tyypit oikeisiin tehtäviin työnhaussa.

    1. Joo ehdottomasti! Ja arvostan nykyään myös sitä, että annetaan enemmän painoarvoa persoonalle, kokemukselle ja henkiselle pääomalle, eikä vain yksinomaan esimerkiksi koulutustaustalle 🙂

  2. Luin jostakin, että työelämä muokkautuu vähitellen ns. projektimaiseksi, eli tulevaisuudessa monella voi olla sama tilanne kuin sinulla ja monella someammattilaisella, eli tekee työtä oman yrityksen kautta osa-aikaisesti useampaan paikkaan. Mun mielestä kiva ja motivoiva ajatus, mutta tietenkään kaikki ei sovi kaikille. Tämä kasista neljään samassa paikassa istuminen (ilman etätyömahdollisuutta) nyppii siihen malliin, että en kyllä näe itseäni tällaisessa työssä loppuelämääni 😀

    Perustulossa tosiaan kai on hyvät ja huonot puolensa – toiset osaavat ajatella sen ns. kannustimena, toiset ainoastaan ”ilmaisena löysäilyrahana”.

    1. Tuo projektimaisuus on kyllä ehdottomasti jo näkyvissä, todella mielenkiintoista nähdä mihin tilanne johtaa! Ja toki, ei välttämättä sovi kaikille, mutta kiva ajatus kuitenkin, että olisi valtaa valita enemmän itselleen sopiva työskentelymuoto! 🙂

  3. Työhyvinvointi on kyllä todella mielenkiintoinen aihe! Monessa asiassa olen kanssasi samaa mieltä mutta osittain myös eri mieltä… Mainitsit, että nykyisin on enemmän sääntö kuin poikkeus tehdä työtä, joka ei ole palkitsevaa. Mielestäni kuitenkin asenne työntekoon on muuttunut ja siksi tuntuu, ettei työ palkitse. Oman käsitykseni mukaan ennen on tehty enemmän rutiininomaisia töitä, mutta työtä on tehty silti valittamatta ja on oltu kiitollisia siitä, että on työ jota tehdä. Mielestäni nykyisin työtä toivotaan enemmän, mikä on osittain hyvä juttu, mutta osittain hieman ”mahdoton” ajatus. En usko, että kaikki työtehtävät voisivat tuottaa iloa tai palkitsevuuden tunnetta jollekin, mutta silti jonkun on nekin työt tehtävä, jotta yhteiskuntamme pyörisi. Ja uskon monen tekevän työtä siksi, että vapaa-ajallaan voi sitten toteuttaa paremmin itseään. Tämän takia mielestäni on hieman turhaa valittaa siitä, että työ maistuu ajoittain puulta. Sen sijaan olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä siitä, että työpaikoilla tulisi kiinnittää enemmän huomiota työntekijöiden hyvinvointiin ja viihtymiseen. Vaikka työtehtävät eivät olisi niin palkitsevia, voivat työolot olla mielekkäät ja tuottaa arkeen iloa.

    1. Moikka ja kiva kun kirjoitit omia näkemyksiäsi aiheesta. Ja hyviä pointteja! Tuskin ollaan koskaan siinä tilanteessa, jossa jokainen saisi tehdä juuri sitä mistä pitää, mutta työn mielekkyyden ja erinäisten prosessien suhteen on kyllä parantamisen varaa. Työoloihin panostamisella voisi saada juurikin enemmän mielekkyyttä myös yksitoikkoiseen työhön 🙂 Ihanaa viikonloppua!

  4. Hups, edelliseen kommenttiini oli jäänyt kirjoitusvirhe! Tarkoitin siis, että nykyisin työltä odotetaan enemmän! Ei siis työtä odoteta enempää 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *