Meidän viikonloppu

Viikonloppu oli ainakin täällä Helsingissä todella sateinen, jonka vuoksi vietimme paljon aikaa pojan kanssa kotona puuhastellen. Lauantaina kävimme pienellä kävelyllä, leikkipuistossa ja kaupassa jäätelöostoksilla. Eilen taas paketinhakureissun yhteydessä puistossa, koska en vain koskaan tohdi sanoa ei jos kerta puiston ohi mennään. (Vaikkakin se uhmiksen saaminen pois sieltä leikkipuistosta onkin usein aivan oma projektinsa.) Jäätelöjutuista postasinkin viikonloppuna storiesiin. Itseäni alkoi lauantai-iltana tehdä kamalasti mieli sitä aikaisemmin bongaamaani Oppon vhh-jäätelöä ja kysäisin pieneltä, että lähdetäänkö ostamaan kaupasta jäätelöä. Ei varmasti yllätä, että tämä oli tietysti aivan messissä. Itselleni jäätelö on ehkä niitä viimeisiä herkkuja, joita ostan ikinä. Okei, karkit kiilaavat kyllä senkin ohi, koska en osta karkkia käytännössä koskaan, jäätelöä kuitenkin joskus. Jugu on pojan suurta herkkua, mutta jäätelöä ei olla kovin usein ostettu. Ja varmasti ymmärrätte millainen elämys tuo kaupasta löytynyt soijajäätelö hänelle oli. Kävi viikonloppuna kohtuullisen monta kertaa availemassa pakastimen ovea, jospa olisin suostunut jäätelöhetkeen, hehe. Arjen pienet ilot.

Meillä kävi eilen vieraita, enkä siksi ehtinyt laittaa poikaa ajoissa päikkäreille. Välillä ollaan skipattu päiväunet viikonloppuisin siksi, ettei pieni yksinkertaisesti suostu nukahtamaan tai sitten tulee kello jo niin paljon, ettei päiväunissa yksinkertaisesti enää ole mitään järkeä yöunien kannalta. Näin kävi esimerkiksi eilen. Pyrin siihen, että päiväunet nukutaan edelleen 95% kotipäivistä, koska muuten ovat väsykiukku tai levoton meininki taattuja juttuja. Napero oli eilen jo ennen kahdeksaa aivan hulvattomalla tuulella väsymyksestä, kikatteli, hyppi sohvalla ja heitteli tyynyjä ympäriinsä, että ehdin jo tuumata, etten enää ikinä skippaa päiväunia. Ensimmäistä kertaa ikuisuuteen valvoin itse vielä hetken sen jälkeen kun olin saanut pojan puoli yhdeksän maissa unille. Ja ei, se ei ollut se jäätelö 😀

Välillä olen miettinyt näistä kotiviikonlopuista kertoessani, että olemmeko jotenkin poikkeuksellisen tylsiä viettäessämme paljon viikonloppuja ihan vain kotosalla ja tässä lähitienoolla? Jos lauantaina kirjoitin yleisesti ajatuksiani somesta ja siitä, kuinka se luo paineita olla sitä ja tätä, tehdä ja nähdä, hoksasin että olen omalla kohdallani ehkä tuumaillut asiaa juuri tästä näkökulmasta. Tiedätte, että rakastan olla kotona ja viettää viikonloppuja ilman kiirettä tai härdelliä. Varsinkin lapsen kanssa tai yleisesti äitinä tulee usein paineita siitä, että pitäisi käydä kerhoissa, kyläillä ja olla jatkuvasti jossain. Äitiys- ja hoitovapaan aikana podin ehkä jonkin sortin ahdistusta tästä ja esimerkiksi siitä, etten juurikaan sosialisoinut muiden, vieraiden äitien kanssa kerhoissa tai leikkipuistoissa. Näin jälkikäteen täytyy todeta, etten koskaan kokenut sitä omaksi jutukseni. En yksinkertaisesti keksinyt yhtään syytä, miksi olisin lähtenyt etsimällä etsimään äitikavereita, vaikka se jollekulle toiselle voi olla hyvinkin tärkeä asia. Se, mitä itse ehkä eniten kaipasin olivat juurikin ne äitiyteen liittymättömät ihmiskontaktit siinä kaiken vauva- ja taaperoarjen lomassa. Lähipiirissäni ei edelleenkään ole aivan kamalasti lapsia ja valtaosa ystävistäni ovat lapsettomia, mutta myönnän silti olevani iloinen niistä äitikavereista, joita minulla on. Ja niin, täytyy todeta etten koe jääneeni paitsi mistään, vaikken leikkipuisto- tai kerhomammaksi heittäytynytkään. Ihan näin toteamuksena, mikäli joku muu siellä kokee paineita tästä samasta asiasta.


Ei varmasti yllätä, että tein taas kerran tätä maailman parasta mustikkapiirakkaa, keto-versiona ofc. Nyt olen parina kertana testannut laittaa pohjaan mukaan pähkinävoita tai tahnoja, esimerkiksi hasselpähkinävoita ja mantelitahnaa. Erityisesti mantelitahna oli huippua. Ohje tähän keto-mustikkapiirakkaan löytyy täältä, nyt oli mukana tosin myös vadelmia 🙂

Viime viikonloppuna yritin myös tehdä keto-sipsejä, joista tietysti kärtsäsin noin 90%, joten ohjeen hiominen jatkuu 😀

Jos palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen, mielestäni ihaninta viikonlopuissa on juuri se, että saa olla yhdessä kotona kaikessa rauhassa. Ei ole väärin viettää aikaa tutussa ja turvallisessa. Vaikka olen viikko toisensa perään töissä ja muissa sosiaalisissa tilanteissa se, joka vastaa ”Mitä teit viikonloppuna?”-kysymykseen ”Kotona”, en jaksa potea tästä mitään huonoa omatuntoa. Miksei saisi olla kotona? Olemme välillä ihmetelleet muita tuttuja, joilla on kalentereissa lukkoon lyödyt viikonloppusuunnitelmat jopa useita kuukausia eteenpäin ja yleisesti sitä, miten muut jaksavat? Eikä siinä todellakaan ole mitään väärää, enemmänkin ehkä ajattelee asiaa omalta kantilta kun jo pari viikonloppua putkeen ohjelmaa vaatii tasapainoksi ainakin pari viikonloppua ilman mitään suunnitelmia. Toiselle meneminen ja sosialisointi antaa energiaa, toiset taas käyttävät sen ajan siihen, ettei yksinkertaisesti ole mitään menoja tai suunnitelmia. Suoraan sanoen stressaannun aina kaikista iltamenoista aivan valtavasti, varsinkin viikonloppuisin. En yksinkertaisesti tykkää nykyään olla myöhään missään ja mieluiten olisin kotona aina viimeistään viiden-kuuden aikaan illalla. Viikonlopuissa parasta on se, että ne saa viettää juuri niin rentoillen tai kotimeiningeissä kuin itse haluaa 🙂

Oletteko te koskaan tunteneet syyllisyyttä siitä, että vietätte viikonloput kotosalla? Ja heh, tästä vikasta kuvasta päätellen myös Maui oli jäätelöherkkua vailla 🙂

 

Entä pidättekö ennemmin kotiviikonlopuista ilman suunnitelmia vai aktiivisista meno-viikonlopuista?

 

 

8 Replies to “Meidän viikonloppu”

  1. Hei,

    Ihana kuulla että on muitakin koti hengailua rakastavia, sekä ei niin kerhoäitejä.. Meillä on saman ikäinen tytär ja koen joskus paineita hänen takia, että pitäisi viikonloppuna ja päiväkodin jälkeen olla kaveri seuraa… meillä on 2 harrastusta ja toki joskus on lapsi seuraakin mutta ei usein. Onko teidän pojalla paljon kavereita? Pohdin usein että riittääkö 3-vuotiaalle vain äiti ja isi kaveriksi. Ihanaa syksyä teille! 🙂

    1. Moikka ja ihana kuulla, että muitakin löytyy! Ei ole vielä kavereita juurikaan 🙁 Tai toki tarhassa ja välillä leikkii naapurin lapsen kanssa, mutta viihtyy niin hyvin omissa leikeissään, ettei selvästi vielä ihan kamalasti kaipaa kavereita. Ja onhan tarhassa kuitenkin samanikäistä seuraa ja hurjasti aktiviteetteja, joten olen itse ainakin ajatellut, että kotiviikonloput ovat kivaa aikaa rauhoittua tasapainoksi 🙂 Ihanaa syksyä teille myös <3

  2. No nimenomaan! Jotenkin sitä työn ja taaperoarjen vastapainona on juurikin viikonloput kotona! Vaikka yritetään kyllä aina säännöllisesti käydä myös jossain lastentapahtumissa tms mutta välillä sitä vaan kaipaa olla kotona ilman mitään suunnitelmia 🙂

  3. Ihana kuulla tällaisia ajatuksia! Itse olen nyt hoitovapaalla ja kaikki äitikaverini valittelevat, miten tylsää on olla kotona ja että joka päivälle pitää olla ohjelmaa ettei pää hajoa. Huh! Itsellä hajoaa pää jos koko ajan pitää olla menossa 😄 käydään nyt parissa kerhossa, koska jotenkin ajattelen että niin ”kuuluu” tehdä mutta paljon muuta ohjelmaa en sitten enää kaipaisikaan, en todellakaan mene kaikille lattemammatreffeille joille pyydetään. Mutta niin me vaan ollaan kaikki erilaisia, kiitos Iines että tuot näitä introvertimman tuntoja esille, kun omissa äitituttavissa ne tuntuu olevan ihan vieraita!

    1. Mukava kuulla! Ja tosiaan, samojen ajatusten kanssa painiskelin aikanaan ja osittain vähän vieläkin 😀 Ja todella harmi kuulla, että omassa äitipiirissäsi ei oikein ymmärretä tätä! Täytyy sanoa, että itse en tuntenut kotona ollessani koskaan tylsiä hetkiä!! ;D Kiitos kun kommentoit 🙂

  4. Mulla aina palaa nuo lehtikaali yms sipsit, jos ohjeen mukaan teen! Nyt olen tehnyt omalla ohjeella:D levitän lehtikaalet pellille & lisään suolaa, öljyä, hieron käsin suolaöljyseoksen sipseihin & uuniin noin 70-80 astetta kiertoilmalla! Voivat olla uunissa vaikka tunnin.

    Eilen tein taas viikonlopuksi lehtikaalisipsejä! Laitoin lisäksi kesäkurpitsaa, jotka leikkasin juustohöylällä ihan ohuiksi viipaleiksi.. Nyt laitoin ekstramausteena puristettua valkosipulia ja omenaviinietikkalirun. Uuniin noin 80 asteeseen kiertoilmalla ehkäpä 30-40 min, jonka jälkeen sammutin uunin ja jätin sipsit sinne. Tänä aamuna muistin sipsit, olivat olleet uunissa yön yli! Rapsakoita tuli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *