Ketogeeninen ruokavalio: Mitä kuuluu ketodietille 4kk jälkeen?

Keto-postaukset ovat olleet valtavan suosittuja ja ajattelin näin vajaan 4 kuukauden jälkeen kertoa hieman kuulumisia, kokemuksia ja tilannepäivitystä ketodietiltä. Aikaisemmat postaukseni ketogeenisesta ruokavaliosta löytyvät täältä ja täältä. Keto-reseptejä taas voi hakea täältä blogista tämänkin postauksen tunnisteilla #ketogeeninen ja #ketodietti 🙂

Aloitin siis ketodietin heinäkuussa ja melko keto-painotteisesti mennään edelleen. Tosin, viime viikkojen aikana olen ajoittain syönyt hiilareita (viikonloppuisin) ja pohtinutkin, että jatkanko ketolla vai siirrynkö hiljalleen enemmänkin VHH-ruokavalioon. Näiden kuukausien jälkeen olen jokatapauksessa todennut, että keto-ruokavalio tai yleisesti hiilareiden karsiminen on sopinut minulle ja keholleni todella hyvin. Alkupäivien hankaluuksien jälkeen en ole kokenut mitään ongelmia tai haasteita. Esimerkiksi liikunta ja treeni ovat sujuneet ketodietin aikana jopa paljon paremmin kuin aikaisemmin!

Treenaan viikossa noin kolmesti kuntosalilla (1h kerrallaan) ja vähintään 2h aerobista lenkkeilyn muodossa, ketolla olen treenatessa välttynyt esimerkiksi heikotuksilta ja energiankulutus on ollut myös treenatessa todella tasaista, eikä salitreenin jälkeen tule semmoista ”pakko saada heti ruokaa”-heikotusta, kuten aikaisemmin oli aina. Ehdottomasti parasta ketodietillä on ollut energisyys, verensokerin tasaisuus ja se, että ruokailuväli on todella tasainen. Napotelunälkä on pysynyt loitolla, eikä aterioiden välillä yleensä tule tarve syödä välipaloja. Esimerkiksi nälkäkiukkuja ei ketolla juurikaan tule ja ne olivat ainakin itselleni aikaisemmin täyttä arkipäivää. Kannan laukussa kuitenkin aina mukana macadamia- ja parapähkinöitä välipalana jos esimerkiksi lounas sattuu venymään.

Nyt kun hiilareita on tullut ajoittain syötyä, huomaa ehdottomasti myös eron siihen, josta näiden vajaan 4 kuukauden aikana on tullut lähestulkoon normaalitila. Esimerkiksi pari viikkoa sitten söin herkkuhimoissani poikkeuksellisesti hiilareita useampana päivänä, joka johti ketoosin katkeamiseen. Napostelu, kaappien kaivelu, nälkäkiukut ja verensokerin heittelyt palasivat heti hiilareiden myötä. Ainakin omalla kohdallani ovat nämä arjessa niitä todella epämieluisia juttuja. Ketogeeniseen ruokavalioon eivät hiilihydraatit toki kuulu, mutta olen itse todennut ketoosini sietävän yhden herkkupäivän viikossa. Varsinkin nyt kun ketoilua on takana jo useampi kuukausi, eikä proriteetti ole pudottaa painoa. Oma mielipiteeni on, että tilannetta on pitkässä juoksussa hyvä hieman muokata sen mukaan, mikä tuntuu itselleen hyvältä. Kuten esimerkiksi testata lisätä ruokavalioon myöhemmässä vaiheessa hieman hiilareita vaikka kerran viikossa (varsinkin jos treenaat) ja katsoa miten keho reagoi.

Koen tankkauspäivän jopa ehkä jollain tasolla tehostaneen aineenvaihduntaa, mutta vain silloin kun herkkupäiviä on se yksi, eikä useampaa putkeen. Jos herkuttelen esimerkiksi lauantaina, olen tuntenut olevani takaisin ketoosissa maanantaina. Se mikä on ollut ketodietillä ehdottomasti hyvä juttu, on kasvisten lisääntyminen ruokavaliossa. Jos aikaisemmin ruokavalion pääroolissa oli proteiininlähteen lisäksi lisuke, kuten pasta, peruna tai riisi, on se nyt korvaantunut kasviksilla, joka taas tarkoittaa noin yleisesti ravintorikkaampaa ruokavaliota. Ja runsaasti tuoreita kasviksia sisältävästä ruokavaliosta on tullut itsestäänselvyys. Nyt kun olen ajoittain syönyt hiilihydraatteja, ei kehoni ole enää reagoinut niin voimakkaasti äkilliseen hiilihydraattien saantiin. Ensimmäisten kuukausien aikana saatoin saada kamalat vatsakrampit ja turvotukset pienestäkin määrästä hiilareita.

Entäs sitten paino? Itse en ole juurikaan pudottanut painoa ketodietin aikana, eikä se oikeastaan edes ollut omalla kohdallani päätavoite, vaan enemmänkin tasapainoisemman ruokavalion löytäminen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen. Monet pudottavat ketolla jopa kymmeniä kiloja, mutta veikkaan tämänkin riippuvan henkillöstä ja ennen kaikkea lähtötilanteesta. Alussa karisi nesteitä noin 3kg verran ja koska olen koko keton ajan treenannut salilla, on paino aikalailla samoissa (ehkä noin kilon vähemmän) kuin mitä ketogeenisen ruokavalion aloittaessani. Toki olen huomannut muutosta kehonkoostumuksessa ja itse olen ehdottomasti saanut ruokavaliosta lisäenergiaa treenaamiseen, vaikka esimerkiksi juokseminen ensimmäisinä viikkoina hieman haastavaa olikin. Oman kokemukseni mukaan sopii ketodietti siis ehdottomasti myös säännöllistä treeniä harrastaville!

Jos täytyy kiteyttää fiiliksiäni ja ketogeenisen ruokavalion parhauksia tähän mennessä, valitsen nämä: Mieliala on virkeämpi, verensokeri tasaisempi, olo huomattavasti energisempi ja akuutti herkkunälkä, sekä tarve jatkuvasti napostella jotain ovat poissa. Ainiin ja ne inhottavat nesteturvotukset! Lisäksi olen jaksanut näiden neljän kuukauden aikana liikkua säännöllisemmin kuin mitä aikaisemmin ja oikeastaan myös nukkunut paremmin. Uskonkin, että tämä johtuu siitä, että olen lisännyt ruokavaliossa hyvien rasvojen määrää ja yksinkertaisesti syönyt huomattavasti ravintorikkaampaa ruokaa jätettyäni runsaasti glukoosia sisältävät lisukkeet pois korvaten ne erilaisilla kasviksilla. Ainoa miinus, jonka keksin on ketoilun hankaluus kylässä tai ulkona syödessä, koska usein tarjolla on aina jotain mitä ”ei voi” syödä. Tämän vuoksi olenkin tuumaillut VHH:ta, joka ei ole aivan niin ehdoton hiilareiden suhteen.

 

Muita ketodietiltä vähähiilariseen siirtyneitä? Kokemuksia ja kumpi on toiminut paremmin? 🙂

 

Kuvat Jutta

 

6 Replies to “Ketogeeninen ruokavalio: Mitä kuuluu ketodietille 4kk jälkeen?”

  1. Ai että! Niin mukava lukea kokemuksiasi 4 kk:n jälkeen – tulen nimittäin pari kk jälkijunassa keto-ruokavalioni kanssa, ja mulla on suht samanlaisia tuntemuksia kuin sulla. Erityisesti ilahduin tuosta, että siedät nykyään paremmin hiilareita! Alkujaan ryhdyin ketoilemaan vatsakramppien ja turvotusten takia, ja niistä olen päässyt täydellisesti eroon. Kun sitten esim. viikonloppuna ”vähän kokeilen” esim. syömällä puolikkaan croissantin, niin jo on kohta vatsa rantapallon muotoisena ja krampit todellisuutta. Kiva siis tietää, että saatan päästä niistä vähitellen eroon ja voin toisinaan herkutella. 🙂
    Mitä tulee liikkumiseen, olen vielä siinä vaiheessa, että esim. rappujen nousu hapottaa ihan välittömästi, vaikka se on aiemmin sujunut monen kerroksen verran ilman kummempia poltteita reisissä tai takapuolessa.

    1. Kiva kuulla muidenkin kokemuksia! Ja joo, se reagointi hiilareihin oli alkuun ihan kauheaa! Juurikin kramppeja ja turvotusta, mutta nyt on mennyt hyvin ja noin yleisestikin on ollut ihanaa päästä turvotuksista eroon. Olen hiljalleen totutellut pieniä määriä hiilareita, ehkäpä juuri kerran viikkoon, niin uskon sen auttaneen 🙂 Mulla oli ensimmäinen kuukausi tuota hapotusta ja keskityin kevyempään salitreeniin, sekä reilun tunnin kävelylenkkeihin. Sen jälkeen helpotti hurjasti kun iski kunnolla ketoosi päälle!

  2. Itsellä sujui hyvin viisi viikkoa ketogeenistä, kunnes mieliala heitti häränpyllyä ja kolmen päivän ajan olo oli aivan kamala. Myöskin vatsa meni aivan sekaisin useamman päivän ajaksi. Päätin lopettaa siihen ja lisätä hiilareita varovaisesti mukaan. Kroppa edelleen oireilee ja on vaikea löytää oikeaa tasapainoa, vähähiilarista yritän noudattaa ja herkkuja en ole syönyt kuuteen viikkoon. Ketolla en myöskään jaksanut intensiivisiä treenejä vetää…
    Paino minulta tippui keton aikana ja olo oli paljon kevyempi. En kärsinyt turvotuksista enkä vatsakivuista. Lukuunottamatta ensimmäisen viikon alkua, jolloin keholla oli haasteellista sopeutua ruokavalioon. Paljon hyvää kyllä koin ketogeenisestä olevan! Nyt ainoastaan tämä siirtyminen on ollut todella vaikeaa keholle. Vatsa menee sekaisin milloin mistäkin, myös päivistä jolloin hiilaria en juurikaan syö. Ehkä tämäkin on joku adaptoitumisvaihe 🤔

    1. Voiei, onpas outoa! Mutta toki keho voi reagoida kovin yksilöllisesti ruokavalion muutoksiin. Mulla meni noin kuukausi, että jaksoin alkaa juosta ja treenata salilla intensiivisesti, sitä ennen tein kevyempää treeniä ja pidempiä kävelylenkkejä. Mutta juuri sen adaptoitumisen jälkeen alkoi treeni sujua aiempaakin paremmin! Ja tosiaan tuo ensimmäinen kuukausi on muutenkin hieman haastava, mutta helpottaa sen jälkeen jos vain jaksaa sinnitellä. Meinasitko kuitenkin jatkaa ketoilua?

  3. Minulle VHH on aina (14 vuotta) tarkoittanut ravinnerikasta ja äärimmäisen vähän hiilihydraatteja sisältävää ruokaa; siis tiukkaa LCHF:ää oikeastaan. Koska dieettini johtuu vaikeuksista pilkkoa lähinnä tärkkelystä mutta myös muita poly- ja disakkarideja, ketogeeninrn on ollut ikään kuin itsestään selvä ratkaisu. Päädyin siis ketogeeniseen ihan omien havaintojen ja päättelyn kautta. Ensisijainen intressini oli päästä eroon invalidisoivista mahavaivoista. Näin tapahtui ja ikäänkuin kaupan päälisiksi painoni putosi 18 kg ensimmäisen puolen vuoden aikana. Paino on pysynyt vaivatta kurissa – kuka nyt kipeänä haluaisi olla!

    1. Mukava kuulla kokemuksia! Tosiaan VHH tulee täällä myös varmasti ajankohtaiseksi 🙂 Mukava kuulla, että ruokavalio on sopinut sinulle! Suuri plussa on ehdottomasti juuri tuo ravinnerikkaampi ruoka!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *