Ihanaa perjantaita! Miten onkaan, että aloitan postaukset jokaikinen perjantai, viikonloppu tai maanantai aina juuri toitottamalla kyseistä viikonpäivää tai alkavaa viikonloppua, haha. Syksy on alkanut tällä viikolla konkretisoitua ja laitoin keskiviikkona töihin lähtiessäni ensimmäistä kertaa pipon päähän ja ohuen villakangastakin päälle. Ja joo, olen jo varmaan muutaman viikon ajan törmännyt tuolla suunnilleen toppatakkeihin sonnustautuneisiin ihmisiin, samalla kun olen itse hiihdellyt vielä melkeinpä t-paidassa.
Lähdemme viikonloppuna tosiaan Rovaniemen kautta Pyhä-Luostolle ja olen tästä taas vaihteeksi melko innoissani. Olen varmaan jo pari viikkoa jauhanut pojalle päivittäin, että kohta mennään! En muista mainitsinko jo, että tarkoitus olisi käydä taas myös Lampivaaran ametistikaivoksella. Varasin meille itseasiassa pojan kanssa Luostolta kivan majoituksen, joten nähdään tällä kertaa viime vuoden Pyhätunturin lisäksi myös Luostotunturia. Tämä on muistaakseni neljäs kerta kun lennän pojan kanssa kahdestaan ja meidän vuoden takainen Rovaniemen lento oli jokseenkin katastrofi, muistaakseni jopa ihan kumpaankin suuntaan.
Pojalla oli tuolloin meneillään joku vaihe kun paikallaan ei maltettu pysyä ollenkaan ja ymmärrätte, että turvavöissä pysyminen nousun ja laskun aikana oli melkoista säätöä, koska tuohon asti olimme lentäneet lähinnä ”vauvapaikalla”, eli pitäneet lasta lennolla aina sylissä niissä vauvoille tarkoitetuissa turvavöissä, jotka kiinnitetään omaan. Koska meidän napero fanittaa lentokoneita ehkä maailman eniten, opetin tälle tuolloin viime vuoden Lapin lennolla, että kun turvavyön merkkivalo palaa, on tullut kapteenilta käsky olla kiltisti vöissä. Ja tadaa, noiden katastrofilentojen jälkeen ei ole enää ollut ainuttakaan ongelmaa edes pitkillä lennoilla ja pieni selvästi osaa kunnioittaa ”kapteenin käskyä” (okei, ja ehkä lieviä uhkauksia siitä, että lentokoneesta joutuu pois jos käyttäytyy huonosti, eikä kuuntele kapteenia :D).
Olen aikanaan kirjoittanut muutamaankin otteeseen ajatuksiani olettamuksesta, ettei lapsen kanssa voi matkustaa. Kuulin jo raskausaikana kyselyitä siitä, että mitäs nyt kun matkustelu loppuu kun perheeseen syntyy lapsi ja olin aina yhtä ihmeissäni. Miksi lapsen pitäisi muuttaa elämässä asioita? Tai siis miksi lapsen kanssa muka ei voisi matkustaa? Se on selvää, että lapsen kanssa reissaaminen on luonnollisesti hieman erilaista kuin ilman lasta, mutta ei se nyt missään nimessä mikään mahdottomuus ole.
Itse olen lapsena ollut perheeni kanssa kahdella maailmanympärysmatkalla, enkä ole koskaan kuullut vanhempieni päivittelevän sitä, että matkustaminen lapsen kanssa olisi ollut jotenkin hankalaa. Kun kerron uudelle ihmiselle meidän maailmanympärysmatkastamme on reaktio usein hämmästelyä siitä, että oli varmasti haastavaa tehdä maailmanympärysmatka 2-vuotiaan kanssa. Heh, no itseasiassa ei edes ollut. Jostain syystä en näe reissaamista pienen lapsen kanssa missään määrin ongelmana tai haasteena. Toki, asenne ratkaisee tässäkin ja jos noin muuten kokee matkustamisen stressaavana, on se pienen lapsen kanssa luultavasti kaksinverroin stressaavampaa.
Jännitin tietysti itsekin ensimmäisiä pitkiä lentoja lapsen kanssa, mutta näin reilun kolmen vuoden kokemuksella lapsen kanssa reissatessa täytyy todeta, että homma helpottuu ajan myötä. Kahden ikävuoden jälkeen on reissaaminen ollut huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisinä ikävuosina nyt kun poika osaa jo eri tavalla nauttia asioista matkalla ja syödä ravintoloissa suurinpiirtein samaa ruokaa kun mekin. Pienen lapsen kanssa reissaaminen on toki aina erilaista ja vaatii varautumista erinäisiin skenaarioihin, muttei missään nimessä ole mikään este reissaamiselle. Ja tässäkin asiassa helpottuu homma sen myötä kun uskaltaa lähteä lapsen kanssa reissuun, eikä turhaan jännitä tai stressaa sitä, kuinka hankalaa se on 🙂
Ensi viikolla siis tulossa kuulumisia meidän Lapin syysreissusta 🙂
Kivaa viikonloppua!
