Mielipide: Vapaaehtoinen lapsettomuus ja Suomen vauvakato

Syntyvyyden lasku on ollut Suomessa jo pitkään puheenaihe. Olen miettinyt kirjoittavani aiheesta jo pitkään, mutta en vain ole hetkeen muistanut koko asiaa, kunnes alkuviikosta lukaisin Kauppalehden artikkelin aiheesta. Ensisynnyttäjien keski-ikä on ollut jatkuvassa nousussa jo pitkään ja lapsia syntyy yhä vähemmän. Pelko tulevaisuudesta, naisten työllisyyden kasvu verraten menneisiin vuosikymmeniin, suomalaisten korkea koulutustaso ja tietysti sitten pelko ilmastonmuutoksesta. Esimerkiksi nämä ovat asioita, joiden vuoksi yhä useampi nykypäivän suomalainen nainen vähintäänkin lykkää perheen perustamista myöhemmäksi.

Ylikansoittuminen noin yleisesti alkaa olla maapallolle jo ongelma, varsinkin tulevaisuudessa, mutta sitten taas toisesta näkökulmasta on syntyvyyden lasku myös pienen valtion näkökulmasta valtava pulma ja konkreettinen uhka hyvinvointiyhteiskunnalle. Ikääntyvä väestö ja yhä kiihtyvä syntyvyyden lasku, olen usein maininnut olevani todella huolissani Suomen tulevaisuudesta, eikä tuo ajatus ole muuttunut mihinkään. Ja ne kuuluisat innovaatiot, joista jaksan toistella ja joita Suomi edelleen kaipaisi tuottamaan potkua taloudelle? Innovaatioita on turha odottaa, mikäli tulevina vuosikymmeninä ei ole konkreettisesti niitä kotimaisten innovaatioiden tuottajia. Muistan edelleen kun yläasteen yhteiskuntaopin tunneilla käytiin läpi Suomen väestörakenteen tulevaisuutta ja tuolloin aihe tuntui jotenkin niin kaukaiselta.

Tunnen useita vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka eivät syystä tai toisesta vain halua lapsia, sekä myös niitä, jotka aikaisemmin ovat ajatelleet näin, mutta muuttaneet mielensä iän tai kumppanin löytymisen myötä. No, esimerikkinä vaikkapa minä itse. Vaihtoehtoisesti lapsettomia on ollut aina ja varmasti tulee olemaankin, mutta aivan viime vuosina on noussut keskustelun alle myös marginaalinen ryhmä niistä, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia ympäristösyistä.

Omaan korvaani oudoimmista syistä, jonka olen joskus kuullut jäädä lapsettomaksi on, että sen tekisi puhtaasti ympäristösyistä. Aivan rehellisesti. Voisin niputtaa tämän aiheena samaan kastiin kuin sen, että minä ajokortittomana suitsuttaisin, etten ole ajanut ajokorttia ympäristösyistä tai henkilö, joka ei esimerkiksi muutenkaan matkustele, perustelisi sen sillä, että ajattelee ympäristöä. Toki, voihan näin ollakin, mutta olen itse ympäristökeskustelussa huomannut myös sitä, että omaa toimintaa viherpestään myös niillä aiheilla, jotka eivät muutenkaan kuuluisi omaan elämään. Kuten nyt vaikkapa ”en halua hankkia lapsia tai matkustaa, koska se on epäekologista”. Vaikka totuus olisi, ettei ole koskaan halunnut lapsia tai pitänyt matkustamisesta, toki ympäristönäkökulma varmasti on voinut tulla mukaan myöhemmin.

Aiheesta voi olla montaa mieltä, mutta harmittavan usein myös käännetään uhrauksiksi asiat, jotka eivät muutenkaan kuuluisi omaan arkeen. Josset hanki lapsia, et hanki. Kenenkään ei missään nimessä ole pakko. Moni ei yksinkertaisesti edes tahdo, eikä siinä ole mitään pahaa. Saati sitten matkustaa tai ajaa henkilöautolla, mutta useimmissa tapauksissa motiivit näihin asioihin ovat aivan muualla. On kuitenkin eri asia perustella lapsettomuuttaan sillä, ettei yksinkertaisesti halua lapsia, kuin vedota siihen, että tekee uhrauksen olla lapseton, koska ilmastonmuutos. Ja älkää käsittäkö väärin. En missään nimessä tuomitse vaihtoehtoisesti lapsettomia, ympäristösyistä tai ei, mutta yritän vain ymmärtää niitä todellisia motiiveja päätöksen takana.

Kerronpa omakohtaisen kokemukseni lapsi-casesta. Noin 25-vuotiaaksi saakka olin ajatellut, etten välttämättä koskaan haluaisi lapsia. En ollut koskaan kokenut erityisemmin heltyväni vauvoja katsellessa tai millään tasolla ajatellut itseäni äitinä. Iines 10 vuotta takaperin olisi helposti voinut vedota siihen, että teen ekoteon ja olen hankkimatta lapsia tähän maailmaan. Noh, omalla kohdallani perimmäinen syy oli kuitenkin se, etten ollut vielä koskaan kokenut kaipuuta tulla äidiksi.

Rehellisesti, en tiedä onko olemassa ihmisiä, jotka potisivat polttavaa vauvakuumetta, eläisivät tasapainoisessa parisuhteessa ja silti olisivat päättäneet, etteivät hanki lapsia ympäristösyistä? Oman kokemukseni mukaan biologisen kellon tikitys on loppupeleissä yllättävän vahva sitten jos tai kun se iskee ja tuntuu todella käsittämättömältä, että tuon biologisen tunteen ja tarpeen voisi sivuuttaa pelkällä rationaalisella ajattelulla. Saa ehdottoamasti korjata, mikäli olen väärässä. Ajatus vain tuntuu omasta mielestäni jotenkin käsittämättömältä, koska halu perheen perustamiseen voi olla todella vahva biologinen tarve.

Ja niin, eihän kaikilla välttämättä edes ala ”biologinen kello tikittämään”, mutta voin kuvitella, että moni nainen joka sen kokee, eikä syystä tai toisesta saa lasta, voi ajautua asian kanssa todellisen epätoivon valtaan. En itse usko, että siinä hetkessä auttaa ajatus siitä, että ”okei, vaikka olen epätoivoinen ja masentunut, lopetan yrittämisen, koska en halua kuormittaa maapalloa”. Siis näin kärjistettynä. Aikaisemmin omia valintoja perusteltiin halulla tai sillä, ettei nyt vain esimerkiksi pidä lihan mausta. Nykyään tuntuu, että kaikkeen keskusteluun vedetään ilmastonäkökulma, oli se sitten todellinen motiivi omille valinnoille tai ei. Ehdottomasti koen todella tärkeänä sen, että asioita ja valintoja tehdään ympäristöä ajatellen, eikä niin, että kyse olisi vain oman sädekehän kiillotusta asialle, jota ei tekisi muutenkaan.

Ja sitten takaisin lapsettomuuskeskusteluun, joka itseäni tosissaan huolettaa jo ihan Suomen taloudenkin kannalta. Toisaalta on totta, että väestönkasvua tulisi hillitä, mutta sitten taas paikallisesti syntyvyyttä taas tarvitaan kipeästi, kuten meillä Suomessa. Tämä onkin aiheena melko kinkkinen, koska tiedämme kaikki, että lapsen saaminen on tilastollisesti suurin ympäristökuormitus, jonka voimme tehdä. Se mitä Suomeen kuitenkin tulevina vuosikymmeninä kipeästi tarvitsemme, on korkeasti koulutettu työvoima ja lisää veronmaksajia. Ja siihen suuntaan, mihin taloutemme ja valtion velkataso on menossa vuosi vuodelta, tarvitaan näitä yhä kipeämmin. Ainakin jos haluamme säilyttää Suomen hyvinvointivaltiona. Tuntuu karulta ajatella, että muualla maailmassa liika syntyvyys on ongelma ja esimerkiksi meillä sitten taas toisinpäin. Molemmat vaihtoehdot ovat rasite taloudelle ja seikka on todella ongelmallinen varsinkin meidän suomalaisten näkökulmasta. Suomen talous ja tulevaisuus vai ympäristötalkoot ja vauvainflaatio?

Omalla kohdallani on epäselvää, haluaisinko lisää lapsia. Toisaalta, sitten taas toisaalta en. Perimmäisenä on kuitenkin raskauteen ja synnytykseen liittyvä pelko. Toki ajattelen tässä myös eko-näkökulmaa, mutta ensisijainen huolenaiheeni on pelko maailman tulevaisuudesta esimerkiksi talousnäkökulmasta. Ja uskon, että yhä useampi suomalainen pelkää lastenhankintaa juuri peläten sitä, onko tulevaisuudessa enää Suomen kaltaista hyvinvointivaltiota, jossa kasvattaa lapsi. Ja nämähän ovat todella ristiriidassa keskenään, koska juuri talouden näkökulmasta tarvitsisimme kipeästi uutta väestöä, erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolelle pienempiin kuntiin, jotka muuten pikkuhiljaa lakkaavat olemasta.

Lopuksi vielä oma mielipiteeni asiaan: Vaikka toki haluan ajatella tässä myös ympäristönäkökulmaa, olen itse vahvasti sitä mieltä, että Suomen syntyvyyden on noustava. Ympäristönäkökulmaan taas pitäisi tulla yhteiskunnalliselta tasolta linjauksia, kuten parempia tukia kasviproteiinivalmisteiden tuottajille, sekä apua näiden globalisointiin, lihateollisuuden maataloustukien vähentämistä ja tukea niihin innovaatioihin, sekä yrittäjyyteen. Olen todella pitkään ollut pettynyt ja turhautunut Suomen politiikkaan, jossa päätökset ja teot tuntuvat junnaavan paikallaan. En ihmettele ollenkaan, että tämä myös aiheuttaa yleistä epätoivon tunnetta tulevaisuuden suhteen. Yhä useampi lapsiperhe elää köyhyysrajalla ja nuorten syrjäytyminen on kasvanut siitä huolimatta, että yhteiskunnan tuet perheille ovat maiden välisessä vertailussa todella hyvällä tasolla. Näin maallikon näkökulmasta on ongelma juuri se, ettei paneuduta asioihin suuressa skaalassa ennaltaehkäisevästi, vaan yritetään auttaa vasta sitten kun ongelmat ovat paisuneet niin suuriksi, että tilanteisiin puuttuminen ja vaikuttaminen on todella vaikeaa. Onko hyvinvointiyhteiskunta pian historiaa?

Ja pointti ei todellakaan ole se, kuinka saataisiin vapaaehtoisesti lapsettomat hankkimaan lapsia, vaan enemmänkin yrittää luoda toivoa tulevaisuuden suhteen niille, jotka pelkäävät perheen perustamista juuri siitä syystä, että tuleva pelottaa. Jos jätämme lapset tekemättä puhtaasti ympäristösyistä, vaikuttaa se pitkässä juoksussa täydellä varmuudella meidän jokaisen suomalaisen elämään ja tulevaisuuteen. Kansoitetaanko Suomi tulevaisuudessa muiden maiden asukkailla? Kuoleeko suomalainen perinnekulttuuri hiljalleen pois?

 

Mitä ajatuksia teillä on aiheesta ja huolestuttaako asia?

 

 

Kuvat Jutta

 

8 vastausta artikkeliin “Mielipide: Vapaaehtoinen lapsettomuus ja Suomen vauvakato”

  1. Aihe joka paljon puhuttaa ja syystäkin. Oman kokemuksen mukaan monet jättävät lapsen tekemättä taloudellisista syistä. Monet pelkäävät, että nyky maailmassa ei omat varata riitä lapsen hankintaan. Lapsen saaminen kaikkine hankintoineen maksaa paljon. Läpi lapsen elämän tulee eteen kustannuksia monesta suunnasta ja esimerkiksi päivähoitomaksut ovat hurjia. Jokainen haluaa tarjota lapselleen parhaan mahdollisen elämän, mutta yhteiskunnan paineen ollessa siinä, että pienestä pitäen lapsella on oltava kaikkea mahdollista. Tilanne vain kärjistyy kouluiässä, vaikka päivähoitomaksut jäävät tulevat tilalle puhelimet, pelit, harrastukset ja merkkivaatteet. Toki nämä eivät ole pakollisia, mutta kuinka helposti lapsi joutuu kiusatuksi, jos hänellä ei ole samoja juttuja kuin muilla saman ikäisillä.

    Olen pohtinut, mitä syntyvyydelle tapahtuisi, jos päättäjät huomioisivat perheellisiä kunnollisilla etuuksilla. Vaikka Suomessa jos onkin paremmat etuudet, kuin monissa muissa maissa ovat monet lapsiperheet silti ahdingossa, kun rahat eivät riitä. Eikä se, että lapsettomat näkevät esimerkiksi ystävien kautta, kuinka tiukalle elämä voi lasten saannin myötä mennä kannusta itse lasia tekemään.

    1. Todella hyviä pointteja! Itse tosin en ole (näin omalla kohdallani) kokenut, että lapseen kuluisi ainakaan vielä näin nuorena kovin paljoa rahaa, mutta ymmärrän toki asian ytimen, enkä edes hoksannut miettiä asiaa tältä kulmalta. Varmasti tulevina vuosina korostuu meilläkin juuri tuo asioiden ostaminen, ”koska muillakin”, joka on kyllä aivan järjetöntä! Ja niin, joku konkreettinen porkkana pitäisi kyllä keksiä ratkaisuksi :/ Kiitos hurjasti kommentistasi!

  2. Itse olen ollut kasvissyöjä yli 15 vuotta ja vaikka lähtökohta tälle ei ollutkaan ympäristösyyt, on se tällä hetkellä iso syy päätökseeni. En ehkä perustelisi sitä ainoastaan ilmastonmuutoksella, mutta se on hyvä syy pysyä edelleen päätökseni takana. Ehkä näkisin lapsettomuudenkin näin, vaikka monet voivat sanoa ensimmäisenä juuri tuon ympäristönäkökulman, se voi olla vain alkuperäistä päätöstä tukeva asia. Olen myös joutunut selittelemään päätöstäni niin monet kerrat, että helpommalla tuntuu pääsevän jos heittää vain ympäristösyyt 😀

    1. Joo no tavallaan sama! Itse vähensin / lopetin lihan syönnin pääasiassa juuri ympäristösyistä. Ja totta, että ympäristösyillä pääsee varmasti helpommalla. Kiitos kun avasit tätä ja kommentoit 🙂

  3. Lisäksi myös perhemyönteisellä yhteiskunnalla ja työelämällä ehkä saataisiin ihmisiä enemmän miettimään lapsien saamista. Varsinkin työelämässä pitäisi olla enemmän joustoja mm.etätyö. eihän se tietty sovi kaikkeen työhön mutta perustoimistotyöhön ainakin. Lisäksi moni myös lykkää perheen perustamista jos on määräaikainen työ. Pienillä ratkaisuillakin varmaan saataisiin edes jotain hyvää aikaiseksi. Tällaisia asioita enemmän ja vähemmän termiä synnytystalkoot puhetta. Ai että mua inhottaa termi synnytystalkoot, helppohan se miesten on keksiä tuollaisia termejä kun eivät edes synnytä 😀

    1. Hei aivan loistavia pointteja! Ehdottomasti perhemyönteinen yhteiskunta on tässä ydinjuttu, enkä rehellisyyden nimissä koe, että Suomi tällä hetkellä istuu tähän kuvaan. Ja monelle työelämä on nykyään yksinkertaisesti liian raskasta pyörittämään perhearkea siinä ohella, varsinkin jossei ole minkäänlaista joustoa. Mutta ehdottomasti työelämä on varmasti yksi suurimmista ”ongelmista” tässä, pienet palkat, pätkätyöt ja raskas arki :/

  4. Itse olen oikeastaan aina ajatellut olevani melko äidillinen ihminen ja että äitiys sopisi itselleni! Joskus 20 ikävuoden jälkeen olen kuitenkin alkanut kyseenalaistaa ”äitiyshaavetta”. Olen miettinyt, mitä jos lasta ei vain saisi, vaikka se olisi kaikki mitä haluaisi. En tiedä, onko pelko lapsettomuudesta saanut kallistettua ajatusmaailmani vapaaehtoisesti lapsettomaan suuntaan.

    Ennen nykyistä parisuhdetta en muutenkaan nähnyt avioliittoa, omakotitaloa ja perhettä sellaisina asioina, joita haluan elämässäni ensisijaisesti tavoitella. Nyt 27-vuotiaana olen onnellisessa parisuhteessa ja haaveilemme kyllä häistä ja omasta talosta. Toki myös lapsi olisi varmasti ihana asia jossain vaiheessa, uskon että kumppanini olisi loistava isä ja olisi ihanaa jakaa vanhemmuutta hänen kanssaan. Minusta on kuitenkin pelottava ajatus, että alkaisimme ”yrittää lasta” ja sitten en tulisikaan raskaaksi. Kuinka raskasta olisi, että elämä pyörisi ”yrittämisen” ympärillä. Naimisiin meneminen ja asunnon ostaminen kuitenkin ovat asioita, joihin me itse voimme vaikuttaa. Toki voisimme mennä hedelmällisyystesteihin ja hoitaa hedelmällisyyttämme terveellisillä elämäntavoilla ja superfoodeilla.. Mitäs sitten, jos se ei riitäkään?

    Aika hassu ajatus, että jossain lapsettomuuden pelossa olen kääntänyt koko asian niin päin, että en lapsia halua. Välillä kyllä mietin, että voi miten ihanaa olisi, jos meille tulisi vauva! Vauvamahat ovat söpöjä ja olisi ihanaa jäädä äitiyslomalle, viettää aikaa lapsen kanssa kotona.. Opettaa lapselle sellaisia asioita, joita itse pitää tärkeänä. Toisaalta mietin, mitä menettäisimme ja mitä lisäarvoa lapsi meidän elämäämme toisi. Toisi lapsi varmasti paljonkin, mutta meillä on ihanaa kahdestaan. Olisi meillä varmasti ihanaa perheenäkin, mutta erilaistahan se varmasti olisi. Ajan lisäksi raha on toinen seikka, koska nythän voimme käyttää niin ajan kuin rahankin itseemme.

    En sinällään pidä ”lasten hankinta” termistä, koska eihän lapsia oikeasti hankita. Kyllä lapset saadaan. Olen heti seurustelusuhteemme alussa sanonut kumppanilleni, että en välttämättä ikinä halua lapsia. Ajatus siitä jyrkästä kannasta on kyllä muuttunut. Mutta en edelleenkään ikinä haluaisi, että alkaisimme ”yrittää lasta”. Elämäntilanteen mukaan olisin valmis jättämään ehkäisyn pois. Lapsi saisi sitten tulla jos olisi tullakseen! En haluaisi ottaa paineita lapsen saamisesta tai seksielämämme järjestämisestä ovulaationi mukaan. Se, että elämä alkaisi pyöriä lapsihaaveen ympärillä, kuulostaa todella pelottavalta! Koska eihän elämässä koskaan tiedä.

    Minusta on kamalaa, kuinka paljon etenkin naisiin kohdistuu paineita perheen perustamisesta. Totta kai suvun jatkuminen on iloinen asia, silti joskus tuntuu hassulta, kun keski-ikäiset koreilevat lapsenlapsillaan. Lapsiasiaan liittyy kyllä paljon muitakin asioita, kuin mahdollinen lapsettomuus. Mitä jos meille syntyisi sairas tai kehitysvammainen lapsi? Ilmastonmuutos toki, millaisessa maailmassa lapseni tulisi elämään. Koko maailman ja ihmisten julmuus ja oman edun tavoittelu esimerkiksi juuri ympäristöasioiden kustannuksella.

    Jollain tapaa elämän suunnittelu on kyllä pelottavaa. Toki pitää jonkinlainen suunnitelmallisuus olla, mutta esimerkiksi kysymys ”koskas te alatte lapsia tekemään”, nostaa kyllä karvat pystyyn! Ehkä ihmiset tosiaan suunnittelevat liikaa, ensin ura, omistusasunto, jne, sitten kolme lasta. Sekin pelottaa, jos liikaa suunnittelee ja ”lykkää lastenhankintaa”, mitäs sitten kun etenkin naisilla hedelmällisyys alkaa heiketä jo melko aikaisin. Tai jos kolmekymppisenä päättää että ei halua lapsia, alkaako se harmittaa nelikymppisenä? Kukapa näitä tietää. Itse kuitenkin toivoisin, että pystyisimme omassa parisuhteessamme jatkossakin suhtautumaan lapsiasiaan ”tulee jos tulee” ja nauttimaan toisistamme, mikäli ei tule. Todella monimutkainen asia.

    Itse kyllä lapsiasiassa väistämättäkin näen myös ilmastokysymyksen. Ainahan on helppoa sanoa, miten itse jossain tilanteessa toimisi. Mutta kyllä itse haluaisin opettaa oman jälkikasvuni kunnioittamaan luontoa ja mielestäni on erityisen tärkeää kiinnittää ympäristöasioihin huomiota siinä vaiheessa, kun itsellä jälkikasvua on. Toki meidän jokaisen olisi tärkeää kierrättää, miettiä ostokäyttäytymistämme ja valitsemiemme tuotteiden hiilijalanjälkeä, miettiä millä matkustamme, jne oli lapsia tai ei.

    Onkohan ”lasten hankinnan kyseenalaistaminen” osittain siksikin meidän sukupolven juttu, kun meillä muutenkin on niin äärettömästi vaihtoehtoja ja kaikki ovet avoinna. Mietin vaan, että taisi elämä joskus sillä saralla olla aika yksinkertaista, että vanhempien ammatti määritteli oman ammatin, naapurin pojan kanssa mentiin naimisiin ja lapsia tehtiin. Uskon kyllä, että vanhemmuus opettaa paljon ja on jotain sellaista, mitä ei voi lapsettomana tietää. Asialla on silti kaksi puolta, joku näkee lasten hankinnan itsekkäänä tekona, toinen vapaaehtoisen lapsettomuuden. Ihan mistä näkökulmasta tarkastellaan.

    Totta on, että meitä on maapallolla liikaa. Ratkaisu ylikansoittumiseen tuskin kuitenkaan on lisääntymisen rajoittaminen hyvinvointivaltioissa vaan naisten kouluttaminen kehittyvissä maissa. Kiitos kun jaoit ajatuksiasi!

    1. Suuri kiitos perusteellisesta kommentistasi ja aivan täyttä asiaa! Itseäni myös ahdisti juuri se ”lapsen yrittäminen” ja meillä enemmänkin juuri suhtauduttiin asiaan ”tuleee jos on tullakseena asenteella”, se on nimittäin täysin totta, että joka puolelta tulee erinäisiä paineita tehdä ja suorittaa, eikä lasten ”hankinta” ole tosiaan mikään poikkeus. Ja heh, taisinkin itse käyttää juurikin tuota ”lasten hankinta”-termiä postauksessa, vaikkei ollut tarkoitus, tuli jotenkin niin automaattisesti 😀 Ja olen täysin samaa mieltä, että syntyvyyden laskun hillitsemisen sijaan (siis juuri hyvinvointivaltioissa), pitäisi ehdottomasti juurikin keskittyä kouluttamaan kehittyvien maiden koulutusta ja karsimaan yhteiskunnista pois korruptiota, joka taas voisi parantaa monien köyhien maiden oloja. Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnastasi ja ihanaa viikkoa! 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.