Suhteeni rahaan: Raha ja ura vai vapaus?

Vuosi vuodelta huomaan suhtautuvani rahaan yhä enemmän ”raha on vain rahaa”-mentaliteetilla. Olen aikaisemmin kirjoittanut paljon rahasta, mutta totuushan on se, että raha kyllä puhuttaa aina. Monesti se tuottaa tavalla tai toisella myös ahdistusta ja stressiä. Varsinkin jos sitä on liian vähän. Kuten meistä varmasti jokainen työssäkäyvä tai pienyrittäjä voisi allekirjoittaa, ei rahaa koskaan ainakaan liikaa ole. Vuosi toisensa perään huomaan jollain tapaa lannistuvani yhä enemmän faktasta, että raha tosiaankin pyörittää oikeastaan kaikkea tässä maailmassa. Vaikka olenkin käsitellyt raha-asioita paljon esimerkiksi säästämisen ja sijoittamisen postauksissani, en silti koe itseäni kovin rahakeskeisenä ihmisenä. Se on selvää, että rahaa tulee mietittyä useinkin, mutta nykyään miettiessäni tulevaisuutta, en oikeastaan ensimmäisenä edes ajattele taloudellisia seikkoja tai rahaa, vaan ennemminkin kuinka voisin olla onnellinen ja elää perheeni kanssa stressitöntä, tasapainoista elämää ilman, että elämä pyörisi liikaa rahan ympärillä. No, toki siihenkin jossain määrin vaaditaan rahaa.


Mennäänpä ajassa taaksepäin vaikkapa reilut 10 vuotta. Parikymppisenä rakastin merkkivaatteita ja laukkuja. Olin todella tarkka sen suhteen minkä merkin farkut esimerkiksi ostan ja kyllä, käytin vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin aivan järkysti rahaa, enkä käytännössä säästänyt ollenkaan. Tilanne on varmasti monella nuorella vastaavanlainen, joskin nykypäivänä kulutukseen kiinnitetään aivan eri tavalla huomiota kuin tuolloin ”aikanaan” (:D), toki shoppailumaniaan saattoi tuolloin opiskeluaikoina vaikuttaa myös työpaikkani vaate- ja asustekaupoissa, joka osaltaan vaikutti ostamiseen. Ja niin, aika radikaalisti ovat kulutustottumukset tässä vuosien varrella muuttuneet.

Olen pienestä saakka ollut melko yrittelijäs. Osittain tämä varmasti johtuu siitä, etten lapsena ja nuorena lähes koskaan saanut rahaa, jolloin joutui itse keksimään keinoja sille, mistä saisi muutaman kolikon ostaakseen kerran viikossa kaupasta pari karkkia tai jäätelön. Alle kouluikäisenä saatoin joskus kaivaa säästöpossusta hyvällä lykyllä pari markkaa (yleensä vain 10- ja 20-pennisiä haha) ja miettiä, mitä saisin niillä ostettua. Alaluokilla aloin kehitellä erilaisia ”bisnesideoita”, Tukholmassa asuessamme teimme kaverini kanssa noin 8-vuotiaina kotona hajustettuja kirjepapereita, joita kiersimme myymässä pihapiirimme taloissa ovelta ovelle ja ne olivat menestys!

Ala-asteella teimme taas toisen kaverini kanssa semmoisia taiteltuja ”origameja” (tiedättekö ne mihin laitettiin sisälle numeroita tai nimiä, sitten sormet sinne origamiin ja ”arvottiin” joku luukku), joita monet meidän luokkalaiset halusivat ostaa ja tehtiin jopa semmoinen ”tilauslista”. Joskus 10-vuotiaana taas pidin usein kotona äitille ”ravintolaa”, tein ruokalistan johon listasin kaikkea simppeliä, jota osasin tehdä ja pyysin äitiä tilaamaan ruokaa, josta sitten laskutin rahaa 😀 Kyllä sitä keinot keksii! Ja oikeastaan tunnistan tavallaan tämän piirteen itsestäni edelleen siinä, että mietin jatkuvasti pieniä juttuja, jotka ehkä voisivat olla kivaa pientä puuhastelua yritystoimintani oheen. Konkreettisena esimerkkinä nyt vaikka pipomallistot. Ps. Ensi viikolla tulossa taas pieni erä pipoja <3

Palatakseni opiskeluaikoihin, olin todella rahaorientoitunut. Varsinkin tulevaisuuden suhteen. Mietin kaiken harjoitteluhausta lähtien sen mukaan, mikä yritys todennäköisesti takaisi myöhemmin parhaimman palkan. Ja kuten olen aikaisemminkin todennut, ei rahoitusala kyllä ole oikea paikka, jos haluaa tuntuville ansioille, ainakaan siis uransa alkuvaiheessa. Opiskeluaikoina kurkkailinkin vähän väliä työpaikkoja pienistä investointipankeista ja yhteen johon olimme työstäneet erästä projektia olin jo menossa harjoitteluun, kunnes heillä tulikin budjetti vastaan. Saatuani lopulta palkallisen harkkapaikan Mandatumilta ja kimmokkeen muuttaa Helsinkiin, olin about NÄIN onnessani! Edelleen muuten yksi lempparityöpaikoistani ikinä! Ajattelin melko samalla tavalla vielä pankkivuosinani ja äitiys olikin itselläni melkoinen herätys tämän suhteen. Ettei elämä ole pelkkää vakavasti otettavaa uraa ja fokus jatkuvasti vain yhä suuremmassa palkkapussissa. Välillä hämmästelen itsekin, kuinka paljon olen muuttunut tämän suhteen. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan ja kuka tietää, ehkä vielä joskus haluankin palata entiseen vain kokeillakseni, että voisiko se sittenkin olla minua varten? Jossain määrin houkuttelee finanssiala nimittäin edelleen.


Nykyään tuloni ovat todella epätasaiset ja tuleva aina jossain määrin epävakaa. Mutta vaikka alkuvuonna 2019 tienasin useana kuukautena vähemmän kuin aikoihin, olin tuolloin onnellisempi ja vähemmän stressaantuneempi kuin koskaan. Ja juuri tämä onkin saanut minut miettimään rahaa jälleen aivan uudesta näkökulmasta. Kun nykyään tunnen olevani stressaantunut, alkavat hälytyskelloni heti soimaan ja muistuttavat siitä, ettei elämän täydy olla tämmöistä. Ei raha ole sen arvioista, että joutuisit olevaan viikkoja, jopa vuosia stressaantunut vain saadaksesi hyvää tiliä. Ihmisiäkin toki löytyy erilaisia, joku toinen saattaa nauttia ja elää stressistä tai haastavasta työstä, toki pieni stressi voi joskus olla myös hyvä asia, mutta pitkässä juoksussa harvemmin. Kirjoittelen lähiviikkoina enemmän ajatuksiani ulkomaille muutosta, jotka ovat tässä viime kuukausina hautuneet mielessä yhä enemmän. Palo ulkomaille on kova, mutta muuttaminen myös tietysti haastavaa varsinkin EU:n ulkopuolelle. Kuitenkin se, mikä on yhä enemmän alkanut ahdistaa on se tietynlainen suomalainen oravanpyörä, jossa elämä monissa tapauksissa uhrataan työlle ja yrittäjyydelle. Entä jos haluaakin kaikkea muuta kuin sitä?


Täytyy hieman nolona mielipiteenä todeta, että olen välillä myös suhtautunut rahaan ehkä hieman itsestäänselvyytenä. Tiedättekö, että ”kyllä rahaa aina jostain saa kasaan”. Uskon, että tähän myös vaikuttaa se, että olen aina ollut aktiivinen työnhaun ja projektien keksimisessä, jolloin ne usein ovat sitten jossain välissä tuottaneet tulosta. Eipä sitä rahaa ole tähänkään päivään mennessä mistään tupsahtanut syliin tekemättä mitään, saati sitten vanhemmilta, mutta olen silti jollain ihmeen tavalla aina onnistunut säästämisprojekteissani. Johtuen ehkä myös siitä, että olen aina ollut säästämiseen todella sitoutunut ja myös alitajuisesti vähentänyt ostelua, sekä turhaa kuluttamista säästöprojektin tähden.

Nuorena haaveillessani omaan asuntoon muutosta, torppasi äiti haaveet täysin väittämällä, etten ikinä pärjäisi rahallisesti yksin. Olin juuri täyttänyt muutama kuukausi aikaisemmin 18 vuotta ja kuulin lukiokaveriltani eräästä meidän koulua vastapäätä vapautuvasta heidän tuttavansa asunnosta. Kävin katsomassa asuntoa salaa, kuljin virastot läpi kyselemässä kaiken maailman tuista, tein laskelmia ja kävin jopa sosiaalitoimistossa (:D) kysymässä, että maksavatko he takuuvuokrani jos muutan ja vanhempani eivät suostu. Ja kyllä maksoivat. Selvittelyn jälkeen allekirjoitin vuokrasopparin ja ilmoitin kotona muuttavani, joka oli toki järkytys. Mutta kertaakaan en joutunut muutettuani tilanteeseen, jossa olisin joutunut ruinaamaan vanhemmilta rahaa. Yleensä olenkin luottanut siihen, että asiat ja (raha) kyllä järjestyy kun ottaa asioista selvää, sekä tekee niiden eteen töitä. Tämmöinen tarina tähän loppuun, heh.

Olisi mielenkiintoista kuulla millainen teidän suhteenne rahaan on?

 

Ahdistaako raha vai tunnistatteko itsenne tuosta ”vanhasta minästä”, joka eli uralle? 💰

 

Ps. Kuvien nahkahame on lempparilöytöni UFF:ilta viime kesänä ja neulepaita omatekoinen, sen helppo ohje löytyypi täältä 🙂

 

 

Kuvat Jutta

8 Replies to “Suhteeni rahaan: Raha ja ura vai vapaus?”

  1. Ah, kiitos tästä postauksesta! <3 Kamppailen itse juurikin tämän raha-asian äärellä. Ei se tilipäivä pyyhi pois sitä stressiä, mitä kokee about kaikkina muina päivinä tai sitä, että ei ehkä edes pidä työstään, mutta että " no hei kyllä rahan takia jaksaa" . Kun siinä se nimenomaan on, ei elämän kuulu tuntua kurjalta ja stressaavalta, ihan vain koska raha ja edessä häämöttävä tilipäivä.

    Kiitos kiitos kiitos, sain tästä just sitä energiaa ja vahvistusta niille ajatuksille, joiden kanssa oon käynyt taistelua jo hetken. Isompi numero mun tilillä palkkapäivänä ei vaan korvaa sitä rentoutta ja stressittömyyttä, mitä esimerkiksi omalla kohdallani työpaikan vaihto toisi elämään. 🙂

    1. Ah, hei ihan mieletöntä jos postauksesta oli sinulle jotain apua ja vahvistusta!! Ja todellakin, elämän ei tosiaankaan kuulu olla pelkkää rahan miettimistä ja jatkuvaa uraputken luomista 🙂 ihanaa viikkoa ja joulua jo ennakkoon <3

  2. Oon kyllä sanonut tän ennenkin, mutta äitiys todella muuttaa elämää myös ajatusten suhteen. Muuttaakohan isyys samalla tapaa miesten kun harvemmin lukee miesten elämänmuutostarinoita/ammatinvaihtotarinoita…. 😀 Ollaanko me naiset vaan rohkeampia vai eivätkö miehet mieti näitä asioita niin paljon kuin me … 😀

    1. Haha, siis hyvä pointti 😀 Nyt kun mietin niin enpä ole juurikaan kuullut miesten suusta näitä ajatuksia! Varmasti siis harvemmin muuttaa ainakaan samalla tavalla 😀

  3. Hauskaa, että mainitsit tuosta suomalaisesta oravanpyörästä! Olen itse törmännyt aiheeseen nyt useaan otteeseen, kun äitiysloma lähenee loppuaan ja moni tuttu on kysellyt, milloin palaan töihin. Itse olen ollut vähän jopa hämmentynyt tästä, sillä en ole ajatellutkaan vielä töihin paluuta! En ymmärrä, mikä kiire kaikilla tuntuu olevan tämän asian kanssa. Lapsenihan on vielä ihan pieni ja kehittyy koko ajan kovaa vauhtia, en millään malttaisi laittaa häntä vielä hoitoon ja hypätä tuohon oravanpyörään. Aionkin edelleen ottaa rauhassa, nauttia ajasta lapseni kanssa ja vastata kyselijöille, kuten ennenkin, eli ”sitten kun siltä tuntuu” 🙂 Raha ei varmasti korvaa sitä aikaa, jota voin nyt lapseni kanssa viettää.

    1. Joo niinpä! Hassua kun itsekin äippälomalle jäädessäni ajattelin, että palaisin heti vanhempainvapaan loppuessa töihin, mutta eihän se niin mennyt ja nyt koko ajatus tuntuu todella karulta. Olen jopa miettinyt, että olisi pitänyt olla kotona siihen saakka kun lapsi täytti 3 🙂 Mutta joo, äitiys- ja hoitovapaa ovat kuitenkin todella ainutlaatuisia juttuja, joten näin ainakin jälkikäteen on tuumaillut, että olisi pitänyt ottaa kaikki irti <3 Ihanaa alkavaa viikkoa teille!

  4. Tämä oli kyllä todella hyvä postaus, samantyylisiä ajatuksia olen itsekin pyöritellyt. Välillä yrittäjyys (tai siis epävarmuus) stressaa aivan järjettömästi ja silloin tulee mieleen, että ihan sama et laitan pillit pussiin. Välillä taas työstä ja yrittäjän vapaudesta + päätäntävallasta nauttii, hyvät ja huonot puolet on kuten kaikessa muussakin. Tarvittaessa olen ottanut vähemmän töitä, välillä taas enemmän, mutta sellainen tasapaino olisi aika kiva juttu, että voisi ennakoida paremmin. Kuukausipalkka toisi tietyllä tavalla varmuutta koko touhuun, se olisi ihana. 🙂

    1. Joo niinpä! Ja sepä tässä juuri päteekin, että kaikessa on puolensa 🙂 Mutta onneksi mikään ei ole lukkoon lyötyä ja elämässä voi tehdä muutoksia puoleen tai toiseen jos mieli muuttuukin. Ihanaa viikonloppua <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *