Haaveena pako autiolle saarelle

Minun piti alunperin kirjoittaa tänään aivan muista jutuista, mutta kun mieltä painaa tai jokin asia vaivaa, auttaa asian käsittely näin kirjoittamalla usein ainakin omalla kohdallani. En tiedä miksi, mutta viimeaikoina olen kokenut jotain ihme ahdistusta ja epävarmuutta blogini kanssa. Yli kymmenen vuotta blogia kirjoittaneena tiedän ehdottomasti, että näitä tulee ja menee säännöllisin väliajoin. Ainakin oman blogini historiassa on tullut usein kausia, jolloin olen miettinyt, että miksi teen tätä? Kiinnostaako ketään? Pölisenkö täällä vain itsekseni? Vaikka koen kirjoittamisen itselleni terapeuttisena harrastuksena, on vuorovaikutus kuitenkin itselleni se kaikkein tärkein asia tässä hommassa.

Ja kuten on monen bloggaajan suusta useaan otteeseen kuultu, on kommenointi vuosi vuodelta totisesti vähentynyt hurjasti. Itsekin ymmärrän tämän täysin. Olen myös henkilökohtaisesti todella laiska kommentoimaan blogialustoilla, mutta samalla tiedostan faktan siitä, että kommentit totisesti ovat se kirjoittajan suola. Ilman teitä ei ole myöskään blogia tai vuorovaikutusta. Olen paasannut sen perään, että uskon blogien tulevaisuuteen ja ilmiöiden kiertoon, siihen että kirjoitettu sisältö tekee kyllä paluun ihmisten turhautuessa pintapuoliseen, nopeaan sisältöön. Silti tunsin eilen ja tänään outoa epävarmuutta tästäkin, enkä itse edes tiedä miksi. Syyskuussa blogissani vieraili 27 000 yksittäistä kävijää, eli 27 000 erillistä ihmistä ja omalta kohdaltani täytyy todeta, ettei kävijämäärien perusteella ole missään nimessä ollut sen kummempaa laskua nähtävissä, mutta jokin silti ahdistaa. Ehkä turhautumisen tunne siihen, että kirjoitat tekstiä useamman tunnin saadaksesi vain yhden tai pari kommenttia, vaikka itse tekstin lukisikin suuri joukko ihmisiä. Oliko teksti huono vai eikö ketään vain kiinnostanut?Tiedän, etten ole yksin ajatusteni kanssa. Moni bloggaaja tai vaikuttaja varmasti käy läpi täysin samoja ajatuksia. Ja tottakai tiedän myös, että teitä on siellä ruudun toisella puolella iso joukko ihania ja pitkäaikaisia lukijoitani.

Katsoimme eilen uudelleen sen storiesissa hehkuttamani dokkarin ”Syrjäisen saaren lumo” YLE Areenasta, jossa ranskalainen perhe lähtee surffaamaan pienelle, täysin muusta maailmasta eristyksissä olevalle saarelle Tyynelle Valtamerelle. Tommi ei ollut vielä dokkaria nähnyt siitä huolimatta, että muistuttelin asiasta tälle lähtiessäni Lappiin, mutta loppupeleissä Tommikin oli aivan intona dokumentista (ja ehkä aikalailla myös niistä saaren täydellisistä surffiaalloista). Ja kyllä, aloin eilen tutkia miten saarelle pääsisi. Hieman huvittuneena luimme, että saarelta löytyy satelliittipuhelin, mutta oikeastaan mitään muita yhteyksiä, kuten nettiyhteyttä ei saarelta löyty ulkomaailmaan (ainakaan tuon jutun kirjoitushetkellä).

Ja tiedättekö, kun tänään aamulla herätessäni mietin asiaa, kuulostaa tuo oikeastaan aivan täydelliseltä. Ihan rehellisesti, vaikka vähintäänkin työni puolesta paljon somea käytänkin, netistä puhumattakaan ihan jo arjen tavallisten askareiden vuoksi, valehtelisin jos väittäisin ettei se ahdista ollenkaan. En ole vielä kertaakaan sanonut tätä ääneen, mutta jo parin vuoden ajan olen aivan rehellisesti välillä haaveillut siitä, että yksinkertaisesti vain katoaisin jonnekin somen ulottumattomiin ja eläisin niin yksinkertaista elämää kuin vain mahdollista. Kyllähän tämä varmasti monen nykyihmisen korvaan kuulostaa melko hullulta, mutta ihan totta. Jos olisin juuri nyt perheetön ja työni sallisi, lähtisin aivan varmasti sinne autiolle saarelle ihmettelemään, vaikka jo heti huomenna.

Toki tiedostan ristiriidan siinä, että kannustan lukijoitani kommentoimaan enemmän, mutta samalla jauhan omasta someahdistuksestani. Ei minua itsessään blogini ja sen kirjoitus ahdista, vaan juuri vuorovaikutuksen vähentyminen ja alan yleinen mentaliteetti sen suhteen, että vain seuraajamäärillä ja luvuilla on väliä. Pidän Instagramista päivä päivältä vähemmän juuri sen vuoksi, että siellä käytävä kilpailu suosiosta ja seuraajamääristä oikeasti ahdistaa. Mikäli IG ei olisi kanavana työni vuoksi oleellinen ja samalla tärkeä tukikanava blogilleni, olisin luultavasti häippässyt sieltä jo aikapäiviä sitten. Mutta eihän se oikein käy päinsä. Se ahdistaa, että pitäisi olla lisäämässä kuvia omasta pärstästään vain siksi, että ne tilastollisesti keräävät eniten tykkäyksiä. WTF.

Juuri tämä on pahasti pielessä ja asian ydin. Pitäisi jatkuvasti olla stressaamassa sitä, että sitouttaako tämä ihan tavallisesta kupillisesta teestä postaamani kuva yhtä hyvin kuin kuva, jossa keikistelen itse. Kyllähän se näin sisällöntuottajankin näkökulmasta harmittaa, ettei pienet arjen jutut saa aikaan läheskään yhtä paljoa tykkäyksiä kuin se, että laittaisin oman naamani näytille Instassa päivittäin. Toivottavasti ymmärrätte pointtini. En arvosta pinnallisuutta ja se on juuri sitä, mitä some on täynnä. Kilpailua täydellisistä kuvista, seuraajista ja sitoutumisesta. Eniten turhauttaa se millaiseksi homma on mennyt ja kuinka se on vaikuttanut meihin moneen, sekä arvoihimme kokonaisvaltaisesti.

Suurin unelma, joka minulla on ollut blogini suhteen aivan alusta asti on ollut, että voisin matkustaa vaikka niillä autioilla saarilla ja kirjoittaa maailmalta käsin matkapäiväkirjaa. En haluaisi jossitella, mutta välillä olen lyhyen aikaa harmitellut sitä, miksen tähdännyt siihen kymmenen vuotta sitten? Ja sitten taas, en haluaisi koskaan miettiä sitä, että olisin tehnyt joskus niin tai näin, koska ilman sattuneita syitä ja seurauksia en olisi tässä ja nyt. Todennäköisesti tulen kuitenkin aina olemaan juuri tämmöinen haahuileva haaveilija ja levoton sielu. Voisin kiteyttää ajatukseni niin, että tunnen käyväni läpi tietynlaista murrosvaihetta. Jollain tapaa on takaraivossa pieni tunne siitä, että jotain muutoksia on edessä suuressa tai pienessä skaalassa. Samalla taas tunnen ristiriitaisia tunteita monen asian suhteen.

 

Siinä, sainpas sen sanottua. T. Iines, joka tykkäsi aikanaan lisäillä blogiin kuvia mikrossa räjähtäneestä kaurapuurosta

 

Löytyykö muita some-ahdistuneita?

 

Kuvat Jutta

 

28 vastausta artikkeliin “Haaveena pako autiolle saarelle”

  1. Voi ihana Iines! Löysin blogisi varmaan joskus aika alkuaikoina, olin lukioikäinen silloin ja seurailin muutamaa blogia. Blogin lukemisessa oli tauko, mutta somessa aloin seurata sinua, en muista mitä kautta. En myöskään muista mitä kautta löysin blogisi!

    Hauskaa kumminkin on se, että jutut ovat muuttuneet paljon kymmenessä vuodessa (luonnollisesti!!) ja kirjoitat ja otat kantaa mielenkiintoisiin ja puhutteleviin aiheisiin. Varmaan ne aiheet silloin 10 v sittenkin olivat itselleni mielenkiintoisia ja puhuttelevia, kun blogiasi säännöllisesti luin. Minusta kuitenkin tuntuu, että sisällöstäsi on tullut syvällisempää vuosien aikana. Monet jaarittelevat blogeissaan vähän niitä näitä, uskaltamatta kuitenkaan ottaa kantaa mihinkään tai kertoa mielipidettään asioista. Ei kai todellista vuoropuhelua voi edes syntyä, jos kaikki puhuvat ympäripyöreitä. Olet kyllä rohkea, kun kerrot mielipiteitäsi ja otat asioihin kantaa!

    Taisin löytää blogisi uudelleen tämän vuoden puolella. Satunnaisesti olen saattanut käydä vierailemassa täällä, mutta nykyään luen lähes jokaisen postauksen sen myötä, kun niistä instastoryissa vinkkaat. On blogin lukeminen ihan oikeasti mukavaa vastapainoa nopealle somen pläräämiselle. Somessa on kyllä paljon hyvää, mutta toisaalta alkaa helposti olla tyytymätön itseensä ja omaan elämäänsä, kun näkee somessa täydellisten ihmisten täydelliset kodit ja täydellisen rauhalliset ihanat aamupalahetket, ihanat lomakuvat jne. Toisaalta onhan se ihanaa, että hektisestä arjesta voi nostaa jonkun ihanan rauhoittavan hetken tai asian, vaikka sitten aamukahvin somejulkaisuun. Voihan some olla myös voimaannuttavaa, mutta valitettavasti löydän itsestäni usein riittämättömyyden ja kateuden tunteita somea selatessani. Somen selaaminen saa minut myös haluamaan ja tarvitsemaan uutta kosmetiikkaa, vaatteita ja muita tuotteita!! Joita en muuten keksisi haluta.

    Autiolla saarella oleminen ilman puhelinta ja nettiä olisi varmaan rentouttavaa. Kamalaa, miten sitä onkaan puhelimessaan kiinni arjessa. Jos menen vaikka jumppaan ja jätän puhelimen pukukaappiin, on mulla kova kiire jumpan jälkeen tarkistamaan, onko minua kukaan kaivannut! Voi mikä pettymys, jos ei ole. Muutenkin haluaisin arjessa enemmän rajoittaa somen käyttöä ja juurikin sitä turhanpäiväistä selailua. Mihin kaikkeen senkin ajan voisikaan käyttää. No, ehkäpä kaikki lähtee tiedostamisesta.

    Kiitos blogista ja rohkeista kirjoituksista!

    1. No voi kiitos ihanasta kommentistasi <3 Ja onhan kyllä melkoinen muutos kymmenen vuoden takaisiin ;D Minua itseäni ärsyttää teksteissä ympäripyöreys ja se, että otetaan mukamas kantaa johonkin, muttei kuitenkaan olla loppupeleissä mitään mieltä. Itse ainakin yritän siihen, että teksteissäni olisi joku perusteltu pointti tai näkökulma, aina voi tietysti olla puolesta tai vastaan.

      Kiitos kun löysit takaisin blogiini ja erityisesti kommentistasi! Ja tuo on niin täysin totta, että some ehdottomasti aiheuttaa niitä riittämättömyyden tunteita ja halua ostella sitä ja tätä. Ja puhelin-detox kyllä tekisi varmasti melko hyvää 😀 Ihanaa viikkoa!

  2. Täällä luetaan edelleen kymmenen vuodenkin jälkeen!

    Itse olen aina ollut vähän huono kommentoimaan, vaikka blogeja luenkin. Joskus olen turhautunut siihen, että kun ne harvat kerrat mitä olen pohtien kommentoinut, on kommentit jätetty joidenkin bloggaajien kohdalla huomioimatta. Sitten tulee valitettava efekti, ettei jaksa käyttää aikaa muidenkaan kommentointiin kun olettaa ettei muutkaan kommentteihin vastaa 🙂

    Mutta piti sanoa, että tykkään juurikin blogeissa aitoudesta ja sulta sitä onneksi löytyy!

    Paljon iloa päivään!

    1. Ei hätää, ihana kun kommentoit nyt <3 Mua myös ärsyttää aivan suunnattomasti kommentteihin vastaamattomuus!! Ja ehdottomasti on saanut omalta osaltani aikanaan myös lopettamaan kommentoimisen jossain blogeissa :/ Ja voi kiitos!! Aivan ihanaa viikkoa sinulle 🙂

  3. Samastun osittain tähän someahdistukseen, ainakin siltä osin, että minullekin on sanottu pr- puolelta, että kannattaa kiinnittää huomiota Instaprofiilin yhteneväisyyteen. Siis tavallaan ymmärrettävää ja olenkin kokeillut eri tapoja, mutta se rajoittaa todella paljon sitä että voitko nyt käyttää jonkun tietyn kuvan vai sotkeeko se kolmen tai yhdeksän kuvan sarjat. En enää jaksa kiinnittää siihen niin paljon huomiota, kun sitten jää jakamatta paljon kivoja juttuja ja sellaisia missä tulee persoonaakin eri tavalla esiin…

    Toisaalta ihmisiä kiinnostaa myös stoorit ja ihan normaalit, ei- siloitellut jutut ja vähän saa etsiä omaan tekemiseen tasapainoa sen mukaan, mitä itse haluaa viestiä. Esimerkiksi meidän rempasta kertova postaus keräsi tosi paljon kävijöitä karuista kuvista huolimatta ja sama juttu uusimmassa meikkipostauksessa, jossa kuvat otin ihan vaan meidän vessan peilin edessä sen sijaan, että olisin viritellyt valkoista kangasta kuvien taustalle jne.

    Miusta on muuten ihana, kun sie vastailet aina kommentteihin – on mukavampi kommentoida, kun tietää saavansa vastauksen! <3

    1. Joo, siis tuo on nykyään jotenkin niin hullua, että feedikin pitäisi suunnitella mahdollisimman visuaaliseksi 😀 Mä en itse ihan kamalasti sitä tee, mutta lähinnä yritän rytmittää kuvia niin, ettei läheskään joka kuva ole esimerkiksi itsestäni tai samasta kuvakulmasta tms. Mutta joo, ymmärrän ehdottomasti pointtisi! Ja ehdottomasti ihan tavallinen sisältö kiinnostaa, esim juuri storiesissa, mutta sitten taas jos lisää jokun kuvan ”ihan tavallisesta hetkestä”, kuten joku oman viikonloppuni teekuppikuva, niin harva sitten loppupeleissä tykkää siitä, verrattuna jos kuva olisi vaikka minusta itsestäni. Argh! Ja kommentteihin vastaaminen on minulle tosi tärkeä juttu! Ärsyttää itseänikin kommentoida blogiin, jossei saa lainkaan vastausta :/ Ihanaa viikkoa <3

  4. Olen lukenut sun blogia monen monta vuotta, silloin kun Glitter ja pankki olivat tyopaikkojasi 🙂
    Itse seuraan n. 5-7 blogia aktiivisesti. Olen myos yrittanyt seurata muitakin blogeja mutta syysta tai toisesta valilla kemia ei kohtaa/blogi on tylsa/arsyttava kirjoitustyyli/ilkea asenne lukijoita kohtaan, yms. Sun matkassa ollaan kuitenkin pysytty. Tykkaan blogisi aiheista ja sinusta saa aidon & mukavan kuvan – tassa ehka syy, miksi viela luen blogiasi.
    Sinahan voisit kirjoittaa vaikkapa kirjan saarella olostasi ja julkaista sen 🙂

    1. Hei apua <3<3<3<3 Kirjaidea on ehkä maailman paras!!! KIIIITOS!! Ah, alan itkemään :'D Ja kiitos kun seuraat ja kommentoit <3 Ihanaa syysviikkoa!

  5. Täytyy sanoa, että itsellä on monesti tarkoitus kommentoida, mutta sitten se syystä tai toisesta jää. Muistan muutamankin postauksesi, viimeisimpänä kirjoituksesi syntyvyyden laskusta, jotka ovat herättäneet ajatuksia vielä seuraavanakin päivänä. Ajatuksena on ollut palata myöhemmin kommentoimaan, mutta jotenkin olen sitten aina kuvitellut, että eihän tätä postausta nyt enää parin päivän jälkeen voi kommentoida. Huomaan, että kommentointi jää erityisesti silloin, jos blogissa on jo uusi kirjoitus. Silloin tulee erityisesti se olo, että äh, enpäs nyt kerinnyt kommentoida sitä edellistä aihetta ja ei sitä nyt enää viitsi kommentoida. Mikä on oikeastaan aika tyhmää 😀

    1. Ei hätää, kiitos kun kommentoit nyt!! 🙂 Ja mukava kuulla, että kirjoitukset ovat herättäneet ajatuksia! Ja hyvä pointti tuo, ettei vanhaan postaukseen tule välttämättä niin herkästi enää kommentoitua, olen myös joskus itse miettinyt samaa kommentoidessani jonkun toisen vanhempaa postausta. Kiitos kommentistasi ja ihanaa viikkoa <3

  6. Olen lukenut blogiasi siitä lähtien kun sait poikasi, koska sain samaan aikaan pojan ja halusin silloin lukea jostain joka oli samassa elämäntilanteessa, vaikkakin eri maassa (asun Englannissa). Luen kolmea blogia jatkuvasti, joista omasi on yksi. Ainoa syy miksi en kommentoi, on koska en haluaisi antaa sähköpostiosoitettani – en oikeastaan tiedä miksi.

    Tykkään tosi paljon blogistasi, ja asioista mitä käsittelet. Olisin todella surullinen jos et enää kirjoittelisi!

  7. Olen itse ollut ilman aktiivista somettamista jo pidemmän aikaa ja se on tehnyt hyvää. Nykyään jos käyn esim.instassa niin ärsyttää se ihmisten paskantärkeys, ”tässä kuva aamupalastani ja lenkkimaisemista ja ihanan harmooninen instatilini TYKÄTKÄÄÄÄ” jokainen yrittää jotenkin liikaa, en tiedä edes mitä. Hypettää itseään ja elämäänsä? Saada enemmän seuraajia ja tykkäyksiä? Miksi? Että olisi jotenkin parempi tai onnistuneempi kuin muut? Kaikesta somen hyvistä puolista huolimatta pinnan alla kytee kova kilpailu ja pelko omasta asemastaan yhteiskunnassa. Ei ihme, että juuri esim. Instagram on yhteydessä nuorten mielenterveysongelmiin. Varsinkin nuorten tyttöjen kasvaneeseen ahdistuneisuuteen. Tämä jos mikä huolestuttaa minua kovasti, jopa enemmän kuin se saakelin ilmastonmuutos 😳

    Somen käyttö ja blogien lukeminen on vähentynyt itselläni näköjään iän myötä. Olen huomannut, että somettaminen ja kaikki tämä vuorovaikutus netissä syö aikaani ihan hurjasti. Harvoin edes mihinkään kommentoin, juuri sen takia, että vähänkään syvällinen ja oikeasti vuorovaikutteinen kommentointi vie aikaa! Mieluummin luen. Vaikka sitten kirjaa.

    Välillä on toki mukava kurkkia, että mitä muille ihmisille täällä maapallolla kuuluu ja todeta taas, että ei näköjään täydellisiä kuvia kummempaa! Olen päässyt itse tuon someahdistuksen yläpuolelle sillä, että totesin, että minua ei oikeastaan kiinnosta muiden arjen askareet tai somekuulumiset. Olen enemmän kiinnostunut näkemään kasvotusten ja päivittämään kuulumisia ihan kasvotusten. Onkin ollut mukavaa kertoa kuulumisia puolin ja toisin ilman mitään ”aah huomasin instassa” kommentteja.

    Elämä ilman aktiivista some-elämää on kyllä vapauttavaa. Olo on vapaa. On mukavaa ja helppoa olla suht anonyymi yksityishenkilö ilman mittavaa sometiliä kaikkineen datoineen yms. Välillä mietin juuri teidän vaikuttajien ja bloggaajien työtä ja jaksamista. Että jaksatteko todella vai syökö tämä somemaailma teitä yhtään. Joten kiitos näistä rehellisistä postauksista asian tiimoilta.

    Toki työsi puolesta et ehkä pysty somesta näin irtautumaan. Toisaalta mikset? Ainahan voit kirjoittaa tätä blogia pelkästään. Tai vaikka kirjan, niinkuin joku jo kommentoi.

    Tykkään blogistasi, koska osaat kirjoittaa nimenomaan asioista avoimen rehellisesti etkä pelkästään itsestäsi ja elämästäsi. Vaikutat myös ystävälliseltä ja aidolta ihmiseltä. Sinulla taitaa olla aika hyvä itsetunto.

    Hyvää syksyn jatkoa ja jatka vain samaan malliin, täällä ainakin luetaan, ei kommentoida.

    Ja tästä tuli nyt niin pitkä kommentti, että kattaa tosiaan useamman vuoden nettivuorovaikuttamisen 👌😀

    1. Olen niin samalla linjalla kanssasi! Juuri pointti siitä, että mitä väliä niillä luvuilla loppupeleissä on OIKEASTI? Itseäni ahdistaa juuri se liika yritys ja kilpailu, en halua henkilökohtaisesti olla osana sitä, mutta tottakai se vaikuttaa myös itseeni esimerkiksi yhteistöiden kannalta. Jos joku toinen esimerkiksi systemaattisesti pyrkii ehkä kyseenalaisillakin keinoilla kasvattamaan tiliä ja toinen taas ei, vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan, voi se systemaattisesti tilejään kasvattanut saada vaikka jonkun kampanjan minun sijaan, koska seuraajia tai tykkäyksiä on enemmän. Tästä syystä tämä turhauttaa myös näin sisällöntuottajan näkökulmasta.

      Ja ah, ihana kun olet vähentänyt somea! Itsekin olen jonkin verran ja erityisesti juuri IG:n suhteen. Ah, niin outoa kun vielä reilut 10v sitten someton elämä oli täysin normaali juttu! 😀 Ja kiitos pohtivasta kommentistasi <3 Ihanaa syksyä! Tuo kirja-idea oli tosiaan parhain ikinä, pistin ehdottomasti korvan taakse 🙂

  8. Moikka, täälläkin on seurattu sun blogia jo toooosi kauan ja pakko sanoa että sulle tulee laitettua kommentteja useammin kuin kenenkään muun blogiin! On niin ihanaa (kuten joku jo sanoikin) kun tietää että oikeesti luet kommentit ja vastaat AINA ja vielä yleensä tosi nopeesti, kiitos siitä <3 viime vuosina on kommentointi jäänyt vähän vähemmälle kun esim lapsi ja perhetutut ei kosketa itseä niin niihin ei usein löydy mitään kommentoitavaa, mutta vois yrittää ryhdistäytyä kommentoimaan kuitenkin vähän useammin. Koska oot kyllä oikeassa siinä, että vuorovaikutus on iso osa blogien ja somen hienoutta ja jos saat siitä voimaa jatkaa niin haluun kyllä yrittää tsempata! Mun on niin ikävä kaikki vanhoja tyyliin laukun sisältö -postauksia 😀 joten jos sulla kiinnostusta löytyy kertoa, niin kaikki oudot toisen tavalliseen elämään kurkistamiseen liittyvät jutut ainakin mua jaksais kiinnostaa loputtomiin Haha. Ja mullakin mennyt fiilis igstä enkä oikein jaksa seurata hirveesti muita kuin omia kavereita enää. Täällä NZ oon kans huomannut et teinien ja tyyliin early twenties-ikäisten keskuudessa on tosi suosittua et on ns. public IG profiili ja sit erikseen yksityinen tili mitä seuraamaan otetaan vaan läheiset kaverit ja missä jaetaan sit vapaasti ihan kaikenlaista materiaalia. Musta se on jotenkin kiva vastaisku tykkäyksien ja seuraajamäärien kyttäämiselle 🙂
    Tulipa pitkä kommentti, joka tapauksessa, kiitos kun jaksat pitää ihanaa blogiasi <3

    1. Ihana kun aina kommentoit <3<3 KIITOS! Mulle on todella tärkeää vastata kommentteihin, koska on ihan kamala itse kommentoida mihinkään jossei koskaan saa vastausta ja tosiaan, niihin vastaamatta jättäminen ei ainakaan edistä kommentoinnin lisääntymistä! Haha, voisin jossain vaiheessa tehdä taas laukun sisältö-postauksen! Kiitti hyvästä postausideasta! Noita vanhoja juttuja olisikin ihan huippu taas nostalgian vuoksi toteuttaa 🙂 Ihanaa viikkoa <3

  9. Halusin vaan tulla sanomaan, et haluan lukea sen sun kirjan, minkä kirjoitat siellä saarella! Niin siistiä! 😍 En malta odottaa!

    Oon myös lukenut sun blogia tosi pitkään ja tykkään sun jutuista. Löysin sut aikoinaan jonkun ripsiseerumin 😆 takia.
    Nykyään oon tykästynyt just sun aitouteen ajatella blogissa ”ääneen” ja tunnistan itsessäni tuon saman ”haaveilija hörhön” jos nyt näin leikkimielisesti saan sua kuvata. 🧡

  10. Heippa! Minä olen itse asiassa melko uusi seuraaja. Päädyin blogiisi, koska kaipasin ”rehellistä” blogia, jossa mietitään vähän maanläheisempiä aiheita kuin esim. uusia Hermesin kenkiä. Tykkään tosi paljon blogisi hyvästä hengestä ja siitä, että vaikutat tosi mukavalta tyypiltä, jolla on myös mielipiteitä 🙂 itse mietin joka päivä josko tänään olisi se päivä, kun suljen Instagram-tilini. Facebookissakin olen vain rekon ja päiväkodin tiedotteiden takia. Olen jotenkin niin kypsä someen! Jonakin kauniina päivänä pakkaan perheeni muuttoautoon, muutamme maalle ja tuijottelen instan sijaan tuulessa huojuvia viljapeltoja ja leikkiviä lapsia.

    1. Kiva kun olet löytänyt tiesi tänne <3 Ja ah, tuo kuvaamasi unelma kuulostaa niin ihanalta! Itsekin olen luopunut esim juuri Facebookista lähes täysin 🙂 Mukavaa viikkoa!

  11. Mä luulen et yks syy kommenttien vähentymiseen on just se, ettei enää lisätä blogeihin kuvia mikroon räjähtäneistä puuroista! Et tavallaan kun se pinta on niin hiottu, niin se etäännyttää. Vaikka sulle oon tästä usein sanonutkin, että tää blogi on ainoa, jota edes auttavasti luen, koska sä kirjotat siisteistä asioista ja luulen että muistatkin jotain erinäisiä esimerkkejä, mistä mäkin oon sanonut että Ihana Iines, kun puhut tästä.

    Tosin oon varsinkin nyttemmin ”aikuisempana” tajunnut, et valtaosa tykkää, jos niille sanoo kivoja asioita. Eli jos esim. oon ollut hyvällä keikalla ja voin esiintyjälle sanoa että olipa hyvä keikka, niin tottakai mä sen sanon, ihan sama kuuleeks se sen monta kertaa, mut just tää, et mitä jos se ei kuule sitä kertaakaan vaan siks et kukaan ei jaksa sanoa ”itsestäänselvyyksiä” (niinku hyvän keikan huomaa ehkä siitä miten poppoo on mukana ja kiinnostavan blogin huomaa sit just kävijämääristä jne. jne).

    Silläpä mäkin sitten tässä innostuin kommentoimaan sulle kaiken, minkä oon jo erinäisissä yhteyksissä sanonut, mut unohdan aina välillä että sama tässäkin. Ja sit jotenkin ku niit kommentteja tulee niin vähän nykyään lähes jokaiseen blogiin, niin sit jotenkin se oma kynnyskin kasvaa, kun tietää et muutkin lukijat kiinnittää enemmän siihen huomiota, mitä joku on sanonut. 😀 (Nyt täs oli jo 17 kommenttia niin en lukenu YHTÄKÄÄN, nii pahoittelen toiston mahollisuutta haha :D)

    1. Hei ihan mielettömän hyviä pointteja! Varmaan juuri tuosta etääntymisestä se johtuu, sekä osittain myös esimerkiksi IG:n ”pienemmän kynnyksen kommentoinnin” lisääntymisestä. Olen täysin samaa mieltä, että hyvää palautetta ja kommenttia pitäisi ehdottomasti antaa enemmän myös kasvotusten. Jonkin pienenkin kivan asian sanominen ei koskaan ole huonosta 🙂 Ja musta on ehdottomasti myös tärkeää se, että keskustellaan oikeasti tärkeistä asioista, vaikka välillä olisikin myös vähän enemmän hömpän puoleista. Kiitos kun kommentoit! 🙂

  12. Sun aitous on se, josta mun lisäksi varmasti moni pitää! Vaatii kovasti rohkeutta avata vaikeitakin asioita julkisesti, mutta uskon että olet antanut vertaistukea monelle, jotka kamppailevat arjen haasteiden kanssa. Ja sama myös toisinpäin – on ihana lukea esim. inspiroivia käsityö- ja matkustusjuttuja!

    1. Vertaistuki on todella tärkeää! Ja myös se, että käyttää asemaansa oikeiden asioiden edistämiseen, esimerkiksi juuri tärkeistä aiheista puhumiseen sen sijaan, että tuottaisi pelkkää hömppää. Ei se hömppäkään väärin ole, mutta tämä vain oma henkilökohtainen ajatukseni 🙂 Matkajutut on munkin lemppareita kirjoittaa! <3

  13. Hei, oon lukenut erinäisiä blogeja jo varmasti lähemmäs 10 vuotta tai ylikin, sun blogin löysin vasta hetki sitten ja se meni heti suosikkien joukkoon. Moni blogi ärsyttää nykyään, mutta sun juttuihin samaistun ja koen jotain samanhenkisyyttä kanssasi.

Vastaa käyttäjälle Tanja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.