Perheen pienimmän syysterveiset

Kaupallinen yhteistyö: Lindex & Indieplace

Syksy tekee tuloaan ja monelle tämä merkitsee uusia tuulia esimerkiksi harrastusten suhteen. Pojan yksi suosikkiharrastuksista on kesästä asti ollut valokuvaus, sen jälkeen kun annoin tälle käyttöön tuon vanhan digikamerani. Olenkin jakanut IG Storiesissa joitakin pienen otoksia ja ne jaksavat kyllä hämmästyttää. Jotenkin olen niin iloinen, että hän on osoittanut lukemisen lisäksi jo paljon kiinnostusta myös luoville harrastuksille, kuten kuvaamiselle ja piirtämiselle. Eikä sillä, että sillä nyt olisi loppupeleissä mitään väliä mistä pieni lapsi on kiinnostunut, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. Vanhempien panoksella on tässä kuitenkin paljon merkitystä sen suhteen mihin asioihin lasta kannustaa. Syksyn aikana olisikin tarkoitus miettiä pojalle jotakin harrastusta, joka olisi tälle päiväkodin ohella mieluinen.

Viime viikonloppuna kävimmekin heti aamutuimaan pienen kanssa pienellä ”kuvausretkellä”, joka tottakai johti leikkipuistoon, hehe. Molemmille kamerat mukaan ja bongailemaan kivoja juttuja. Käymme usein viikonloppuisin pienillä kävelyretkillä ja yleisesti ihmettelemässä kaikenlaista. Bongailemassa kiviä, puunkantoja, oravia ja lintuja, mitä milloinkin. Luonto on itselleni todella tärkeä osa elämää ja siksi haluan kannustaa myös lastani arvostamaan luontoa 🙂 Syksyn tullen varmasti myös aktivoidumme ulkoiluretkien suhteen!

Varmaan ensi vuoden aikana olisi tarkoitus miettiä jotain ”virallista” harrastusta pojalle ja olemme jo pitkään tuumailleet jalkapalloa, jota hän tykkää kovasti pelata omassa pihassa. Myös uiminen on kova juttu, mutta harmillisen vähän olemme vielä uimahallissa käyneet. Tässä olisi ehdottomasti tarkoitus aktivoitua syksyn aikana! Toistaiseksi on päiväkodissa vielä kivasti puuhasteltavaa ja aktiviteetteja päiviin, mutta koen myös liikunnan asiana, jossa vanhempien kannustuksella on osansa. Ja toki, tärkeintä on tietysti se, että lapsi itse tykkää harrastuksista, joiden pariin häntä kannustetaan ja sehän selviää vain tekemällä. Kuulin viime vuonna ystävältäni lasten tiedekerhosta ja tuumasin jo silloin, että  se on ehdoton juttu, mihin ilmoitan pojan aivan viimeistään ensi vuonna! Heh, edelleen tässä kaavailen lapsestani sitä astrofyysikkoa 😀

Syksy on yleensä aina sitä aikaa kun täydennän pojan vaatevarastoa. Ostetaan jemmaan lämpimämpiä vaatteita, uusitaan haalareita ja yleisesti valmistaudutaan siihen kerrospukeutumisen rumbaan. Itselläkin on vielä edessä uusien ulkoilu- ja kuorivaatteiden hankinta syksylle, mutta onneksi joitain syysjuttuja on jo tullut hommattua pieneksi jääneiden tilalle. Kuvan asu on syksyn uudesta Lindex Baby-mallistosta, joka on myynnissä sekä kivijalkamyymälöissä, että verkossa. Nettikaupan osalta löytyy mallistosta kokoja aina 104cm saakka ja me käytämmekin vielä näitä ”pienten puolen” vaatteita. Koko syksyn valikoima löytyy täältä.

Kaikki malliston vaatteet ovat unisex ja valmistettu joko GOTS-sertifioidusta puuvillasta tai kierrätysmateriaaleista (kuten takit, joissa on käytännön syistä mukana myös kierrätettyä keinokuitua). Muistatteko kun sitä aina pienenä manaili sitä kun äiti jankkasi vaateostoksella siitä kuuluisasta kasvuvarasta? Nyt olen havahtunut olevani itse se mamma, joka hankkii uudet vaatteet aina vähintään sitä seuraavaa kokoa sen sijaan, että ostaisi käyttöön vaatteita, jotka istuvat juuri nyt, mutta ovat jo muutaman kuukauden päästä liian pieniä.

Lastenvaatteissa materiaalit ovat itselleni todella tärkeä seikka, enkä koskaan osta lapselle muita puuvillatuotteita, kuin luomulaatuisesta tai GOTS-puuvillasta valmistettuja tuotteita. Myös kestävyys on lastenvaatteiden suhteen oleellinen vaatimus, koska vaatteiden tulee kestää ahkeraa pyykkäystä, yleistä rymyämistä ja toiveeni on toki pistää pieneksi jääneet vaatteet hyväkuntoisina kiertoon niiden jäädessä pieneksi. Pyrin ostamaan valtaosan lastenvaatteista käytettynä, mutta aina tämä ei ole mahdollista kun satut tarvitsemaan jotain tiettyä ja juuri siihen hetkeen.

 Itse olen ostanut lastenvaatteita uudesta oikeastaan vain parista eri liikkeestä ja joista toinen on juuri Lindex, joka on itselleni ollut ensisijainen liike lastenvaatteiden hankintaan. Pidän itse hurjasti Lindexin valikoimasta, hinta-laatusuhteesta ja juuri siitä, että valikoima keskittyy vastuullisempiin materiaaleihin. En ikinä raaskisi maksaa lastenvaatteista maltaita tai hankkia niitä brändi edellä. Koska lastenvaatteiden käyttöaika on melko lyhyt ja riski ruokatahroille tai muille pienille damageille suuri, en näe itse järkevänä investoida suuria summia lyhyen käyttöiän vaatteisiin. Siksi olenkin pitänyt Lindexin valikoiman hinta-laatusuhdetta oikein erinomaisena.

Tällä viikolla onkin syksy tehnyt kovalla ryminällä tuloaan, eikä ulkona enää ilman lämpimiä ulkovaatteita pärjäisikään 🙂

 

Mitä harrastuksia teidän pienillä on? 

 

Ja mitä seikkoja arvostatte lastenvaatteita hankkiessa?

 

 

4 vastausta artikkeliin “Perheen pienimmän syysterveiset”

  1. Meillä ekaluokkalainen aloitti nyt koripallon ja kiekkokoulun, aiemmin ei ole ollut kiinnostunut juuri mistään, niin ei olla painostettu mihinkään. 5-vuotias käy kamppailukerhossa kerran viikossa.

    Tää on mulle nyt niin ristiriitaista aikaa, koska haluan tukea heitä täysillä, mutta pelkään että mulla menee tässä kohtaa ”överiksi” ja oma kannustus alkaakin tuntua heistä painostukselta. Itse en lapsena saanut harrastaa mitään, eikä mua koskaan kannustettu mihinkään tai kehuttu, niin nyt lapsuuden traumat nousee pintaan vähän liiankin voimakkaasti välillä!

    1. Aivan, ymmärrän! :/ Tärkeintä varmasti on kuitenkin se kannustaminen ja että tukee lapsia niissä jutuissa, jotka heille tuntuvat mieleisiltä 🙂 Mukava kuulla, että harrastuksia on jo löytynty <3

  2. Vaatteissa arvostan kestävää kehitystä ja ekologisuutta, ostan suurimman osan myös käytettynä. Haluan että pojat saa valita myös paljon itse, kun ovat jo sen ikäisiä. Toisinaan tulee tehtyä edelleen turhia heräteostoksia vaan siksi että joku on niin söpö tai kiva 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.