Oletko sinäkin elämyshakuinen introvertti?

Alkuviikosta tuli oikeastaan aivan vahingossa pientä hiljaiseloa tänne blogiin. Olin viikonloppuna jotenkin niin chillausmoodissa kotona, että olin vielä maanantainakin jossain viikonloppumeiningeissä ja tajusin yhtäkkiä maanantain härdelleissä, että olin unohtanut koko blogin. Ups! Alkuviikko oli töissä myös hektistä ja päätin maanantaina kerrankin jättää blogijutut sikseen ja olla stressaamatta siitä, etten julkaise postausta maanantaina, vaikka yleensä teen niin aina. Noh, välillä käy näköjään näin ihan vahingossa.

Järjestimme eilen aamulla töissä erään vaikuttajamarkkinoinnin tapahtuman ja olin rutinoituneena aamuchillailijana totaalisesti epämukavuusalueella joutuessani lähteä viemään aamu-unista naperoa hoitoon jo seitsemältä. Voin kertoa, etteivät todella aikaiset aamut lapsen kanssa tosiaan ole juttuni. Kiire ja kiukku on taattua todella aikaisina aamuina, onneksi niitä kuitenkin on harvemmin. Ja ehkä eniten ahdistun kiireesta ja fiiliksestä, että nyt myöhästyn. Olen tottunut siihen, että olen yleensä aina kaikkialla etuajassa ja panikoin yleensä jopa turhaan myöhästymistä kun loppupeleissä myöhästyn todella harvoin oikeasti. Ja btw, en ole ennen ollut todellakaan mikään tapahtuma-ekspertti, mutta työn puolesta on ollut ihan huippua päästä järjestämään kivoja tapahtumia ja oppimaan uutta niihin liittyen 🙂

Nyt kun mietin taaksepäin menneitä vuosia vakuutus- ja pankkihommissa kun menin töihin vuosia joko seitsemään tai kahdeksaan, täytyy todeta, että pitkässä juoksussa tuo yhtälö olisi kyllä pienen lapsen kanssa aivan mahdottomuus. Ainakin siis minulle, joka ei tosiaan nouse sängystä ja ole vartin päästä valmiina lähtemään ovesta ulos. Siis ikinä. Itseasiassa olen huomannut, että myös meidän napero on rauhallisten aamujen tyyppi. Olemme siis aina aamuisin kotona kaksin Tommin lähdettyä töihin ja pienen herättyä vietämme parin minuutin pötköttelyhetken yhdessä. Pieni pyytää minua aina laittamaan pään tyynyyn ja kyselen unista sun muusta. Nykyään napero myös haluaa katsoa telkkarista piirrettyjä ihan jokainen aamu ja painaa kaukosäätimestä aina Netflixin päälle, haha.

Täytyy todeta, että olen viime viikkoina potenut pientä luovuuskriisiä. En nyt varsinaisesti blogin kanssa, vaan noin muuten. En ymmärrä miten juuri minun elämään mahtuu säännöllisesti ties mitä draamaa omien tai läheisten kautta ja nytkin on erään seikan selvittely vienyt aivan liikaa energiaani. Minua inspiroi ja motivoi uusien juttujen ideointi, mutta nyt tuntuu, että inspishanat ovat jonkin aikaa olleet tukossa ja se harmittaa. Haluaisin keksiä ja kehitellä uusia, kivoja juttuja, mutten vielä toistaiseksi ole keksinyt mitä se voisi olla. Mietin jo keväällä pitkään, että pitäisin seuraajilleni jonkinlaisen neulomis-workshopin. Muutama viikko takaperin juttelin tästä erään käsityötilini seuraajan kanssa, jonka tapasin kaupungilla pipon sovituksen tiimoilta ja kertoi olevansa ainakin ehdottomasti mukana workshopissa, jos semmoisen päätän järjestää. Ehdin jo tiedustella alustavasti kumppaneita, tuumailla tiloja ja muuta, mutta rehellisyyden nimissä en ole ehtinyt viedä koko hommaa eteenpäin. Mutta eilen palasi mieleeni jälleen idea siitä aikaisemminkin mainitsemastani keramiikkakurssista- tai illasta, jonne voisin kutsua myös teitä lukijoita mukaan! Täytyykin tutkailla tätä. Kiinnostaisiko teitä miitti esimerkiksi keramiikkakurssin tiimoilta? Jotain kivoja ja uudenlaisia juttuja kaipaisin tähän pimeään syksyyn.

Törmäsin loppukesästä itseasiassa aivan sattumalta käsitteeseen elämyshakuisesta erityisherkästä ja ajatuksissani oli jo ajat sitten kirjoittaa tästä blogiin, oivalsin nimittäin tuolloin käsitteen kuvaavan minua täydellisesti. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, olen ennen ollut jossain määrin jopa allerginen käsitteelle eritysherkkä, mutta lähivuosina oppinut ymmärtämään tätäkin käsitettä paremmin. Olen sivunnut aihetta esimerkiksi tässä empaatikko-postauksessani. Näen itseni empaatikkona, mutta jossain määrin myös erityisherkkänä. Ehkäpä elämyshakuinen introvertti kuitenkin kuvaa minua parhaiten.

Elämyshakuinen (High Sensation Seeker / HSS ja HSP ) herkkä kaipaa elämäänsä seikkailua, vaihtelua ja nimenomaan niitä elämyksiä, koska kyllästyy helposti tasapaksuun arkeen ja rutiineihin. Usein luovuus on vahvasti läsnä elämässä. Elämyshakuinen persoona hakee uusia elämyksiä ja tunteita esimerkiksi matkustelun kautta, mutta karttaa fyysisiä riskejä. Ja juuri siksi tämä kuvaa minua niin täydellisesti, koska ahdistavimmaksi asiaksi koen arjessa juuri sen oravanpyörämäisen tasapaksun elämän, joka pyörii päivästä toiseen samojen rutiinien, loman odottelun ja jossain määrin vaihtelemattoman arjen ympärillä. Kuten viime viikolla kirjoitinkin, koen rutiinit tietyllä tavalla turvana ja tärkeänä, mutta rajansa silläkin. Rutiinit ovat jossain määrin pysyvyyttä ja turvaa tuovia seikkoja, mutta itselleni pahin mahdollinen tilanne on tasapaksu, vain rutiinien ohjaama elämä ilman niitä seikkailuja. Jotenkin tätä on hieman hankala pukea sanoiksi, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä yritän ajaa takaa.

Saan itse hurjasti energiaa uusista ideoista ja innostun todella paljon asioista, joiden parissa puuhastelen. Oli se sitten pipomallisto, maailmanympärysmtaka tai yrittäjäksi ryhtyminen. Ja sitten taas kyllästyn helposti asioihin, jotka junnaavat paikallaan, työhön joka ei enää anna haasteita ja juuri niiden elämysten puuttumiseen. Nuoresta saakka olen ajoittain painunut ”Onko elämä nyt sitten tätä?”-tyyppisten ajatusten kanssa ja ajoittain se on ollut todella turhauttavaa. Tunne siitä, että elämä on tasapaksua puurtamista ja uusien seikkailuiden odottamista. Väittäisin, että juuri elämyshakuinen puoleni on syy siihen, miksi olen todella motivoitunut tavoittelemaan asioita, jotka minulle ovat elämässä tärkeitä. Koska juuri tämä on elämyshakuisen ja sitten taas ei-elämyshakuisen henkilön ero: Kaikki eivät edes kaipaa elämyksiä tai seikkailua elämäänsä, vaan yksinkertaisesti nauttivat ja ovat tyytyväisiä juuri siihen mitä on nyt.

Oli se sitten juuri se tavallinen arki ja toisten mieltämä oravanpyörä. Eikä siinäkään ole mitään väärää. Välillä toivoisin olevani enemmän sen tyyppinen, mutta toisaalta silloin en ehkä tavoittelisi yhtä kunnianhimoisesti tiettyjä asioita. Koska elämyshakuinen innostuessaan jostain todella innostuu ja antaa projektille kaikkensa, menevät myös energiatasot aaltoilevina ja he saattavat ajoittain kokea olonsa uupuneiksi käytettyään energiansa uppoutumalla intohimon kohteisiinsa. Tämän vuoksi on erityisesti elämyshakuisille introverteille tärkeää varata aikaa lepoon ja latautumiseen. Itselleni esimerkiksi viikonloput ovat aina buukattu juuri tämmöiseen.

Nyt olenkin pohtinut, että voiko elämyshakuisuus olla yhteydessä siihen juurettomuuden tunteeseen, jota olen käsitellyt täälläkin? Onko paikalleen asettuminen ja tasainen arki elämyshakuisen ihmisen pahin vihollinen? Vai vaatiiko se vain totuttelua? Nuorempana ajattelin aina, että sitten kun olen vanhempi / valmistunut / töissä / muunlaisessa elämäntilanteessa, elän juuri sitä omannäköistä elämääni, koska elämän pitäisi ennen kaikkea olla seikkailu. Viimeiset pari vuotta olenkin ottanut suuria harppauksia tätä kohti, mutta jokin silti mietityttää. Ehkä juuri pelko siitä, että entäs jos jämähtää paikoilleen ja katuu asioita myöhemmin? Ja kyllä, pahimpia pelkojani on juuri se, että jämähtäisin paikalleen odottaen jotain parempaa vain siksi, etten uskalla edetä oikeiden unelmien tai rohkeiden tekojen kanssa. Tämä on myös yksi niistä teemoista, joka tuntuu vuosi toisen perään nousevan esille juuri näin syksyisin. Ehkäpä se suurin unelmani juuri nyt (ja on jo nuoresta asti ollut) olisi jonain päivänä elää jonkinlaista digital nomad-elämää paikassa (tai paikoissa), jonka tuntee sataprosenttisesti kodikseen.

Ja nyt kun pääsin sisään tähän aiheeseen, olen pohtinut lähinnä sitä, että millainen elämä sitten sopii elämyshakuiselle luonteelle? Voiko koko elämä olla jatkuvia elämyksiä ja seikkailua? Aihe on todella mielenkiintoinen ja uskon, että myös teidän joukosta löytyy näitä elämyshakuisia tyyppejä. Suosittelen tutkimaan tätä syvemmin, koska itse ainakin koin oivalluksen hoksattuani tämän.

 

Oletteko te kuulleet elämyshakuisista introverteista tai tunnistatteko itsenne tästä kuvauksesta?

 

 

4 vastausta artikkeliin “Oletko sinäkin elämyshakuinen introvertti?”

  1. Olen kuullut elämyshakuisesta introverttiydestä, ja koen olevani myös itse sen tyyppinen ihminen. Se on varmasti osasyy sille, miksi monet sinun postaukset ovat kuin suoraan omista ajatuksistani :)!

    Ajattelen aina jonkin suuren tapahtuman jälkeen, oli se sitten asunnon osto, lapsen saaminen tai pitkä reissu, että tämän jälkeen kyllä rauhoitun vähäksi aikaa, ja nautin siitä mitä minulla on. Kunnes huomaan taas viikon jälkeen jauhavani aviomiehelleni siitä, kuinka löysin seuraavan kiinnostavan sijoitusasuntokohteen, tai kuinka meidän pitää ehdottomasti päästä Machu picchulle reissuun, sekä viettää vuosi ulkomailla jossain sopivassa kohteessa elämästä nautiskellen 😀 Mieheni ei ole erityisen seikkailunhaluinen, mutta hän on avoimin mielin kaikessa täysillä mukana, joten juttuja on todella mukava toteuttaa.

    En usko että tämä elämyshakuisuus koskaan luonteestani häviää, ennemminkin päin vastoin! Tämä piirre antaa kyllä hurjan määrän voimia ponnistella kaikkien tavoitteiden eteen, sellaistenkin joille ulkopuoliset lähinnä naureskelevat ja kokevat mahdottomiksi toteuttaa.

    Olisi mukavaa joskus pysähtyä ja nauttia kaikesta mitä on saavuttanut, kerro minullekin jos joskus keksit keinon sellaiseen rauhoittumiseen 😀

    1. Ihania ajatuksia Senja ja oli aivan kuin omista ajatuksistani <3 Ja mukava kuulla, että sun mies on ihan täysillä mukana sun haaveissa! Mä olen kokenut, että tämä elämyshakuisuus on ehdottomasti lisääntynyt tässä viimeisten 5v sisällä, enkä kyllä myöskään jaksa uskoa sen täysin katoavan koskaan 🙂 Ja tuo on täysin totta, että piirre antaa paljon lisäpotkua tavoitteiden saavuttamisessa!

  2. Kiitos huimasti tästä kirjoituksesta Iines! En ole ikinä kuullut elämänhakuisesta introverttiydestä, mutta samastuin täysin. Nuorempana kuvittelin tämän olevan osa nuoruutta ja mietin että ’vanhempana’ sitten kyllä rauhoitun. Täytän muutaman kuukauden päästä 30 ja vaikka elämään toki tullut pysyvämpiä elementtejä (työ, parisuhde etc, nuoruus meni lähinnä reissatessa ja muuttaessa maasta toiseen) vieläkin koen olevani tosi paljon elämyksenhakuinen, ja samalla tavalla kuin sinä uppoudun ihan täysin mun omiin luoviin projekteihin ja sit väsähdän. Huomaan myös tasaisin väliajoin miettiväni ’tätäkö tää elämä nyt sit on’ ja haaveilevani pitkistä reissuista Japaniin, Uuteen-Seelantiin ja polynesian saarille. Ihanaa kun toit tän tapetille ja tietää että on muitakin samankaltaisia. Ihanaa loppuviikkoa!

    1. Musta on ihanaa, että muitakin elämyshakuisia löytyy <3 Ja ihan samoja ajatuksia ehdottomasti! Juuri tuo, että uppoutuu aivan täysillä luoviin projekteihin ja sitten väsähtää. Toisaalta tämä on ihanaa ja kannustaa unelmoimaan, mutta ahdistavaa on juuri se, että haikaileee jatkuvasti uusista jutuista ja uusiin paikkoihin 🙁 Ja todellakin täälläkin Uudesta-Seelannista ja Polynesian saarista haaveillaan. kivaa viikonloppua ja kiitos kun kommentoit 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.