On ihan ok olla introvertti

Hei ja huippua maanantaita! Vietän tänään etähommaa blogihommien ja muiden juttujen osalta. Ihana tunne pitkästä aikaa kun ei tarvitse lähteä maanantaina yhtään mihinkään lenkkipolkua kauemmas. Ah, oma unelma-työviikko oli semmoinen, jolloin tekisin aina maanantait ja perjantait hommia kotona, muun viikon sitten muualla. Tänään olen viettänyt juuri niin ihanan hidasta aamua kuin haluaisin aivan jokaisena päivänä. Viikonloppu vierähti melkoisen treeni- ja neulomispainotteisesti, kuten yleensä. Kesällä suosin viikonloppuna juoksulenkkejä, mutta nyt olen jo jonkin aikaa keskittynyt viikonloppuaamuisin käymään salilla. Jaksan nimittäin viikonloppuisin treenata huomattavasti tehokkaammin kuin viikolla työpäivän päätteeksi ja muutenkin ihanaa kun saa 2/3 viikon salitreenistä kuitattua viikonlopulle, viikolla keskityn yleensä lenkkeilyyn. Itselläni on nimittäin ainakin huomattavasti alhaisempi kynnys lähteä lenkille, kuin kuntosalille. Tästä syystä toimiikin lenkkeily yleensä hyvin arjessa, työpäivän päätteeksi on ihana päästä luontoon ulkoilemaan.

Olen monesti kirjoitellut siitä, että rakastan viettää aikaa kotona. Ja siis todella rakastan. Koti on minulle turvapaikka, jossa voin olla oma itseni ja jollain tapaa piilossa muulta maailmalta. Oma tukikohta, jossa on aivan ok laittaa puhelin äänettömälle ja unohtaa hetkeksi kaikki mitä kodin seinien ulkopuolella on. Minulle tämä on ainakin nykyään todella tärkeää, varsinkin jos on tyyppi joka murehtii negatiivisista uutisista, taloudesta ja milloin mistäkin maailmalla tapahtuvasta. Syksyisin rauhallisen kotiajan merkitys korostuu ainakin omalla kohdallani.

Olen todennut olevani pimeään vuodenaikaan enemmän introvertti kuin muulloin ja silloin myös kaipaa enemmän sitä omaa rauhaa. Ja heh, tämän vuosien oman empiirisen tutkimukseni pohjalta väittäisin edelleen, että vuodenajat, lämpötila ja valon määrä säätelevät ainakin oman kehoni toimintaa! Keskityn kesäisin ja talvisin aivan eri asioihin, huomaan kehoni toimivan eri tavalla ja jossain määrin voisin todeta olevani hyvin eri ihminen valoisan ja pimeän vuodenajan aikana. Introvertin piirteet ovat muutenkin nousseet yhä enemmän pinnalle aivan tässä lähivuosien aikana. Jos 10 vuotta sitten koin itseni enemmän ekstrovertiksi kuin introvertiksi, on tilanne jo vuosia ollut aivan päinvastainen. Itseasiassa olen kuullut samaa muiltakin, että vuosien edetessä saattavat myös piilevät introvertin piirteet tulla yhä enemmän esille. Oletteko te huomanneet samaa?

 Olenkin tässä tuumaillut, että olenko aina ollut introvertti, vai onko lähivuosina vain tullut jonkilainen oivallus sen suheen, että on todella ok olla myös introvertti? Työelämässä mennään usein ekstroverttien ehdoilla ja monet mieltävät introverttiyden työelämässä huonona piirteenä. Näin olen ehkä ainakin itse asian kokenut. Monet ajattelevat introverttejä stereotyyppisesti henkilöinä, jotka eivät puhu mitään ja uppoutuvat kaiken aikaa omiin ajatuksiinsa. Ja tämähän sotii vastaan työelämän sosialisoinnin ja verkostoitumisen kanssa. Ehkäpä tämän vuoksi olen aikaisemmin ulkoisten paineiden vuoksi jättänyt introvertit piirteeni ja tarpeeni vähemmälle huomiolle, joka taas on merkinnyt sitä, ettei se oma ”prosessointiaika” ole ollut aivan siellä tarvehierarkian huipulla. Nykyään huomaan, että ehdottomasti sen pitäisi olla.

Mutta kyllä introverttikin voi olla ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen ja ahkera verkostoitumaan, mutten itse ainakaan jaksa sitä aivan jatkuvasti. Vapaalla on pakko vetäytyä ”lataamaan akkuja” ja välillä myös sanoa ylimääräisille menoille ei. Ja viime vuosina olen todennut juuri sen, että se on ok. Ei aina tarvitse miellyttää muita ja miettiä sitä, mitä muut ajattelevat omasta ajasta tai kotiviikonlopuista. Henkilökohtaisesti en yksinkertaisesti jaksaisi olla jatkuvasti sosiaalinen sekä työelämässä, että vapaa-ajalla.

Juuri eilen tuumailin, että pian tulee täyteen 3 vuotta muutostamme tähän kotiin, enkä vieläkään haaveile muuttavani tästä mihinkään. Ajatus tämän kodin myymisestä tuntuu jotenkin kamalalta, vaikka välillä silkasta mielenkiinnosta tykkäänkin selata myytäviä asuntoja.  Koen, että erityisesti juurettomuutta tunteville on äärimmäisen tärkeää, että on olemassa se koti tai tukikohta, elementti joka on ja pysyy. Syy, miksi esimerkiksi maailmanympärysmatkalla tunsin loppua kohden lievää koti-ikävää ja ahdistusta, oli juuri siksi ettei maailmalla päässyt asettumaan kodiksi samalla tavalla kuin, noh – kotona. Asia, josta yllätyin itsekin.

Nimittäin se, kuinka vahvasti ihminen (tai ainakin minä itse) kaipaa juuri sitä tukikohtaa ja paikkaa, joka pysyy suhteellisen samana, vaikka kaikki muu elämässä muuttuisikin. Kuten olen ehkä maininnut jo aikaisemmin, oli pidempi matka ainakin omalla kohdallani erityisesti matka itseeni, jolloin opin ja oivalsin uusia asioita juurikin omaan toimintaani, sekä perustarpeisiini liittyen. Jos viime vuosina olen muuttunut yhä enemmän introvertiksi, tulee se ilmi erityisesti sillä, että arvostaa kotia tai omaa ”tukikohtaa” yhä tärkeämpänä elementtinä, sekä kaipaa enemmän juuri sitä omaa aikaa prosessoida ajatuksiaan ja ihan vain olla ”omassa seurassaan”.

En edes tiedä mistä olen saanut viime viikkoina jonkun aivan ihmeellisen neulomisvimman. Viikonloppuna neuloin hihoja vaille valmiiksi villapaidan, joka on siis nopeimmin ikinä neulomani villapaita. Tosin, isoilla puikoilla on osaa asiaan. En malta odottaa, että pääsen jakamaan ohjetta täällä! Työn alla on muitakin kivoja juttuja, joista työstän myöhemmin tänne neuleohjeita. Ja loppuun täytyy todeta, että muutama aivan täydellinen harrastusvinkki introverteille: Käsityöt, kirjat ja metsälenkit!

 

Entäs te? Introvertti vai ekstrovertti? ✨

 

Korostuuko teillä muilla introverteillä kodin merkitys?

 

 

 

6 Replies to “On ihan ok olla introvertti”

  1. Ah,osui ja upposi,tykkään noista kaikista kolmesta! Syksy on neulomisen kulta-aikaa 😀

  2. Enemmän tunnistan itseni introvertiksi kuin ekstrovertiksi. Pidän kyllä ihmisten kanssa olemisesta. Eniten viihdyn pienessä porukassa tai kahdestaan hyvän ystävän kanssa. Eniten akkuja lataavaa on juurikin sellainen ”hengailu”, että voi maata vaikka hiljaa sohvalla 😀 Pidän kyllä juhlista ja sosiaalisista tapahtumista, mutta en niitä alvariinsa jaksaisi! Myös sopiessani tapaamisen, tuntuu se usein hyvältä ajatukselta. Kuitenkin tapaamisen lähestyessä voi se tuntua ajatuksena väsyttävältä, vaikka viihtyisinkin kyseisen ihmisen seurassa.

    Tykkään pohdiskella asioita yksin ja muiden kanssa. Rakastan syvällisiä keskusteluja. Kotikeskeisyyteen voin samaistua myös! Minulle on tärkeää, että koti on viihtyisä ja sisustan ja järjestelen paikkoja mielelläni. Minusta on ihanaa olla kotona ja poltella kynttilöitä, syksy on kyllä ihanaa aikaa siksi! Syksyllä saa ihan luvan kanssa käpertyä yksin kotisohvalle. Kesällä tosiaan sosiaalisuus tulee jotenkin enemmän luonnostaan.

    1. Ihan sama juttu! Musta on ihanaa olla perheen ja ystävien kanssa esimerkiksi reissussa, tiedätkö kun ”on ihan ok olla sanomatta mitään”, ilman että se olisi kiusallista 😀 Ja minulla on myös tota, että saatan stressata menoja ja tapaamisia, varsinkin jos niitä mahtuu viikkoon useampi ja olisikin mukavien ihmisten kanssa. Kiitos ihanasta pohdinnastasi! Mukavaa viikkoa 🙂

  3. Olen huomannut aikuisiällä viihtyväni parhaiten omissa oloissani, vaikka oma tila onkin ollut aina mulle kaikki kaikessa. Introverttihan mä olen ympäri vuoden, joskin seurassa sosiaalinen – sellainen melko puhelias. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *