Elokuun parhaimmat

Elokuu alkaa pikkuhiljaa lähennellä loppuaan ja halusin koota muutamia sekalaisia parhaita juttuja ja vinkkejäni viikkojen varrelta. Kirjavinkkejä, dokumentteja ja muuta! En voi uskoa, että ensi viikolla mennään jo syyskuussa ja ainakin jollain tasolla ”virallisesti syksyssä”. Syksy ja sen myötä uudet jutut, mutta vielä ehtii koota yhteen elokuun parhaimpia.

Dokumentit: Jos ketogeeninen ruokavalio kiinnostaa, suosittelen todella lämpimästi Netflixin dokumenttia The Magic Pill – ketogeeninen ruokavalio, joka kertoo runsashiilihydraattisen ruokavalion haitoista kansanterveydelle, sekä ketogeenisestä ruokavaliosta mm. lasten autismin hoidossa. Toinen dokkarivinkki on Yle Areenan kolmiosainen sarja Matka Tyynenmeren taiteeseen, joka kertoo Australian ja Polynesian kulttuurista, sekä taiteesta ja kuinka länsimainen kulttuuri on vaikuttanut alkuperäiskulttuureihin. Katsoin kaikki kolme jaksoa Polynesia-hulluna ja suosittelen!! (Aloitin muuten juuri viikonloppuna katsomaan myös Netflixistä hyvää dokkaria mustista aukoista, haha:D)

Kirjat: Kuuntelin heinäkuussa äänikirjana Neil De Grasse Tysonin Tähtitiedettä Kiireisille ja Stephen Hawkinin Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin, jotka olivat molemmat AIVAN HUIPPUJA! Kirjat käsittelivät noin pääpiirteittäin melko samoja aiheita, tähtitieteen ja astrofysiikan kehitystä, alkuräjähdyksen teoriaa, sekä avaruuden laajenemista, mutta hyvin ymmärrettävällä kielellä. Itse olen ollut aina ”avaruushullu” ja kaikki maailmankaikkeuteen liittyvä on kiinnostanut valtavasti, eli mikäli aihe kiinnostaa, niin suosittelen todella lämpimästi näitä kahta!

Vastikään luin läpi kirjastosta lainaamani Taija ja Jani Sompin Parantavat Hormonit, joka käsittelee hyvinvointia varsin kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Kirja lähti lainaan, koska olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut siitä, miten elämäntavat ja ruokavalio vaikuttavat kehon hormonitasoihin (esimerkiksi kortisoliin). Jos semmoinen ”uudemman ajan” näkemys kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kiinnostaa, niin suositus tälle. Kirjassa sivuttiin ohimennen myös ketogeenistä ruokavaliota, joka ei siis ollut syy miksi tämän lainasin, vaan tuli aivan yllärinä, heh.

Ruoka: Kesän jälkeen maistuu lohturuoka ja suosikkini vähähiilarisista ”mättöruoista” on uunifetapasta niin, että vuokaan tulee pastan lisukkeeksi myös pitkiksi suikaleiksi pilkottua kesäkurpitsaa. Ihan superhyvää!! Kesäkurpitsaa on tosin tullut lähiviikkoina syötyä melkoisesti, mutta kerrankos sitä kun saa kotimaista. Uunifetapastaa taas voisin syödä about joka päivä.

Toinen suosikkini on ollut paistetut munat lehtikaalin kanssa: Laita kuumalle pannulle varsiosan ympäriltä revitty lehtikaalin lehti. Riko päälle kaksi munaa, itse olen todella tarkka siitä, että rikon munan koostumuksen pannulla 😀 Halutessasi voit ripotella munien päälle jääkaapista esimerkiksi jämäjuustoa. Itse laitan juustoraastetta jos sattuu löytymään. Kun munat ovat hetken paistuneet, taita munakas pannulla puolikuun muotoon niin, että juusto jää munakkaan sisään. Käännä vielä ja paista hetki miedolla lämmöllä.

Käsityöt: Koska villasukkakausi on pian täällä (tai on omalla kohdallani ollut jo varmaan viikkoja) on nyt hyvä aika pistää sukat aluilleen! Itse neulon parhaillani helmikuussa aloittamiani polvisukkia, mutta toivon mukaan saan sukat (ehkä :D) valmiiksi viimeistään ensi viikolla. Ohjetta sukkiin tulossa sitten joskus. Jos sukat tuntuvat liian haastavalta työltä, kannattaa aloittaa kokeilu esimerkiksi näistä vastasyntyneen villatöppösistä, jotka neuloin viime talvena ystävälleni.

Linnanmäki: Kävin muutama viikko takaperin ystäväni kanssa viettämässä vanhan kunnon hurvittelupäivän Lintsillä. Aivan parasta! Tunnen itseni huvipuistoissa taas lapseksi, aina. En pelkää oikeastaan mitään laitteita, mutta nykyään en tykkää ollenkaan liian lujaa menevistä laitteista (esim. Ukko), joissa päällimmäinen fiilis on vain epämiellyttävä tunne siitä kovasta vauhdista. Olin odottanut Taigaa keväästä saakka ja vihdoin pääsin testaamaan senkin, tosin 45 minuutin jonottamisen jälkeen. Oma arvioni: Ei jatkoon. Ehdottomasti hurja, mutta enemmänkin sillä tavalla, että joudut kaikilla voimillasi keskittymään siihen, että pidät pääsi kiinni penkissä. Mulla on varmaan jotain vikaa niskalihaksissa, koska tämä on muutamissa laitteissa todellinen ongelma. Tai se, että pää kolisee inhottavasti. Haha. Tekisi kuitenkin mieli käydä vielä toisen kerran Linnanmäellä nyt kun elokuun loppuun riittää vielä hyviä kelejä ja varmasti on huomattavasti lyhyemmät jonotkin!

 

Tuliko listauksessa tuttuja juttuja tai vinkkejä? ✨

 

Kuvat Jutta

4 vastausta artikkeliin “Elokuun parhaimmat”

  1. Uunifetapasta! Taannoin kuulin vain negatiivisia kommentteja ko. ruoasta mutta onneksi kokeilin silti ja musta se on oikein kiva arjen ruoka joka valmistuu nopeasti! Ja sitä saa just tuunattua vaikka miten. 🙂

  2. Hahah pakko kertoo 😀 Me oltiin menossa kaveriporukalla Lintsille, kun oli käyttämättömiä laitelippuja. Frendit sit puhu koko ajan et mennää ”siihe vuoristorataan”. Olin iha messissä et jes, kyl vuoristorata täytyy kokee tänäkin kesänä!
    Noh, päästiin sit Lintsille ja kaikki lähteeki iha ihme suuntaan kävelemään. Mietin hetken mielessäni, että ehkä me kierretään.. Mutta kun ei! :DD Nää pysähtyy Taigan eteen sillee ”NONIIN.” Mä iha paniikissa et mitäh, eiks me mennäkkää vuoristorataan – vanhaan vuoristorataan?! No ei menty hahah! Onneks tää selvis mulle vasta ku oltiin jo menossa, muuten olis saattanu jäädä väliin! Mut mä kyl lopulta tykkäsin Taigasta! Vaikka hurja olikin 😀

    1. Haha just hyvä tarina ;D Huisia, että kuitenkin sitten uskalsit Taigaan!! Mä en tajua mikä siinä oli, että mun pää jotenkin meinasi täysin lähteä irti, haha 😀

Vastaa käyttäjälle Erica Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.