Pyrin parhaani mukaan olemaan murehtimatta menneitä, miettimään asioita tai valintoja, joita ehkä olisin joskus voinut tehdä toisin. Menneeseen takertuminen voi pahimmillaan olla este uusille asioille ja elämässä etenemiselle. Tulevaisuuteen voit valinnoillasi vaikuttaa, menneeseen taas et. Miksi siis velloisit siinä, mikä on jo historiaa? Siitä huolimatta, että koen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen keskittymisen oleellisena, havahdun välillä miettimään asioita, joita nyt tässä hetkessä ehkä sanoisin 20-vuotiaalle minulle. Tekoja, joihin rohkaisisin, ehkä jättäisin tekemättä tai yleisesti valintoja, joita ehkä tekisin jos aikamatkailu menneisyyteen olisi mahdollista. Olin ennen tämän postauksen kirjoittamista jopa unohtanut nuoruuden tunteen siitä, kuinka kaikki on mahdollista ja elämä on vielä edessä kaikkine juonenkäänteineen. En tietenkään edelleenkään koe itseäni vanhana tai saati sitten lannistuneena, mutta nuorena tunsi itsensä niin voittamattomaksi. Tietyllä tavalla taas myös naiiviksi ja suurelta maailmalta suojautuneeksi.
Olin nuorempana todella urakeskeinen. Katsoin ihailevasti ylöspäin uraa tekeviä, ”ahkeria” ihmisiä, jotka keskittyivät elämässään työntekoon ja uran luomiseen. Eihän siinä, toki ihailen edelleen, mutta surullista on myös se, kuinka monen elämässä merkitsee vain ja ainoastaan työ tai aineelliset asiat. Tein jonkin sortin viisivuotissuunnitelmia suunnilleen yläasteikäisestä asti ja nyt ajatellessani asiaa, onhan se aika hurjaa kuinka meille sysätään erilaisia odotuksia ja paineita menestyä, aivan nuoresta pitäen. Teini-ikäinen on vielä lapsi. Ei silloin tulisi stressata tulevaa tai miettiä uraa, vaan korkeintaan haaveilla isosti, olivatpa haaveet aikuisen silmissä kuinka hassuja tahansa. Nuorelle vain taivas on rajana.
Tässä kirje 20-vuotiaalle minulle:
Hei nuori minä. Vaikka kuinka hullulta tuntuukin kirjoittaa kirjettä nuoremmalle omalle itselleen, toivoisin niin kovasti voivani lähettää nämä ajatukset sinulle menneisiin aikoihin. Ehkäpä se on kehittyvän tieteen myötä vielä jonain päivänä seuraavien (kenties tuhansien) vuosien päästä mahdollista. Mitä haluan painottaa, on myötätunto omaa itseään kohtaan. Luota itseesi, kuuntele intuitiotasi ja tee asioita, joita oikeasti haluat. Älä keskity asioihin, joita kenties muut sinulta odottavat tai muistele turhaan menneitä murheita.
Elämä on niin paljon muutakin kuin vain työtä, suorittamista ja rahaan keskittymistä. Miksi siis unelmoisit materiasta ja urastatuksesta sen sijaan, että miettisit mitä haluat juuri nyt ja tulevaisuudessa? Onni ja menestyminen eivät vaadi rahaa, vaan elämän tasapainoa. Tasapaino taas on avain onneen. Rahakeskeisessä maailmassa ja liike-elämässä tämä valitettavasti usein unohtuu. Toteuta niitä asioita, joista olet haaveillut pienestä tytöstä lähtien. Lähde vaihtoon tai vietä rento vuosi ulkomailla reissaten ja tehden vaikka hanttihommia. Voi olla, että muuten harmittelet myöhemmin asioita, joihin et uskaltanut heittäytyä täysillä, koska arjen velvoitteet tuntuivat liian kahlitsevilta toteuttaa itseään tai unelmiaan.
Älä anna kiltteyttäsi käytettävän hyväksi. Muista ensisijaisesti pitää huoli itsestäsi, koska tiedät, että muiden murheiden kantaminen johtaa inhottavaan ahdistuneisuuskierteeseen. Ennen kaikkea, on inhimillistä tuntea ajoittain surua, tarvetta vetäytyä omiin oloihin, eikä aina tarvitse olla sosiaalinen vain siksi, että ympäröivä maailma tuntuu erityisesti pitävän arvossa ekstroverttejä. Älä koskaan tyydy asioihin, koska elämä voisi olla niin paljon mielekkäämpää jos uskaltaa, kokeilee ja heittäytyy. Elämää paikassa, jossa tuntee arkensa täydelliseksi jokaisena päivänä. Älä anna pelon tai epäröinnin estää sinua. Jos päätät ja tarpeeksi yrität, pystyt mihin vain.
Teille ehkä itseäni nuoremmille lukijoille painoittaisin erityisesti seuraavia asioita:
Toteuta unelmiasi rohkeasti ja ennen kaikkea, unelmoi. Älä ole unelmoimisen suhteen vaatimaton tai ajattele ”ettei tästä kuitenkaan tule mitään”. Jossei ole unelmia, ei niitä ole myöskään mahdollista toteuttaa.
Elämään hetkessä. Nuorempana elin 5-vuotissuunnitelmille ja jatkuvalle suorittamiselle. Minulla oli aina täysin selvää mitä teen seuraavaksi ja ainakin pari backup planiä, kaiken varalta. Luovuttuani viisivuotissuunnitelmista, oivalsin elämän olevan niin paljon rennompaa ilman. Ihan totta, ei aina tarvitse olla viisivuotissuunitelmia!
Älä stressaa turhaan ”oman jutun löytymisestä”. Nimimerkillä, löysin itsekin ”oman juttuni” vasta kolmenkympin kynnyksellä ja kuka tietää, kuinka monta omaa juttua tässä vielä tulevina vuosina keksii? En itse usko siihen, että jokaisen täytyy oivaltaa se yksi ja ainoa juttu, jossa pysytään loppuelämä. Entä jos tekisi matkan varrella useita mielekkäitä ja juuri silloin omalta jutulta tuntuvia asioita?
Mitä asioita te sanoisitte nuorelle itsellesi? 🌸
Kuvat Jutta
