Aivan parhaan perinneherkun ohje – Maidottomat karjalanpiirakat

Viimeisten vuosien varrella olen innostunut leipomaan yhä enemmän. Muutama asia on ollut leipomisen to-do-listalla jo aivan liian pitkään, itseasiassa karjalanpiirakat olivat varmasti ainoa jäljellä oleva asia kyseisellä listalla. Pappani oli kotoisin Karjalasta ja lapsena mummolassani oli aina karjalanpiirakoita. Siis ihan aina! Suorastaan jääkaapit ja pakkaset pullollaan. Ja mummon tekemät karjalanpiirakat vasta olivatkin lemppareitani. Pienenä leivoimme äidin kanssa monesti näitä myös kotona, mutta edellinen kerta taitaa olla jossain 90-luvulla. Apua! Sinänsä on tekoprosessi säilynyt lapsuudesta vahvassa muistissa ja ennen joululomaa päätin, että nyt teen sen vihdoinkin – ekaa kertaa karjalanpiirakoita aivan itse! Mitään täydellisiä yksilöitä ei näistä tosissaan tullut, mutta sitäkin parempia. Tässäpä kuitenkin vinkkiä viikonlopun tai vaikka loppiaisen leipomiseen. Karjalanpiirakat ovat nimittäin yksi omista lempiherkuistani ikinä ja ehdottomasti suosikkini suomalaisista perinneherkuista. Moni teistä kyseli Instassa ohjetta näihin, joten päätin viikonlopun kunniaksi kyhätä semmoisen kasaan 🙂

Tein osan piirakoista maidottomina pojallemme, mutta osaan tein sen perinteisen voi-maitovoitelun, joka on yksi karjalanpiirakoiden tärkeimmistä jutuista jos minulta kysyy. Tämä ohje on siis maidoton, mutta laitan oheen myös vinkin myös tuosta perinteisestä voitelusta. Karjalanpiirakoiden työstäminen voi olla alkuun hieman haastavaa ja ensimmäisellä kerralla kannattaa ehkä värvätä apulainen ainakin paistajaksi! Keitä riisipuuro valmiiksi mielellään jo edellisenä päivänä. Itse kokeilin jouluna keittää puuron kauramaitoon, kookosmaitoon ja kauramaitoon kookoskermalla, karjalanpiirakoihin soveltuu ehkäpä parhaiten kauramaitoon keitetty riisipuuro.

 

Puuro:

 

2dl vettä

2,5dl puuroriisiä

1l tölkki kauramaitoa

1 tl suolaa

Ohje:

 

Keitä vesi kiehuvaksi ja lisää mukaan riisi ja suola. Keitä riisiä vedessä muutama minuutti säännöllisesti hämmentäen, kunnes riisi on hieman imeytynyt veteen. Lisää mukaan kauramaito ja anna porista miedolla lämmöllä säännöllisesti sekoittaen noin 40min. Kun puuro näyttää valmiilta, nosta kattila liedeltä ja anna vetäytyä kannen alla vielä 5 minuuttia. (Huom! Tällä satsilla jää puuroa myös yli syötäväksi ja kauramaitoon keitetty puuro ei pala kovin helposti pohjaankaan :))

Taikinan ainekset:

 

3dl ruisjauhoja

2dl vehnäjauhoja

2dl kylmää vettä

1 tl suolaa

25g maidotonta kasvisrasvalevitettä (esim. Flora), jos teet ”perinteiseen” malliin on voi optimaalinen

Voiteluun:

 

30-50g maidotonta margariinia sulatettuna TAI voisulaa ja täysmaitoa.

Tällä ohjeella sain noin 25 (pienehköä) piirakkaa.

Tiedän, eivät ehkä aivan mallikappaleita ;D

Ohje:

 

Sekoita veteen jauhot ja suola. Vaivaa taikinaa (esimerkiksi lusikalla tai puuhaarukalla), kunnes se on sitkoista ja lisää lopuksi rasva. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja, jotta taikina on kiinteää.

Tee taikinasta tanko ja lisää tarpeen mukaan ruisjauhoja, jottei taikina tartu kiinni leivonta-alustaan. Jaa taikina noin 1,5cm paksuisiin osioihin (kuten kuvassa). Muotoile osiot palloksi ja kauli ohuiksi pyöreiksi kiekoiksi. Omani tosin olivat hieman pitkulaisen soikeita 😀 Lisää taas tarvittaessa jauhoja, etteivät piiraat tartu kiinni. Lisää noin reilu ruokalusikallinen (tai maun mukaan enemmän) puuroa piiraan päälle tasaisesti ja pitkittäisesti, niin että taikinan reunoille jää rypytystä varten noin 1cm tilaa. Tämän jälkeen tee rypytykset. Ja hah, rypytyksen suhteen en osaa sen tarkempaa neuvoa antaa, enkä itsekään ole tässä missään nimessä mikään pro-piirakanvääntäjä, mutta itse teen rypytykset ylhäältä alaspäin niin, että rypytän taikinan molemmin puolin melko tiheästi aina etusormen ja peukalon välissä.

Paista piirakat uunin keskitasolla 270-300c (meidän uunissa oli 270c maksimi) noin 10-12 minuuttia, ilman leivinpaperia. En itse jaksanut alkaa tiskaamaan peltiä ja koska paistoin piirakat 270 asteessa, otin riskin ja valvoin uunia koko paiston ajan, ettei leivinpaperi syty palamaan.

Voitele lämpimät piirakat sulatetulla rasvaseoksella TAI voi-maitoseoksella. Itse tein osan perinteiseen malliin, eli täysmaito lämmitetään kattilassa lähes kiehuvaksi (käytin tähän Valion Kiehu-maitoa) ja mukaan lisätään 30g voita sulamaan. Uunissa paistetut kuumat piiratat upotetaan seoksessa ja nostetaan astiaan liinan alle jäähtymään. Karjalanpiirakat ovat parhaimmillaan heti lämpimänä syötynä. NAM!

Oletteko tehneet itse karjalanpiirakoita?

 

Tai inspiroiduitteko tämän myötä testaamaan? ✨

 

 

 

4 Replies to “Aivan parhaan perinneherkun ohje – Maidottomat karjalanpiirakat”

  1. Karjalanpiirakat nam! Niistä tulee mummoni mieleen ja mä en ole edes tainnut tehdä ikinä piirakoita. Nyt täytyy kyllä tehdä,kiitos ohjeesta!

    1. Joo suosittelen ehdottomasti! Mäkään en vuosia takaperin jotenkin ollut ajatellut, että voisi tehdä itse. Nyt onkin ihan lempparijuttu <3 😀

  2. Uskomatonta ettà teit karjalanpiirakoita (jotenkin et ole mielikuvissani karjalanpiirakka-tyyppià vaikka kàsityòihminen oletkin), aivan mahtavaa :-). Mulla se on aina suunnitelmissa, mutta sitten mietin ettà ovat liian isotòisià enkà vaan saa aloitetttua.

    1. Niinpä, haha! Itsekin pidin alkuun isotöisenä, enkä sen vuoksi saanut ikuisuuteen tehtyä, mutta eipä loppupeleissä niin hankalaa ollutkaan! ;D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *